Blogiteksti 1.

Ihmiskunnassa on ollut esillä monta näytettä ja löydöstä apinaihmisistä, joiden on sanottu tukeneen kehitysteorian opettamia miljoonia vuosia ihmisen kehittymisestä apinasta ihmiseksi. Meidän on kuitenkin hyvä tietää muutamista kuuluisista löydöistä ja faktoista, jotka niihin liittyvät.

Mitkään konkreettiset fossiilitodisteet eivät tue tiedotusvälineiden ja evolutionististen yliopistopiirien lakkaamatta yleisöön istuttamaa apinaihmisen kuvaa.


Evolutionistit tuottavat pensseli kädessä kuvitteellisia olentoja, mutta heille muodostaa vakavan ongelman se, että ei ole näihin piirroksiin sopivia fossiileja.


Yksi heidän käyttämänsä mielenkiintoinen keino tämän ongelman ylittämiseksi on ”tuottaa” ne fossiilit, joita he eivät pysty löytämään.


Piltdownin ihminen, tieteen historian suurin skandaali, on tyypillinen esimerkki tästä menetelmästä.

Englannista levittäytyi vuonna 1912 tieto, että apinan ja ihmisen välimuoto on löydetty. Löydön nimeksi annettiin Piltdownin ihminen. Löydöksen taustalla toimivat roomalais-katolinen jesuiittapappi Teilhard de Chardin ja Elliot Smith. Tämän löydöksen avulla ”todistetttiin” ihmisen olevan kehitysteorian mukaisen opetuksen tulos.


Yli neljävuosikymmentä Piltdownin ihmisen ympärille rakennettu valhe ja huijaus eksytti ihmiskuntaa, kunnes vuonna 1953 Piltdownin ihmisen lopulta todettiin olevan huijaus.

Piltdownin ihminen – orangin leuka ja pala ihmisen kalloa

Vuonna 1912 tunnettu lääkäri ja myös paleoantropologian harrastelija Charles Dawson väitti löytäneensä leukaluun ja kallon kappaleen kuopasta Piltdownissa Englannissa. Vaikka leukaluu oli apinan leukaluun kaltainen, hampaat ja kallo olivat kuin ihmisen. Nämä näytteet nimettiin Piltdownin ihmiseksi. Niitä esiteltiin useissa museoissa 500 000 vuoden ikäisinä ja ehdottomina todisteina ihmisen evoluutiosta.


Yli 40 vuoden ajan Piltdownin ihmisestä kirjoitettiin monia tieteellisiä artikkeleita, fossiilista tehtiin monia tulkintoja ja piirroksia ja se esitettiin tärkeänä todisteena ihmisen evoluutiosta.


Aiheesta kirjoitettiin peräti 500 tohtorin väitöskirjaa. Malcolm Muggeridge, The End of Christendom, Grand Rapids, Eerdmans, 1980, p. 59.

Kuuluisa amerikkalainen paleoantropologi Henry Fairfield Osborn sanoi vuonna 1935 British Museumissä vieraillessaan: ”Meitä muistutetaan yhä uudelleen siitä, että luonto on täynnä paradokseja, ja tämä on hämmästyttävä varhaista ihmistä koskeva löytö.” Stephen Jay Gould, ”Smith Woodward’s Folly”, New Scientist, February 5, 1979, p. 44.

Vuonna 1949 Kenneth Oakley British Museumin paleontologian osastolta kokeili fluoritestausta, uutta joidenkin vanhojen fossiilien iän määrittämiseen käytettyä menetelmää. Koe tehtiin Piltdownin ihmisen fossiililla. Tulos oli tyrmistyttävä. Testissä huomattiin, että Piltdownin ihmisen leukaluu ei sisältänyt lainkaan fluoria. Tämä osoitti, että se oli ollut maahan hautautuneena vain muutamia vuosia. Kallossa oli vain pieni määrä fluoria, ja tämä osoitti, että se oli vain muutaman tuhannen vuoden ikäinen.

Viimeisimmät fluorimenetelmällä tehdyt kronologiset tutkimukset ovat paljastaneet, että kallo on vain muutaman tuhannen vuoden ikäinen. Varmistui, että orangille kuuluneen leukaluun hampaat oli kulutettu keinotekoisesti ja että fossiilien kanssa löydetyt ”alkeelliset” työkalut olivat yksinkertaisia, teräsvälineillä teroitettuja jäljitelmiä. Kenneth Oakley, William Le Gros Clark & J. S, ”Piltdown”, Meydan Larousse, Vol 10, p. 133.

Weinerin saatettua päätökseen yksityiskohtaisen analyysin tämä väärennös paljastettiin yleisölle vuonna 1953. Kallo oli kuulunut 500 vuotta sitten eläneelle miehelle ja leukaluu äskettäin kuolleelle apinalle. Hampaat oli erityisesti asetettu järjestykseen, ja nivelet oli viilattu, jotta ne muistuttaisivat ihmisen niveliä.


Lopuksi kaikki osat oli värjätty kaliumdikromaatissa, jotta niistä sai vanhahtavan vaikutelman. Tämä värjäys alkoi kadota, kun osat kastettiin happoon.


Väärennöksen paljastaneen ryhmän jäsenenä ollut Le Gros Clark ei kyennyt peittämään ällistystään tilanteessa ja sanoi: ”Keinotekoisen kuluttamisen merkit pistivät heti silmään.


Ne olivat todella niin ilmeisiä, että voi hyvin kysyä, miten ne olivat voineet jäädä aikaisemmin huomaamatta.” Stephen Jay Gould, ”Smith Woodward’s Folly”, New Scientist, April 5, 1979, p. 44.


Kaiken tämän seurauksena Piltdownin ihminen poistettiin kiireesti British Museumista, missä se oli ollut esillä yli 40 vuotta.

Nebraskan ihminen: sian hammas

Tämän kuvassa olevan yhden hampaan ympärille muodostettiin teoria Nebraskan apinaihmisestä vuonna 1922. Myöhemmin tämän hampaan todettiin kuuluneen sikaeläimelle.

Vuonna 1922 Amerikan luonnonhistorian museon johtaja Henry Fairfield Osborn julisti, että hän oli löytänyt läntisestä Nebraskasta, läheltä Snake Brookia plioseenikaudelta peräisin olevan poskihampaan. Tällä hampaalla väitettiin olevan sekä ihmisen että apinan hampaiden ominaisuuksia.


Seurasi syvällinen tieteellinen väittely, jossa jotkut tulkitsivat hampaan kuuluneen Pithecanthropus erectukselle ja toiset sanoivat sen viittaavan lähempänä ihmistä olevaan olentoon.


Tämä laajaa keskustelua herättänyt fossiili nimettiin ”Nebraskan ihmiseksi”. Sille annettiin heti myös tieteellinen nimi, hesperopithecus haroldcooki.

Monet auktoriteetit antoivat tukensa Osbornille. Tämän yksittäisen hampaan perusteella piirrettiin rekonstruktioita Nebraskan ihmisen päästä ja kehosta. Lisäksi Nebraskan ihminen sekä hänen vaimonsa ja lapsensa kanssa kuvattiin perheenä luonnollisessa ympäristössä.

Evoluution kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluutiouskonnon kannattajien tekemä maalaus, ja ko. kyseenalaisen löydön tekijä.

Kaikki nämä rakennelmat kehiteltiin evolutionistien mielikuvituksella vain yhdestä sikaeläimen hampaasta!

Evolutionistipiirit tunnustivat tämän ”aaveihmisen” siinä määrin, että heidän yhteen hampaaseen perustamiaan ennakkoluuloisia päätelmiään vastustanutta William Bryania arvosteltiin ankarasti.

Vuonna 1927 löydettiin myös luurangon muita osia. Näiden myöhemmin löydettyjen palasten perusteella hammas ei kuulunut ihmiselle eikä apinalle.

Sen oivallettiin kuuluneen sukupuuttoon kuolleelle amerikkalaiselle villisikalajille, jota kutsuttiin prosthennopsiksi.

William Gregory otsikoi Science (Luonto) -lehdessä julkaisemansa artikkelin, jossa hän ilmoitti tästä erehdyksestä: ”Hesperopithecus: Apparently not an ape nor a man” (”Hesperopithecus: aivan ilmeisesti ei apina eikä ihminen”). W. K. Gregory, ”Hesperopithecus Apparently Not An Ape Nor A Man”, Science, Vol 66, December 1927, p. 579.

 

Sitten kaikki piirrokset hesperopithecus haroldcookista ja ”hänen perheestään” poistettiin kiireesti evolutionistisesta kirjallisuudesta.

Ota Benga: afrikkalainen häkissä

Kun Darwin oli kirjassaan The Descent of Man (Ihmisen polveutuminen) väittänyt, että ihminen oli kehittynyt vähitellen apinan kaltaisista olennoista, hän alkoi etsiä fossiileja väitteensä todistamiseksi. Jotkut evolutionistit kuitenkin uskoivat, että puolittain ihmisen, puolittain apinan kaltaisia olentoja saattoi löytää paitsi fossiiliaineistosta, myös elävinä eri puolilta maailmaa. 1900-luvun alkupuolella nämä pyrkimykset löytää eläviä siirtymämuotoja johtivat valitettaviin tapauksiin. Yksi julmimmista on tarina Ota Benga -nimisestä pygmistä.

Evolutionistinen tutkija otti Ota Bengan kiinni Kongossa vuonna 1904. Hänen nimensä tarkoittaa hänen omalla kielellään ystävää. Hänellä oli vaimo ja kaksi lasta. Kahlittuna ja häkissä kuin eläin hänet vietiin Yhdysvaltoihin, missä evolutionistitutkija esitteli häntä yleisölle St. Louisin maailmannäyttelyssä muiden apinalajien rinnalla ja nimitti häntä ”ihmistä lähimmäksi siirtymämuodoksi”.


Kaksi vuotta myöhemmin hänet vietiin Bronxin eläintarhaan New Yorkiin ja siellä häntä pidettiin näytteillä kategoriassa ”ihmisen muinaiset esi-isät” yhdessä muutamien simpanssien, Dinah-nimisen gorillan ja Dohung-nimisen orangin kanssa.


Eläintarhan evolutionistinen johtaja Dr William T. Hornaday piti pitkiä puheita siitä, miten ylpeä hän oli, kun hänellä oli tämä poikkeuksellinen siirtymämuoto eläintarhassaan, ja hän kohteli Ota Bengaa kuin tavallista eläintä.


Kykenemättömänä kestämään saamaansa kohtelua Ota Benga lopulta teki itsemurhan.


Philips Verner Bradford, Harvey Blume, Ota Benga: The Pygmy in The Zoo, New York: Delta Books, 1992.

Elliot Smith oli mukana ihmisen ja apinan välimuodon löytymisessä vuonna 1921. Löydön nimeksi annettiin Homo Rhodensis. Homo Rhodensiksen pääkallosta oli ampuma-aseen jättämät reiät, joiden jäljet roomalais-katolinen jesuiittapappi Teilhard De Chardin poisti teoksessaan olevasta kallon kuvasta.

Evoluutiouskonnon  kannattajien ”löytöjen” pohjalta evolutionistien tekemä tehty patsas.


Eli toisin sanoen hän väärensi teoksessaan olevat kallon kuvat. Olihan se vienyt uskottavuuden pois esihistorialliselta apinamieheltä, jolla on ampuma-aseen jättämä luodinreikä päässään.

Eri puolilla maailmaa käynnissä olevaan kehitysopin tieteellisyyteen liittyvään kiistaan saatiin todellinen uutispommi marraskuussa 1999.


Kansainvälisesti laajalevikkinen lehti, National Geographic (National-Geographic vol. 196, No 5 November 1999.), julkaisi 10 sivuisen, värikkäästi kuvitetun artikkelin, jonka mukaan puuttuva rengas dinosauruksen ja linnun välille on vihdoin löytynyt.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä malli.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluutiouskonnon edustajien sommittelemia evoluutiouskontoa tukevia piirroksia.

Muutamia kuukausia aikaisemmin tiedotusvälineet olivat täyttyneet julkilausumista ja artikkeleista, jotka koskivat Yhdysvaltojen eri osavaltioissa käynnissä olevia kehitysoppiin liittyviä opetusohjelmia.


Kouluviranomaiset olivat vuosia kestäneiden kiistojen ja oikeusriitojen jälkeen pyytäneet asiantuntijoilta julkisesti päteviä todisteita oppikirjoissa oleville väittämille, joiden mukaan eläinlajit olisivat kehittyneet alkeellisista eliölajeista nykyiseksi lajistoksi (makroevoluutio).


Päinvastaisia todisteita oli saatu sekä kokeellisesti (eläinjalostus) että fossiilikertymien kautta. Kaikilla on tiedossa se, että kehittymisen vaatimia välimuotoja ei ole koskaan löytynyt.


Kehitysopin puolustajat eivät nytkään voineet osoittaa yhtään todistetta kehitystapahtumien tueksi.


He kuitenkin vaativat, että heidän vakuutteluihinsa tulee uskoa, koska kehitysoppi on heidän mielestään yhtä totta kuin painovoima.

Uuden fossiililöydön taustaa

Koulukirjoissa ja ns. tieteisteoksissa on jo vuosikymmenien ajan esitetty vahvana kehityksen todisteena harakan kokoista liskolintua (Archaeopteryx).


Vaikka se vielä on mm. oppikirjoissa kehityksen esimerkkinä, se on tarkempien tutkimusten jälkeen kuitenkin todettu vain linnuksi muiden nykyisinkin elävien lintujen joukossa.


Lintukiistan ollessa kuumana 1970-luvulla, lintuasiantuntijana pidetty John. H. Ostrom ilmoitti, että lintujen ja liskojen välimuoto oli maassa elänyt pieni ja ketterä petolisko, jolle oli kehittynyt eturaajojen tilalle kärpäslätkiä muistuttavat siiventyngät.

Niillä tämä pienikokoinen dinosaurus pyydysti hyönteisiä. Siipien kehittyessä miljoonien vuosien aikana, tämä saurus eräänä päivänä huomasi, että siivet ovat kehittyneet sopiviksi liitämiseen ja lentämiseen.


Ja näin tämän uskomuksen mukaan syntyi luonnonvalinnan ja sattuman kautta liskolintu (Evoluutio – Miten elämä kehittyy / OTAVA 1986) ja edelleen nykyiset lintumme.

Koska mitään näyttöä ei tästä puuttuvasta renkaasta ollut, tämä kehitysidea hyväksyttiin oppikirjoihin ja tieteisteoksiin ns. tieteellisenä totuutena vain Ostromin auktoriteetin vuoksi. Eihän näin pätevä asiantuntija voisi olla väärässä. Kuitenkin jo vuonna 1983 Ostrom joutui julkisesti toteamaan, että kärpäslätkillä varustettu lisko oli vain hänen mielikuvituksensa tuote.


Sen tarkoitus oli vain tukea kehitysopillista koulutusta ja vakuuttaa lukijat siitä, että kaikki on kehityksen tulosta. Merkittävää tässä on se, etteivät tutkijat vielä 1980-luvulla uskaltaneet julkisesti kyseenalaistaa tai tutkia sitä, voiko kehitysopin mukainen hidas muuttumisprosessi olla käytännössä edes mahdollista. Ostromin mielikuvitusliskolintu ilmestyy Kiinasta.

National Geographic-lehden marraskuun uutispommi tuli kuin tilauksesta tukemaan kehitysopin kannattajien ahdinkotilaa. Kehitysopin opettamiseen liittyvät kiistat tulisivat nyt saamaan uuden käänteen.


Puuttuvan renkaan löytyminen tulisi edelleen takaamaan kehitysopin opettamisen tieteellisenä totuutena kaikissa kouluissa.


Lähes 150 vuoden etsiminen ja uurastus vihdoin palkittaisiin.


Lehden otsikot ovat suoraa puhetta: ”Se on puuttuva rengas maaeläin dinosauruksen ja lentokykyisten lintujen välille. Alkeellisen linnun eturaajat ja dinosaurus-liskon häntä – tämä eläin, joka löydettiin Kiinasta, Liaoningin maakunnasta, on todellinen puuttuva rengas monimuotoiseen sarjaan, joka kytkee dinosaurukset lintuihin”.

Liskolinnulle annettiin nimeksi löytöpaikan mukaan Archaeoraptor liaoningensis. Kiinasta fossiili salakuljetettiin Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon, joka maksoi siitä yli 500.000 mk:n hinnan.


Artikkeli ilmoittaa tieteellisenä tosiasiana, että: ”Voimme nyt sanoa, että linnut ovat theropodeja (dinosauruksia) yhtä varmasti kuin sanomme, että ihmiset ovat nisäkkäitä.”


Lehti vaatii, että tieto puuttuvasta renkaasta on levitettävä kaikkialle, ”kauppakassista museoiden näyttelyihin”.


Kuvat ja tiedot uudesta löydöstä tuodaan heti lehden omaan Washingtonissa sijaitsevaan tutkimusmatkailijoiden halliin, jossa sitä käy ihailemassa muutamassa kuukaudessa yli 100.000 uteliasta.

 

Uutispommista kehittyi suutari. Tiukasti pienessä piirissä pidetty liskolinnun todistusaineisto alkoi yllättävän nopeasti säröillä. Asiantuntijat huomasivat, että fossiilissa oli jotain outoa. Jotkut tiedotusvälineet, kuten USA Today, epäili julkisesti löydön aitoutta. Siksi museon oli annettava se puolueettomaan tutkintaan.


Yllätys ei ollut suuri, kun todettiin, että fossiili oli taitavasti tehty väärennös!


Liskolinnulla oli linnun yläosa ja liskon häntä. Molemmat olivat kuitenkin eri löytöjä. Ne oli pätevästi liitetty yhteen. National Geographic-lehti tunnusti väärennöksen maaliskuussa 2000 ”Forum”-kirjeenvaihtopalstalla 90 sanan kirjeessä (National Geographic / Maaliskuu 2000.), jonka kirjoitti Xu Xing, tutkija, joka alunperin oli vastuussa löydön alkuperästä.

Näin on aikaisemminkin käynyt. Kehitysoppia tukeva aineisto markkinoidaan valtavalla voimalla. Kun se paljastuu väärennökseksi, ei siitä kerrota lainkaan tai se tuodaan siten julki, että mahdollisimman harvat tämän kumotun tiedon havaitsevat.


Näin valhe jää tavallisen kansalaisen keskuudessa elämään totuutena. Pääasia on saavutettu. Kehitysopin kannattajat ovat saaneet lisää voimaa ja vaikutusvaltaa – omalla tavallaan hankittuna. Historia toistaa tässäkin asiassa itseään.

Kehitysopin mukaan petos sallitaan mutta kiinnijoutumista ei!


Kehitysopin mukaan lajien välisessä olemassaolon taistelussa sopivimman selviytyminen takaa enemmän jälkeläisiä ja samalla lajin menestymisen.


Hengissäsäilymisen keinoihin kuuluvat mm. hämäämiset ja vastapuolen petkuttaminen. ”Hengissä säilymiseksi kaikki keinot ovat sallittuja”.


Tämä perusajatus on ollut yhtenä johtavana teemana myös kehitysopin uskomusten levittämisessä.


Siksi Darwinin jälkeinen historia on täynnä eritasoisia hämäyksiä ja suuren luokan petoksia.


Tunnetuimpia niistä ovat:

Haeckelin sikiökuviin liittyvät väärennökset vuodelta 1866, joilla hän yritti todistaa, että eri nisäkkäillä on sikiövaiheessa samat kehitysvaiheet (alkueläin-kala-lisko-nisäkäs). Kuvasarjoilla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä ja Haeckel tuomittiin väärennöksistään. Kuitenkin kuvasarjat ovat edelleen esim. Suomessa biologian oppikirjoissa todistamassa kehitysopin puolesta.

 

Vuonna 1891 Eugene Dubois löysi pääkallon osan ja vuotta myöhemmin hän löysi reisiluun ja näin sai alkunsa tarina Jaavan apinamiehestä. Vuonna 1920 Dubois ilmoitti löytäneensä ns. Wadjak-kallot, jotka olivat hänen mukaan lisätodisteina ihmisen kehittymisestä apinasta. Vuonna 1935 Eugene Dubois joutui tunnustamaan, että Jaavan apinamies oli petos, jonka pääkallo kuului gibboni-apinalle. Samoin kävi ilmi, että ns. wadjak-kallot olivat ihmisen kalloja.

Jaavan ihminen, jonka Dubois kokosi eri vuosien löydöistään v. 1892. Kun hän huomasi, että Haeckel oli houkutellut hänet petokseen, hän yritti elämänsä loppuajan todistaa, että kysymyksessä oli väärennös. Kehitysopin kannattajat eivät tätä enää hyväksyneet vaan pitävät Duboisin esitystä edelleen ihmisen kehityksestä todisteena.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas, jolla vahvistetaan heidän uskontoaan.

Kuuluisa apinaoikeudenkäynti (v. 1925) ja sen kehitysopin etenemiseen vaikuttanut lopputulos perustui Nebraskan apinaihmisen hampaaseen, jonka alkuperän takasi mm. tunnettu G. Elliot Smith.


Tämä ihmisen ja apinan välisen puuttuvan renkaan hammas todettiin muutamia vuosia oikeuden käynnin jälkeen sian hampaaksi.

Lisäksi pääsyytetty J.T. Scopes tunnusti, että oikeudenkäynti oli ennakolta sovittu näytös.

V. 1912 löydettiin Piltdownin sorakuopasta apinaihmisen kallon osia. Niistä koostettu kallo toimi kehitysopin vahvana todisteena aina vuoteen 1953, jolloin se todettiin taitavaksi väärennökseksi.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas.

Peking-ihmisen kallon osat kuuluivat apinoille, joita alueella asuvat ihmiset olivat käyttäneet ravintonaan.


Peking-ihmisen kallo, joka 1920-luvulta asti on ollut ihmisen kehityksen todisteena, todettiin kiinalaisten ruuaksi käyttämän apinan pääkopaksi.

Tässä ja edellisessä löydössä ovat olleet samat ”asiantuntijatahot” tekemässä työtään kehitysopin eli evoluutiouskonnon hyväksi.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas.

Evoluutiouskonnnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas.

Nämä esim. löytyvät kommunistisen Kiinan nähtävyyksistä Pekingissä vielä tänäänkin, jotta ihmiset uskoisivat evoluutiouskontoon, vaikka kysymyksessä on evoluutiouskonnon kannattajien tietoisesti ja harkitusti tekemä väärennös ja petos!


Lisäksi alla evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsasasetelma, jolla vahvistetaan evoluutioteoria ”tieteelliseksi”.

Teollisuusmelanismiksi kutsutut kehitysopin todisteet – koivumittariperhosten värin muuttuminen – on todettu siten lavastetuiksi, että ne todistavat halutulla tavalla kehitysopin puolesta. Kuvat ovat edelleen lähes kaikissa oppikirjoissa todisteena kehitysopin tieteellisyydestä.

Lycy, alkuihminen, on nimensä mukaan etelän apina. Kuitenkin oppikirjoissa se esitetään ihmisen kehityksen välimuotona.

Lucy on apina.

 

Lucy (Australopithecus) löytö paljastettiin maailmalle vuonna 1975. Donald C Johanson löysi Lucyn Etiopian Hadarista. Hän ajoitti Lucyn 3 miljoonan vuoden päähän. Vuonna 1979 Johanson ja White väittivät Lucyn olevan apinaihmisen (Australopithecus afarensis). Time Magazine kirjoitti vuosina 1977-1979, että Lucylla oli pieni pääkallo ja pää oli kuin apinalla ja aivojen koko oli samaa luokkaa kuin simpanssilla ja Lucy oli todella lyhytjalkainen.

”Todistus on musertavan todennäköinen, että Lucy oli kääpiö simpanssin muunnos, joka käveli samalla tavalla(kömpelösti pystyasennossa, mutta enimmäkseen neljällä jalalla). Todistus väitetystä muuttumisesta apinasta ihmiseksi on erittäin epäuskottava.” A.W. Mehlert, news note, Creation Research Society Quarterly, December 1985, s. 145.

Antropologi Tim White

”Viisi miljoona vanhan luunpalan oli ajateltu olevan ihmismäisen eläimen solisluu, mutta se olikin itse asiassa delfiinin kylkiluun osa . ..Ongelma joka monilla antropologeilla on se että he haluavat niin paljon löytää hominidin että jokaisesta heidän löytämästä luun palasta tulee heille hominidin luu . ”; lainaus New Scientist Huhtikuun 28, 1983 (Dr. Tim White, antropologi, Kalifornian yliopisto, Berkeley)

1984 maailman johtava luonnontieteiden filosofi Karl Popper sanoi, että ”luonnon valinta” oli naurettava termistö, koska oikeastaan se ei sano mitään. Hänen mukaansa sattumanvaraisuus ei voi valita mitään hyödyllistä, positiivista tai kehittyvää. Popper sanoi, että luonnollisesti sopivimmat jäävät eloon, mutta se ei todista evoluutiota.

Samana vuonna paljastui petos, jossa paleontologit tutkivat Euroopan vanhimman ihmisen luita. Tutkimuksen tuloksina selvisi, että Euroopan vanhimman ihmisen pääkallon palanen olikin pala nuoren aasin kallosta.

Kun otetaan vielä näiden esimerkkien lisäksi huomioon ne sadat eri kehyskertomukset, joilla todistellaan millaisten kehitysvaiheiden kautta eläin on muuttunut toiseksi – esimerkiksi kalan muuttuminen suden kokoiseksi sorkkaeläimeksi ja siitä edelleen valaaksi – saadaan valtava määrä epätieteellistä aineistoa, jonka pätevyyteen kehitysoppi tukeutuu.

Monet tutkijat ovat jo kyselleet kuinka paljon väärennöksiä ja petoksia sisältyykään niihin näytteisiin, joilla eri puolilla maailmaa todistellaan kehitysopin pätevyyttä ja tieteellisyyttä.

 

Piltdownin ihminen, Nebraskan ihminen, Ota Benga jne. jne. nämä skandaalit osoittavat, että evolutionistit eivät epäröi käyttää mitä tahansa epätieteellistä menetelmää todistaakseen teoriansa oikeaksi.


Kun pidämme tämän mielessämme ja tarkastelemme muita ihmisen evoluution myytin niin sanottuja todisteita, kohtaamme samanlaisen tilanteen.


Löydämme vain kuvitteellisen tarinan ja vapaaehtoisten armeijan, joka on valmis yrittämään mitä tahansa todistaakseen tarinan oikeaksi.


Edellä olevat tapaukset ovat selkeitä todisteita sille kuinka ihminen on valmis huijauksella ja valheella eksyttämään muita luulemaan ihmisen kehittyneen apinasta.

Evoluutioteorian kantava rakenne ja perusta on mielikuvitus!


Evoluutioteoria perustuu petoksiin ja väärennöksiin sanalla sanoen valheeseen!


Evoluutioteoria on tieteeksi naamioitu ateistinen uskonto, jolla lapsemme kouluissa indoktrinoidaan ts. aivopestään ja pakkosyötetään ateismiuskonnolla vieläpä julkisin verovaroin!

Kehitysopin eli evoluutioteorian  opettaminen on siis ateistiuskonnon ja humanismin indoktrinointia, jolla tosiasiassa heikennetään ja estetään ja saatetaan huonoon valoon todellinen tieteellinen tutkimus!

Vihje: sisäistä myös muut tekstit tästä blogista.

Mainokset

Blogiteksti 2.

Uuden Seelannin rannikolla japanilaisen kalastusaluksen verkkoon jäi 1977 suuri kuollut ruho, jolla oli pituutta yli 10 metriä ja painoa yli 2000 kiloa.

Ruho kuvattiin punnituksen jälkeen ja siitä otettiin kudosnäytteitä ja tehtiin mittapiirrokset. Japanilaiset tiedemiehet totesivat, että eläin oli Plesiosaurus.

yano4.jpg - 84.67kb 

 

Shark or plesiosaur?

Huomaa punainen liha ja punertava lihaksisto, jota on jäljellä. Se näkyy selvästi. Kaloilla ei ole punaista lihaksistoa eikä punaista lihaa.

Tämän eläimen ihokuidut olivat vahvempia kuin millään kalalla.

Tällä eläimellä oli myös rasvakudosta, läskiä. Kaloilla ei ole läskikerrosta.

Tämän eläimen sieraimet olivat kallon etuosassa toisin kuin hailla, jolla ne ovat kallon alapinnalla.

Kaloissa ei ole punaista lihaa, lihaksistoa, joten tämä ei ole mikään kala, vaan se on merieläin.

Kaloilla ei ole näin pitkää kaulaa, joten se ei voi olla mikään kala.

The surface of the body was whitish and covered with dermal fibers which intersecting each other like in whales and other mammals but were not weak as in fish. There were thick, white, fat-like tissues on the back, and reddish muscles were seen running longitudinally beneath the white tissues. The putrefactive smell was not like that of teleostean fishes or sharks, but resembled that of marine mammals…. The head was said to have been hard, exposing the cranium, and not shark-like…. Unlike sharks, in which the nares [nose holes] are situated in the lower surface of the skull, the carcass had nares at the front end of what remained of the cranium.

This is one of the most important statements in this whole report for several principle features were admitted.

      (a) The covering of strong dermal fibres – as in mammals;

 

      (b) The fat-like tissues – fat is not found in fish

 

      (c) The red muscles – not possessed by fish

 

      (d) The smell was of a mammal, not the strong ammonia smell of putrefying fish and sharks.

 

      (e) The head was hard, unlike that of a fish.

 

    (f) The nares were on the front of the skull – not like sharks.

It is important to note that every one of these features is a strong indication that the carcass was that of a mammal and not that of a fish or shark. This eyewitness information could only have come from Yano and the crew, but every effort is later made to ”explain away” these features on the weakest of arguments – or ignore them – as we show below.

In the meantime, it cannot be emphasized strongly enough that only ONE of the above listed points need be present to ensure the carcass could not possibly have been that of a fish or shark.

Let us then examine the way in which some of these points were treated in an effort to dismiss them as not crucial evidence of a mammal.

(b) THE DECAYING FATTY TISSUES. ”The strongest argument opposing the shark theory comes from Yano’s observation that the carcass was covered by a fat-like sticky substance. Sharks do not have a thick layer of fat under the skin” [p65] The fourth paper makes no further observation on this subject which flatly contradicts their conclusion, but immediately discusses the red flesh.

The sixth paper is devoted to the decay of fat to adipocere, a white substance with the consistency of a soft soap – just as was found on the carcass. There is no suggestion in this sixth paper that the carcass was that of a shark and the subject gets little treatment in other papers. But this layer of fat remains indisputable and strong evidence that the carcass could not have been that of a shark and was almost certainly that of a mammal. No paper even attempts to explain how this fat could be from a shark.

(c) THE RED MUSCLES. [See Fig. 4 at top of page] The fourth paper admitted there were red muscles along the spine like that of mammals but minimised this aspect by saying ”.. a former student of mine… has informed us that even the muscle of squalid sharks appears as red as tuna meat along both sides of the backbone” [p65].

Now notice what has happened in this line of reasoning. Red flesh is observed on this carcass, and it is dismissed by referring to similar red meat on squalid sharks. But Basking sharks are not one of over 70 types of squalid sharks! What has happened is that to explain away the presence of red flesh, a quite different type of shark has been referred to. Now it can either be a squalid shark (which would explain the red meat) OR a Basking shark (which would explain some of the other features). But the carcass cannot be both at the same time. Thus, if the experts wish to explain the red meat, they must stick with the ”squalid shark” identification throughout, not change it to a basking shark when they meet other features. This (temporary) switching of identification gives an indication of the level of the logic used in some of these papers

(d) THE ABSENCE OF SMELL OF AMMONIA. ”…the carcass did not smell of ammonia, which is a characteristic feature of shark flesh. An explanation for this could be due to the extent of skin loss and decomposition, and therefore allowing the ammonia from the carcass to be washed out by the sea” [p65].

But why should this particular carcass, if it is a shark, not smell of ammonia as all others do? If the sea washes out ammonia, there should be few carcasses that smell of it. We are asked to believe that this one shark carcass has been subjected to virtually a unique treatment by the sea which has occurred to no other shark. This is hardly acceptable. It was still decaying as one paper said that it had ”a putrid smell”, yet it did not smell of ammonia. This indicates, once again, it most probably was not the carcass of a shark.

 

 

Plesiosaur.jpg (26678 bytes) 

 

Japanissa löytö oli vuosisadan sensaatio. Tapauksesta tehtiin japanilaisen tieteen 100 -vuotisjuhlapostimerkki.

 

 

Japanilaiset tekivät tapauksesta viralliset raportit eri tiedeyhteisöille ja museoille, länsimaiset tiedotusvälineet ”pakotettiin hiljaisuuteen”.


Vain maininnat siitä, että löytö oli ”luultavasti hain jäännös” he kuittasivat tämän merkittävän tapahtuman.


Miksi?

Löytö oli vastoin länsimaissa vallitsevaa kehitysoppi -uskontoa, jonka mukaan ko. lisko kuoli sukupuuttoon jo 66 miljoonaa vuotta sitten.

Muitakin darvinistisen evoluutio -uskonnon kyseenalaistavia löytöjä on tehty:

Tässä alla on muutama kuva toisesta Plesiosauruksesta, joka ajautui vuonna 1925 rannalle Kaliforniassa, Mooren Beach Monterey. Tämä plesiosaurus oli uiskennellut vielä vuonna 1925.

Tämän plesiosauruksen kaula oli yli 6 metriä pitkä!

Millään kalalla ei ole 6 metrin pituista kaulaa.

 

 

 

plesiosaurusplesiosaurus

 

 

Huomaa erityisesti taustalla vahtiva kiväärimies, joka on varmistamassa, että tämä plesiosaurus pysyy kuolleena!

Discover-lehdessä on erään artikkelin otsikkona,(Yeoman, B.,) Schweitzer’s Dangerous Discovery, [Discover 27(4):37–41, 77, April 2006.] joka kertoi Dr Mary Schweitzerin löytämästä tuoreesta dinosauruksen kudoksesta.


Aiheesta on raportoitu aiemmin Creation-lehdessä: Dinosaur bone blood cells found, 16(1):9, 1993; Sensational dinosaur blood report! [ks. kuvat (T. rexin verisuoni ja punasoluja)] 19(4):42; 1997; Dino soft tissue find, 27(4):7, 2005.


Miksi ”vaarallinen”?

Alaotsikko selittää:

Kun tämä ujo paleontologi löysi pehmyttä, tuoreen näköistä kudosta T. rexin reisiluun sisältä, hän pyyhki menneisyyttä ja nykyisyyttä erottavan rajan pois. Silloin kaikki karkasi käsistä.”

Mainittu ”raja” tarkoittaa oletettua 65 miljoonan vuoden ajanjaksoa, jonka dinosaurusten on väitetty olleen sukupuuttoon kuolleena.

Discover-lehden artikkeli selittää, kuinka tuore dinosauruksen kudos on ”sähköistänyt” kreationisteja, ”jotka tulkitsevat Schweitzerin löydöt todisteena siitä, että maapallo ei ole läheskään niin vanha, kuin tiedemiehet väittävät.

Kehotankin lukijaa pysähtymään ajattelemaan ja tarkastelemaan ilmeistä’, kirjoitti Carl Wieland [CMI Australian toimitusjohtaja; hänen artikkelinsa ”Still soft and stretchy[suom. Yhä pehmyttä ja venyvää] sai aikaanateistien inspiroimaa kritiikkiä pitkiin ajanjaksoihin uskovilta kristityiltä] muutama vuosi sitten.

Tämä löytö tukee tavattoman voimakkaasti ehdotusta, jonka mukaan dinosaurusten fossiilit eivät ole miljoonien vuosien ikäisiä, vaan ovat fossiloituneet korkeintaan muutama tuhat vuotta sitten katastrofisten olosuhteiden seurauksena.’”

Discover-lehden artikkeli jatkoi dokumentoimalla monien tieteellisen yhteisön jäsenten haluttomuutta uskoa näitä löytöjä.


Dr. Schweitzerilla ”oli vaikeuksia” yrittäessään saada löytöjään julkaistuksi tieteellisissä julkaisuissa.

Eräskin vertaisarvioija sanoi minulle, ettei hän välitä, mitä todisteet kertovat. Hän tiesi että se, mitä löysin, ei ollut mahdollista,” sanoo Schweitzer.

Kirjoitin takaisin ja sanoin: ’No mitkä todisteet sitten vakuuttaisivat sinut?’

Hän sanoi: ’Eivät mitkään.’”

Schweitzer ymmärtää miksi niin monet ovat epäileviä.

Jos otat verinäytteen ja laitat sen hyllylle, noin viikon kuluttua sinulla ei ole mitään tunnistettavaa jäljellä”, hän sanoi lisäten: ”Miksi sitten dinosauruksissa olisi mitään tunnistettavaa jäljellä?”

Miksi tosiaankaan?

Paitsi tietenkin, jos ne eivät ole olleet kuolleina sukupuuttoon miljoonia vuosia, ja epätavallinen tapahtuma säilöi niiden jäänteet nopeasti.

Schweitzer kertoo hetkestä, jolloin hän löysi dinosauruksen punasoluja 1990-luvulla: ”Menin aivan kananlihalle, sillä jokainen tietää, etteivät nämä säily 65 miljoonaa vuotta”.

Haisevat luut

Schweitzer selostaa, miten hän huomasi ensimmäisen löytönsä jälkeen Montanan Hell Creekistä löydetyn T. rexin luurangon selvän kalmamaisen hajun.

Kun hän mainitsi tästä pitkään paleontologina toimineelle Jack Hornerille, hän vastasi:

Tiedän, kaikki Hell Creekistä löydetyt luut haisevat.”

Ällistyttävää, eikö totta?

Se, että dinosaurusten luiden täytyy olla miljoonien vuosien ikäisiä, on iskostunut paleontologien mieliin niin syvään, ettei edes ”kuoleman haju” herättänyt huomiota – vaikka todisteet olivat heidän neniensä alla. Dinosaurukset ovat siis eläneet lähimenneisyydessä ihmisten kanssa. Tämä on totuus, jota evoluutioteorian kannattajat eivät kestä.

DAVID CATCHPOOLE, Filosofian tohtori (kasvifysiologia)

Dr Catchpoole on työskennellyt kasvifysiologina sekä luonnontieteiden opettajana erikoisalanaan tropiikin maatalous ja puutarhatalous. Hän työskentelee kokopäiväisesti Creation Ministries Internationalille Australiassa.

JONATHAN SARFATI, Filosofian tohtori

Sarfatilla on tohtorin tutkinto fysikaalisesta kemiasta (Victorian yliopisto, Wellington, Uusi-Seelanti). Hän on kirjoittanut joitain maailman tunnetuimmista luomista käsittelevistä kirjoista. Sarfati on entinen Uuden-Seelannin šakkimestari. Hän työskentelee Creation Ministries Internationalille (Australiassa vuosina 1996-2010, tämän jälkeen Atlantassa, USA).

http://www.luominen.fi/schweitzerin-vaarallinen-loyto/

 

Dinosaurusten nahkaa on löydetty. 

 

 

 

 

 

A close-up of the fossilized skin of a hadrosaur.

Dinosaur skin prices
 
Dinosaur skin prices
 
Dinosaur skin prices

 

Dinosaur skin prices

 

Vuonna 1822 Mary Anne Mantell löysi auringonvalossa kimaltelevan kiven kävellessään maalaistietä pitkin Sussexissa, Isossa-Britanniassa.

Hänen fossiileita keräilevä miehensä, Dr Gideon Mantell, huomasi, että kiven sisässä oli samankaltainen hammas kuin nykymatelijoilla, mutta tämä hammas oli paljon suurempi.

Dr Mantell päätteli, että hammas kuului jollekin sukupuuttoon kuolleelle jättimäiselle kasvinsyöjämatelijalle, jolla oli ollut samankaltaiset hampaat kuin iguaanilla.

Vuonna 1825 hän antoi tälle matelijalle nimen Iguanodontti (iguaanin hammas).

Nimen  ”dinosaurus” eli ”hirmulisko” (kreikan sanoista deinos = hirveä + sauros = lisko) keksi vuonna 1841 kuuluisa brittiläinen paleontologi ja Britannian luonnonhistorian museon (British Natural History Museum) ensimmäinen johtaja Sir Richard Owen, joka oli brittiläinen anatomi ja vastusti voimakkaasti Charles Darwinin epätieteellistä ja täysin petokselle ja valheelle rakentamaa evoluutioteoriaa, jonka kantavana rakenteena on mielikuvitus.


Vuonna 1841 Owen otti siis käyttöön sanan ”dinosaurus”.

Kehitysoppiin uskovien mielestä dinosaurukset ovat kehittyneet, kun taas luomiseen uskovien mielestä ne ovat niitä ”metsäeläimiä”, jotka Jumala loi muiden maalla elävien eläinten ohella luomisviikon kuudentena päivänä (1. Moos. 1:24-31).1 Ketkä ovat oikeassa?

Kehitysopin kannattajien oletukset

Jos kehitysoppi on totta, meidän pitäisi olettaa, että:

  1. Olisi olemassa fossiilitodisteita, jotka viittaisivat kaikkien dinosaurusten yhteiseen kantaisään.

  2. Olisi fossiilitodisteita välimuodoista, joissa näkyisi monia erilaisten ominaispiirteiden kehitysvaiheita. Näitä ominaispiirteitä ovat esimerkiksi panssarillisten dinosaurusten laatat ja piikit(stegosaurukset), sarvellisten dinosaurusten 1-7 sarvea (ceratopsiat), ankannokkaisten dinosaurusten nokat (hadrosaurit), luupää-dinosaurusten paksut kallot (pachycephalosaurukset), lentävien matelijoiden siivet  (pterosaurukset), monenlaisten meressä elävien matelijoiden tunnusomaiset piirteet ja niin edelleen.

Itse asiassa kaikki fossiiliaineiston dinosaurukset ovat täydellisesti muodostuneita.2

Niissä ei ole jälkeäkään kantaisistä, eikä ole olemassa yhtään ainutta sellaista dinosauruksen fossiilia, jota voitaisiin kutsua tunnettujen dinosaurustyyppien välimuodoksi.

 

 

Luomisen kannattajien oletukset

 

Toisaalta, jos luominen on totta ja dinosaurukset luotiin luomisviikon kuudentena päivänä, meidän pitäisi olettaa, että:

  1. Dinosaurusten fossiilit ilmestyisivät yhtäkkisesti fossiiliaineistoon, toisin sanoen ilman kantaisiä ja välimuotoja. Itse asiassa juuri näin asia onkin.

  2. Jos Jumala loi dinosaurukset luomisviikon kuudentena päivänä, tästä seuraa, että kaksi yksilöä jokaisesta, vielä vedenpaisumuksen aikana eläneestä luodusta lajista olisi mennyt Nooan arkkiin. Olisivatko niin suuret eläimet mahtuneet mukaan?

Ensinnäkin, kaikki dinosaurukset eivät olleet suuria; monet olivat verrattain pieniä.

Esimerkiksi Compsognathus oli noin kanan kokoinen, ja pienimmän koskaan löydetyn dinosauruksen, Mussauruksen, kallo oli vaivaiset 32 millimetriä pitkä3 – suurin piirtein tavallisen paperiliittimen pituinen.

Toiseksi dinosaurukset, kuten nykyajankin matelijat, munivat munia, joissa oli nahkamainen kuori (verrattuna kovakuorisiin linnun muniin); tämän päivän matelijat jatkavat kasvuaan kuoriutumisen jälkeen suurimman osan elämäänsä.

Suurin dinosauruksen muna on löytynyt Ranskasta; se on 30 senttimetrin pituinen ja on näytteillä Reddingin yliopistossa, Englannissa.

Muut samasta paikasta löytyneet munat ovat 25 senttimetrin pituisia eli noin jalkapallon kokoisia; jättimäinen, nelijalkainen kasvinsyöjä, sauropod, on muninut nämä munat.

Syy munien suhteellisen pieneen kokoon on se, että mitä suurempi muna on, sen paksumpi kuoren täytyy olla.

Jos kuori olisi ollut liian paksu, sen läpi ei olisi kulkenut tarpeeksi ilmaa sisällä olevalle vauvadinosaurukselle, eikä vauvadinosaurus olisi onnistunut pääsemään ulos munasta.

Joten, jos vauvadinosaurukset ovat jalkapallon kokoisia, on järkeenkäypää olettaa Jumalan ohjanneen suurempien lajien lapsi-kokoluokan dinosauruksia arkkiin, tai kenties teini-ikäisiä yksilöitä; Hänen ei ollut välttämätöntä ohjata sinne isoisäkokoluokan dinosauruksia!

  1. Kolmas asia, jonka voi järkevästi olettaa, on se, että jos Jumala loi dinosaurukset luomisviikon kuudentena päivänä, monien kansojen kansanperinteissä olisi kertomuksia dinosauruksista. Olisivathan vedenpaisumuksesta selviytyneet ihmiset eläneet niiden kanssa samanaikaisesti dinosaurusten sukupuuttoon kuolemiseen asti. Näissä kertomuksissa ei tietenkään käytettäisi termiä ”dinosaurus”, koska, kuten olemme jo todenneet, tämä termi keksittiin vasta vuonna 1841. Olettaisimme kertomuksissa käytettävän sellaisia termejä kuten ”hirviö” tai ”lohikäärme”.

 
Lohikäärmetarinat

Tällaisia kertomuksia on itse asiassa paljon kaikkialla maailmassa, jotka osoittavat dinosaurusten eläneen ihmisten kanssa lähimenneisyydessä.

http://www.genesispark.com/exhibits/evidence/historical/ancient/dinosaur/

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinoglyfs.htm

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinosauruslegendat.htm

Esim. nämä dinoliitit ja dinoglyfit ja muu oheinen alla oleva aineisto, jotka siis elävät ihmiset(!) ovat työstäneet eri tavoin, ilmaisee  selvääkin selvemmin ja yksiselitteisesti – ainakin täyspäisille (Tämä on erittäin tärkeä tiedostaa: molemmista päistään!), heidän naapurustossaan ja lähellä asuvista.

http://www.creationliberty.com/articles/dinosaursbible.php

Yksi vanhimmista kertomuksista kertoo Gilgameshista, muinaisen Babylonialaisen eepoksen sankarista, joka tappoi setrimetsässä valtavan matelijamaisen olennon nimeltä Khumbaba.4

Varhaisissa brittikertomuksissa on ensimmäisiä eurooppalaisia kuvauksia matelijahirviöstä.

Eräs noista hirviöistä tappoi ja nieli Walesin kuningas Morviduksen noin 336 jKr.

Toinen hallitsija, kuningas Peredur, onnistui kuitenkin surmaamaan hirviönsä Walesissa, paikassa nimeltä Llyn Llion.5,6

Historiallinen, anglosaksinen Beowulf-runo kertoo kuinka Beowulf (noin 498-583 jKr.), Skandinaviasta, tappoi hirviön nimeltä Grendel sekä sen oletetun emon ja useita meressä eläviä matelijoita.7

Beowulf menetti henkensä 88 vuoden iässä tappaessaan lentävää matelijaa. Saksilainen kuvaus tästä olennosta sopii jättimäiseen Pteranodoniin – se oli ”viidentoista metrin pituinen (tai mahdollisesti siipiväliltään)”.8

Grendel-hirviötä, jonka Beowulf tappoi monta vuotta aikaisemmin, kuvattiin seuraavasti: Se oli ilmeisesti nuorukainen (se tunnettiin vain 12 vuoden ajalta), se seisoi ihmismäisesti (toisin sanoen, se oli kaksijalkainen) ja sillä oli kaksi pientä eturaajaa, joita saksilaiset kutsuvat nimellä eorms (engl. arms eli kädet).

Niistä toisen Beowulf repäisi irti. Grendel oli muthbona – sellainen, joka tappaa suullaan tai leukaperillään – ja sen iho kesti miekanlyöntejä.9

Muissa hyvin tunnetuissa, keskiaikaisista sankareista ja lohikäärmeistä kertovissa kertomuksissa seikkailevat muun muassa muinainen teutoni Siegfried (mahdollisesti sama henkilö kuin muinaisnorjalainen Sigurd, joka surmasi Fafner-nimisen hirviön),10 Tristan (tai Tristram), Britannian kuningas Arthur ja Sir Lancelot11 sekä kenties kaikkein kuuluisin näistä kaikista, Yrjänä, josta tuli Englannin suojeluspyhimys.

 (Elokuva ja video The Great Dinosaur Mystery12 kertoo seikkaperäisesti monista muistakin tällaisista kertomuksista.)

Lisäksi monet sotajoukot ovat käyttäneet lohikäärmetunnusta. Myöhempien itäisen Rooman keisarien johdolla purppuranpunaisesta lohikäärmetunnuksesta tuli juhlallinen standardi, jota kutsuttiin nimellä drakonteion.13

Ennen Englannin normannivalloitusta vuonna 1066 lohikäärme oli tärkein kuninkaallisten sotatunnusten joukossa. Tämän oli saanut aikaan Uther Pendragon, joka oli kuningas Arthurin isä.

Muita lohikäärmetunnusta käyttäviä kuninkaita olivat Rikhard I vuoden 1191 ristiretkellä ja Henry III sotiessaan walesilaisia vastaan vuonna 1245.13

Kiinassa lohikäärme on kansallissymboli kuninkaallisen perheen tunnuksessa. Lohikäärme koristi myös kiinalaista lippua siihen asti, kunnes Kiinan kansallinen tasavalta perustettiin vuonna 1911.

Vaikkakin monia näitä lohikäärmekertomuksia ja piirustuksia on epäilemättä vuosien varrella kaunisteltu, on niiden maailmanlaajuinen olemassaolo kuitenkin tosiasia.

Monet yhtäläisyydet surmattujen olentojen ja tunnettujen dinosaurusfossiilien välillä osoittavat selvästi taustalla olevaan todellisuuteen.

Nykyään lohikäärmeistä kertovissa lastenkirjoissa on poikkeuksetta piirustuksia satuolennoista, mutta tästä aiheesta tutkimusta tehneen Paul Taylorin14 mukaan monissa (kenties suurimmassa osassa) historiallisissa lohikäärmekertomuksissa ei ole tätä mielikuvituksellista ainesta mukana; yleensäkin mitä vanhempia kertomukset ovat, sitä todenmukaisempia ne ovat, kun taas uudemmat tarinat ovat enemmän mielikuvituksellisia.

Yksi selitys tähän voisi olla se, että kun todisteet dinosaurusten muodossa kuolivat sukupuuttoon, juttujen kertojat tekivät tarinoistaan uskomattomampia ja yhdistivät useiden lohikäärmeiden piirteitä yhteen lohikäärmeeseen.

  1. Neljänneksi voimme loogisesti olettaa, että jos Jumala loi dinosaurukset luomisviikon kuudentena päivänä, niistä olisi maininta muualla Raamatussa.

Kaksi tällaista eläintä on itse asiassa kuvattuna Jobin kirjassa. Ensimmäinen on jättimäinen kasvinsyöjä, joka saattaa olla joko Diplodocus tai Brachiosaurus:

Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin; se syö ruohoa niinkuin raavas… se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setripuun… nikamat niinkuin raudasta taotut… se juo tyhjäksi virran [viimeisin käännetty suoraan engl. Raamatusta = ’he drinketh up a river’]” (Job 40:10-19).

Toinen tuntuu olleen jonkinlainen suuri tultasyöksevä eläin. Aivan kuten pienellä pommittajakuoriaisella on räjähdyksiä aikaansaava mekanismi, suurella merilohikäärmeelläkin on voinut olla räjähdyksiä aikaansaava mekanismi. Tämä mekanismi on tehnyt siitä todellisen, tultasyöksevän lohikäärmeen:

Voitko onkia koukulla Leviatanin… sen puhallus polttaa kuin tuliset hiilet, ja sen suusta lähtee liekki…” (Job 40:20 – 41:25).

On myös mielenkiintoista, että englanninkielisessä kuningas Jaakon Raamatunkäännöksessä (King James version) on termiä ”dragon(s)” eli ”lohikäärme(et)” käytetty yli 20 kertaa Vanhan Testamentin puolella: kerran kielikuvana viitaten faaraoon, Egyptin kuninkaaseen, lohikäärmeenä [suom. Raamatussa ”krokodiili”] (Hes. 29:3) ja muilla kerroilla viitaten eläimiin, esimerkiksi: ”…sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä” (Ps. 91:13) sekä: ”Ja minä teen Jerusalemin kiviroukkioksi, aavikkosutten [engl. Raamatussa lohikäärmeiden] asunnoksi…” (Jer. 9:11).

Tällä asialla on erityinen merkitys, kun käsitämme, että kuningas Jaakon käännös on julkaistu Herran vuonna 1611; toisin sanoen Raamatun kääntäjät käyttivät alle neljä vuosisataa sitten mielellään termiä ”dragon” eli ”lohikäärme” varmana siitä, että sen käyttäminen olisi lukijoille merkityksellistä, eikä tarunomaista.

Johtopäätös

Kaikkien luomismalliin pohjautuvien dinosauruksia koskevien oletusten on nähty toteutuneen, kun taas yksikään evoluutiomalliin pohjautunut oletus ei ole toteutunut.

Sen vuoksi on järkevää tehdä se johtopäätös, että elleivät kehitysopin kannattajat olisi lukkiutuneet miljoonien vuosien hahmotelmiinsa, ei olisi ongelmallista ajatella dinosaurusten ja ihmisten eläneen yhtä aikaa maapallolla.

Näin on ollut Aadamin ajoista lähtien siihen asti, kunnes dinosaurukset kuolivat vähitellen sukupuuttoon, aivan kuten monet muutkin eliöt.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Lentävät matelijat (kuten lentoliskot) ja meressä elävät matelijat (kuten plesiosaurukset) eivät ole tarkkaan ottaen dinosauruksia. Jumala loi ne luomisviikon viidentenä päivänä. Samana päivänä Jumala loi myös muut merieläimet (kuten kalat ja valaat) sekä linnut (1. Moos. 1:20-23).

  2. Kuitenkaan kaikkein tunnetuinta fossiiliaineiston dinosaurusta, Brontosaurusta, ei ole koskaan ollutkaan! Brontosauruksen eli ”ukkosliskon” (nimi on annettu sen vuoksi, että maan on ajateltu jylisseen, kun Brontosaurus on kävellyt ohitse) luiden löytyessä siltä puuttui pää. Korjatakseen tämän ilmeisen puutteen luut löytänyt tiedemies lisäsi viiden-kuuden kilometrin päästä löytyneen kallon löydökseensä, mutta ei kertonut tästä kenellekään. Valitettavasti ne eivät kuuluneetkaan yhteen. Pää kuului jo aiemmin löydetylle dinosaurukselle nimeltä Apatosaurus; ruumis oli Diplodocuksen.

  3. Alan Charig, A New Look at Dinosaurs, Rigby publishers, Adelaide, 1985, p. 113.

  4. Encyclopaedia Britannica, 1962, Vol. 10, p. 359.

  5. Bill Cooper, ”Anglo-Saxon Dinosaurs as described in early historical records”, pamphlet No. 280, Creation Science Movement, Portsmouth, UK, 1992.

  6. Monmouthin Geoffrey on kääntänyt tämän tarinan walesin kielestä latinaksi.

  7. Muutamia näistä olennoista on kuvattu viime vuosina esiin kaivetuissa saksilaisten ja tanskalaisten laivojen käärmemäisissä keulakuvissa.

  8. Viite 4.

  9. Viite 4.

  10. Voisunga Sagan mukaan, lähde: viite 4.

  11. Encyclopaedia Britannica, 1962, Vol. 7, p. 569.

  12. Films for Christ, Arizona, USA.

  13. Viite 10, p. 570.

  14. Paul Taylor (Films for Christ), henkilökohtainen tiedonanto, helmikuun 14. päivä, 1992.

RUSSELL M. GRIGG, Filosofian maisteri,

oli teollisuuskemisti ennen kuin hän palveli 20 vuotta Ulkomaiden lähetystyöntekijäin yhteisössä (Overseas Missionary Fellowship, nykyään OMF International). Hän kuuluu Creation Ministries Internationalin Australian toimipisteen henkilökuntaan.

Copyright © Creation Ministries International. http://www.Creation.com

http://www.luominen.fi/dinosaurukset-ja-lohikaarmeet/

Yhä vielä Kongossa elää dinosaurus, josta on useita näköhavaintoja.  Tästä lisää http://www.mokelembembe.com/

 

 

http://www.arrivalofthefittest.com/seminar3.html

http://www.youtube.com/watch?v=GbdPZJ3I2HA

http://www.youtube.com/watch?v=y9WImEIE_hk 

 

http://natgeotv.com/za/beast-man/videos/mokele-mbembe-witness 

 1992 – Taken by a Japanese film crew while flying over Lake Tele, the legendary home of Mokele-mbembe, this photograph seems to show a large, long creature swimming in the water.


Coincidentally, that same year the world famous zoologist and biologist, Ivan T. Sanderson, along with animal-trader Gerald Russel, were paddling up the Mainyu River in the heart of western Africa when, according to Sanderson’s report:

”The most terrifying sound I have ever heard, which sounded like an on-coming earthquake or an exploding, nearby robot, suddenly greeted us from a large underwater cave.”

While the water of the river was boiling and foaming directly in front of their canoe, a darkish, shining lizard-like head suddenly rose from the dark water. They described the head as nearly the size of the head of a fully grown hippo, which sat on a thick, swan-like neck. The enormous neck was turned towards the two men, and for just a few seconds, although it seemed like an eternity, the monster simply stared at Sanderson and Russel. Mr. Sanderson summed up his thoughts with these emphatic words:

”I don’t know what we saw, but the animal, the monster, burned itself into my retinas. It looked like something that ought to have been dead millions of years ago. As a scientist, I should have been happy, of course, but this encounter was so frightening, so nasty that I never want to see it again.”

http://www.genesispark.com/exhibits/evidence/cryptozoological/apatosaurs/mokele-mbembe/

Ohessa tämän vielä elävän dinosauruksen tuoreita jälkiä.

http://campuslifemalaysia.blogspot.fi/2011/07/dinosaurs-may-still-be-surviving-in.html

Jos siis aikuiset ihmiset antavat huijata itseään, eihän sille sitten mitään voi, mutta kun lapsille opetetaan totena evoluutioteoriaa asia ei enää ole yhdentekevä. Suomessa ja muuallakin nuoret pakotetaan omaksumaan kehitysopin virheelliset uskomukset tieteellisinä totuuksina. Kuinka paljon pannaankaan pöytälaatikkoon tutkimuksia ja jätetään kertomatta, että usko kehitysoppiin säilyisi.

 

 

British Museumin paleontologian osaston johtaja Colin Patterson on tunnustanut, että fossiilien joukossa ei ole todisteita lajien asteittaisen kehityksen tueksi ja vielä:


On perin helppoa laatia tarinoita miten toinen muoto muuttuu toiseksi ja esittää syitä miksi luonnonvalinta suosii kutakin kehitysastetta. Mutta tällaiset tarinat eivät ole tiedettä, koska uskomuksia ei voida testata.”


Vaikka tiedemiehet joutuvatkin tämän tunnustamaan, ei uskonnoksi muuttunutta filosofiaa enää voida poistaa aivan kevyesti, vaan tarvitaan tuhteja toimenpiteitä: kaikki lähdeteokset, oppikirjat ja maailmankuvaa kartoittavat suurteokset pitäisi kirjoittaa uudelleen, koska ne indoktrinoivat evoluutioateismia ja  museoiden darvinismin petoksen perustalle vahvistetut näyttelyt tulisi myös uusia jne.


Kaikki tämä olisi kaaosta nykytieteelle ja kaikille niille, jotka ovat rakentaneet maailmankuvansa ja uskontonsa sille totuutena pitämälleen näkemykselleen, että kehitysoppi on tieteellinen tosiasia.


Ei ole siis ihme, että ne miljoonat henkilöt, jotka joutuisivat muuttamaan näkemyksiään ja jopa nöyrtymään totuuden edessä, tekevät kaikkensa, että totuus pysyy piilotettuna museoiden pimentoihin. Mutta ne jotka haluavat seurata totuutta, tämäkin kirjoitus antaa vähäistä valoa pimeyteen.

Fossiileihin kivettyneet eläimet eivät eroa nykyisistä eläimistä, vaikka evolutionistit väittävät fossiileilla olevan ikää 50 miljoonaa vuotta, siis missä ovat välimuodot?

Eräs näköaistimuksen ihmeistä on kolmiulotteisuuden tajuaminen. Etäisyyden synty edellyttää näköalan samanaikaista tarkastelua kahdesta eri kulmasta. Tämä vaatii vähintään kahden näköaistin yhtäaikaista toimintaa ja näiden antaman tiedon yhdistämistä kolmiulotteiseksi havainnoksi. Kysymyksessä on äärimmäisen monimutkainen prosessi, jonka kokonaistoimintaa ei vielä täysin tunneta. Missähän tämänkin kehittelyn alkeellisemmat välimuodot ovat? Kehitysopin väitteiden mukaan geologisten aikakausien kannalta katsoen silmä syntyy yhdessä silmänräpäyksessä – eikä meidän silti tarvitse tinkiä selityksen uskottavuudesta….

Kun Lontoon historialliseen museoon tuotiin nähtäväksi muutamia ihmisen kivettyneitä jäännöksiä, varjeltiin niitä kuin suurinta salaisuutta.


Monet kutsuivat niitä ”pyhäinjäännöksiksi”.


Niiden ympärille sepitettiin kehitysopille tyypillinen miljoonien vuosien taustakertomus.


Katselijoille kerrottiin miten tämä ihmisen alkumuoto oli elänyt ja mitä oli tehnyt ja tuntenut.


Ja kaikki hyväksyivät nämä tarinat.


Miksi?


Koska kysymyksessä on uskonto, jonka piirissä olevat tarvitsevat omat rituaalinsa ja uskossaan vahvistusta.

Jos aiot opiskella biologiaa on sinun ensin hyväksyttävä kehitysoppi uskontona”, sanovat monet opiskelijat yliopistossa.


 Miksi?


Koska biologien on hyväksyttävä totuutena paljon sellaista minkä tietävät valheeksi.


On myös pakko julkisesti puolustaa ja opettaa tietoa, jonka rehelliset tutkijat tietävät vääräksi.


Tämä on kansainvälisesti hyväksytty käytäntö.


Miksi?

Tässä ihmisen kehitystä esittävien fossiilien kohtalo:

Homo habilis = 100% apina. Kallon kappaleista koottu. Myöhemmin löytöön liitetty raaja kuuluu apinalle.

Jaavan mies = 100% gibboni. Löytäjä Eugene Duboisin oma ilmoitus huijauksesta.

Lycy = 100% apina. Kooste useasta löydöstä eri paikoista. Yhteneväinen kääpiösimpanssin kanssa.

Neandertal-ihminen = 100% ihminen. 1997 tehdyt (kiistanalaiset) DNA-kokeet antavat tuloksia, jotka poikkeavat nykyihmisen DNA:sta.

Nebraska-ihminen = 100% sika. Nebraska-ihmisen hammas kuului sukupuuttoon kuolleelle pahkasialle.

Vuonna 1972 tämä sika käveli tutkijoita vastaan Chacossa Paraguayssa. 42 vuotta oikeudenkäynnin jälkeen syytetty J.T. Scope tunnusti, että koko oikeusprosessi oli etukäteen suunniteltu kehitysopin eteenpäin viemiseksi.

Peking-ihminen = 100% apina. Löydöt olivat apinoita ruokanaan käyttävien ihmisten ruokajäännöksiä.

Piltdown-ihminen = 100% petos. Yli 40 vuotta kehityksen todisteena ollut kallo, joka oli tehty monesta ihmisen ja apinan osasta.

Ramapithecus = 100% apina. Hampaat ja leukaluun kappaleet eivät sovi siten yhteen, että niistä saisi ihmisen leukaluun. Osat kuuluvat apinalle.

Tiedemaailmassa tarkoitus pyhittää keinot, kuten katolisessa kirkossa, jossa palvotaan luita.

Kehitysopin eli evoluutioteorian  opettaminen on siis ateistiuskonnon ja humanismin indoktrinointia, jolla tosiasiassa heikennetään ja estetään ja saatetaan huonoon valoon todellinen tieteellinen tutkimus!

Vihje: sisäistä myös muut tekstit tästä blogista.

Blogiteksti 3.

Luomisopin vastustajat, kuten ateistit määritelmän mukaan, väittävät yleisesti luomista uskonnoksi ja evoluutiota tieteeksi. Puolustaakseen tätä väitettään he siteeraavat listan kriteereitä, jotka määrittelevät ”hyvän tieteellisen teorian”.

Tavallinen kriteeri on, että valtaosan nykypäivän tieteentekijöistä on hyväksyttävä se perustelluksi tieteeksi. Toinen kriteeri määriteltäessä tiedettä, on teorian kyky tuottaa ennusteita, jotka voidaan testata. Evoluutioon uskovat väittävät tavallisesti, että evoluution avulla on tehty monia ennusteita, jotka on havaittu oikeiksi.

He siteeraavat esimerkiksi bakteerien antibioottiresistenssiin jonkinlaisena evoluution ”ennusteena”, kun he sitä vastoin kyseenalaistavat luomiseen uskovien mallin arvon ennustuksien tuottamisessa. Koska heidän mukaan luomismalli ei täytä heidän määritelmäänsä ”tieteestä”, se on siitä syystä ”uskonto”, ja (antamalla ymmärtää, että) se voidaan yksinkertaisesti jättää huomiotta.

Vastaus

Monet yritykset ”tieteen” määrittelemiseksi ovat kehäpäätelmiä. Kohta, jonka mukaan teorian täytyy olla nykyajan tiedemiesten hyväksyttävissä, jotta se voisi olla hyväksyttävissä, määrittelee tieteen periaatteessa siksi, ”mitä tiedemiehet tekevät”! Itse asiassa tämän määritelmän mukaisesti, kansantaloudelliset teoriat olisivat hyväksyttäviä tieteellisiä teorioita, jos ”nykypäivän tiedemiehet” hyväksyisivät ne sellaisiksi.

Monissa tapauksissa nämä ns. tieteen määritelmät ovat täysin peittelemättä itseään palvelevia ja ristiriitaisia​​. Useat evoluution uskovat propagandistit ovat väittäneet, ettei luominen ole tieteellistä, koska se ei ilmeisesti ole testattavissa.

Samaan hengenvetoon he kuitenkin väittävät, että ”tiedemiehet ovat huolellisesti tutkineet luomiseen uskovien tieteen väitteet ja todenneet, että ajatukset nuoresta maasta ja maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta ovat todisteiden kanssa yhteen sopimattomia.” Mutta ilmeisestikään luomista ei ole kuitenkaan voitu tutkia (testata!) ja havaita virheelliseksi, jos se ei ole ”testattavissa”.

Tieteen” määritelmä on vaivannut 1900-luvun tieteenfilosofeja. Aiempi [Sir Francis] Baconin lähestymistapa, jota pidetään tieteellisen määritelmän perustajana, oli melko suoraviivainen:

havainto → induktio → hypoteesi → hypoteesin kokeellinen testaaminen → todistus / vääräksi osoittaminen → tieto.

Tietenkin tämä ja koko modernin tieteen lähestymistapa ovat riippuvaisia kahdesta suuresta olettamuksesta: syy-seuraus-suhteesta ja induktiosta. Filosofi Hume teki selväksi, että näihin uskotaan ”sokean uskon” kautta (Bertrand Russellin sanoja). Kant ja Whitehead väittivät ratkaisseensa ongelman, mutta Russell tunnusti Humen olleen oikeassa.

Itse asiassa ​​nämä olettamukset syntyivät uskosta Raamatun Luoja-Jumalaan, niin kuin tiedehistorioitsijat kuten Loren Eiseley ovat tunnustaneet. Monet tiedemiehet ovat sekä filosofisesti että teologisesti niin tietämättömiä, etteivät he edes ymmärrä, että heillä on näitä (ja muita) metafyysisiä olettamuksia. Kuin sammakko lämpenevässä vedessä, monet eivät edes huomaa, että paljon sen, joka ”tieteeksi” hyväksytään, juurena on filosofisia olettamuksia.

Se on osa heidän omaa maailmankatsomustaan, joten he eivät edes pane sitä merkille. Me CMI:ssä pitäydymme avoimesti (Raamatun) ilmoitukseen. Toisin kuin monet ateistit, me tunnustamme, että elämänfilosofia ei nouse tieteellisen materiaalin pohjalta, vaan paremminkin tämä filosofia tuodaan tieteellisen materiaalin ääreen ja käytetään sen tulkintaan.

Havainnot ja ennakkoasenteet

Olennainen kysymys ei ole “Onko se tiedettä?”. Me voimme vain määrittää ”tieteen” sulkemaan ulkopuolelle kaiken sen mistä emme pidä, kuten evoluutioon uskovat nykyään tekevät. Nykyään tiede rinnastetaan naturalismiin: ainoastaan materialistisia käsityksiä voidaan harkita, huolimatta siitä, mitä todisteet sanovat. Tunnettu evoluutioon uskovat professori Richard Lewontin sanoi:

Me olemme tieteen puolella siitä huolimatta, että jotkut sen ajatusrakennelmat ovat selvästi järjettömiä, siitä huolimatta, että se on epäonnistunut täyttämään monia sen liioiteltuja lupauksia terveydestä ja elämästä, siitä huolimatta, että tiedeyhteisö sietää toteen näyttämättömiä ‘se nyt vaan on niin’ -tarinoita, koska meillä on ennakkositoutuminen, sitoutuminen materialismiin.

Kyse ei ole siitä, että tieteen menetelmät tai vakiintuneet tavat jotenkin pakottavat meidät hyväksymään aineellisen selityksen ilmiömaailmasta, vaan päinvastoin me olemme jo ennakkoon aineellisiin syihin sitoutumisemme johdosta pakotettuja luomaan tutkimuskoneiston ja käsitekokonaisuuksia, jotka tuottavat aineellisia selityksiä, siitä huolimatta miten vasta-intuitiivisia, siitä huolimatta miten hämmentäviä maallikoille. Sitä paitsi materialismi on ehdoton, sillä emme voi päästää Jumalan jalkaa oven väliin.”¹

Tämäpä vasta ennakkoluulotonta, eikö vain? Eikö ”tiede” ole todisteiden seuraamista, minne tahansa ne johtavatkin? Tässä kohtaa tiedemiehen uskonto (sen laajimmassa merkityksessä) laittaa laput silmille. Meidän yksilölliset maailmankatsomuksemme vaikuttavat havainnointikykyymme. Ateisti paleontologi Stephen Jay Gould, teki seuraavan suorapuheisen havainnon:

Sosiaaliset ennakkokäsitykset ja puolueelliset ajattelutavat, joita jokaisen tieteen tekijän täytyy käyttää mihin tahansa ongelmaan, vaikuttavat vahvasti tapoihimme oppia tuntemaan maailmaa. Stereotyyppi täysin rationaalisesta ja objektiivisesta ’tieteellisestä menetelmästä’, missä yksittäiset tieteen tekijät ovat loogisia (ja vaihdettavia) robotteja, on itseään palvelevaa mytologiaa.”²

Joten pohjimmiltaan tärkeä kysymys on, ”mikä maailmankatsomus (ennakkoasenne) on oikea?”, koska tämä määrittelee aineistosta saatavien johtopäätösten oikeellisuuden.

 
Tiede, luomiseen uskovien keksintö

Modernin tieteen perustajat eivät tietenkään olleet materialisteja (loistava esimerkki on Sir Isaac Newton, jota laajalti pidetään kaikkien aikojen merkittävimpänä tiedemiehenä), he eivät nähneet tieteensä jotenkin poissulkevan luojaa, saati tehneet Häntä tarpeettomaksi (lue lisää: Miksi tiede yleensäkään toimii?, Luominen nro 8, s. 12-14). Materialistit ovat salakuljettaneet tämän tuoreen käsityksen tieteeseen.

Kanadalainen tieteenfilosofi Michael Ruse on myös esittänyt sen vahvan seikan, että asian ydin ei ole se, onko evoluutio tiedettä ja luominen uskontoa, koska tällainen erottelu ei ole todellisuudessa pätevä. Kysymys on ”totuuden johdonmukaisuudesta” [engl. coherency of truth].  Katso [englannin kielellä] The Religious Nature of Evolution. Toisin sanoen, materialistilla ei ole loogisesti pätevää tapaa määritellä evoluutio ”tieteeksi” ja luominen ”uskonnoksi”, ja siten sivuuttaa kysymyksen luomisesta.

Perusteltu ero

Voimme kuitenkin tehdä perustellun eron erityyppisten tieteiden välille: ero alkuperätieteen ja käytännön tieteen välillä. Käytännön tiede tutkii miten asiat toimivat nykypäivän luomakunnassa – toistettavia ja havaittavia ilmiöitä nykyisyydessä. Tämä on Newtonin tiedettä. Alkuperätiede puolestaan käsittelee asioiden alkuperää, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä – ainutlaatuisia, ainutkertaisia, ei-havaittavissa olevia tapahtumia. Näiden kahden toiminnassa on perustavanlaatuinen ero. Käytännön tiede käsittää kokeita tässä ja nyt. Alkuperätiede käsittelee sitä, miten kaikki on saanut alkunsa menneisyydessä, ja ei siten ole avoin kokeelliselle todistamiselle / havaintojen tekemiselle (ellei joku keksi ”aikakonetta”, jolla matkustaa menneisyyteen havainnoimaan). Organismin toiminnan tutkiminen (DNA, mutaatiot, lisääntyminen, luonnonvalinta jne.) ei vastaa kysymykseen miten se on saanut alkunsa.

Materialisteille varmasti sopii käytännöntieteen ja alkuperätieteen sekoittaminen, vaikka olen kuitenkin varma siitä, että suurin osa sekaannuksesta kumpuaa tietämättömyydestä. Korkeakoulujen tiedekursseilla ei yleensä opeteta tieteenfilosofiaa ja varmastikaan ei tehdä eroa kokeellisen / käytännön ja historiaa tutkivan / alkuperätieteen välillä. Organometallikemisti Dr Stephen Grocott, vaikka oli käynyt läpi vähintään seitsemän vuoden yliopisto-opinnot, huomautti myöhemmin [lue englannin kielellä The Creation Couple] :

Vaikka olin työskennellyt tutkijana 10 vuotta, opin vasta [CMI:n kautta] mitä tiede on. Jotkut ”tieteeksi” kutsutut asiat ovat todellisuudessa tieteen alueen ulkopuolella; ne eivät ole havainnoitavissa, testattavissa, toistettavissa. Yhteentörmäyksen alueita ovat uskomukset menneisyydestä, joita ei ole mahdollista kokeellisesti testata.”

Käytännön tiede on erityyppistä kuin alkuperätiede tai historiaa tutkiva tiede; menneisyydelle ei voi tehdä kokeita ja tulkintoja ohjaa voimakkaasti tieteen tekijän maailmankatsomus.

Sekä evoluutio että luominen kuuluvat alkuperätieteen piiriin. Molempia ohjaavat filosofiset näkökohdat. Sama tieteellinen materiaali (havainnot nykyisyydessä) on kaikkien saatavilla, mutta erilaisia tulkintoja (tarinoita) luodaan selittämään, mitä menneisyydessä tapahtui.

Historiaa tutkivan tieteen sisällyttäminen, erotuksetta, tieteen piiriin on epäilemättä vaikuttanut nykyiseen hämmennykseen tieteen määrittelemisessä. Tämä selittää myös Gouldin toteamuksen (yllä), hän ei paleontologina haluaisi nähdä erottelua oman historiaa tutkivan tieteensä ja kokeellinen tieteen välillä. Gould ymmärtää oikein ennakko-olettamusten ensiarvoisen tärkeän aseman omassa ”tieteessään”, olettaen, että asia on yhtälailla kaikessa tieteessä. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Uskotko kuumaan veteen?

Luomiseen uskovilla ei ole minkäänlaista ongelmaa käytännön tieteen suhteen, koska todisteet ohjaavat käytännön tiedettä. Ei ole merkitystä oletko kristitty, muslimi, hindu tai ateisti, puhdas vesi kiehuu silti 100 °C merenpinnan tasolla. Todellinen hindu saattaa silti ajatella kaiken olevan harhakuvaa, ja jotkut ateistit, jotka ovat omaksuneet postmodernistisen näkemyksen sanovat, että ”totuus” on harhakuva. Alkuperätiedettä ohjaa kuitenkin filosofia. Uskomusjärjestelmä on olennaisessa asemassa siinä, mitä tarinoita pidetään uskottavina. Jos enemmistöllä alkuperätieteen / historiaan tutkivat tieteen harjoittajista on väärä uskomusjärjestelmä (materialismi), niin silloin myös tarinat, jotka he hyväksyvät, ovat vääriä. Joten ”nykypäivän tiedemiesten” äänten enemmistöllä tuskin voidaan ratkaista kulloistenkin tarinoiden oikeellisuutta. Alkuperätiede, tai historiaa tutkiva tiede, on pohjimmiltaan harjoitus tarinan kerronnassa – Lewontin viittasi tähän edellä olleessa, paljastavassa lainauksessa. (Katso myös [englanninkielinen] artikkeli Is it science?)

Määrittele termit johdonmukaisesti!

Materialisteille sopii myös oikein hyvin muuttaa evoluution määritelmää sopimaan perusteluun. Tehdään nyt selväksi, että käsittelemme ”yleistä evoluutioteoriaa” (GTE), jonka on määritellyt evoluutioon uskova Kerkut, ”teoriaksi, jonka mukaan kaikki maailman elämänmuodot ovat lähtöisin yhdestä lähteestä, joka itse oli lähtöisin epäorgaanisesta muodosta.”³ Monet saattavat, mahdollisesti tahattomasti, tehdä tämän määritelmän muutos -tempun vihjailemalla, että bakteerien mutaatiot vahvistavat ”evoluution”. Tällä ei ole paljoakaan tekemistä sen uskon kanssa, että vety muuttui ihmisiksi miljardien vuosien aikana. Olennaisin ero on siinä, että yleinen evoluutioteoria ei edellytä pelkästään muutosta, vaan sellaista muutosta joka lisää biosfäärin [elämää sisältävä maapallon vyöhyke] informaatiosisältöä. Katso myös tämä [englanninkielinen] keskustelu.

Ennusteita vai jälkiviisautta?

Monet evoluutioon uskovat tarjoavat mutaatioita ja bakteerien antibioottiresistenssiä (käytännön tiedettä) jonkinlaisena kehitysopillisena ennusteena (alkuperätiedettä). Itse asiassa perinnöllisyystiede (käytännön tiedettä) aiheutti vaikeuksia evoluutiolle, mikä on todennäköisesti suurin syy sille, miksi Mendelin uraauurtava genetiikan tutkimus ei saanut tunnustusta niin moneen vuoteen (Mendelin löytö, erilliset geenit, ei sopinut Darwinin ajatukseen jatkuvasta rajoittamattomasta muuntelusta). Kun mutaatiot huomattiin, ne nähtiin keinoksi sovittaa darvinismi yhteen käytännön tieteen havaintojen kanssa – tämä johti Mayrin, Haldanen, Fisherin ym. uus-darvinistiseen synteesiin.

Darvinismi ei siis koskaan tehnyt mitään ennusteita, se sovitettiin havaintojen mukaiseksi. Itse asiassa, koska darvinismi on niin muovautuva, että siihen saadaan sovitettua, lähes mikä tahansa ajateltavissa oleva havainto, tieteenfilosofi Karl Popper julisti, ettei se ole falsifioitavissa ja tästä syystä se ei ole siinä mielessä oikea tieteellinen teoria.

Entäpä evoluution ennustukset vs. luominen? Evoluution ansioluettelo on melko synkkä.

Lue [englanninkielinen] kirjoitus: How evolution harms science.

Toisaalta, moderni tiede ratsastaa aiempien luomiseen uskovien saavutuksilla – katso [englanninkieliset artikkelit] How important to science is evolution? ja Contributions of creationist scientists.

Selkeä esimerkki nykyajan tieteellisistä ennusteista, jotka perustuvat luomismalliin, lue [englanninkielinen artikkeli]: Beyond Neptune: Voyager II Supports Cre­ation.

Popperin ajatusta evoluution falsifioimattomuudesta alleviivaa monet evoluutioteorian ”ennusteet”, joiden on huomattu olevan yhteen sopimattomia havaintojen kanssa, ja siitä huolimatta evoluutio hallitsee. Esimerkiksi, miljoonat välimuotofossiilit, joiden pitäisi olla olemassa, jos evoluutio olisi totta, puuttuvat perusteellisesti (ks. [englanninkielinen artikkeli] Are there any Transitional Fossils?).

Fossiilisarja on jyrkästi ristiriidassa kehitysopillisten käsitysten kanssa – ks. esim. [englanninkielinen artikkeli] The links are missing. Evoluutioon uskova Gould on kirjoittanut laajalti tästä arvoituksesta.

Vastoin evoluutioon uskovien odotuksia, yksikään biokemiallisella tasolla (käytännön tiedettä) tutkituista antibioottiresistenssin, hyönteismyrkkyresistenssin ym. tapauksista, ei ole sisältänyt aikaisemmin olemassa olemattoman, uuden, monimutkaisen geneettisen informaation syntymistä (ks. [englanninkielinen] kirja Not By Chance). Itse asiassa, evoluutio ei koskaan tehnyt ”ennustetta” antibioottiresistenssin olemassaolosta, koska historiallisesti se yllätti lääketieteen alan – ks. [englanninkielinen artikkeli] Anthrax and antibiotics: Is evolution relevant?

Vastoin evoluutioon uskovien odotuksia, rodunjalostuskokeiluilla on rajansa; muutos ei ole rajatonta. Tutustu tähän artikkeliin, jonka on kirjoittanut luomiseen uskova geneetikko, Lane Lester. Tämä vastaa täsmälleen sitä, mitä odottaisimmekin Ensimmäisen Mooseksen kirjan perusteella, jossa sanotaan Jumalan luoneen eliöt lisääntymään uskollisesti kunkin oman erillisen luodun lajinsa mukaan.

Evoluutioon uskovat olettivat, että jos olosuhteet ovat oikeat, elävä solu voisi syntyä itsestään (abiogeneesi); luomiseen uskovat sanoivat, että se on mahdotonta. Käytännön tiede on tuhonnut tämän kehitysopillisen käsitteen, jopa siinä määrin, että monet evoluutioon uskovat haluavat jättää elämän synnyn keskustelun ulkopuolelle.

Monet propagandistit väittävät, että tämä ei ole osa evoluutiota, vaikka abiogeneesiä kutsutaan tavallisesti ”kemialliseksi evoluutioksi”. Katso [englanninkielisiä artikkeleita], joissa hahmotellaan perustavaa laatua olevia ongelmia, mille tahansa kuviteltavissa olevalle kehitysopilliselle tapahtumasarjalle: Q&A Origin of Life.

Todistettu vääräksi, mutta ei hylätty

Joten, miksi evoluutioon uskovat pitävät itsepintaisesti kiinni heidän väärästä teoriastaan? Monet vain siitä syystä, että he eivät ole koskaan kuulleet mitään muuta. Vannoutuneille materialisteille se on ainoa ajateltavissa oleva asia – ainoa materialistinen tarina, joka selittää miten kaikki on saanut alkunsa; materialistien luomismyytti. Siinä on jotain samaa, kuin sananlaskussa päänsä hiekkaan hautaavasta strutsista, joka ajattelee, että se mitä se hiekan alla näkee, on kaikki mitä on olemassa. Strutsin maailmankatsomus sulkee pois kaiken sen, mikä ei ole sen mielestä mukavaa. Hiekan alla pimeydessä, kaikki tosiasiat, jotka on mahdoton hyväksyä, lakkaavat olemasta.

Valoa pimeyteen!

Jeesus Kristus tuli ”maailman valoksi” (Joh. 8:12), silloin kun Kolminaisuuden Toinen Persoona otti ihmisluonnon ylleen (ks. [englanninkielinen artikkeli] The Incarnation: Why did God become Man?). Hän tuli vuodattamaan Jumalan valoa pimeisiin paikkoihin. Suurin pimeys on elää ilman Jumalaa, elää niin kuin olisit kosminen vahinko, vain ”uudelleen järjestäytynyttä kuralammikkoa”, kuten eräs evoluutioon uskova asian ilmaisee. Valitettavasti monia huijataan ajattelemaan näin, ja näemme tämän ajattelun kauhistuttavat seuraukset lisääntyvinä nuorten itsemurhina, huumeongelmina, perheiden hajoamisina, väkivaltana jne. Kuinka paljon tarvitsemmekaan Jeesuksen valoa loistamaan! Jumala pitää meistä jokaista tilivelvollisena, me kaikki ansaitsemme Hänen tuomionsa. Mutta Raamattu sanoo, että hän on antanut pakotien Jeesuksen Kristuksen kautta kaikille, jotka kääntyvät ​​Jumalan puoleen nöyrästi tunnustaen anteeksiannon tarpeensa. (Ks. [englanninkielinen artikkeli] Good News.) 

Lähdeluettelo
  1. Richard Lewontin, ‘Billions and billions of demons’, The New York Review, January 9, 1997, p. 31.

  2. Stephen Jay Gould, 1994, Natural History 103(2):14.

  3. Kerkut, G. Implications of Evolution, Pergamon, Oxford, UK, p. 157, 1960.

DON BATTEN, Filosofian tohtori

Dr Batten on kasvifysiologian asiantuntija ja tutkija, joka toimii täysipäiväisesti Creation Ministries Internationalin palveluksessa Brisbanessa, Australiassa.

Copyright © Creation Ministries International. http://www.Creation.com

http://www.luominen.fi/se-ei-ole-tiedetta/

Kehitysopin eli evoluutioteorian  opettaminen on siis ateistiuskonnon ja humanismin indoktrinointia, jolla tosiasiassa heikennetään ja estetään ja saatetaan huonoon valoon todellinen tieteellinen tutkimus!

Vihje: sisäistä myös muut tekstit tästä blogista.

Blogiteksti 4. (Tämä yli 1000 sivua avautuu koneesi tehojen puitteissa joko heti tai sitten viiveellä.)

Nyt on aika tutkia hieman Cambridgen yliopistossa teologiaa opiskelleen Charles Darwinin filosofiaa, ajatuksia, tarkoitusperiä ja päämääriä ja hänen perustamaansa ihmiskunnalle kaikkein vaarallisinta uskontoa: darwinismi.

http://www.youtube.com/watch?v=-qHb3uq1O0Q

http://www.youtube.com/watch?v=7y2KsU_dhwI

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Mhlm_PK7Uw4

http://www.youtube.com/watch?v=MaS42TPOu0U

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=4mxXICZ9mXo

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=qMWGgY6wT30

http://www.youtube.com/watch?v=UFKbgIr6ngE

http://www.youtube.com/watch?v=haDsxjsGP0A

http://www.youtube.com/watch?v=cmlLjs2rHpI

http://www.youtube.com/watch?v=CCqRcMXVC5o

http://www.youtube.com/watch?v=gWdA6-m4ZxQ

http://www.youtube.com/watch?v=7y2KsU_dhwI

http://www.youtube.com/watch?v=wuUmlKK-L0w

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=kEjVbHc427I

http://www.youtube.com/watch?v=U_CxCQ-qxus

Dr. Bergman osoittaa kaikella saatavissa olevalla evidenssillä  sellaisia asioita em. 270 -sivuisessa kirjassaan ”The Dark Side of Charles Darwin: A Critical Analysis of an Icon of Science” (Jerry Bergman. 2011. Master Books), että teologian opiskelija Charles Darwinia ei kannata seurata.

http://www.youtube.com/watch?v=ONoTYi1-9_U&bpctr=1362392693

Stalin, Mao ja Hitler ovat olleet Charles Darwinin perustaman uskonnon, darvinilaisuuden, esimerkillisimmät seuraajat, kannattajat ja kantaneet eniten sen hedelmää. Mutta olivatko he mielestäsi lämpimästi tuntevia, sydämellisiä, hyvää tarkoittavia ja herkkiä ihmisiä? Tulet yllättymään, koska tähän kysymykseenkin saat vastaukset ja moni muukin asia  selviää myös tästä kirjoituksesta.

Lenin-setä näyttää tasan, mihin rautaesirippu pystytetään.

Adolf Hitler viihdytti musiikkinumeroilla darvinilaisuudella aivopestyjä, jotta he levittäisivät darvinilaisuutta entistä tehokkaammin.

http://www.youtube.com/watch?v=u9M99xPskwk

Hitlerin darvinbändi  soitti kaikki kuulijansa joko heti hirteen tai sitten muulla tavoin kuoliaaksi pienellä viiveellä.

Arvoitus: näyttääkö Hitler tässä kainalotuuletuksellaan kuinka pitkä  täytyy olla, jotta voi päästä hänen  WOHNWAGENiinsa vai osoittaako  hän  vain täysin typerällä  käden kohotuksellaan yleisesti ehdottoman vaatimuksensa siitä, kuinka korkealle darvinpaskan täytyy vielä yhteiskunnassa nousta, jotta kaikki voisivat tukehtua  siihen?

http://www.youtube.com/watch?v=u9M99xPskwk

http://www.youtube.com/watch?v=AoA0rhbOAcI

Hitler diggasi darvinbiittiä.

Darvinilaisuuden hedelmä: kaikki työläiset tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

http://www.youtube.com/watch?v=tc-Za8V8Dug

http://www.youtube.com/watch?v=tc-Za8V8Dug

Papin alku Charles Darwinin mielikutuskehitelmää eli teoriaa, joka kuvaa luonnossa historian saatossa – miljardien vuosimiljoonien aikana ihan sattumalta tapahtunutta evoluutiota, kutsutaan yleisesti evoluutioteoriaksi.

Charles Darwin on ollut jo kauan aikaa darvinilaisuuden paavi huolimatta siitä, että hänen pappis-opintonsa jäivät kesken, kuten myös hänen hartaalla kannattajallaan Stalinilla.

Tämä valokuva on todella uniikki: harvinaislaatuinen kuva ajalta, jolloin Darwin oli vielä täysapina!

Charles Darwinin vapaamuurari isoisä Erasmus Darwin, jolla oli yli kymmenen lasta usean eri naisen kanssa,  luki muutaman kerran yhdelle lapsenlapselleen Charles Darwinille hölynpöly satujaan, runojaan ja erityisesti mielikuvituskyhäelmäänsä Zoonomia-satukirjaa, jossa oli myös evoluutioteorian esitystä lapsille mielikuvitussadun muodossa.

Yleensä kaikki ateistievolutionistidarvinistiseetoskaihomieliset todisteet ja miksei nollauutisetkin ovat perustaltaan aika samanlaisia vuosikymmenestä toiseen: ”miljoonia vuosia sitten”, ”muinoin”, ”kauan sitten”, ”toistaiseksi tuntemattomasta syystä”, ”elämä on voinut kehittyä”, jne., niin kuin lasten satukirjoissa: ”kauan sitten kaukaisessa maassa”.

Tämä osoittaa yksiselitteisesti vain sen tosiasiaksi, että darvinistisen sadun uskonollisen hömpän uskovat yleensä helpommin ne, joille on luettu sylihoidossa satuja ja myöhemmin muuta hömppäkirjallisuutta.

Se, että Charles sai tällaista isoisänsä huomiota  ja sylihoitoa isoisän omasta Zoonomia – satukirjasta ja  kanssa, herätti myös pikku-Charlesissa erityistä kiinnostusta isonisän satukirjan kehitysopillisten uusien ajatusten vuoksi  ja myös vaikutti  erittäin ratkaisevasti darvinilaisuuden eli ateistisen evoluutioteorian kehittymiseen Charlesissa, vaikka Charles ei sitä kuitenkaan myöntänyt, vaikka sitä häneltä kysyttiin.

Varsinkin nämä Charlesin isoisän lukemat hölynpölysadut vaikuttivat tasapainottomaan Charlesiin erityisen voimakkaasti. Charles Darwin piti saduista, joita hänen isoisänsä luki hänelle.

Darwinin isä päätti lähettää lääketieteen opinnoissa hyvin vähän edistyneen ja muutenkin lorvailevan poikansa Charlesin suorittamaan kandidaatin tutkintoa humanistiseen tiedekuntaan Cambridgen yliopiston Christ’s Collegeen vuonna 1827. Tarkoituksena oli, että Charles lukisi itsensä papiksi. Alan vaihto oli luonnollinen aikana, jolloin työ anglikaanisen kirkon palveluksessa takasi kohtuullisen toimeentulon.

Suurin osa Englannin luonnontutkijoista oli pappeja, jotka katsoivat tehtäviinsä kuuluvaksi Jumalan luomakunnan tutkimisen. Cambridgessa Darwin viihtyi edelleen paremmin muiden puuhien kuin opiskelun parissa. Serkkunsa William Darwin Foxin kanssa hän keräsi kovakuoriaisia. [(Francis Darwin: The autobiography of Charles Darwin 1809-1882 (s. 10-18.)]

Lorvailijana ja laiskana tunnettu Darwin ei ollut myöskään kovin älykäs, jotta olisi jaksanut edes opiskella pappisopintonsa loppuun, joten hänet potkittiin ulos pappiskoulusta.

Tämä oli Charles Darwinille se viimeinen pisara, ja hän päätti, että hänen elämänsä ainoaksi tavoitteeksi  jäi  enää tuhota  niin kristinusko  kuin myös ihmiset hänen hyvän ystävänsä Karl Marxin avulla. 

Ja kun Charlesin teologian opinnot jäivät kesken sattuneesta syystä, niin Charles pettyneenä ja turhautuneena aloitti myös oman uskontonsa kehittämisen isoisänsä hölynpölysatujen, joista hän oli niin nauttinut, pohjalta ja hylkäsi Jumalan. 

Darwinin ystävällä Alfred Wallacella oli jo myös oma julkaisunsa evoluutioteoriasta valmiina huomattavasti ennen teologin alku Charles Darwinin ”kirjaa”. 

http://www.youtube.com/watch?v=Mhlm_PK7Uw4

http://creation.com/evolution-ancient-pagan-idea


http://creation.com/evolution-ancient-pagan-idea

http://edinburghcreationgroup.org/video/31

Jokaisen järkevän täytyy nyt jo vihoviimein käsittää, että ”evoluutioteoria” on jo tieteellisesti osoitettu epäonnistuneeksi antiikin mytologian päivitykseksi, joka on paketoitu uudelleen jonkinlaiseksi uskonnolliseksi mongerrukseksi, johon on sulatettu myös kaikenlaista muutakin uskonnollista sekasotkua.

Tätä sekasotkua on ”varjohallitus” ts. psykosakki omien tyhmien ja aivopesemiensä marionettiensa kautta ajanut sitten läpi, vapaamuurarivaikutteisissa ja kommunistien valvonnassa, keskitetysti eri maiden hallituksissa näiden omien yliopistojean ja asiantuntijaryhmien kautta sosialistisen vallankumouksen aikana.

http://www.infowars.com/alex-jones-speaks-to-thousands-at-bilderberg-2013/

http://www.youtube.com/watch?v=7pUikRqI5bI

http://www.youtube.com/watch?v=vKBb6qS-9B4

Suomen asiat on päätetty jo etukäteen satanistieliitin kokouksissa. Meillä onkin jo koossa kunnon psykoeliitti valtion johtopaikoilla:

Urpilainen, Jutta Urpilainen – Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO)

http://www.youtube.com/watch?v=hCY6cSdY1gE

Käteinen ja tahtipuikkoa heiluttamassa Uuden Maailmanjärjestyksen (New World Order NWO) puolesta puhuva uusi presidenttimme Sauli Niinistö.

Sauli Niinistö – Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati http://www.youtube.com/watch?v=NTM57NS5_DM

Mikä tässä meidän kansalaisten rakastamassa maskottimarionetti-sapessa ja uudessa maailmanjärjestyksessä (New World Order) on sitten ongelmana?

Ainoastaan vain reilu 1% maailman 7 miljardista ihmisestä omistaa 95% kaikesta maailmassa olevasta varallisuudesta ja sitä käytetään hallitsemaan suuria massoja.

Miten tämä hallinta manifestoituu? Pääasiassa massamedian, politiikan ja erilaisten massalle suunnattujen uskomusjärjestelmien avulla.

Näitä tahoja rahoittaa tuo 1%, jota voimme kutsua myös negatiiviseksi eliitiksi. Tämä johtaa siihen, että massalle kerrotaan mitä heidän halutaan tietävän, oli se sitten valhetta tai totuutta.

Ikävä kyllä esimerkiksi virallisten tahojen kertomista uutisista suurin osa on negatiivista energiaa sisältävää ja pelkoa lietsovaa propagandaa.

Olisikin hyvä seurata vaihtoehtoista mediaa, joka antaa todellisemman kuvan maailman tapahtumista.

Mikä tämä Uusi Maailmanjärjestys sitten on? Tässä lyhyesti tiivistettynä vastaus: Uusi Maailmanjärjestys on voimakas ja vaikutusvaltainen salaseura(t) esim. Illuminati, Vapaamuurarit, bilderperkele-ryhmä, Euroopan Unioni ja lukuisat rikkaat perheet kuten Rotchild euroopassa, sekä Rockefeller Amerikassa.

Se koostuu vaikutusvaltaisista ihmisistä. He ovat tehneet suunnitelman, jonka tarkoituksena on kaapata maailmassa valta ja pystyttää yksi maailmanhallitus, raha, uskonto ja hallita ihmiskuntaa tässä uudessa poliisivaltiossa. Yksi askel kohti maailmanvaltaa on esimerkiksi EU ja sen siirtyminen kohti Liittovaltiota.

Tiesittekös, että illuminatin hallinnoima yksityisomisteinen sijoituspankki Goldman Sachs omistaa Suomalaisesta Tietoenator oyj:stä n. 10 % osuuden ja mikäköhän mahtaa olla näiden ökypankkiirien motiivi omistaa suomalaisesta it-konsultointi yhtiöstä tuollainen osuus?

Tietoenator oyj kun on ollut hyvin näkyvässä roolissa Suomen valtion viimeisimmissä vaalipetoksissa. Sillä on valittu mm. Kansallinen Kokoomus vaalivoittajaksi väärennetyllä äänenlaskulla ja kaikki käy erittäin helposti pienellä ohjelmakoodila. Koska vaalithan järjestetään Tietoeantorin kautta elektronisesti.

Suomenvaltion budjettikin on tehty Yhdysvaltalaisen konsulsointointiyhtiö McKinsey & Company kautta. Niin mikähän mahtaa olla Goldman Sachs pankin osuus suomen politiikan manipuloimisessa.

Tunnetaan sanonta follow the money, eli seuraa rahaa. Näin ollen tuo n. 10 % omistus Tietoenator oyj:stä on Goldman Sachs pankin kiitos siitä, että kyseinen it-konsultointiyhtiö järjestää täällä aina sellaisen vaalituloksen mitä sieltä ulkomailta taas tilataan ja näin toimii Suomen nykyinen demokratia.

Pöytäkirjat, joita on väitetty vuonna 1897 Baselissa järjestetyssä, ensimmäisessä sionistikongressissa kirjoitetuiksi, kuvaavat kokouksia, joissa siionistit suunnittelivat länsimaisen kristityn yhteiskunnan alistamista. Suunnitelmiin kuului maailmantalouden romahduttaminen ja poliittisen järjestyksen horjuttaminen sosialismin ja anarkismin avulla. Pöytäkirjat koostuvat 24 erillisestä merkinnästä ja ne selittävät erilaisia tapoja, joilla maailmanvalloitus voidaan toteuttaa. Tärkeimpänä keinona oli ottaa haltuun lehdistö, rahalaitos ja poliittiset instituutiot kullan ja rahan avulla. Eurooppalaisia valtioita lietsottaisiin sotimaan keskenään ja uskonto korvattaisiin ”aritmeettisesti lasketuilla materiaalisilla tarpeilla”. Moraalin turmelijoina toimisivat alkoholi ja pornografia.

Tämä kaikki on toteutunut juuri pöytäkirjoissa http://fi.wikipedia.org/wiki/Siionin_viisaiden_p%C3%B6yt%C3%A4kirjat kuvatulla tavalla. Pankit, lääketeollisuus, sotateollisuus, valtamedia, hollywood, GMO teollisuus, öljy, ydinvoima ym ym … Kaikki heidän hallussaan ja joku kehtaa väittää pöytäkirjoja väärennöksiksi.

Yksi heidän ”parhaista” kusetuksistaan on ruoka. Itse karppaavat kosher ruoalla ja syöttävät ” koirille ” rockefellerien GMO paskaa ja E koodeja. Pöytäkirjat eivät ole väärennös.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Siionin_viisaiden_p%C3%B6yt%C3%A4kirjat Wikipedia käyttää lähteinään mm. Bonnierin kustantamaa julkaisua joka on vaikutusvaltaisin psykomafia pohjoismaissa. Ja välillä Erkkojen kustantamia julkaisuja, heh heh : )

http://www.youtube.com/watch?v=PlGzvBd8xOg

Ateistit ts. darvinilaiset eli tämän uskonnon pääkannattajat pitävät vielä kynsin ja hampain kiinni tästä poliittisesti korruptoituneesta ”tieteestä” tai yrittävät osoittaa mielikuvituksellisia ”todisteitaan” sen puolesta.

Charles Darwin ”tieteellisti” vapaamuurari isoisänsä Erasmuksen pakanallisen mytologisuskonnollisten järjettömien myyttien sekamelskan, jolle ei löydy siis yhtään tieteellistä todistetta.

Charles piti omaa uskoaan yllä luomalleen myyttiuskonnolle sillä, että hän luotti fossiilien ”kääntävän esiin” sille selvän todistettavan näytön, mutta sitä ei ole kuitenkaan tapahtunut, joten Eldridge / Gould joutuivat kääntämään 180 astetta, jotta evoluutiohuijaus ei  paljastuisi (Punctuated Equilibrium)!

Uskonnollisten darvinistien uskonnollinen myytti miljardien vuosien saatossa bakteerista ihmiseksi vaatii selitykseksi katkeamattoman pienten yksittäisten pistemutaatioiden ketjun, joista jokainen matkan varrella olisi tuonut niin ylivoimaisen valintaedun, että se pieni minimuutos olisi ehtinyt yleistyä lähes koko populaatioon.

Lisäksi kun joku muutos yleistyy populaatiossa niin se syrjäyttää muita muutoksia, joten tämän koko valtavan pienten muutosten ketjun tulisi lisäksi olla aikajärjestyksessä sattunut aina juuri sille populaatiolla, joka juuri on syrjäyttänyt tai syrjäyttämässä muut.

Mitään lähellekään tällaista ei ole empiirisen datan valossa tiedossa ja päin vastoin tieteellinen todisteaineisto osoittaa tänäpäivänä ettei tällaista tapahtumien ketjua voi edes teoriassa olla olemassa.

Kaikki ”uudet” tai lajien väliset merkittävät ominaisuudet ovat sellaisia, että ne vaativat satojen ja tuhansien uusien emäsparien täsmällistä järjestäytymistä kerralla.

Ne eivät yksinkertaisesti voi syntyä pienten yksittäisten mutaatioiden kautta.

Se ajatus on ollut 150 vuotta pelkkää uskonnollisten darvinistien uskonnollista toiveajattelua ja uneksintaa – kuin fata morgana, joka pakenee sitä lähestyvää.

Ateistitutkijatkin itse myöntävät että neo-darvinismin oletetut mekanismit ovat osoittautuneet toimimattomiksi.

  https://dl.dropboxusercontent.com/u/21559477/Exp%20Physiol-2013-Noble-expphysiol.2012.071134.pdf

”In this article, I will show that all the central assumptions of the Modern Synthesis (often also called Neo-Darwinism) have been disproved”

Todisteet Charlesin evouskontoa eli darvinilaisuutta vastaan ovat moninkertaistuneet räjähdysmäisesti 1900-luvun jälkipuoliskolla.

Älä ole enää siis darvinilaisuuden eli myyttisen evoluutiouskonnon aivopesemä, vaan vapaudu siitä heti!

”Evoluutioteoria” on nykyään ainoastaan puhtaasti poliittinen ase, jota käytetään ihmisten aivopesemisessä, jotta ihmisistä tehdään tyhmiä ja järjettömiä.

Katso ympärillesi: lukutaidottomuus / tietämättömyys on kasvussa, kansalaisoikeudet ja henkilökohtaiset vapaudet ovat riekaleina, ihmiset eivät voi hyvin; työttömyys vain pahenee, kun kehitellään esim. säästötoimenpiteitä.

Tämä muinaista pakanauskontoa edustava ”tiede” on valjastettu palvelemaan ainoastaan globaalia politiikkaa ja ylikansallisia yhtiöitä.

”The pathetic thing is that we have scientists who are trying to prove evolution, which no scientist can ever prove.”
(Dr Robert Millikan, Nobel Prize winner and eminent scientist)

”The theory of evolution suffers from grave defects, which are more and more apparent as time advances. It can no longer square with practical scientific knowledge.”

(Dr A Fleishmann, Zoologist, Erlangen University)

”It is good to keep in mind … that nobody has ever succeeded in producing even one new species by the accumulation of micromutations. Darwin’s theory of natural selection has never had any proof, yet it has been universally accepted.”

(Prof. R Goldschmidt PhD, DSc Prof. Zoology, University of Calif. in Material Basis of Evolution Yale Univ. Press)

”The theory of the transmutation of species is a scientific mistake, untrue in its facts, unscientific in its method, and mischievous in its tendency.”

(Prof. J Agassiz, of Harvard in Methods of Study in Natural History)

”Evolution is baseless and quite incredible.”

(Dr Ambrose Fleming, President, British Assoc. Advancement of Science, in The Unleashing of Evolutionary Thought)

 

Ystävykset Charles Darwin  ja Alfred Russel Wallace valmiina  ihmisten eksyttämiseen darvinilaisuudella, jotta ihmiset on helpompi tappaa ja tuhota ja varastaa heidän ”pääomansa”.

  Omassa ymmärtämättömyydessään ja sinisilmäisyydessään Alfred Wallace  oli lähettänyt nämä  omat pohdiskelunsa tuotokset; muistiinpanonsa, artikkelit yms. omalle ystävälleen Charles Darwinille, joka oli siis jo ollut isoisänsä Erasmuksen satujen vaikutuksen alainen ja herkässä tilassa, luettavaksi, mutta Alfred Wallace  ei tiennyt, että Charles Darwin oli luonteeltaan häikäilemätön, joka tilaisuuden tultua käytti myös tilaisuuden hyväksi ja  ”sosialisoi itselleen” siis Alfred Wallacen ideoita ja loihti  järjettömällä mielikuvituksellaan tämän absurdin, epäloogisen, irrationaalisen ja täysin epätieteellisen ts. järjettömän teoriansa.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=hxvAVln6HLI

Nyt täytyy tiedostaa, että Charles Darwin oli lisäksi siis tämän perusteella ollut toteuttamassa nk.  akateemisen murhan tiedepoliittisten kähmintöjen yms. mahdollistaessa sen  ja  sen seurauksena, vaikka evoluutioteoriaa siis pidetäänkin vielä nykyäänkin lähinnä Charles Darwinin keksintönä ja mielikuvituksen tuotoksena.

Huolimatta siitä, että Charles Darwin siis  otti itselleen ystävänsä Alfred Wallacen ideoita evoluutioteoriasta niin Charles Darwin oli  kaiken lisäksi tässä mielikuvistusteoriassa  absoluuttisen väärässä, koska esim. sekä luonto että oikea tiede ja tieteellinen tutkimus   EI (!) vahvista  Charles Darwinin evoluutioteoriaa. Se on typerä satu eikä tiedettä. 

http://www.youtube.com/watch?v=bv3yrrd1_gg

Täytyy oikein korostaa, että siihen ei tulisi enää uskoa, koska se ei ole tiedettä ts. faktaa, vaan se on ainoastaan fiktiota!

Tämäkin asia  on helposti verifioitavissa, joten antoisia lukuhetkiä tämän blogin äärellä.

KP12

Jo Charles Darwinin aikainen tiedeyhteisö ja suuri yleisö (Suomalainen sananlasku sopii tähän kuin nyrkki silmään: ”Joukossa tyhmyys tiivistyy!”) hyväksyivät todeksi eliöiden muuttumisen evoluutiossa, mutta teoria luonnonvalinnasta hyväksyttiin evoluution päälähtökohdaksi vasta 1930-luvulla.

Kuten tiedämme, Charles Darwin esitti omaan todistusaineistoonsa nojaten kaikkien eliölajien kehittyneen ajan saatossa yhteisestä kantamuodosta sattumanvaraisesti luonnonvalinnaksi nimetyn prosessin kautta.

Sielunveljet!

Adolf Hitler oli intohimoinen – myös syödessään vesimelonia (!), mutta hän herkutteli varsinkin joulutortuilla – jostain kumman syystä hän piti erityisesti joulutortuista? Miksi?

https://i2.wp.com/images.uncyc.org/commons/thumb/3/31/Julkuchen.gif/180px-Julkuchen.gif

http://www.youtube.com/watch?v=67EURKVn6l8

Tiesitkö, että darvinilaisuus pyrkii lopulta kaikissa kannattajissaan  tälläiseen vaikutelmaan.

Tämä tallennettu ilme on jonkinlainen ”darvinilaisuuden kliimaksi” -ilme darvinilaisuuden esimerkilliseltä edustajalta.

Kokeile onnistuisiko sinulta edes sinne päin tämä darvinilainen ilme ilman darvinuskontoa?

Jos et onnistu, niin älä huolestu, koska empiirisesti tämä ”darvinilainen kliimaksi” -ilme on mahdollista ainoastaan vääntää ilmeisesti kuitenkin runsaan tortunsyönnin  päätteeksi  ”jaskalla” täysistunnossa?

Rakastiko Hitler  mahoa itseään niin

paljon, että antoi maalata itsestään näin

komean, miehekkään ja tyylitajulla tehdyn

maalauksen vai olikohan se

sittenkin hänen suuresta rakkaudestaan 


Eva von Braunista?


Darvinismi selittää siis elämän alkuperän kehittyneen kahdella tiedostamattomalla luonnon mekanismilla: luonnonvalinta ja sattumanvarainen muutos eli mutaatio.

KP25

Darvinistisen teorian mukaan nämä kaksi mekanismia johtivat monimutkaisten elävien solujen rakenteiden kehittymiseen pitkien ajan jaksojen aikana ja erittäin monimutkaisten elävien olentojen anatomisten järjestelmien itsestään syntymiseen, kuten esim. silmä, korva, siipi, keuhko, lepakon kaikuluotain ja miljoonat muut monimutkaiset järjestelmät.

KP04

Mutta miten on mahdollista, että nämä äärettömän hienosäädetyt järjestelmät, joissa on siis uskomattomia äärimmäisen monimutkaisia rakenteita, voidaan pitää näiden kahden tiedostamattoman luonnollisen vaikutuksen tuloksena?

Luonnossa on kuitenkin miljoonittain esimerkkejä biologisista systeemeistä, joista yhdenkin komponentin poistaminen tekee koko systeemistä käyttökelvottoman.

KP17

Jos nyt sitten systeemi olisi kehittynyt sattumanvaraisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan tuloksena, niin joko kaikkien eri geeneissä oikeaan lopputulokseen johtavien mutaatioiden olisi pitänyt tapahtua yhtä aikaa.

Tämä on kuitenkin mahdotonta, kun kahdenkin yhteensopivan mutaation tapahtuminen samanaikaisesti on äärimmäisen epätodennäköistä.

Tai sitten koko evoluutioprosessin täytyy tapahtua täsmällisen oikein vuosimiljoonien kuluessa, vaikka viimeistä komponenttia odotellessa muiden on oltava tyhjänpanttina esim. miljoonia vuosia kuten evoluutiosadussa, koska jokainen systeemi vaatii sen jokaisen komponentin toimiakseen.

Tämäkin on mahdotonta, koska ei ole mitään valintapainetta, joka kohdistuisi näihin komponentteihin, koska valintahyöty tulee organismille vasta, kun sillä on kelvollinen toimiva systeemi, josta on hyötyä.

KP23

Juuri se, että lukuisat biosysteemit eivät säilytä perustoimintoaan yhdenkään osansa joutuessa epäkuntoon, antaa siis aiheen kysyä, miten ne olisivat voineet syntyä tarkoituksettomasti itsestään?

Kaikki ei todellakaan ole alun perin ilmaantunut jotenkin vain satunnaistarkoituksettomasti ja järjettömästi.

Teologian opintoja aloitellut papin alku Charles Darwin aloittaa omien oletuksiensa esittämisen monesti ja poikkeuksetta aina kirjassaan: ”On the Origin of Species by Means of Natural Selection, or the Preservation of Favoured Races in the Struggle for Life”, 1859. (Suomeksi ”Lajien synty.”)

Charles Darwin:

”If my theory be true,”

eli ”Jos minun teoriani on totta”,

ja näissä Darwin itse kuvailee ne asiat, jotka hänen teoriansa edellyttävät, jotta se olisi totta.

Yksi näistä Darwinin esittämistä tärkeimmistä kriteereistä, jonka tulee täyttyä ja toteutua, jotta hänen teoriansa olisi totta, koskee fossiileja ja ”puuttuvia renkaita ts. siirtymäkauden välimuotoja”.

 

KP09

Papin alku ja pikkuteologi Charles Darwin on itse sanonut alkuperäisessä vuoden 1859 ”The Origin of Species”, ”Lajien synty” -opuksessaan eli evolutionistien ja/eli ateistien raamatussa ja sen kuudennessa luvussa sivulla 211:

If my theory be true numberless intermediate varieties … must assuredly have existed.”

eli ”Jos minun teoria on totta, niin lukemattomia välimuotoja … on varmasti ollut olemassa.”

Onko Darwinin mielikuvituksen tuote evoluutioteoria siis totta?

Maailman arvostetuin paleontologi David Raup Chicagon yliopistosta, viittasi tähän asiaan Science-lehdessä:

A large number of well trained scientists outside of evolutionary biology and paleontology have unfortunately gotten the idea that the fossil record is far more Darwinian than it is—…there is probably some wishful thinking involved. In the years after Darwin, his advocates hoped to find predictable progressions.”

Eli ”suuri joukko hyvin koulutettuja tutkijoita, jotka ovat evoluutiobiologian ja paleontologian ulkopuolella, on valitettavasti saanut käsityksen, että fossiilitodistusaineisto on paljon darwinistisempi kuin se on-… siinä on varmaan jonkun verran toiveajattelua mukana. Darwinin jälkeisinä vuosina hänen kannattajansa toivoivat löytävänsä tähän ennakoitavaa etenemistä.”

KP33

Hän sanoo siis, että Darwinin kannattajat toivoivat löytävänsä juuri sellaisen fossiilitodistusaineiston, joka osoittaisi evoluutioteorian mukaisen kehityksen ja linjat. Ja tämä fossiilien etenemissarja yhdistäisi sitten eri lajit niiden evolutionaariseen kantamuotoonsa.

Onko tässä darvinilaisuuden ts. Charles Darwinin perustaman evoluutiouskonnon kaikkein evolutionaarisin kantamuoto vai kaunis fasisti ts. evoluutiouskonnon kliimaksi eli huipentuma ihmisen evolutiivisessa kehityksessä? Mene ja tiedä. Aika sen näyttää.

Raup jatkaa ja toteaa:

In general, these [fossils] have not been found—yet”

Eli ”Yleisesti ottaen näitä [fossiileja] ei ole vielä löytynyt.”

Nyt täytyy jokaisen tajuta, että siis 150 vuotta Darwinin jälkeen ei mitään eikä minkäänlaista kantamuotoa tai evolutionaarista kehityslinjaa vieläkään ole löytynyt fossiilitodistusaineistosta eikä mistään muualtakaan, mutta hän toteaa:

the optimism has died hard, and some pure fantasy has crept into text books.”

Eli ”optimismi on kuollut kovalla tavalla ja puhdas fantasia on hiipinyt oppikirjoihin.” (Science, Vol. 213, s. 289.)

KP34

Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että julkisin verovaroin koulussa lapsemme indoktrinoidaan ts. pakkosyötetään ja aivopestään täysin  epätieteellisellä  darvinistisella ateismiuskonnon opilla ts. vaarallisilla aikuisten saduilla  ja ”tapahtui sattumalta niin ja niin” -tarinoilla ja puhtaalla fantasialla, ja se kaikki esitetään eri estraadeilta sitten silmää räpäyttämättä lapsille, että se on tiedettä. 

KP35

Kovan luokan evoluutiobiologi Stephen J. Gould toteaakin:

”The absence of fossil evidence for intermediary stages between major transitions in organic design, indeed our inability, even in our imagination, to construct functional intermediates in many cases, has been a persistent and nagging problem for gradualist accounts of evolution.” (Gould, Stephen J., ’Is a new and general theory of evolution emerging?’ Paleobiology, vol 6(1), January 1980, p. 127)

”Koska fossiilitodisteet puuttuvat välivaiheitten välillä suurissa siirtymissä orgaanisessa mallissa, todellakin me olemme olleet kyvyttömiä, jopa meidän mielikuvituksessamme, rakentamaan toimivia välivaiheita monissa tapauksissa, mikä on ollut jatkuva ja kalvava ongelma asteittaisen evoluution selitykselle.”

Darvinistit tahtovat tietoisesti kiistää ja kieltää kaikki todisteet luomisesta ja vaativat sitä, vaikka näyttö ja todistusaineisto luomisesta on täysin kiistaton.  Mutta darvinisteilla itsellään EI ole mitään todellista todistusaineistoa oman ateistisensa evoluutiouskontonsa tueksi! Darvinisteilla ei siis ole muuta kuin huijauksia, väärennöksiä ja sun muuta epätieteellistä jaskaa, joka pursuaa yli äyräittensä, joihin heidän teoriansa ainoastaan tukeutuu ja jonka varaan heidän uskontonsa on rakennettu.

Ja juuri tätä on tämä darvinistinen älyllisesti epärehellinen ja irrationaalinen ja epälooginen fantasiauskonto!

Esimerkiksi Britannian militantti darwinisti, Richard Dawkins,  

http://www.youtube.com/watch?v=GxG4Kji-u28

(TÄMÄ ON KAIKKIEN PAKKO TIETÄÄ!)  joka teki oman tohtorin väitöskirjansa KOTIKANOJEN KÄYTTÄYTYMISESTÄ 1960-LUVULLA, ESIINTYY NYT RÖYHKEÄSTI USEAN TIETEELLISEN SARAN KAIKKITIETÄVÄNÄ ASIANTUNTIJANA ”EVOLUUTIO -ASIOISSA”,myöntää, että ”elävät asiat” ovat täynnä suunnittelua.

KP13

Itse asiassa hän aloittaa kirjansa, ”The Blind Watchmaker”, ”Sokea kelloseppä”, myöntämällä ja tunnustamalla suunnittelun olemassolon. 

Dawkins toteaa:

Biology is the study of complicated things that give the appearance of having been designed for a purpose.” [R. Dawkins, The Blind Watchmaker, (Longman, 1986), sivu 74, Darwin on Trial, Phillip E. Johnson (Regnery Gateway; 1130 17th Street N.W.; Washington D.C. 20036)]


Eli ”Biologia on tutkimus monimutkaisista asioista, jotka antavat vaikutelman, että ne on suunniteltu tarkoitusta varten.” 

On siis tärkeää tiedostaa, että R. Dawkins kiistää ja kieltää Suunnittelijan olemassaolon siitä huolimatta, että hän siis myöntää ja tunnustaa kaikkialla ilmeisen suunnittelun, joka on empiirisen datan perusteella todettavissa.

R. Dawkins myöntää ja tunnustaa myös, että elämä on ilmaantunut yhtäkkiä fossiilitodistusaineiston perusteella. Hän sanoo:

It is as though they were just planted there without any evolutionary history,” [Sivu 76 ”Reason in the Balance”; Phillip E. Johnson, 1995 (InterVarsity Press; P.O Box 1400; Downers Grove, Illinois 60515]

Eli ”Se on ikään kuin ne olisi juuri istutettu sinne ilman mitään evolutionaarista historiaa,” joten Dawkins myöntää, että fossiilisia kantamuotoja ei ole olemassa, mutta siitä huolimatta darvinismin kannattajana ja ateistina hän kuitenkin vaatii kantamuotoja.

New Yorkin Amerikan luonnon historian museosta professori Gareth Nelson sanoo, että jos he eivät löydä fossiilitodistusaineistosta kantamuotoja, niin he keksivät ne itse.

 

 

Hän julistaa:

We’ve got to have some ancestors. We’ll pick these. Why? Because we know they have to be there, and these are the best candidates.” (Wall Street Journal; Tom Bethel haastattelee Gareth Nelsonia, 9 December, 1986.)

Eli ”Meillä täytyy olla joitakin kantamuotoja. Me valitsemme nämä. Miksi? Koska me tiedämme, että niiden on oltava siellä, ja nämä ovat parhaat ehdokkaat.”

Arthur Keith sanoi saman asian toisin sanoin:

Evolution is unproved and unprovable. We believe it because the only alternative is special creation and that is unthinkable.”

Eli ”Evoluutio on todistamaton ja eikä mitenkään voida todistaa, osoittaa sen paikkansa pitävyyttä. Me uskomme siihen, koska ainoa todellinen vaihtoehto on erityinen luominen ja se ei tule kysymykseen/mahdotonta ajatella.”

(Lainaus D. James Kennedy PhD, Coral Ridge Ministries radiopuhe; Fort Lauderdale, Florida.)

Ei siis ole löytynyt vieläkään – yli 150 vuotta Darwinin jälkeen, yhtään kantamuotoa fossiilistodistusaineistosta, mutta niiden on oltava siellä – tieteen takia aivopestyjen evoluutioateistien mukaan?

Niin, darvinisteille ja ateisteille ei ole muuta vaihtoehtoa, koska ainoa todellinen vaihtoehto on Pyhä Jumala!

http://www.youtube.com/watch?v=xaJw_QwuJIA

http://www.youtube.com/watch?v=ZS1x-6al2pE

http://www.youtube.com/watch?v=41OctGhh3yQ

Gareth Nelson myönsi ja tunnusti, että darvinistit keksivät ja järjestävät – vallitsevan tieteen takia mielikuvituksellisia fossiilipolveutumisia kantamuotoineen ja kehityslinjoineen jne., jos fossiilitodistusaineistoa ei ole muuten saatavilla pönkittämään evoluutioteoriaa, koska “we know they have to be there!” eli ”me tiedämme, että niitä on oltava siellä!” ja hän sanoo “I am not exaggerating.” Eli ”En liioittele.”

Gareth Nelson myöntää ja tunnustaa lisäksi “That’s by and large the way it has worked.” eli ”Tuo on yleisesti ottaen se tapa, miten se on toiminut.”

Se on todellakin ollut se darvinismin tapa, mikä on toiminut ja ihmiset ovat nielleet tuon pajunköyden eli petoksen huijauksineen ja väärennöksineen ja valheineen jo yli 100-vuotta.

Nyt tiedämme siis tarkasti Charles Darwinin evoluutiouskonnon filosofisen taustan ja sen metatason  ts. valheen ja petoksen ja huijauksen metodin, jolla  evoluutiouskonnon kannattajat tehtailevat evoluutiouskontoa tukevia näytteitä ja löytöjä, jotka ovat esim. apinaihmisistä, joiden on sanottu tukeneen kehitysteorian opettamia miljoonia vuosia ihmisen kehittymisestä apinasta ihmiseksi.

 

Tässä blogissa on ollut jo esillä muutamia evolutiouskonnon kannattajien kuuluisimmista löydöistä ja faktoista, jotka niihin liittyvät.

Täytyy korostaa ja alleviivata, että mitkään konkreettiset fossiilitodisteet eivät tue tiedotusvälineiden ja evolutionististen yliopistopiirien lakkaamatta yleisöön istuttamaa apinaihmisen kuvaa.

Evolutionistit tuottavat tämän takia pensseli kädessä kuvitteellisia olentoja, mutta heille muodostaa vakavan ongelman se, että ei ole näihin piirroksiin sopivia fossiileja.

Yksi heidän käyttämänsä mielenkiintoinen keino tämän ongelman ylittämiseksi on siis ollut ”tuottaa” ne fossiilit, joita he eivät pysty löytämään ja evoluutiouskonnon kannattajat tarvitsevat evoluutiotuskontonsa vahvistamiseksi.

Kun otetaan vielä näiden esimerkkien lisäksi huomioon ne evoluutiouskonnon kannattajien sadat eri kehyskertomukset, joilla todistellaan millaisten kehitysvaiheiden kautta eläin on muuttunut toiseksi – esimerkiksi kalan muuttuminen suden kokoiseksi sorkkaeläimeksi ja siitä edelleen valaaksi – saadaan valtava määrä epätieteellistä ja täysin järjetöntä aineistoa ts. humpuukia ja hölynpölyä, jonka pätevyyteen ateistinen kehitysoppi eli evoluutiouskonto tukeutuu.

Monet tutkijat ovat jo kyselleet kuinka paljon väärennöksiä ja petoksia sisältyykään niihin näytteisiin, joilla eri puolilla maailmaa todistellaan kehitysopin eli ateistisen evoluutiouskonnon pätevyyttä ja tieteellisyyttä.

Kehitysoppia tukeva huijauksien ja petoksen varaan rakennettu todistusaineisto on aina markkinoitu jumalattoman valtamedian kautta valtavalla voimalla.

Kun se on paljastunut väärennökseksi, petokseksi ja huijaukseksi, ei siitä yleensä kerrota lainkaan tai sitten joissakin tapauksissa se tuodaan siten julki, että mahdollisimman harvat tämän kumotun tiedon havaitsevat.

Näin ateistien evoluutiouskontoa tukeva valhe ja petos jää tavallisen kansalaisen keskuudessa elämään totuutena ja näin evoluutiouskonnon kannattajien pääasia on saavutettu.

Ateistisen evoluutiosuskonnon eli darvinistisen  kehitysopin kannattajat ovat täten saaneet taas lisää voimaa ja vaikutusvaltaa – omalla ominaisimmalla tavallaan hankittuna. Historia toistaa tässäkin asiassa itseään.

Ateistisen evoluutiouskonnon eli darvinistisen  kehitysopin mukaan petos aina sallitaan, kun se ajaa evoluutiouskonnon asiaa, mutta kiinnijoutumista ei!

Ateistisen evoluutiouskonnon eli darvinistisen  kehitysopin mukaan lajien välisessä olemassaolon taistelussa sopivimman selviytyminen takaa enemmän jälkeläisiä ja samalla lajin menestymisen.

Ateistisen evoluutiouskonnon eli darvinistisen kehitysopin säilymisen ja vahvistamisen keinoihin kuuluvat mm. valhe, huijaukset, petokset, hämäämiset ja vastapuolen petkuttaminen. ”Hengissä säilymiseksi kaikki keinot ovat sallittuja”.

Tämä perusajatus on ollut yhtenä johtavana teemana myös darvinilaisuuden ts. ateistisen evoluutiouskonnon eli darvinistisen  kehitysopin uskomusten levittämisessä.

Siksi Darwinin jälkeinen historia on täynnä eritasoisia hämäyksiä ja suuren luokan petoksia.

Lainasin paleontologi David Raupin kuvausta siitä, miten se on toiminut, kun Raup kertoi, kuinka Charles Darwinin kannattajat toivoivat löytävänsä fossiilitodistusaineistoksi todistuksia polveutumisesta kantamuotoineen ja evolutionaarisine kehityslinjoineen, mutta kun he eivät löytäneet niitä, he kieltäytyi luopumasta toivosta ja keksivät ja järjestelivät niitä milloin milläkin ”vippas” -konstilla eli väärennöksillä ja valheilla petoksella olemaan todistusaineistona ja näyttönä evoluutioteorian, darvinilaisuuden, vahvistamiseksi ja puolesta, koska evoluutioteorian mukaan niiden oli oltava siellä, joten tieteeksi naamioitu puhdas epätieteellinen evoluutiofantasia on siis nykyään oppikirjoissa ja lapsemme pakotetaan omaksumaan ja uskomaan se tieteenä.

Walt Disney  on myös lähtenyt ajamaan evoluutiouskontoa lasten mieliin ts. aivopesemään lapsia esim. Aku Ankka -lehdessä N:o 4, 25.1.2006 on löydettävissä oheinen ruutu.

 

Ymmärrä nyt, että evoluutioteoria, ateistien uskonto, darvinilaisuus, on siis puhdas fantasia myös huippupaleontologi David Raupin mukaan.

KP06

Jokaisen täytyy nyt jo vihoviimein käsittää, jos vielä on rahtusenkin järkeä, että kehitysopin eli evoluutioteorian  opettaminen on siis ateistiuskonnon ja humanismin indoktrinointia, jolla tosiasiassa heikennetään ja estetään ja saatetaan huonoon valoon todellinen tieteellinen tutkimus!

Louis Bourone, Strasbourgin biologisen yhdistyksen presidentti ja Strasbourgin eläinmuseon johtaja, joka on myös ollut johtajana Ranskan kansallisessa tiedekeskuksessa, on todennut:

”Evolutionismi on aikuisten satu. Tämä teoria ei ole auttanut tiedettä edistymään. Se on kelvoton.” (The Advocate, Maaliskuun 8, 1984.)

Harvardin yliopiston evoluutiobiologi ja tutkimusprofessori Richard Lewontin kutsuu evoluutioteoriaa epärehelliseksi ”sitten tapahtui niin ja niin” -tarinaksi, jota verovaroin pakkosyötetään lapsillemme julkisissa kouluissa tieteen nimellä, eikä kerrota, että se on ateistien uskonto!

KP10

Huippututkijat ovat samaa mieltä, että evolutionaarinen maailmankuva on pohjimmiltaan ateistinen uskonto!

Ateistin evoluutiouskonnossa universumi alkaa suunnittelemattomasti ts. täysin järjettömästi ”Big Bang” -alkuräjähdyksestä, ja mittaamattomien pitkien ajanjaksojen kuluttua elävät solut saapuvat sattumalta järjettömien, täysin epätieteellisten ja irrationaalisten  kemiallisten prosessien kautta, ja biologinen monimuotoisuus tulee sattumalta sattumien kautta eikä ole tarvetta Jumalalle.

http://www.youtube.com/watch?v=NbluTDb1Nfs

Kysymyksessä universumin ja kaiken olemassaolevan perimmäisestä alusta yms. ei ole siis mikään darvinistisen evoluutiouskonnon BIG BANG, vaan BIG GOD!, kaiken Luoja!

Mutta kohta tulee BIG BANG!, johon evolutionistit eivät ole valmistautuneet. Oletko sinä?

Ateistiuskonnon eli darvinismin pyhä kolminaisuus on aika sattuma ja energia, joista ei seuraa yhtään mitään de facto!

KP14

Jokainen, joka luulee voivansa loogisesti uskoa sekä evoluutioon ja Raamattuun  löytää samalla itsensä heti totaalisesta umpikujasta ja saa vastaansa kaikki ateistisen evoluutiouskonnon edustajat.

(Vihje: Voit kääntää nämä suorat sitaatit oikealla olevalla ”kääntäjällä”, jos kieli ei taivu.)

”. . . Darwin made it possible to be an intellectually fulfilled atheist.” — Richard Dawkins (Oxford zoologist and leading evolutionary spokesman). 1987. The Blind Watchmaker: Why the evidence of evolution reveals a universe without design. New York: W.W. Norton & Company. p. 6.

[Richard Dawkins responding to the question, ”Is atheism the logical extension of believing evolution?”]

”They clearly can’t be irrevocably linked because a very large number of theologians believe in evolution. . . . My personal feeling is that understanding evolution ledme to atheism [italics in original].” — Richard Dawkins. 2005. Interview: ”The Problem with God.” http://www.beliefnet.com/News/Science-Religion/2005/11/The-Problem-With-God-Interview-With-Richard-Dawkins.aspx?p=2

”Natural selection [is] an immensely powerful idea with radical philosophical implications. . . . The radicalism of natural selection lies in its power to dethrone some of the deepest and most traditional comforts of Western thought, particularly the notion that nature’s benevolence, order, and good design, with humans at a sensible summit of power and excellence, proves the existence of an omnipotent and benevolent creator. . . . To these beliefs Darwinian natural selection presents the most contrary position imaginable.” — Stephen Jay Gould (Harvard paleontologist and leading evolutionary spokesman in North America until his death in 2002).1997 (Jun 12). ”Darwinian Fundamentalism.” The New York Review of Books, XLIV(10):34.

”Our latest survey finds that, among the top natural scientists, disbelief is greater than ever — almost total. . . . Our survey found near universal rejection of the transcendent by NAS [National Academy of Sciences (U.S.)] natural scientists. . . . Biological scientists had the lowest rate of belief (5.5% in God, 7.1% in immortality), with physicists and astronomers slightly higher (7.5% in God, 7.5% in immortality). . . . As we compiled our findings, the NAS issued a booklet encouraging the teaching of evolution in public schools. . . . NAS president Bruce Alberts said: ’There are many very outstanding members of this academy who are very religious people, people who believe in evolution, many of them biologists.’ Our survey suggests otherwise.” — Edward J. Larson and Larry Witham. 1998 (Jul 23). ”Leading scientists still reject God.” Nature 394:313.

”The Darwinian theory is a scientific theory, and a great one, but that is not all it is. The creationists who oppose it so bitterly are right about one thing: Darwin’s dangerous idea cuts much deeper into the fabric of our most fundamental beliefs than many of its sophisticated apologists have yet admitted, even to themselves. . . . The kindly God who lovingly fashioned every one of us (all creatures great and small) and sprinkled the sky with shining stars for our delight — that God is, like Santa Claus, a myth of childhood, not anything a sane, undeluded adult could literally believe in.” — Daniel C. Dennett. 1995 (May/Jun). ”Darwin’s Dangerous Idea.” The Sciences 35(3):34,40.

[E. O. Wilson, listing his reasons for departing, as a college student, from his earlier belief in the Bible]

”But most of all, Baptist theology made no provision for evolution [italics in original]. The biblical authors had missed the most important revelation of all! Could it be that they were not really privy to the thoughts of God? Might the pastors of my childhood, good and loving men though they were, be mistaken? It was all too much, and freedom was ever so sweet. I drifted away from the church, not definitively agnostic or atheistic, just Baptist no more.” — Edward O. Wilson (noted Harvard biologist). 1998. Consilience: The Unity of Knowledge. New York: Alfred A. Knopf. p. 6.

” ’Evolution is the greatest engine of atheism,’ [says Cornell biology professor William Provine]. Attempts to join evolution with God are futile, as seen in beliefs that God is simply natural law itself or that God created but now is silent. ’Those gods, frankly, are worthless,’ Provine says. ’They don’t give life after death, they don’t answer prayers, they don’t give you foundations for ethics. In fact they give you nothing.’ ” — Larry A. Witham. 2002. Where Darwin Meets the Bible: Creationists and Evolutionists in America. Oxford: Oxford University Press. p. 23.

”Some shrink from the conclusion that the human species was not designed, has no purpose, and is the product of mere material mechanisms—but this seems to be the message of evolution.” — Douglas J. Futuyma (noted evolutionary biologist and author of college-level biology textbooks). 1983. Science on Trial: The Case for Evolution. New York: Pantheon Books. p. 13.

”Haeckel says that Darwin’s theory of evolution leads inevitably to Atheism and Materialism. In this we think he is correct. . . . We have thus arrived at the answer to our question, What is Darwinism? It is Atheism. This does not mean, as before said, that Mr. Darwin himself and all who adopt his views are atheists; but it means that his theory is atheistic, that the exclusion of design from nature is, as Dr. Gray says, tantamount to atheism.” — Charles Hodge (Princeton theologian). 1994. (Originally published in 1874.) What Is Darwinism? (Edited by Mark A. Noll and David N. Livingstone.) Grand Rapids: Baker Books. pp. 114, 156.

”PhD Study Finds: Evolution is Incompatible with God!” http://www.creationbc.org/index.php?option=com_content&view=article&id=61&Itemid=54

”’Finding Darwin’s God’ — Is It Possible?” http://www.creationbc.org/index.php?option=com_content&view=article&id=96&Itemid=54

Jerry Bergman. 2010. ”Why Orthodox Darwinism Demands Atheism.” Answers Research Journal 3:147-152. http://www.answersingenesis.org/articles/arj/v3/n1/orthodox-darwinism-atheism

John G. West. 2009. ”Is Darwinian Evolution Compatible with Religion?” http://www.discovery.org/a/9721

On siis todellakin aika tiedostaa, että julkisissa verovaroin ylläpidetyissä kouluissa kaikki yritykset tuoda päteviä tieteellisiä todisteita evoluutiota vastaan leimataan uskonnoksi ja sensuroidaan, ja mitä enemmän vakuuttavampaa ja pätevämpää tieteellistä näyttöä on esittää sitä vastaan, niin sitä raivokkaammin darvinistit hyökkäävät, arvostelevat ankarasti tuomitsevat ja sensuroivat

Charles Darwinin perustaman uskonnon, darvinilaisuus, evoluutioteorian eli ateistisen evoluutiouskonnon kannattajat pyrkivät myös siis estämään aina darvinistista evoluutioteoriaa ts. evoluutiouskontoon  kriittisesti suhtautuvat näkemykset.

http://www.youtube.com/watch?v=V5EPymcWp-g

Esim. ja mm.  evoluutiokriittisen kirjallisuuden esiintyminen koulujen kirjastoissa estetään, evoluutioteoriaan kriittisesti suhtautuvia koulujen ja yliopistojen opettajia erotetaan tai savustetaan ulos, evoluutioteorian kriittistä ajattelua edistävät eri osavaltioiden opetussuunnitelmien käyttöönottaminen estetään, väitöskirjan hyväksyminen ja julkaisu voidaan estää, koska se voisi edistää evoluutiokriittistä ajattelua jne. jne.


Siksi on jokaisen vielä ajattelevan, järkevän ja viisaan ihmisen on syytä todeta:

Aikoinaan evolutionistit ylpeilivät itsestään akateemisen vapauden kannattajina, mutta tämä ei pidä paikkaansa enää. koska nyt he pyrkivät sensuroimaan jokaisen idean ilmaisun, josta he eivät pidä.

KP18

Nyt täytyy jokaisen ymmärtää, että Darwin on ollut siis koko ajan täysin väärässä, koska kaikki fossiilitodistusaineisto on täysin ristiriidassa darvinismin kanssa:

Välimuodot, puuttuvat renkaat yms.  ja darvinistista evoluutioteoriaa tukeva fossiiliaineisto puuttuu kokonaan!

Muista loppuelämäsi tämä tajunnan räjäyttävä tieto: darvinistinen evoluutioteoria on siis fossiilituen toivomista ja ojentautumista todistusaineiston mukaan, jota ei näy! (SYY: koska sitä ei ole olemassa!)!!!

KP07

Näiden lisäksi Darwin antoi meille vielä toisen tärkeän kriteerin, jonka avulla voidaan testata hänen teoriansa. Tämä kriteeri on niin tärkeä, Darwin kirjoitti, että se voisi murskata kokonaan hänen teoriansa:

”If it could be demonstrated that any complex organ existed, which could not possibly have been formed by numerous, successive, slight modifications, my theory would absolutely break down. But I can find out no such case.” (Charles Darwin, The Origin of Species: A Facsimile of the First Edition, Harvard University Press, 1964, p. 189.)

”Jos pystyttäisiin osoittamaan, että on olemassa jokin monimutkainen elin, joka ei olisi voinut muodostua lukuisien peräkkäisten pienten muutosten kautta, teoriani luhistuisi täysin.” 

Meidän tulee herätä ja nähdä, että meissä jokaisessa, sinussa ja minussa, omassa ihmiskehossamme on lukuisia tällaisia elimiä ja systeemejä, itse asiassa se on täynnä tällaisia elimiä ja systeemejä, jotka murskaavat koko darvinistisen evoluutioteorian, Darwinin uskonnon eli darvinilaisuuden.

Lisäksi on tiedostettava, että Darwin teki tarkkoja havaintoja omasta mielestään, mutta hän teki erittäin huonoja johtopäätöksiä.

Hän ajatteli, että koska luonnonvalinta voi tuottaa pieniä variaatioita eläinpopulaatioissa, niin sillä voitaisiin selittää biologiassa havaittavat variaatiot.

Hän päätteli, että koska luonnonvalinta selittää variaatiot, kaikki elämä on jotenkin samaa sukua, kaikki on lopultakin kehittynyt jonkinlaisesta yhteisestä kantamuodosta.

”It is a truly wonderful fact … – that all animals and all plants throughout all time and space should be related to each other…” (Charles Darwin, On the Origin of Species by Means of Natural Selection, or the Preservation of Favoured Races in the Struggle for Life, 1859, p. 109.) 

Eli  ”Se on todella hieno tosiasia … että kaikkien eläinten ja kaikkien kasvien kaikkina aikoina ja kaikkialla täytyy olla sukua toisilleen …”

Nyt täytyy ymmärtää, että Darwinin kehittämän ateismiuskonnon kannattajat eli darvinistit menivät niin pitkälle darvinismissaan, että he esittivät, että tämä yhteinen kantamuoto on jotenkin kehittynyt sattumalta elottomasta aineesta, jonka oletettu koostumus on kuin KURALÄTÄKÖSSÄ.

KP28

No, tämä koko ajatus koirien ja banaanien, kalojen ja kukkien jne., kaiken sukulaisuudesta toisilleen, se, että elämä on kehittynyt ei-elämästä, abiogenesis-teoria ehkä tuntui uskottavalta 1800-luvulla, koska moderni biologia oli vielä tuolloin lapsenkengissään ja elävän solunkin ajateltiin olevan vain pelkkä möykky protoplasmaa, alkulimaa, mutta ei nykyaikana!

Nyt täytyy tiedostaa, että esim. uskovat tiedemiehet sekä Gregor Mendell (1822-1884), joka alkoi tutkia perintötekijöitä vasta 1850-luvulla että Luis Pasteur (1822-1895), joka  pyrki kumoamaan tämän evoluutioteorian epätieteellisen kantavan rakenteen eli abiogenesis harhaluulovirhepäätelmän, tekivät valtavan paljon todellisen tieteen eteen.

Mutta vielä tänäkin paivänä julkisessa mediassa suurelle yleisölle suunnatuissa televisio-ohjelmissa, koulutuspoliittisissa lausunnoissa ja luonnontieteen oppikirjoissa annetaan ymmärtää, että Darwinin evoluutioteoria eli ateistiuskonto darvinilaisuus  pystyy täydellisesti selittämään elävien olentojen monimuotoisuuden.

Suurelle yleisölle on vakuutettu, että kaikki tunnetut todisteet tukevat darvinismin kehitysoppiteoriaa ja että käytännöllisesti katsoen jokainen oikea tiedemies maailmassa uskoo, että se teoria on totta.

Mutta nyt on todellakin tullut se hetki, että jokaisen vielä järkevän ja rationaalisen ts. viisaan ja järkevän ihmisen täytyy tiedostaa, että esim. Dissent from Darwin

http://www.dissentfromdarwin.org/

sivustolla on olemassa lukuisa määrä, yli tuhat, johtavaa tiedemiestä, KLIKKAA LINKKIÄ http://www.discovery.org/scripts/viewDB/filesDB-download.php?command=download&id=660 jotka ovat uskaltaneet tulla kaapista ulos kertomaan julkisesti sen, että evoluutioteoria on vain teoria, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa!

Näillä tiedemiehillä, jotka ovat hylänneet siis darvinistisen evoluutioteorian ja pitävät sitä epätieteellisenä, on joko tohtorin tutkinto joltakin luonnontieteen alalta, kuten biologiasta, kemiasta, matematiikasta, tekniikasta, ATK:sta tai muista luonnontieteistä tai vaihtoehtoisesti he ovat lääketieteen tohtoreita, jotka toimivat lääketieteen professoreina.

KP32

Ja kiitos näiden suurten tiedemiesten(Nämä kaikki viisaat ja järkevät tiedemiehet siis vastustavat darvinistista ateistiuskontoa, darvinilaisuus, eli evoluutioteoriaa, koska se EI ole tiedettä!) laskemasta perustuksesta, jonka valossa olemme ottaneet erittäin nopeasti valtavia edistysaskelia molekyylibiologiassa, biokemiassa ja genetiikassa, kun Darwinin teorian petos on paljastunut ja sen virheet ja puutteet on selvästi huomattu.

KP26

Esimerkiksi on osoitettu, että on olemassa geneettisiä esteitä, muureja.

Jokaisen täytyy käsittää, että siat eivät koskaan lennä, mikä on erittäin hyvä asia!

Jokaisen täytyy käsittää, että lehmät eivät koskaan lennä, mikä on erittäin hyvä asia! (Nimittäin olisi esim. erittäin ikävä saada lehmän ulosteläjästä täysosuma Mannerheimintiellä keskellä kirkasta päivää, kun on matkalla tapahtumaan, jossa pitäisi esiintyä, vai mitä?)

Banaanista ei myöskään koskaan kehity eikä ole kehittynyt koiraa.

Kyllä, on olemassa tietenkin variaation asteita lajien sisällä: erilaiset ihon sävyt, kasvonpiirteet, silmien värejä, hiustyypit, jne., mutta se  ei todellakaan tue evoluutioteoriaa.

Nyt on tiedostettava, että pienet koululaiset, niin Suomessa kuin muualla, kuitenkin yhä pakotetaan omaksumaan kehitysopin valheelliset virheelliset uskomukset tieteellisinä totuuksina, vaikka evoluutio”teoria” on itse asiassa siis uskonto.

 

KP19

Se on fantasiauskonto, aikuisten satu, jonka mukaan eläimet ovat ajan kanssa muuttuneet toisiksi eläimiksi, tai niille ”kehittyy” sattumalta aivan uusia elimiä jne.

KP05

Totuus on kiistatta, että ensimmäinen koira oli koira eikä siis ole ollut yhtään välimuotoa koira-lajin tai lajin jonkun sen kantamuodon välillä, joka ei ole ollut koira jne.

KP21

Voi olla siis joko iso koira tai pieni koira tai siltä väliltä, joka on joko pitkä- tai lyhytkarvainen, mutta sellaista koiraa ei voi olla olemassa koskaan, josta tulisi ei-koira ”määrätyn evolutionaarisen riitin kautta”!

Makroevoluutio on siis vain oletettua, tekaistua epätieteellistä, uskonnollista ja epäraamatullista luulottelua, jossa tarvitaan todella isoa uskon hyppyä, että joku voi uskoa, että banaanin ja koiran kantamuoto on siis sama, ja banaani ja koira ovat sukulaisia toisilleen, jos Darwinin evoluutioteoria otetaan kirjaimellisesti.

KP08

Mikroevoluutio sen sijaan on tosiasiana tutkittua, tieteellistä, raamatullista, koska koirasta voidaan jalostaa koiria, ruusuista voidaan jalostaa ruusuja jne.

Pyhä Jumala loi kunkin lajin lajinsa mukaan!

Kukin laji tuottaa jälkeläisiä lajinsa mukaan!

Koirasta ei kehity kanaa eikä ruusua eikä banaania vaikka evoluutioteoria esittää uskottavaksi sellaista järjettömyyttä.

Koirat ja banaanit eivät ole siis edes kaukaisia serkkuja toisilleen, vaikka darvinistit eli ateistisen evoluutiouskonnon kannattajat uskovat sellaisen hölynpölyn!

Darvinistisessa eli ateistisessa evoluutiouskonnossa, darvinilaisuus, ei ole siis mitään järkeä – ei sitten järjen häivääkään!

Jokaisen järkevän täytyy nyt vihoviimein käsittää, että Ei ilman järkeä voi kehittyä apinaa tai kalaa, vaikka olisi kuinka paljon aikaa tahansa.

Mikäli ihmiset olisivat ETELÄNAPINOIDEN jälkeläisiä, niin miksi maailmassa on edelleenkin APINOITA, jotka eivät ole tuhansien tai evolutionaaristen miljoonien vuosien aikana kehittyneet JUURI ollenkaan – eivät ainakaan ihmisiksi?

KP11

Nyt jokaisen järkevän ihmisen tulee käsittää, että ELIÖIDEN tulisi siis darvinistisen evoluutioteorian mukaan kehittyä hiljalleen ihmisiksi, JOS SUURISTA AIVOISTA, PYSTYKÄVELYSTÄ JA PUHETAIDOSTA ON VALINTAETUA, mutta näin ei ole tapahtunut!

Sellaista EI siis ole tapahtunut!

Väittämä, jonka mukaan ihminen olisi kehittynyt ETELÄNAPINAN KALTAISISTA ESI-ISISTÄ, ei ole totta.

Ei ole ikinä nähty, että ELÄINKUNNAN PÄÄJAKSOSTA kehittyisi toinen.

Ja siihen on syykin; se on mahdotonta!

Evoluutioteoria on siis täysin järjetön mahdottomuus!

Kaikkialla siis näemme darvinistisen evoluutioteorian eli evoluutiouskonnon, darvinilaisuus, vastaisia todisteita!

KP36

Vapaiden ajattelevien ihmisten ei todellakaan tule hyväksyä, että olisi kysymyksiä, joita ei saa kysyä tai olisi vastauksia, joita ei saisi kyseenalaistaa.

Nyt tulee saada kunnon keskustelu käyntiin, ja ihmisten tulee RYHTYÄ ITSE AJATTELEMAAN näitä asioita, koska suurin osa ihmisistä on aivopesty uskomaan  darvinistiseen ateismiin eli evoluutiouskontoon, JOKA ON vaarallisin uskonto ja leviää myös NOPEASTI, koska esim. mediasta tihkuu jatkuvasti sellaista tietoa, että suurin osa KOKEMUSPERÄISESTÄ TODISTUSAINEISTOSTA mukamas tukisi evoluutioteoriaa, vaikka siinä ei ole yhtään ainoaa tosiasiaa, jonka luonto vahvistaisi.

KP38

Se ei ole tulosta tieteellisestä tutkimuksesta, vaan se on puhtaasti mielikuvituksen tuote ja vahvistettu väärennöksillä.

KYSEESSÄ on suuri illuusio, jota jumalanvastainen valtamedia on valjastettu loihtimaan.

Tämä illuusio täytyy murskata, sillä se on rakentunut PELKKIEN OLETTAMUSTEN VARAAN, JOTKA PERUSTUVAT JUMALAN POISSULKEVILLE filosofisille ja uskonnollisille OLETTAMUKSILLE. Mielikuvitus on siis darvinistisen evoluutioteorian, darvinilaisuus, perusta ja kantava rakenne.

Lisäksi on huomattava, että darvinistinen evoluutiouskonto, darvinilaisuus, eli evoluutioteoria on kaikkien antikristillisten järjestelmien kantava rakenne ja perusta.

Älä siis usko enää Charles Darwinin evoluutioteorian , darvinilaisuus,  eli ateistisen evoluutiouskonnon valheita!

Darvinismi eli ateistinen evoluutiouskonto, darvinilaisuus, on täynnä älyllisesti epärehellistä satuja!

Se, että evoluutioteoria, darvinilaisuus, ateistiuskonto on dogmi, johtuu siis naturalistisesta mielikuvituksellisista ja kaikenlaisten olettamusten uskonvaraisesta maailmankuvasta.

Naturalismi ei ole tieteellisesti todistettavissa vaan se on uskomus, josta käsin tiedettä nykyään tehdään.

Tietysti hyväksyn ja ymmärrän, että ihmiset ajattelevat eri tavalla. Minkä sille voi?

Jos sinulla on järkeä ripauskin, niin voit kyetä jopa vaativiin älyllisiin toimintoihin, kuten ajattelemaan ja käsittämään asioita.

Voit käyttää tietoisen mielesi kykyjä terveeseen ajatteluun, jossa on tolkku todellisuudesta  ja myös harkintakykyäsi sekä järkevään että  järkiperäiseen terveeseen ajatteluun.

Voit myös siis  käyttää   järjellisyyttäsi ts. rationaalisuuttasi. Ajatteluun tarvitaan siis järkeä, jotta voi käsittää – tarvitaan viisautta ja ymmärrystä käyttää viisautta jne.

KP24

Mutta evoluutioteoria edes ei toimi, ja minulla ei ole ongelmaa hyväksyä sitä tosiasiana, vaikka darvinismia pidetään vielä ns. tiedeyhteisön vallitsevana käsityksenä elämän historiasta, jopa pätevänä tieteellisenä teoriana, vaikka nykyään useat havainnot monelta tieteen rintamalta osoittavat darvinismin päätelmät puutteellisiksi tai virheellisiksi, valheellisiksi jne. –  sanalla sanoen petokseksi!

KP02

Seniili käpysakki kautta maailman elää akateemistuneissa pilvilinnoissa, jossa meidänkaltaiset entiteetit nähdään kettutyttöinä tai huligaaneina. Aivan samalla tavalla, kun jotain maallista oikeutta ei kiinnosta totuus vaan juridiikka, aivan samalla tavalla nämä satuilija(d)evoluutikot juovat kahviaan norsunluutorneissa ja myhäilevät toisilleen.

Akateemisen myhäilyn perusfunktio ja itsetarkoitus kun on se, että kaikki oikeasti tietävät, että ”täyttä paskaahan tässä jauhetaan – mutta se paska pitää meidät leivänsyrjässä kiinni ja kravaattiakin saa pitää – äitmuor on sit ylpiä siel kotisavon perukoil. Ooh mitä auvoo.”

Jokainen säälittävä on täysin tietoinen tästä ja tehnyt sen perusteella turvallisen valintansa maailman ja totuuden väliltä.

On nimittäin päivänselvää, että tässäkin maassa pääsee helpommalla, kun edes kerran näkyvästi hännystelee narsistisilinterihattujen hovissa ja suunsa tunnustuksella lausuu edes jotakin evopaskan uskonnollisista  dogmeista = opinkappaleista ja kaikkein tärkeintä on mustamaalata Genesistä = 1 Moos. 1 etc., koska se jo riittää hartaiden uskonnollisten ateistien ts.  darvinistien uskonnollisiin seurapiireihin ja kissanristiäisiin.

Tämän päivän talousoppineet, sosiologit, yrityskonsultit ja mitä niitä nyt kaikkia tuulinmyllynlämmittäjiä onkaan lausuvat melkeinpä aina jotain uskonnollista evopaskaa tyhjänpäiväisissä juhlapuheissaan ja höpötysluennoissaan.

Se on kuin tähtiin kirjoitettu käyntikortti akateemiseen koirapuistoon. Nimittäin kyllähän siinä on houkutuksia ilmassa, kun pitää valita heittääkö uransa kaatikselle vai haluaako maailman koleerisen narsistisakin hyväksynnän ja päähän taputuksen.

Se nimittäin näkyy lompakon paksuudessa ja sosiaalisessa asemassa. Paikka auringossa vaihtuu paikaksi syöksytorvessa. Tämä on haastava paikka lahjakkaille yksilöille.

Jokaista tulisi vähän ihmetyttää se sosiaalinen perusretoriikka, jollainen jokaisella ateistilla on näissä kysymyksissä enemmän tai vähemmän mukana.

Miten tyystin kieroon kasvanut ihmiskunta olisi tieteen kohdalle jotenkin jumalaisen tai autuaan erehtymätön, kun kaikilla muilla osa-alueilla ihmiskunta on osoittanut valtavaa tyrimisen, julmuuden, härskiyden ja moraalittomuuden potentiaalia.

Astuuko ihminen jonkin puhtaaksi polttavan ”tulen” läpi ollessaan tekemisissä niin kutsutun tieteen kanssa?

Jättääkö hän eteiseen kaikki ihmisyyden ongelmajätteet mennessään tutkijankammioon.

Olisiko mitenkään mahdollista, että rivitutkija ei uskaltaisikaan uhmata kehitysopin suuria auktoriteetteja yhteisössä, jossa väärämieliset karsitaan armotta pois.

Voisiko mitenkään olla mahdollista, että asuntolainan lyhennyksiä olisi vähän ikävämpi maksella, jos menettää vaikka vakiduunin jossain homeisessa jeesmiesten konklaavissa.

Olisiko mitenkään mahdollista, että rivitutkija olisi leikissä mukana vain koska se takaa jatkuvuuden uralle ja työterveyshuollolle?

Onko mahdollista, että ihminen ei halua heittää hukkaan sitä, että on opiskellut 25 vuotta ja saannut paikan auringosta?

Mahtuuko tämä inhimillisen raamin sisälle?

Ja jos mahtuu, niin kumoaako esim yleinen vertaisarviointikulttuuri tämän argumentin inhimillisestä tekijästä?

Jokainen järkevä vastaa ”Ei!”, sillä ateistinen tiedemaailma toimii kaikkialla ihan samalla reseptillä.

Tarvitseeko edes puhua tieteestä, sillä meillä on muitakin perspektiiviä antavia kokonaisuuksia.

Politiikka, urheilu, sota.

Missä näistä käytetään aina ja kaikkialla puhtaita keinoja päämäärän saavuttamiseksi?

Kaikkien järkevien yhteinen tavoite tulisi nyt  olla joko ”evopravdan” (”pravda” [ven.] = ”virallinen totuus”) murtaminen tässä maassa tai sitten jotain vaatimattomampaa.

”Evopravda” katsotaan murtuneeksi, jos oppivelvollisuuskoulu ja lukio lakkaavat opettamasta alkuperäkysymyksistä naturalismiehtoisesti ja epäraamatullisesti — jos siis kosmologisia, biologisia ja antropologisia evoluutioteorioita lakataan opettamasta ”tieteen todistamina tosiasioina” (jollaisia ne eivät oikeasti ole eivätkä voikaan olla) ja jos konkreettinen raamatullinen luomisusko tunnustetaan koulutuskäytänteissä (vähintäänkin) vaihtoehtojensa kanssa tasavertaiseksi alkuperänäkemykseksi (yhdeksi loogisesti mahdolliseksi perususkomukseksi) sekä periaatteessa (paperilla) että käytännössä (koulu- ja luokkahuonetasolla).

British Museumin paleontologian osaston johtaja Colin Patterson on tunnustanut, että fossiilien joukossa ei ole todisteita lajien asteittaisen kehityksen tueksi, koska välimuotoja ei ole löytynyt, ja vielä:

On perin helppoa laatia tarinoita miten toinen muoto muuttuu toiseksi ja esittää syitä miksi luonnonvalinta suosii kutakin kehitysastetta. Mutta tällaiset tarinat eivät ole tiedettä, koska uskomuksia ei voida testata.”

KP20

Vaikka tiedemiehet joutuvatkin tämän tunnustamaan, ei uskonnoksi muuttunutta filosofiaa enää voida poistaa kuin isolla kädellä: esim. kaikki lähdeteokset, oppikirjat ja maailmankuvaa kartoittavat suurteokset pitäisi kirjoittaa uudelleen ja museoiden näyttelyt tulisi myös uusia.

Kaikki tämä olisi kaaosta nykytieteelle ja kaikille niille, jotka ovat rakentaneet maailmankuvansa ja uskontonsa sille totuutena pitämälleen näkemykselleen, että kehitysoppi on tieteellinen tosiasia.

Ei ole siis ihme, että ne miljoonat henkilöt, jotka joutuisivat muuttamaan näkemyksiään ja jopa nöyrtymään totuuden edessä, tekevät kaikkensa, että totuus pysyy piilotettuna museoiden pimentoihin.

Mutta ne, jotka haluavat seurata totuutta, tämäkin  blogi antaa nyt vähäistä valoa pimeyteen ja on paljastamassa, että kehitysoppia verhoavat uskomukset, tieteen nimissä tehdyt huijaukset ja yleiseen tietoon toimitetut valheelliset puolitotuudet ovat olleet kehitysoppiin sitoutuneen vallitsevan tieteen keinoja, joilla kehitysoppiteoriaa vahvistetaan ja pidetään voimassa.

KP16

Meidän on kuitenkin tiedostettava, että jokainen luonnontieteilijä tietää, että varmimmatkin empiirisen tieteen edustajan aistien ja järjen avulla saavuttamat tulokset ts. rationaalinen tulkinta on parhaimmillaankin vain totuuden likiarvo, vaikka ei edes siis todellakaan tiedetä, onko esim. evoluutio oikeasti edes mikään mahdollinen selitys havaitulle biologiselle todellisuudelle eikä asiaa osata edes kokeellisesti tutkia ja tämä jopa tiukan tullen epäsuorasti myönnetäänkin, silti juuri tällaista kaikenkattavaa evoluutiota pidetään ”tieteellisenä tosiasiana, jota ei enää mikään voi koskaan kumota”.

Ei voi mitään sille, jos tässä yhteydessä tuleekin mieleen ”suuri ja mahtava Neuvostoliitto”, jonka mahti kuulemma ”on säilyvä aikojen taa”.

Vuonna 1997 ilmestyi Ranskassa teos, Kommunismin mustakirja, johon on pyritty kokoamaan yhtenäistä selvitystä niistä rikoksista, joita kommunismi teki ihmistä vastaan koko maailmassa.

Kommunistinen darvinilaisuus tekee – kaikkialla minne se vain ulottuukin (!),  kaikkien maiden työläiset tasavertaisiksi yhdessä.

Yhteistä näille rikoksille kaikkialla ovat olleet väkivaltaiset teloitukset ampumalla, hirttämällä, hukuttamalla, ruoskimalla, kaasuttamalla, myrkyttämällä, yliajamalla, nälkään näännyttäminen tarkoituksellisesti aiheutetulla nälänhädällä ja väestön pakkosiirrot, joissa ihmisiä kuoli jalkamarsseissa, karjanvaunuissa ja pakkotyössä uupumukseen, sairauteen, nälkään ja viluun jne. jne.

Ideologisista syistä kommunismin surmaamia tuo kirja laskee olevan noin 100 miljoonaa. 

Darwinin sanoma on Karl Marxin kautta yksinkertaistettu tähän julisteeseen.

Darvinilaisuuden hedelmä: kaikki työläiset tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

Jotkut tahot väittävät, että pelkästään pappiskokelas pikkuteologi Josef Stalinin päätösten seurauksena yli 60:tä miljoonaa ihmistä kohtasi väkivaltainen kuolema.

Stalinin motto:

”Kuolema ratkaisee kaikki ongelmat; jos ei ole ihmistä, ei ole ongelmaa.”

Stalinin karmea ulkomuoto hyytää idealistisimmankin sosialistin veren. Kuvan aitoudesta on kiistelty. Mikäli se on väärennös, se on tehty uskomattoman taidokkaasti.

Stalin ja Stalinin mentori.

Josif Stalin on huumorintajuinen mies. Aluksi hän kerää itsestään kertovia vitsejä. Sitten hän kerää näiden vitsien kertojia.”

Erään huuliveikon viimeinen lausahdus.

Josif Vissarionovitš Džugašvili, alias Josef Stalinissa on nimenomaan kiinnostavaa se malli, minkä hän antaa tulevasta maailmanhallitsijasta, Pyhän Raamatun kuvailemasta antikristuksesta.


Stalin tunsi vastamallinsa, Jeesuksen Kristuksen, erittäin hyvin. Hänet oli lisäksi ortodoksisessa kirkossa viety sakramentteihin, menoihin ja traditioihin.

Hänen harras, ortodoksiuskovainen äitinsä halusi kouluttaa lahjakkaan poikansa papiksi.


Isä, juoppo ja väkivaltainen suutari, oli häipynyt omille teilleen. Mutta erään asian isä oli kuitenkin opettanut pojalleen ja se oli syvä inho juutalaisia kohtaan (
Edvard Radzinskin kirja Stalin = ER, 60).

Stalin pääsi opiskelemaan 10 vuotiaana kotikaupunkinsa uskonnolliseen viralliseen oppilaitokseen.

Koulunsa lahjakkaimpana oppilaana hänet lähetettiin 15 vuotiaana Tiflisin pappisseminaariin – erään juutalaisen(!) kauppiaan sponsoroimana.  

Kaikkiaan hän opiskeli yhdeksisen vuotta näissä kahdessa kirkon oppilaitoksessa, joissa opettajina olivat munkit ja papit ja opetusmenetelmänä Raamatun tekstien liturginen ulkoa oppiminen.

Hänet erotettiin 20 vuotiaana pappisseminaarista ja erottamisen syynä oli se, että hän oli jäänyt saapumasta tenttiin (ER, 45). Silloin elettiin vuotta 1899.

Ortodoksisen kirkon  uskonnollisen papisseminaarin opiskelijoiden oli helppo omaksua nuorten pariin Kaukasiassakin leviävät marxilaiset opit.

Niistä he löysivät kaikki ne ihanteet, jotka sopivat erinomaisesti yhteen sen kanssa, mitä uskonnollinen kasvatus oli heihin kylvänyt.

Tällaisia olivat köyhien ja riistettyjen uhrautuvainen palveleminen, rikkauksien epäoikeudenmukaisen jakautumisen vastustaminen, lupaus oikeudenmukaisuuden valtakunnan koittamisesta ja uuden kommunistisen messiaan, maailmanproletariaatin, noususta valtaistuimelle.

Ei tarvinnut muuta kuin vaihtaa Jumalaa. Vastineeksi he saivat mahdollisuuden elää tässä maailmassa ja nauttia sen huvituksista mielin määrin.

Heille annettiin lupa unohtaa käsky ”pahaan tulee vastata hyvällä”, joka oli heidän ikäisilleen yleensäkin hieman vaikeasti tajuttava, ja sen sijaan näille nuorille villi-ihmisille, soturikansan pojille, myönnettiin oikeus kohdella säälittä uuden messiaan vihollisia (ER; 40).

Kerran tuo poikanen, Josef Stalin sanoi pappisseminaarissa opiskelijatoverilleen näyttäessään Charles Darwinin ”Lajien synty”- kirjaa:

Jumalaa ei ole olemassa, ne petkuttavat meitä” (ER, 41).

Hän salasi opettajiltaan täysin sen, että oli kadottanut uskonsa ja edelleenkin vastasi hyvän muistinsa avulla loistavasti oppitunneille opettajien kysymyksiin.

Stalinin äidille oli kauhea pettymys, että hänen poikansa kielsi Jumalan.

Hän pelkäsi, että Jumala jättäisi hänen poikansa ja tilalle astuisi paholainen (ER; 45).

Ja historian kirjoista voimme lukea nyt Stalinin vaikuttamat darvinistiset seuraukset ja jälkivaikutukset.

Darvinilaisuuden hedelmä: kaikki työläiset tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

Minä näin tuon”, kuului Stalinin suusta usein ja sitten hänen rutiineihinsa kuuluivat todellisten ja kuviteltujen vastustajien likvidointi ja ilmaisten lomamatkojen järjestäminen mm. Siperiaan.

Epäkuollut Stalin tarvitsee elävien verta (kuvassa suupielessä) pysyäkseen hengissä.

Ja historia on toistanut itseään aina siellä missä darvinistista ateistiuskontoa on kannatettu.

Esim.  holokaustia 

Hitler diggasi darvinbiittiä.

Darvinilaisuuden hedelmä: näin kaikki tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

ja monissa länsimaissa esiintynyttä kehitysvammaisten järjestelmällistä sterilisointia jne.  ei olisi tapahtunut ilman darwinismia eli ateistista evoluutiouskontoa.

Tätä mieltä on muiden muassa tohtori Richard Weikart, joka julkaisi vuonna 2004 paljon huomiota saaneen kirjan From Darwin to Hitler: Evolutionary Ethics, Eugenics and Racism in Germany.

http://www.youtube.com/watch?v=w_5EwYpLD6A

Darvinilaisuuden hedelmä: näin kaikki työläiset tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

Darvinilaisuuden hedelmä: näin kaikki ihmiset tulevat darvinilaisesti tasavertaisiksi yhdessä.

Hitler diggasi darvinbiittiä.

Darvinilaisuuden hedelmä: kaikki työläiset tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

Darvinilaisuuden hedelmä: kaikki työläiset tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

Hitler diggasi darvinbiittiä.

Kirjan mukaan darwinismilla oli merkittävä osa paitsi rasismiin  myös eugeniikan syntyyn, myös siihen, että evoluutiouskonnon kannattajanatsit hyväksyivät ja ottivat käyttöön eutanasian, lapsimurhan, abortin ts. ihmisen teurastuksen äitinsä kohtuun ja rotuun perustuvan joukkotuhoamisen jne.

http://www.youtube.com/watch?v=v1W8I8uoVPo

MTV3 – Inka Haukka

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/08/1174619

23.08.2010 18:31

DNA-tutkimus: Hitlerillä afrikkalaiset ja juutalaiset sukujuuret

Tuore DNA-tutkimus paljastaa varsin ironista tietoa Adolf Hitlerin sukujuurista. Hitlerin sukulaisilta otetut DNA-testit nimittäin viittaavat siihen, että Hitler olisi sukua sekä afrikkalaisille että juutalaisille kansoille, joita hän vihasi sydämensä pohjasta.

Brysseliläisen Knack-sanomalehden tutkiva journalisti Jean-Paul Mulders tutki Hitlerin sukulaisten DNA:ta yhteistyössä Hitleriin erikoistuneen historioitsija Marc Vermeeren kanssa. He saivat sylkinäytteen Itävallassa asuvalta, Nobert H –nimellä tunnetulta viljelijältä, jonka tiedetään olevan Hitlerin serkku. Lisäksi Mulders onnistui jäljittämään 39 Hitlerin kaukaista sukulaista.

Aiemmin toimittaja oli matkustanut New Yorkin Long Islandille, missä tiedetään asuvan kolme Hitlerin jälkeläistä.

Toimittaja Jean-Paul Mulders oli seurannut Daily Mail -lehden mukaan viikon ajan 61-vuotiasta miestä, joka tiedetään Hitlerin sisaruksen lapsenlapseksi.

Mies pudotti nenäliinan, jonka Mulders vei laboratoriotesteihin. DNA-testeissä kävi ilmi, että mies oli sukua itävaltalaiselle maanviljelijälle. Muldersin mukaan miesten sukulaisuussuhde on kiistämätön, sillä heillä molemmilla oli identtiset Y-kromosomit.

Syljestä ja nenäliinasta otetutuista näytteistä löytyi DNA-tyyppiä, joka on hyvin harvinaista Saksassa tai ylipäätään läntisessä Euroopassa. Sen sijaan kyseistä DNA-tyyppiä tavataan yleisesti useissa Pohjois-Afrikan valtioissa, kuten Marokossa, Libyassa ja Tunisiassa.

Lisäksi DNA-tyyppi on yleinen Ashkenazi- ja Sephardic-juutalaisten keskuudessa.

– DNA-testien pohjalta voidaan tehdä selkeä olettamus, että Hitler oli itse asiassa sukua niille ihmisille, joita hän niin paljon halveksi ja ylenkatsoi, kiteytti toimittaja lehdessä.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Geenitesti+l%C3%B6ysi+Hitlerilt%C3%A4+juutalaiset+ja+afrikkalaiset+juuret/1135259603877

Geenitesti löysi Hitleriltä juutalaiset ja afrikkalaiset juuret

25.8.2010 11:54

Helsingin Sanomat

Tuore geenitutkimus paljastaa Adolf Hitleristä odottamattomia sukutaustoja.

Natsijohtaja Adolf Hitlerinsukulaisten dna-testit kertovat, että Hitlerin perimässä näyttäisi olevan juutalaisia ja afrikkalaisia aineksia.

Belgialainen toimittaja Jean-Paul Muldersja historioitsija Marc Vermeerenjäljittivät 39 Hitlerin sukulaista, joiden perimää selvitettiin sylkinäytteistä.

Dna-näytteistä löytyi kromosomi, joka on harvinainen länsieurooppalaisilla. Kromosomi on tavallisin Pohjois-Afrikan berberien, somalien sekä juutalaisten keskuudessa.

Tutkimustulokset julkisti belgialainen Knack-sanomalehti.

”Niiden nojalla voidaan väittää, että Hitler oli sukua ihmisille, joita hän inhosi. Tutkimuksemme osoittaa, että hän ei ole ’puhdas’ tai ’arjalainen'”, Mulders kirjoitti lehdessä.

Historioitsijat ovat aiemminkin arvelleet, että juutalaisten joukkotuhosta päättäneen Hitlerin tausta olisi osittain juutalainen. Hänen Alois-isänsä on epäilty olleen juutalaismiehen avioton lapsi.

Muualla verkossa:

Uutinen Knack-lehdessä

Uutinen Telegraph-lehdessä 

Hansjurgen Koehler kirjassaan Inside The Gestapo kirjoittaa seuraavasti Adolf Hitlerin isoäidistä Maria Anna Schicklgruberista,

Pieni palvelijatyttö…….tuli Wieniiin ja tuli piiaksi…….Rothschildien kartanoon…….ja Hitlerin tuntematonta isoisää täytyy todennäköisesti hakea tästä suurenmoisesta talosta.

Walter Langer kirjassaan The Mind Of Hitler, tukee tätä kertomalla, että Adolfin isä, Alois Hitler, oli aviottoman Maria Anna Schicklgruberin poika…….Maria Anna Schicklgruberi asui Wienissä kun hän tuli raskaaksi. Tuolloin hän työskenteli palvelijana Paroni Rothschildin kodissa.

Heti kuin perhe tiesi tämän raskaudestaan hänet lähetettiin takaisin kotiin…….missä Alois syntyi.

Ensisilmäyksellä ei näyttäisi todennäköiseltä, että Hitler oli Rothschild, mutta toisaalta kun ajattelee, mitä etuja Rothschildit saivat tästä sodasta, sekä rahallisesti ja poliittisesti, Rothschildilainen yhteys ei näytä yhtä omituiselta kuin se voi alussa näyttää.

Adolf Hitler oli juutalainen. Adolfin isä Alois oli äpärä. Tosiasiassa Hitlerin isoisä oli juutalainen Rotschild, joka teki jutut Aloisin äidille, Maria Schicklgruber, kun tämä oli töissä superrikkaan juutalaisen Rotschildin kotona.

Näin ollen Adolf Hitler oli juutalainen. Hitlerin isä, joka otti nimen Hitler, oli Rothschildin rakastajattaren avioton poika, jonka sukunimi oli Schiclgruber. Nimen Hitler alkuperä paljastaa että nimi tarkoittaa paimenta joka elää mökissä.

Tyhmät naiset ovat hulluina superrikkaisiin ja haluavat seksiä heidän kanssaan on tunnettu tosiasia. Rothschildit harrastavat seksiä mielellään useiden naisten kanssa, ja näin he saavat salaa monta lasta, jotka he voivat asettaa vaikutusvaltaisiin asemiin tarvittaessa niin kuin Rotschildin siittämän Adolf Hitlerinkin jne.

 


http://files.kotisivukone.com/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/ltn_–_elokuu_2007.pdf 

 

Hitlerin koneiston darvinilaisuudella aivopesemät lähdössä levittämään puhdasoppista darvinilaisuutta.

Darvinilaisuuden hedelmä: kaikki tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

Hitler diggasi darvinbiittiä.

Weikart, Richard: From Darwin to Hitler: Evolutionary Ethics, Eugenics and Racismin Germany, sivu 233:

”Darwinism by itself did not produce the Holocaust, but without Darwinism, especially in its social Darwinist and eugenics permutations, neither Hitler nor his Nazi followers would have had the necessary scientific underpinnings to convince themselves and their collaborators that one of the world’s greatest atrocities was really morally praiseworthy. Darwinism – or at least some naturalistic interpretation of darwinism – succeeded in turning morality on its head.”

KP15

Useimmat ihmiset uskovat, että evoluutioteorian esitteli ensimmäisenä Charles Darwin ja että se perustuu tieteellisiin todisteisiin, havaintoihin ja kokeisiin.

Darwin ei kuitenkaan ole teorian luoja eikä teoria perustu tieteellisiin todisteisiin.

Teoria muodostuu muinaisen materialistisen filosofian opin soveltamisesta luontoon.

Vaikka mitkään tieteelliset löydöt eivät tue teoriaa, sitä tuetaan sokeasti materialistisen filosofian nimissä.

Tämä kiihkomielisyys on johtanut kaikenlaisiin onnettomuuksiin.

Tämä johtuu siitä, että darwinilaisuuden ja sen tukeman materialistisen filosofian leviämisen myötä on muutettu vastaus kysymykseen: ”Mikä ihminen on?”

Ennen vastattiin: ”Ihmiset on luonut Jumala ja heidän tulee elää hänen opettamansa hyvän moraalin mukaan.”

Nyt on alettu ajatella: ”Ihminen tuli olevaksi sattumalta ja on henkiinjäämisen taistelussa kehittynyt eläin.”

Tästä harhakäsityksestä on maksettava korkea hinta.

Väkivaltaiset ideologiat kuten rasismi, fasismi, kommunismi ja monet muut konfliktiin perustuvat näkemykset maailmasta ovat kaikki saaneet voimia tästä harhakäsityksestä.

 

Darvinilaisuuden hedelmä: kaikki tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

 


Darvinilaisuus on tuonut maailmalle paljon onnettomuutta ja paljastaa darvinilaisuuden yhteydet terrorismiin, yhteen aikamme tärkeimmistä maailmanlaajuisista ongelmista.

Darvinilainen valhe: elämä on konfliktia!

Charles Darwin lähti liikkeelle yhdestä perusolettamuksesta kehittäessään teoriansa:


”Elävien olentojen kehitys riippuu henkiinjäämisen taistelusta. Vahva voittaa kamppailun. Heikot on tuomittu tappioon ja unohdukseen.”

Darwinin mukaan luonnossa vallitsee armoton henkiinjäämisen taistelu ja ikuinen konflikti. Vahvat voittavat aina heikot, ja tämä mahdollistaa kehityksen tapahtumisen.

Tämä näkemys on koteloituneena hänen kirjalleen The Origin of Species (Lajien synty) antamassaan alaotsikossa:

”The Origin of Species by Means of Natural Selection or the Preservation of Favoured Races in the Struggle for Life”

(”Lajien synty luonnonvalinnan kautta tai elämän taistelun suosimien rotujen säilyminen”).

Lisäksi Darwin esitti, että ”taistelu henkiinjäämisestä” pätee myös ihmisrotujen välillä.

Mielikuvituksellisen väitteen mukaan ”suositut rodut” olivat voittoisia taistelussa.

Suosittuja rotuja Darwinin mukaan olivat valkoiset eurooppalaiset.

Afrikkalaiset ja aasialaiset rodut olivat jääneet jälkeen henkiinjäämisen taistelussa.

Charles Darwin meni tätä pitemmälle ja esitti, että nämä rodut pian häviäisivät henkiinjäämisen taistelun kokonaan ja siten katoaisivat.

Charles Darwin julistaa:

”Jonain tulevana aikana, ei kovin kaukaisena vuosisadoilla mitattuna, sivistyneet ihmisrodut miltei varmasti hävittävät ja syrjäyttävät villit rodut kaikkialla maailmassa. Samanaikaisesti esim. nk. ihmisapinat … epäilemättä hävitetään. Kuilu ihmisen ja hänen lähimpien sukulaistensa välillä kasvaa, kun se siirtyy toivomme mukaan jopa kaukasialaista sivistyneemmän ihmisen ja yhtä alhaisen apinan kuin paviaanin välille  neekerin tai australialaisen ja gorillan väliltä.”


(Charles Darwin, The Descent of Man, 2nd edition, New York, A L. Burt Co., 1874, p. 178.)

Intialainen antropologi Lalita Vidyarthi selittää, miten Darwinin teoria toi rasismin sosiaalitieteisiin:

”Aikakauden sosiaalitieteilijät toivottivat hänen (Darwinin) oppinsa lämpimästi tervetulleeksi, ja he uskoivat ihmiskunnan saavuttaneen useita evoluution tasoja, jotka huipentuivat valkoisen miehen sivistyksessä. 1800-luvun jälkipuoliskolla valtaenemmistö länsimaisista tiedemiehistä hyväksyi rasismin tosiasiana.”

(Lalita Prasad Vidyarthi, Racism, Science and Pseudo-Science, Unesco, France, Vendôme, 1983. p. 54.)

Charles Darwinin innoituksen lähde: Malthusin häikäilemättömyyden teoria!

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=pGpEkdi6u-U

Darwinin innoituksen lähde tässä aiheessa oli brittiläisen taloustieteilijän Thomas Malthusin kirja An Essay on the Principle of Population (Essee väestöperiaatteesta).

Malthus laski, että ihmisväestö kasvaa nopeasti, jos se jätetään selviytymään omin neuvoin.

Hänen mukaansa pääasialliset vaikuttavat tekijät, jotka pitävät väestön hallinnassa, ovat onnettomuudet kuten sota, nälänhätä ja sairaudet.

Tämän raa´an väitteen mukaan joidenkin ihmisten on kuoltava, jotta toiset voisivat elää. Olemassaolo alkoi tarkoittaa ”pysyvää sotaa”.

Malthusin ajatukset olivat 1800-luvulla laajasti hyväksyttyjä. Erityisesti eurooppalaisen yläluokan älymystö tuki hänen julmia ajatuksiaan.

Artikkelissa ’The Nazis’ Secret Scientific Agenda’ (Natsien salainen tieteellinen agenda) Malthusin väestönäkemyksille 1800-luvun Euroopassa annettua merkitystä on kuvailtu seuraavasti:

”1800-luvun alkupuoliskolla kaikkialla Euroopassa hallitsevien luokkien jäsenet kokoontuivat keskustelemaan vasta keksitystä ”väestöongelmasta” ja suunnittelemaan keinoja panna täytäntöön Malthusin toimeksianto köyhien kuolleisuuden lisäämiseksi: ”Sen sijaan, että korostaisimme köyhille puhtautta, meidän olisi rohkaistava päinvastaisia tapoja. Kaupungeissamme meidän pitäisi tehdä kadut kapeammiksi, ahtaa enemmän ihmisiä taloihin ja tavoitella kulkutautien paluuta. Maaseudulla kylät olisi rakennettava lähelle seisovia lammikoita ja asutusta olisi erityisesti rohkaistava soisilla ja epäterveellisillä alueilla” ja niin edelleen.”

(Theodore D. Hall, The Scientific Background of the Nazi ”Race Purification” Program, http://www.trufax.org/avoid/nazi.html)

Tämän julman politiikan ansiosta heikot ja henkiinjäämisen taistelussa hävinneet tuhoutuisivat ja siten nopea väestönkasvu saataisiin tasapainotetuksi.

Tätä niin sanottua ”köyhien sortamisen” politiikkaa todella toteutettiin 1800-luvun Britanniassa.

Pystytettiin teollisuusjärjestelmä, jossa kahdeksan- ja yhdeksänvuotiaat lapset pantiin työskentelemään hiilikaivoksissa kuusi tuntia päivässä ja tuhansia kuoli hirvittävissä olosuhteissa.

Malthusin teorian vaatima ”henkiinjäämisen taistelu” johti miljoonien brittiläisten kärsimysten täyttämään elämään.

Nämä ajatukset vaikuttivat Darwiniin. Hän sovelsi konfliktin käsitettä kaikkeen luontoon ja esitti, että vahvimmat ja elinkelpoisimmat selviytyvät voittajina tästä olemassaolon taistelusta.

Lisäksi hän väitti, että niin sanottu henkiinjäämisen taistelu on oikeutettu ja muuttumaton luonnonlaki.

Toisaalta hän kiistämällä luomisen kehotti ihmisiä hylkäämään uskonnolliset käsityksensä.

Siten hän hyökkäsi kaikkia eettisiä arvoja vastaan, jotka voisivat osoittautua esteiksi henkiinjäämisen taistelun armottomuudelle.

Näiden väärien ajatusten levittäminen johti ihmisiä häikäilemättömyyteen ja julmuuteen ja aiheutti siten ihmiskunnalle raskaan laskun maksettavaksi 1900-luvulla.

Mihin ”viidakon laki” johti: fasismiin!

Samalla kun darwinilaisuus ruokki rasismia 1800-luvulla, se muodosti perustan ideologialle, joka kehittyi ja peitti maailman vereen 1900-luvulla, natsismin.

Darvinilaisuuden hedelmä: näin ihmiset tulevat konkreettisesti darvinilaisuuden koskettamiksi.

Natsi-ideologioissa on nähtävissä voimakas darwinilainen vaikutus. Kun tutkii tätä Adolf Hitlerin ja Alfred Rosenbergin muotoilemaa teoriaa, kohtaa sellaisia käsitteitä kuin ”luonnonvalinta”, ”valikoitu parittelu” ja ”henkiinjäämisen taistelu rotujen välillä”, joita toistetaan kymmeniä kertoja ”Lajien synnyssä”.

Tässä erittäin harvinaislaatuinen kuva Aatusta hänen mieliuniformussaan ja muussa rekvisiitassa. Tiesitkö hänestä tätä puolta?

Kun Hitler nimesi teoksensa ”Mein Kampf” (Taisteluni), häntä innoittivat darwinilainen taistelu henkiinjäämisestä ja periaate, että elinkelpoisin perii voiton. Hän puhuu erityisesti rotujen välisestä taistelusta:

”Historia huipentuisi uuteen tuhatvuotiseen vertaansa vailla olevan loistokkaaseen keisarikuntaan, joka perustuisi uuteen, luonnon itsensä määräämään rodulliseen hierarkiaan.”

(L.H. Gann, ”Adolf Hitler, The Complete Totalitarian”, The Intercollegiate Review, Fall 1985, p. 24; cited in Henry M. Morris, The Long war Against God, Baker Book House, 1989, p. 78.)

Hitler osasi kyynärpää-taktikoinnin. Onko sinulla sen kaltaisesta omaa kokemusta esim. omasta lähipiiristäsi?

Hitler tuli murrosikään epätavallisen varhain.

Nykyaikaista darvinilaisuutta.

Vuoden 1933 puoluekokouksessa Nürnbergissä Hitler julisti:

”ylempi rotu alistaa alemman rodun… oikeus, jonka voi nähdä luonnossa ja jota voidaan pitää ainoana ajateltavissa olevana oikeutena”.

Roomalais-katoliset piispat palvovat omaa kirkkonsa messiasta Adolf Hitleriä.

On ilo ylimmillään, kun samanhenkiset tapaavat. Tässä roomalais-katolinen Adolf Hitler ja roomalaiskatolinen kardinaali.

Hurskas roomalais-katolinen Göebbels ja roomalais-katoliset piispat nauttivat yhteisestä seurastaan yhteishengessä.

Hyvät ystävät Hitler ja paavi Pius XII.

http://www.youtube.com/watch?v=qOFKj19M7E4

http://www.youtube.com/watch?v=EYug7hTvI-s

Melkein kaikki asiaan perehtyneet historioitsijat tunnustavat tosiasiaksi, että darwinilaisuus vaikutti natseihin.

Historioitsija Hickman kuvaa darwinilaisuuden vaikutusta Hitleriin seuraavasti:

”(Hitler) vahvasti uskoi evoluutioon ja julisti sitä. Mikä hyvänsä hänen mielenhäiriönsä syvempi, perustavampi monimutkaisuus olikaan, on varmaa, että (taistelun käsite oli tärkeä, koska)… hänen kirjansa, Mein Kampf, toi esille joukon evolutionistisia ajatuksia, erityisesti niitä, jotka korostivat taistelua, elinkelpoisimpien henkiinjäämistä sekä heikkojen hävittämistä paremman yhteiskunnan luomiseksi.”

(Hickman, R., Biocreation, Science Press, Worthington, OH, pp. 51-52, 1983; Jerry Bergman, ”Darwinism and the Nazi Race Holocaust”, Creation Ex Nihilo Technical Journal 13 (2): 101-111, 1999)

Darvinilaisuuden hedelmä: kaikki tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

Näillä näkemyksillään vaikuttanut Hitler vei maailman ennennäkemättömään väkivaltaan.

Darvinilaisuuden hedelmä: kaikki tulevat tasavertaisiksi yhdessä.

Moniin etnisiin ja poliittisiin ryhmiin ja erityisesti juutalaisiin kohdistettiin hirvittävää julmuutta ja teurastusta natsien keskitysleireillä.

Toinen maailmansota, joka alkoi natsien maahanhyökkäyksellä, maksoi 55 miljoonaa ihmishenkeä.

Maailmanhistorian suurimman murhenäytelmän taustalla on darwinilaisuuden käsite ”henkiinjäämisen taistelusta”.

http://www.youtube.com/watch?v=vKBb6qS-9B4

http://www.youtube.com/watch?v=xFhn_GUAhGU

http://www.youtube.com/watch?v=GIXW6bcO2d4

NWO, New World Order, Uusi maailman järjestys, jota tehtaillaan parhaillaan on vielä paljon raaempi ja pahempi aika ihmisille kaikkialla maailmassa. 

Amerikkalainen yhteyshenkilö vastaanotti tämän tekstin eikä sitä ole muutettu millään tavalla. Kirjeen väitetään tulleen Uuden maailmanjärjestyksen David Rockefelleriltä pian 11.9.2001 heidän itsensä  onnistuneesti järjestämien terroritekojen jälkeen. World Trade Centerin kaksoistornit Etelätorni ja Pohjoistorni,Pentagonin rakennus ja WT7 jne.

Rakkahin maailmankansalainen

Minä uskon että on tullut aika paljastaa sinulle joitakin tyrmistyttäviä asioita, joita sinä olet kohdannut menneinä vuosikymmeninä. On hyödyksi sinulle joitakin näistä asioista jotta sinä tietäisit kuinka käyttäytyä Uudessa maailmanjärjestyksessä joka on nyt ottamassa muodon. Me haluamme että sinä pystyt tulemaan täysillä mukaan ja sopeutumaan meidän uuteen yhteiskuntaamme. Loppujen lopuksi, jos sinä teet näin, se on sinun omaksi parhaaksesi.

Ensiksi, on hyvä jos sinä ymmärrät joitakin meidän tarkoituksiamme niin että sinä voisit tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä. Minä en voi kertoa sinulle niistä vaikeuksista joita sinä kohtaat jos sinä vastustat meitä. Meillä on keinot kohdella vastustajiamme. Minä ainoastaan kerron sinulle tämän nyt, koska on liian myöhäistä muuttaa asioiden suuntaa. Aika jolloin meidät olisi vielä voitu pysäyttää on mennyt ohi jo kauan sitten. Meillä on täysin hallinnassa maapallo ja sen rahoitusjärjestelmä sekä median propaganda, eikä yksinkertaisesti ole mitään keinoa jolla mikään kansakunta tai valta voisi lyödä meidät.

Meillä on silmät jokaisen valtion jokaisella hallitus-portaalla. Me tiedämme mitä on suunnitteilla, koska meidän korvamme ja silmämme ovat aina läsnä.

Valtioiden salaisuudet eivät ole salaisuuksia meille. Kiina hiljattain syytti Yhdysvaltain mediaa valehtelusta Kosovon suhteen. Te typerät ihmiset. Tietysti me valehtelemme. Näin me voimme pitää ihmiset tasapainottomassa tilassa, niin että he kohtaavat jatkuvasti ristiriitaisuuksia; tämä on hyvin hyödyllistä meille. Oletko sinä nähnyt Talk Show:n esityksiä? Jotkut teistä uskovat että me olemme liberaaleja ja että hyvät ihmiset ovat konservatiiveja. Todellisuudessa, molemmat palvelevat meidän etujamme. Jokainen leiri palvelee pelkästään meidän hyväksymällämme tavalla, mutta heidän ei sallita olla tekemisissä tosiasioiden kanssa. Luomalla ristiriitoja kaikilla tasoilla kukaan ei tiedä mitä tehdä. Joten, kaiken tämän hämmennyksen keskellä me kuljemme eteenpäin, ja teemme mitä me haluamme, kenenkään estämättä.”

Huomioi Yhdysvaltain Presidentti. Vaikka hän säännöllisesti rikkoo jokaista tunnettua hillikettä, kukaan ei voi pysäyttää häntä. Hän kulkee eteenpäin ja tekee sitä mitä me haluamme hänen tekevän, joka tapauksessa. Kongressilla ei ole voimaa pysäyttää häntä. Hän tekee mitä me haluamme koska hän tietää että muuten me voimme poistaa hänet. Eikö tämä ole melko nerokasta strategiaa meidän puoleltamme? Sinä et voi vetää meitä oikeuteen koska sinä et näe meitä ja koska oikeuslaitos on meidän palvelijamme. Me ohjaamme kaikkea. Sinä et tiedä ketä vastaan hyökätä. Minun täytyy sanoa että tämä piilossa oleva käsi on ihmeellisesti laadittu ja ilman yhtäkään tunnettua historiallista edeltäjää tässä laajuudessa. Me hallitsemme maailmaa eikä maailma saa edes selville, kuka hallitsee sitä.

Tämä on ihmeellinen asia. Mediassa me kerromme sinulle tarkkaan mitä me haluamme sinun tekevän. Sitten, välähdyksessä, meidän pienet palvelijamme tottelevat. Me voimme lähettää amerikkalaisia tai eurooppalaisia joukkoja minne vain me haluamme, milloin vain me haluamme ja mitä tarkoitusta varten vain me haluamme. Kuinka paljon todisteita sinä tarvitset? Me voimme saada sinut haluamaan että sinä jätät kotisi, perheesi ja lähdet sotaan pelkästään meidän käskystämme. Meidän tarvitsee ainoastaan kertoa jotain hölynpölyä sinulle Presidentin työpöydältä tai iltauutisissa, ja me saamme teidät kaikki tekemään innokkaasti mitä me vain haluamme. Sinä et voi muuta kuin totella meitä.

Sinun turha vastarintasi

Kun kuka tahansa teistä päättää vastustaa meitä, meillä on keinot tehdä sinusta naurettava niinkuin me olemme tehneet sinun militia-liikkeestäsi. Meillä on ilo käyttää tätä liikettä näyttääksemme maailmalle kuinka hyödytöntä kaikki vastarinta on. He näyttävät niin typeriltä marssiessaan aseidensa kanssa, ikäänkuin heistä olisi jotakin vastusta sotavoimillemme. Katso mitä me teimme Waco:n lähistöllä. Auttoiko Daavidin oksan pieni asevarasto heitä? Me olemme keränneet veroja sinulta ja käyttäneet tätä rahaa tehdäksemme sellaisia kehittyneitä aseita joiden kanssa sinä et voi kilpailla. Sinun oma rahasi on auttanut vahvistamaan niitä ketjuja joilla me sidomme sinut, koska me kontrolloimme kaikkea rahaa. 

Jotkut teistä saattavat ajatella voivansa paeta ostamalla maata maaseudulta ja kasvattamalla vihanneksia. Salli minun muistuttaa sinua, että sinä silti maksat meille maa-vuokraa. Tai, sinä voit kutsua sitä omaisuusveroksi, mutta se menee silti meille. Sinä näet, sinä tarvitset rahaa mitä ikinä sinä teetkään. Jos sinä et pysty maksamaan maa-vuokraa meille, me otamme sinun maasi ja myymme sen sellaiselle joka maksaa meille. Luuletko sinä että me emme pysty tekemään näin?

Ja sinun maavuokrallasi, me kustannamme sinun lapsesi indoktrinaation (=me iskostamme maailmankatsomuksemme lapsesi mieleen) julkisissa kouluissa jotka me olemme perustaneet. Me haluamme heidän kasvavan hyvin harjoitettuina meidän ajattelutapaamme varten. Sinun lapsesi oppivat mitä me haluamme heidän oppivan, ja milloin me haluamme heidän oppivan tämän, ja sinä maksat tämän kaiken maavuokrastasi.

Näitä rahoja käytetään myös muihin projekteihin joita meillä on mielessämme, ja meidän urakoitsijoillemme maksetaan hyvin heidän työstään. Sinä et kenties usko että me omistamme sinun lapsesi, mutta sinä saat selville että näin on asia. Me voimme säätää lain, että jos sinä kuritat lastasi ruumiillisesti, me viemme hänet pois.

Jos sinun lapsesi eivät omaksu koulussa meidän iskostamiamme malleja, me voimme syyttää sinua laiminlyönnistä ja viedä lapsesi pois. Sinun lapsesi eivät ole sinun. Ne ovat meidän. Sinun täytyy rokottaa heidät ja sinun täytyy tuoda heidät meidän sairaaloihimme jos me niin määräämme, tai me haemme heidät pois. Sinä tiedät tämän ja me tiedämme tämän. Elektronisen kaupankäynnin kautta me kykenemme näkemään missä sinä olet, ja mitä sinä ostat. Internetin ja muiden lähteiden kautta me voimme jopa saada selville mitä sinä ajattelet ja mitä sinä sanot. Ei ole kovinkaan merkityksellistä meidän kannaltamme se mihin sinä uskot, niin kauan kuin sinä teet mitä me käskemme. Sinun uskomuksesi ovat hölynpölyä joka tapauksessa. Mutta, jos me epäilemme että sinä saatat olla jossain määrin vaarallinen meidän suunnitelmillemme, meillä on keinot kuinka toimia sinun kanssasi.

Me voimme kiusanteon avulla pyydystää sinut ansaan. Me pystymme saamaan sinut oikeuteen niin pitkäksi aikaa että sinä et koskaan pääse pois. me voimme helposti näivettää kaiken sinun omaisuutesi jonkin tekosyyn avulla. Meillä on suunnattomat varat joilla me voimme maksaa lakimiehillemme. Sinä maksat palkan näille lakimiehille verojen muodossa.

Sinulla ei ole tällaisia valtavia rahavaroja. Me tiedämme kuinka jakaa ja valloittaa. Emmekö me ole syrjäyttäneet hallitsijoita tempuillamme? Luuletko että sinusta on vastusta meille?


 

Sinun turhat organisaatiosi

Ja, ajatellaanpa sinun uskontojasi ja ”moraalista enemmistöäsi”. ”Moraalinen enemmistö” (=moral majority) ei ole sen enempää moraalinen kuin enemmistökään. meillä on ilo käyttää tätä vetistä nauhamakaronia tehdäksemme kristinuskosta naurunalaisen. Typerät ihmiset jotka johtavat tätä organisaatiota saavat kananmunan kasvoilleen. Me olemme aina saaneet heidät puolustuskannalle niinkuin me olemme tehneet onnistuneesti NRA:n kanssa. Me voimme saada National Rifle Association:in (Kansallinen kivääriliitto) näyttämään The New Radikal Attackers -seuralta (=Uudet radikaalit hyökkääjät) meidän median propagandamme toimesta.

Sinä et voi vapautua. Kuvittele kuinka sinä voisitkaan. Me annamme polttoaineen autoosi. Me voimme kääntää hanat kiinni milloin me vain haluamme väittäen että on jonkinlaista pulaa. Entä jos sinun autosi menee rikki? Sinä et voi saada osia siihen ilman meitä. Me valvomme kaikkea rahaa jota sinä käytät. Halutessamme me voimme pysäyttää rahan virtaamisen tai saada aikaan täydellisen romahduksen. Sitten me voimme määrätä Presidentin julistamaan kaiken rahan arvottomaksi. Sillä hetkellä kaikki sinun rahasi häviävät savuna ilmaan.

Tarvitsetko sinä ruokaa? Jos tarpeen, me voimme aiheuttaa kuljettajien lakon joka lopettaisi ruoan jakamisen kauppoihisi. Me voimme näännyttää sinut nälkään milloin vain me haluamme. Sinulla on ruokaa ainoastaan siksi koska me tarjoamme sitä sinulle ruokapöydästämme.

Suurina pulavuosina me kontrolloimme ruokaa. Me kasasimme vuorenkorkuisia pinoja ruokaa aitojen taakse ja annoimme sen pilaantua. Nälkäiset me panimme töihin meidän työleireillemme vaikka oli olemassa tarpeeksi ruokaa jolla ruokkia heidät. Luuletko sinä todella että sinä voit lyödä meidät? Sinä sanot että sinä voit kätkeä kultarahoja jotta sinulla olisi edelleen rahaa romahduksen tapahtuessa. Me voimme yksinkertaisesti säätää lain, joka tekee kullan omistamisesta laitonta niinkuin me olemme säätäneet aikaisemminkin. Jos me löydämme kultaa sinun hallustasi, me voimme yksinkertaisesti takavarikoida sen ja passittaa sinut vankilaan lain rikkomisesta.

Vankilassa ollessasi sinun täytyisi tehdä työtä jossakin meidän työlaitoksissamme. Me olemme antaneet sellaisen kuvan vankityöleireistämme että kukaan ei näytä vastustavan niitä. Me kerromme ihmisille että murhamiesten pitäisi maksaa omasta ylläpidostaan.

Kukaan ei näytä ajattelevan että meillä on valta laittaa sinne myös tomaatin kasvattajat. Me voimme säätää lait jotka kieltävät puutarhat ja sitten keksiä jonkun tieteellisen syyn miksi sinulla on lupa ostaa ruokaa ainoastaan meidän lähteistämme. Jos joku näkee sinun kasvattavan tomaatteja, hän raportoi sinusta meille ja sitten sinä tulet meille tekemään töitä meidän pelloillamme. Oi, te typerät nationalistit. Te ette voi paeta meitä, sillä jo kauan ennen kuin te synnyitte, me olimme suunnitelleet sinun orjuuttamisesi. Sinun opettajasi ja pastorisi ovat muotoilleet sinun ajatuksiasi meitä varten jo sukupolvien ajan. Mene ja tapa itsesi, se ainoastaan auttaa meitä käsittelemään jäljellä olevaa väestöä. Sinä et voi vahingoittaa meitä, löytää meitä tai edes kuvitella minkä veroisia me olemme.

Minä heitän sinulle nämä muutamat seikat ainoastaan siksi että sinä — jos sinulla on yhtään järkeä — tottelisit meitä ja noudattaisit meidän ohjeitamme.

Sinun kontrolloitu mielesi

Me johdamme Hollywoodia. Sellaiset elokuvat kuten Terminator ja Armageddon sekä monet muut luotiin yksinkertaisesti siksi että sinä ajattelisit meidän haluamallamme tavalla. Sinut on ohjelmoitu pitämään väkivallasta, niin että sitten kun me lähetämme sinut tappamaan joitakin pahoja ihmisiä, sinä tottelet mielelläsi.

Me olemme tuoneet väkivaltaisia toimintapelejä ostoskeskuksiisi valmistellaksemme sinun lastesi mielet sodan taiteeseen. Me olemme panneet sinut näkemään armeijamme ja poliisimme hyvinä osapuolina ja altistaneet sinut asioille jotka olivat mahdottomia vain muutama vuosikymmen sitten. Meidän taiteelliset ohjelmamme, kaikki on suunniteltu jotta sinä alistuisit ja jopa auttaisit Uuden maailmanjärjestyksen luomisessa.

Star Trek, ja muut luomukset ovat opettaneet sinut yksinkertaisesti tottelemaan uusien kansainvälisten vallanpitäjien antamia ohjeita. Te typerät ihmiset, te ajattelette että teitä viihdytettiin, kun teitä itse asiassa koulutettiin. Uskaltaisinko minä käyttää sanoja ”aivopesu” tai ”mielenhallinta”. Muuten, oletko sinä nähnyt uusimman Tähtien Sodan?

Mikä henkisen manipuloinnin taideteos. Ihmiset keskustelevat kaikenlaisten epämääräisten ja eri muotoisten olioiden kanssa, ja he keskustelevat englanniksi. Ihmettelenpä missä nämä avaruusoliot oppivat englantia. Voi ihmisten yksinkertaista mieltä. Hän ei koskaan huomaa että hänet on viety satumaahan. Me olemme laittaneet mainoksia Tähtien Sota -elokuvasta melkein joka paikkaan. Sinä löydät niitä Wal-martista, K-martista, Taco Bell:istä, ja muista kaupallisista laitoksistamme. Elokuvassa on jotakin jonka me haluamme sinun oppivan. Vai, pitäisikö sanoa että episodeissa 4-6 on jotakin sellaista mitä me emme halua sinun oppivan? Joka tapauksessa, meillä on mitä me heluamme tässä asiassa.

  • Täydellinen selitys ja syy, miksi ”he” eivät halua sinun oppivan Star Wars -filmin episodeja 4-6, lue ”Starwars, Fact, Not Fiction” -kappale osoitteesta http://jahtruth.net/starwar.htm .

Tietysti, jotta pitäisimme sinut hyväuskoisena, me olemme käskeneet vaaleilla valittuja virkamiehiämme teeskentelemään ikäänkuin he haluaisivat korjata tilanteen. Presidentti Clinton puhuu Hollywood-elokuvien väkivaltaa vastaan. Tämä ei tietenkään ratkaise ongelmaa, mutta saa ihmiset uskomaan että asialle yritetään tehdä jotakin. Seksi ja väkivalta ovat parhaimmat voimat jotka auttavat meitä saavuttamaan päämäärämme. Tällä tavalla me pidämme heidät niin kylläisinä että heillä ei ole hyveellisyyttä tai aivokapasiteettia miettiä todella tärkeitä asioita jotka on jätetty kokonaan meidän käsiimme. Presidentti Clintonista on ollut meille erittäin suuri apu. Me tunsimme hänen luonteensa ennenkuin me teimme hänestä Presidentin. Hänen paljastumisestaan oli suuri apu nuorison moraalisten arvojen säätämisessä alaspäin. Tästä on etua meille.

Niiden turhat ponnistukset saada hänet meitä vastaan olivat jopa hyväksyttäviä meidän kannaltamme. Hän on hyödyllinen meille eikä kukaan siirrä häntä syrjään kunnes me olemme valmiit siirtämään hänet syrjään. Anteeksi jos minä näytän pilkkaavan asioita joihin sinä uskot, mutta ne ovat melko vanhanaikaisia. Eikö sinulla ole silmiä nähdä että sinun turhat vapautesi ovat hyödyttömiä meidän edessämme? Sinä voit tehdä ainoastaan niin kuin me sanomme. Me siirrämme syrjään Presidenttimme kun me olemme valmiit, ja johtaja jonka me asetamme tulee istumaan paikallaan niin kauan kuin se palvelee meitä.

Sillä hetkellä me laitamme suosittelemamme ehdokkaan sinun eteesi ja sinä äänestät niinkuin me haluamme. Tällä tavalla me annamme sinulle turhaa äänestys-harjoitusta, ja sinä uskot että sinulla on jotakin tekemistä sen kanssa kuka Presidentti valitaan virkaan.

Me käytämme kansakuntia mihin me ikinä haluamme. Jokainen tietää että niiden täytyy totella meitä tai kuolla. Onneksi meillä on muutama vastaan hangoittelija kuten Saddam ja Milosevic, jotka ovat olleet avuliaita näyttämään maailman johtajille mitä me teemme heille jos he eivät alistu.

On hienoa seurata meidän päämääriämme ja tehdä mitä me sanomme. Jos joku ei tee näin, seuraukset ovat traagisia. Minä haluaisin säästää sinut tällaiselta lopulta. Me käytämme sinua helpottamaan ylikansoitus-ongelmaa.

Sinun typerä kapinasi meidän hallintoamme vastaan

Jotkut teistä ovat ajatelleet että te voisitte pysäyttää meidät asettamalla pommin johonkin meidän abortti-klinikoistamme tai hallitus-rakennuksistamme. Typerät sielut! Kuinka tämä voisi vahingoittaa meitä?

Kaikki tällaiset toimenpiteet antavat meille tekosyyn kaataa ihmisten päälle lisää kontrollia ja raskaita taakkoja. Me tykkäämme siitä kun sinä kapinoit ja räjäytät jotakin ilmaan. Sinä olet hyvä tekosyy jonka varjolla me voimme laatia lisää lakeja kaikkia niitä asioita vastaan jotka suojelevat sinun vapauttasi. Etkö sinä näe kuinka mahdotonta meitä on vastustaa? Mitä enemmän sinä rimpuilet, sitä lujemmin me puristamme.

Meidän valtakuntamme on rahan valtakunta. Anteeksi, mutta minun täytyy tunnustaa että me olemme rahattoman valtakunnan hallitsijoita. Sinun täytyy nähdä huumori tässä lausunnossa. Me olemme antaneet sinulle palan paperia tai joitakin numeroita tietokoneen näytölle joille me olemme antaneet termin ”raha”. Mikään muu kuin meidän sanamme ei ole tämän rahan vakuutena. Me luomme sitä tyhjästä, me painamme sitä, me lainaamme sitä, me annamme sille arvon, me otamme siltä arvon pois. Kaikki asiat joilla on tekemistä rahan kanssa ovat meidän käsissämme. Ajattele, mitä sinä voit tehdä ilman rahaa? Jos sinä yrität vastustaa, me voimme peruuttaa sinun luottosi tai jäädyttää sinun tilisi. Sinun rahasi takavarikoidaan helposti. Me olemme laatineet niin monia sääntöjä elämiseen, että sinä et voi elää ilman rahaa.

Leiriydy valtion alueelle ja sinun täytyy muuttaa sieltä pois kahdessa viikossa. Sinä et pysty kasvattamaan itsellesi puutarhaa kahdessa viikossa. Monille meidän luontopoluistamme saa astua ainoastaan luvan kanssa. Me olemme säätäneet lakeja jotka kieltävät asuntovaunussa asumisen kovin pitkään samassa paikassa. Etkö sinä ole ajatellut kuinka naurettavaa on, että me sallimme asumisen taloissa koko ajan mutta me emme salli ihmisten asuvan asuntovaunuissa tai teltoissa pysyvästi jollei hän asu verollisella leirintä-alueella.

Meidän mittaamattomat mysteerimme

Meidän hiljattain käydyllä sodalla Serbiassa oli monia tarkoitusperiä, mutta me emme puhu niistä avoimesti. Me annamme Talk Show -isäntien kertoa kaikenlaista hölynpölyä mutta mikään tästä ei osu lähellekään totuutta. Ensiksikin, Kosovossa on luonnon-rikkauksia joista meillä täytyy olla täydellinen kontrolli. Kosovon kallioperässä on paljon uraania, ja uraani on hyvin tärkeää meille. Meille käy hyvin myös se, että kaikki tällaiset mineraalit pysyvät meidän potentiaalisten vihollistemme ulottumattomissa.

Milosevic ei ole ollut kovin halukas antamaan näitä resursseja meidän käsiimme, joten me yksinkertaisesti teimme asiat hänelle vaikeiksi kunnes hän alistuu meidän komentoomme. Nyt voitto Jugoslaviasta on varma.

Me saatamme tämän ylpeän kansakunnan nöyryytyksen sille tasolle jota me vaadimme keikilta ihmisiltä. Sodan jälkeen, jos Milosevic ei riittävästi nöyristele meidän edessämme, me viemme hänet oikeuteen sotarikoksista syytettynä. Me keksimme tämän termin; melko nerokkaasti, eikö niin? Kuinka voi olla olemassa sellainen ase kuin sotarikos? Sodan luonne on sellainen että se sulkee pois kaikki säännöt. On niin huvittavaa katsoa kansakuntia kun ne yrittävät käydä sotaa meidän asettamillamme pelisäännöillä. Ainoa sotarikos on olla meitä vastaan. Jokainen joka on meitä vastaan rikkoo meidän lakejamme. Kuten sinä olet nähnyt, sellainen joka on meidän puolellamme saa tehdä mitä hän haluaa. Eikö Nelson Mandela ollut pommeja kantava terroristi joka tappoi monia vihollisiaan? Me teimme hänestä sankarin.

Me emme noudata yhtäkään lakia kun sota tulee. Me teemme mitä me haluamme, milloin me haluamme ja missä me haluamme. Me voimme näännyttää kansakunnat kuoliaiksi. Me voimme saattaa siviilit perikatoon ja käyttää muita kauhuja joiden avulla me saamme vihollisemme oikeuteen. Katso meidän esimerkkiämme.

Me pommitimme Serbiaa. Me pommitimme kosovolaiset pois kodeistaan, myrkytimme heidän jokensa, käänsimme pois päältä heidän sähkönsä, ja sitten me mestarillisesti saimme kaiken näyttämään siltä, että tämä kaikki oli milosevichin syytä ja että hänen täytyy mennä oikeuteen tästä hyvästä. Samalla tavalla me saimme aiheuttamamme tulimyrskyn Waco:ssa näyttämään David Koreshin syyltä. Sitten on vielä meidän pääkonnamme Saddam, kaikkine joukkotuhoaseineen. Pahoja miehiä löytyy kymmenen tusinasta ja me voimme taikoa yhden esille silloin kun se sopii meille. Tämä on todella hauskaa, kun sinä oikein ajattelet. MInä en ole sellainen joka tavallisesti repii huumoria, mutta minä joskus löydän itseni nauramasta niille absurdeille käsityksille joita me laitamme sinun eteesi ja jotka sinä halukkaasti otat vastaan.

Etkö sinä ihmettele sitä, että maailman johtajat vapisevat meidän läsnäollessamme? He tietävät että heillä ei ole muuta valtaa kuin se minkä me olemme antaneet heille. Me emme pelkää Venäjää emmekä Kiinaa, koska me hallitsemme täydellisesti heidän ajatusmaailmansa. Kiina tietää että me voimme jäädyttää kaikki heidän yrityksensä ja pääomansa Amerikassa kynän heilautuksella.

Me haluamme sinun olevan osa järjestelmää. Kun sinä ostat talon, me emme ainoastaan ota veroa ostoksestasi, vaan me otamme myös suuren osan korkomenoistasi. SInä saat maksaa talosi hinnan kaksin- tai kolminkertaisena, korkokuluina yksistään.

Me emme halua sinun pakenevan ja tämän vuoksi me olemme tehneet asiat tällaisiksi. Sinä olet meidän omaisuuttamme. Me emme salli sinun ostavan tai myyvän mitään jollet sinä alistu meidän auktoriteettimme alle. Jos sinä haastat meidät oikeuteen, sinä häviät. Jos sinä ryhdyt vcäkivaltaiseksi, me laitamme sinut johonkin työleireistämme. Sinä tarvitset meidän rahaamme, meidän viihdykkeitämme, meidän polttoainettamme ja meidän julkisia palveluitamme. Jos sinulla ei ole näitä, sinä näännyt. Sinut on tehty noudattamaan meidän tahtoamme.

Ei allekirjoitusta

 Ei ole vielä liian myöhäistä pysäyttää heitä, mutta pian on.

Ole hyvä ja anna tämä viesti niin monelle kuin mahdollista. Jokaisen ihmisen pitäisi lukea tämä. Jos jokainen tekee oman osuutensa, me voimme informoida koko maailman ja liittää vapautuksen pyörät pyörimään.

http://www.youtube.com/watch?v=LKOwVZovGTo&feature=player_embedded

http://www.youtube.com/watch?v=PlGzvBd8xOg

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=F3u4iSVpbBw

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=rx1WtnSABx4

http://www.youtube.com/watch?v=FARAnlkot2A&feature=player_embedded

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=n63PnML6irA

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=6EGvBVNWPFY

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=zxSTT5ipcAQ

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=F-de_yT5bZc

(They say “A picture paints a thousand words.” Look deep into this picture and you will see what the New World Order is all about – False Flags – Natural Resources & Money – Chip and Pin for everyone – Mass depopulation by whatever means including WMD’s (depleted uranium), Vaccinations (HPV, Swine Flu and other toxic jabs), Mind Control, Forced removal –  Imprisonment – Assasinations/Deaths –  Matial Law – Police State – Drones – CCTV/Internet/Phones Monitoring and Total Control of your life!! Basically do what they say or have your chip switched off making it impossible for you to go to the bank, go shopping, go to hospital or see a doctor etc without these basic needs ones fate is clearly sealed!! http://eyreinternational.wordpress.com/2012/04/09/the-horrific-new-world-order-master-plan-that-has-full-un-approval/)

http://www.youtube.com/watch?v=YGAaPjqdbgQ

Missään fasistisessa ja totalitaristisessa liikkeessä ei ole mitään johtajaa ja kaikki ovat puhdasta illuusiota. Sillä kaikki tämä kuten Natsi-Saksan nousu ja tuho perustui massojen mittavalle hallinnalle ja syystäkös tuossa järjestelmässä ei ollut tilaa toisinajattelijoille.

Mutta sama kaava pätee tähän täyskusipäitten uuteen maailmanjärjestykseen, sillä jokainen ihminen joka on herännyt kollektiivisesta unesta on näille eliittisaastoille potentiaalinen vihollinen.

Koska jokainen meistä yksilöinä luo oman tietoisuusverkon yksilötietoisuudessa, joka taas resonoi jatkuvasti tämän kollektiivisen massatietoisuuden kanssa ja näiden kahden tietoisuuden välinen verho raottuu jatkuvasti isommaksi ja lisää vain enemmän painetta vastapuolen pelureiden kattilaan.

http://nwo.11syyskuu.net/

Mutta niin kauan kunnes massat elävät vanginvartijatietoisuuden verhon sisällä, tulee fasismi ja totalitarismi vallitsemaan maailmassamme.

NWO- psykofasistisakki haluaa pian luomansa kaaoksen kautta tuoda oman järjestyksensä. Kaaoksen kliimaksi voisi tapahtua mukavasti heidän suunnitelmansa mukaisesti esim. pian alkavan ydinaseilla  käytävän sodan avulla.

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=9RC1Mepk_Sw

(Wesley Kanne Clark antaa haastattelun, josta selviää mielenkiintoisia yksityiskohtia. Hän on Yhdysvaltain armeijan neljän tähden kenraali evp. Hän oli Yhdysvaltain Euroopan joukkojen komentaja (CINCEUR) ja NATO:n joukkojen komentaja (Supreme Allied Commander Europe; SACEUR) 1997–2000 ja komensi joukkoja operaatio Allied Forcessa Kosovon konfliktissa.)

http://www.globalresearch.ca/we-re-going-to-take-out-7-countries-in-5-years-iraq-syria-lebanon-libya-somalia-sudan-iran/5166

He ovat suunnitelleet ja toteuttaneet suunnitelmiaan, joilla taivuttavat kaikki oman hirmuvaltansa alle, jotta heidän totalitaarinen yhden maailman hallitus muodostuisi läntisen ja eurooppalaisen oligarkian ja pankkiirisakin välillä. Kaikki heidän suunnitelmansa tähtäävät tällä hetkellä WW3:een.

”Herr Präsident, donitzit ovat loppu! Lähettäkää vaimonne tänne! Ai niin, jos satutte näkemään Brežneviä, kertokaa, että käskin sanoa, että” Henry Kissinger on vaikuttanut vahvasti Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan toimiessaan kansallisen turvallisuuden neuvonantajana ja ulkoministerinä, koska hänen käsittämättömällä saksalaisella aksentilla latelemansa ohjeet hämmensivät molempia hänen alaisuudessaan työskennelleitä  presidenttejä, kun hän oli Richard Nixonin ja Gerald Fordin hallinnoissa, joissa  Kissinger oli aloittanut pitkän uransa maanvaivana11. syyskuuta 1973 Chilen presidentti Salvador Allende murhataan. Henry Kissinger nimetään osalliseksi. 1978 Italian pääministeri Aldo Moro murhataan. Moron vaimo nimeää oikeudessa Kissingerin uhkailleen Moroa useaan otteeseen ennen murhaa, jos tämä ei lopettaisi kansallismielistä politiikkaansa. (During an interview in front of the Italian parliament commission on terrorism Galloni also stated that, during his trip to the United States in 1976, he had been told that a government like that envisaged by Moro, which would include the Communist presence, would be opposed at ”any cost” by the American Republicans. (Giovanni Galloni, Commissione parlamentare d’inchiesta sul terrorismo in Italia e sulle cause della mancata individuazione dei responsabili delle stragi, 39th session, 22 July 1998.)

During the 1983 trial against the BR Moro’s widow, Noretta Chiavarelli, declared that her husband was unpopular in the United States due to the Historic compromise matter, and that he had been repeatedly warned by American politicians to stop disrupting the political situation which had been established in the Yalta conference (in reference to the possible executive role of the Italian Communist Party). According to her Henry Kissinger was one of the American personalities who menaced Moro in 1974 and 1976. (di Giovacchino, Rita (2005). Il libro nero della Prima Repubblica. Fazi Editore. pp. 181–184.) She said that the words to Moro which he repeated to her were:

… you have to put an end to your political plan of mustering all the forces in your country to collaborate directly. Here, or you stop doing this thing, or you will be badly punished.

 

”Caso Moro: Verità e giustizia per riscattare il paese”, Solidarietà, VI, 3, July 1998.

Suomen presidentti Urho Kekkonen seuraa Henkan  hienostuneita kokousmanöövereita.

Henry Kissingeriä pidetään lisäksi esim. Vietnamin sodan ainoana voittajana. Vuosikausien ajan Kissinger kokkaili myös  paskamyrskyjä mm. Latinalaisessa Amerikassa, Kambodžassa ja Itä-Timorissa jne. eli hänen käsiään tahraa monen ihmisen veri. 

Henry Kissinger puolestaan tunnetaan David Rockefellerin käskyläisenä.

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=-JEU6e-R6HQ

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=J3nDbJooPu0

Ehkä tämä ”komentoketju” antaa hieman käsitystä siitä miten superrikas häikäilemätön psykosakki ohjaa Valkoista taloa ja Yhdysvaltojen politiikkaa ja maailman rikkaimmat suvut Rockefellerit ja Rothschildit vääntävät keskenään myös valtataistelua, jossa he kilpailevat mm. öljyllä. Mutta tämä sota öljystä on kuitenkin hyvin vakava asia, koska sitä löytyy Iranista, ja siksi he haluavat sen keinolla millä hyvänsä.

Rockefeller Foundation on USA:narmeijan sotateollisuuden pääsijoittaja (vaikka pääasiallisesti koko sotateollisuuden tuhokompleksi saa rahansa veronmaksajilta, jotka sitten pumpataan veroparatiisisaarilta toimiville yksityisille pankeille), joten sota merkitsee runsaasti tuloja rockefellereille.

Monsanton maailmanlaajuista elintarvikkeiden myrkytysvirastoa johtaa myös sen pääomistaja Rockefellerin oligarkkisuku, jonka rahoituksella koko Monsanto (=MONSATAN) pyörii.

Helsingissä oli 12.10.2013 marssi gmo:ta vastaan. SAMAAN AIKAAN  KEMIKAALIMYRKYTYSSUIHKUKONE PUDOTTI MYRKKYLASTINSA IHMISTEN PÄÄLLE JA HENGITETTÄVÄKSI. NÄITÄ MYRKKYVANOJA NÄKEE JOKA PÄIVÄ SUOMESSA.

Suomen elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA kieltää GMO-vapaa merkinnän kaikissa broilereissa, koska EU kieltää näiden vaarallisten geenimanipuloitujen elintarvikkeiden merkitsemisen.

EU-komissio on tuonut nyt asetuksen, jossa määritellään, mitä kuluttaja pakkaukseen ei saa merkitä ja geenimanipulointia sisältävät elintarvikkeet on tarkoitus salata tällä tavalla. Koska geenimanipuloinnin tarkoitus on tehdä väestöstä steriili. 

Myös lihatalot eivät tiedä sikojensa ruokavaliota ja tässä keväällä 2013 Suomen rehutalot ovat alkaneet tuoda geenimanipuloitua soijarehua Suomeen.

YLE:n kuningaskuluttaja ohjelma kysyi Suomen suurimmilta lihataloilta, ovatko heidän tuorelihana myymänsä siat tai broilerit syöneet geenimanipuloitua rehua. HK Scanin mukaan osa heidän tuottamistaan sioista ja broilereista ”on todennäköisesti syönyt muuntogeenistä soijaa”.

Euroopan EFSA on hyväksynyt geenimuunnellun rehun käytön turvallisena, vaikka tämän koko geenimanipulointi kuuluu YK:n agenda 21 piiriin, joka takana on suuri maailmanlaajuinen hanke nimeltään väestön vähennys (Eng. depopulation).

https://www.youtube.com/watch?v=dUWByt813fA

https://www.youtube.com/watch?v=dUWByt813fA 

Tiettävästi suurin rahoittaja tälle maailmanlaajuiselle geenimanipuloinnille on Rockefellerien pankkiirisuku, joka toimii pääosin Yhdysvalloista käsin.

Lähde: http://yle.fi/uutiset/evira_on_kieltamassa_gmo-vapaa-merkinnan_broilereissa/6828444
http://www.activistpost.com/2013/08/rockefellers-double-game-in-gmo-foods.html
http://www.dailypaul.com/296697/rockefellers-double-game-in-gmo-foods-and-depopulation

Yhdysvalloissa valmistellaan parhaillaan geenimanipuloitujen tuotteiden merkintäsalausta ja tämä yritetään nyt naamioida Trans Pacific Partnership (TPP) uudistuksen alle.

Se on tarkoitus viedä läpi salaisesti ilman Yhdysvaltain kongressin hyväksyntää ja sen tarkoituksena on salata kaikki geenimanipulointia sisältävät elintarvikkeet tuoteselosteista.

Uudistus on kuulemma niin salainen, että kongresin jäsenilläkään ei ole siitä oikeus puhua ollenkaan.


Yhdysvalloissa jo lukuisat yli 600 elintarvikealan jättiyhtiötä on pyrkinyt jo lobbaamaan tätä uudistusta eteenpäin kulisseissa ja näihin kuuluu mm. kauppatavaraketju Wal-Mart.

Samalla lääketeollisuuden korporaatiot (BIG PHARMA) pyrkii hyötymään tästä geenimanipulaatiojuonesta, jotta heidän lääkkeensä menisi jatkossa enemmän kaupaksi.

Tämä salainen Trans Pacific Partnership (TPP) uudistus sisältää myös:

– Kaikkien Trans Pacific Partnership (TPP) allekirjoittaneiden maiden tulisi sallia geenimanipulointia sisältävien tuotteiden viljely ja tuotanto sekä salata geenimanipulointia sisältävät tuotteet.

– Bannata kaikki ne ihmiset internetistä, jotka ovat geenimanipulointia vastaan ja toteuttaa tämä tekijänoikeuslainsäädäntöjen avulla.

Tämä tulisi onnistuessaan lakkauttamaan samanaikaisesti vaihtoehtomedian, monet blogit sekä hiljentämään  myös kaikki valtamediankin piirissä toimivat kriittiset kirjoittelijat.


Voi vain todeta taas, että kyllä taas on globalisteilla kovat haaveet saada kaadettua internet jälleen uuden lakiuudistuksen kautta. Mutta ongelmana on se, että Euroopassa löytyy edelleen useita maita jotka eivät suostu pistämään allekirjoituksia alle näihin depopulaatioon tähtääviin lakiuudistuksiin. Joten kun ne järjestelmällisesti aina torpataan vahvempien valtioiden toimesta, niin globaali-eliitti joutuu vain keksimään uusia fasistiseja lakiuudistuksia.

Lähteet:
http://www.naturalnews.com/041965_TPP_GMO_labeling_Monsanto.html#ixzz2eQliPezK

Suomen moniin elintarvikemyymälöihin alkoi ilmestyä 2013 keväällä quorn-nimisiä lihankorviketuotteita. 

Juuri samoihin aikoihin monet Suomalaiset lihantuottajat myönsivät, että he käyttävät geenimanipuloita soijaa lihatuotannossa. Eli syöttävät lihakarjalle geenimanipuloitua soijaa, joka tekee eläimet sairaiksi ja saa sitäkautta siirtymään sairaudet ja taudit ihmisiin.

Nyt vuoden luokanopettajaksi valittu Vantaalainen Kai-Ari Lundell on avautunut Uuden Suomen blogissaan, että mitä ihmeen quornia lapsille syötetään ja hän vaatii, että miksei lapsille pitäisi tarjota kotimaista jauhelihaa ja ihmettelee, että mikä jauhelihassa sitten on vikana. Koska Lundell kertoi, että koulussa jossa hän työskentelee luokanopettajana oli perjantaina ruokana Quorn-mussakaa.

Quorn koostuu Fusarium veneratum -sienestä, josta valmistetaan käymismenetelmällä mykoproteiinia ja on tarkemmin prosessoitu punahomesieni.

Quorn Foods on tarkemmin Brittiläinen yhtiö, joka on keskittynyt lihaa korvaaville tuotteille. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Stokesleyssä, Pohjois- Yorkshiressa ja työllistää siellä tällä hetkellä 600 ihmistä.

Nyt kun entistäkin enemmän ihmisiä on älynnyt jättää nykyisen GMO-lihan syömisen ja siirtyneet kasvisruokaan, joihin myös quorn-tuotteet kuuluvat. Niin miksi valtamedian täytyy nyt kirjoittaa siitä oikein kokonainen uutinen ja alkaa demonisoimaan tätä kasvisruokaa? 

Syynä on se, että monikansalliset geenimanipulointiin tähtäävät lihantuotantoyhtiöt kokevat sen uhaksi, että monet ihmiset tietävät nämä YK:n agenda 21:stä (depopulaatio) agendaa ajavan Monsanton geenimanipuloinnin juonet ja ovat alkaneet kasvissyöjiksi. 

Mutta ongelmana on vielä se, että yhä useampi vegaani myös tietää, että useille kasvissyöjille tuttua soijaakin myös geenimanipuloidaan, joten ilmankos tämä quorn onkin niin hyvä tuote ja siksi sitä täytyy alkaa haukkumaan koko Suomen median voimin.

http://www.youtube.com/watch?v=KGqQV6ObFCQ

Geenimanipuloidusta ruoantuotannosta on tehty myös videoita, jossa näytetään tämän geenimanipuloinnin negatiivinen teho ruokaan ja sitä kautta ihmisiin.

Puhdas ruoka on kuitenkin jokaisen meidän perusoikeus ja sitä mm. Monsanto on meiltä kaikilta viemässä geenimanipulaation voimin. Mutta mitä enemmän tietoisuus geenimanipulaatiosta leviää, niin sitä enemmän väestöä siirtyy kasvissyöjiksi ja pyrkii välttämään kaikkia geenimanipuloituja tuotteita.

Lähde:http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62206-opettaja-suuttui-mita-ihmeen-quornia-lapsille-syotetaan

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=5106

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2013/05/geenimanipulointi-tuotiin-nyt-suomeen.html 

http://www.hs.fi/talous/Geenimuunnellun+soijan+tuonti+tuplaantumassa/a1362540810896
http://www.gmovapaa.fi/ajankohtaista/kotimaan-uutiset/gmo-vapaita-lihatuotteita-markkinoilla/
http://www.mindo.fi/maailmanlaajuinen-marssi-monsantoa-vastaan-la-25-5-myos-helsingissa-turussa-ja-oulussa/#.UYggnbXxrwg

http://www.mindo.fi/syovatko-laheisesi-geenimuunnellulla-rehulla-ruokittua-lihaa/


http://www.youtube.com/watch?v=eUd9rRSLY4A


Valtaväestön myrkyttämiseen ja sairastuttamiseen keskittynyt biokonserni Monsanto hyökkää aggressiivisesti riippumattomien tutkijoiden, tiedemiesten, aktivistien ja muita geenimanipuloitujen tai muuntogeenisten organismien (GMO) hyödyntämistä vastustavia vastaan käyttämällä hyväkseen sekä Yhdysvaltain hallituksen että maan sotilaallis-teollisen yhtymän valtavia resursseja.

  

Raportti, joka ilmestyi 13. heinäkuuta painetussa Süddeutsche Zeitungissa (SZ), kertoo yksityiskohtaisesti, miten sekä yksilöitä että ryhmiä, jotka vastustavat GMO ja muita kemiallispohjaisia viljelymenetelmiä, on uhkailtu, hakkeroitu, paneteltu ja terrorisoitu niiden uskaltaessa horjuttaa Monsanton nykyistä hegemoniaa ja pro-GMO status quo:ta.

 On lukuisia dokumentoituja tapauksia, joissa geenimanipulaation vaaroista tai turvallisuudesta kertovat raportit on tosiasiallisesti estetty  psykosakin toimesta.

 ”Usea Monsanto kriitikko raportoi säännöllisesti hyökkäyksistä, joita ammattihakkerit tekevät”, kertoo SZ raportti. ”

Monsantolla on siteet Yhdysvaltojen tiedustelupalveluun, armeijaan, kovaotteisiin yksityisiin turvallisuusalan yrityksiin ja tietenkin Yhdysvaltain hallitukseen.”

Monsanton omat avainhenkilöt ovat jopa myöntäneet takavuosina, että niin sanottu ”kybersodankäynti” on tarpeen omien taloudellisten etujen turvaamiseksi sekä kotimaassa että ulkomailla.

 ”Kuvittele internet työpöydän aseena,” entinen Monsanto Head of Public Relations Jay Byrne on sanonut vuonna 2001. ”Joko käytät sitä tai vastustaja käyttää … ja aina joku tulee tapetuksi.”

Nämä ovat vahvoja sanoja. Niitä tukevat raportit, jotka vahvistavat Monsanton pelottelutaktiikkaa ​​ulkomaisia ​​hallituksia vastaan jos ne kieltäytyvät tarjonnasta. Luottamukselliset asiakirjat julkisti Wikileaks ja paljasti suunnitelman valtion virkamiesten ”kostosta” niitä kansoja vastaan, jotka kieltäytyivät hyväksymästä GMO:ta. 

Lähde: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=8492

http://www.globalresearch.ca/groundbreaking-investigation-reveals-monsanto-teaming-up-with-us-military-to-target-gmo-activists/5344496 

http://sustainablepulse.com/ 


Yhdysvaltain ja EU:n väliset vapaakauppasopimusneuvottelut käyvät pahaillaan kuumina kulisseissa ja siellä käydään kädenvääntöä nyt elintarvikkeiden pakko-geenimuuntelusta.

Euroopan ruokaturvallisuusvirasto EFSA on lobattu näyttämään vihreää valoa jokaiselle geenimuunnellulle kasville ja näillä sitten on tarkoitus korvata terveellinen vaihtoehto (luomuruoka), jotta globalistit saisivat väestön terveydentilan heikennettyä elintarviketeollisuuden monopolien kautta.

Lähde: http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2013/07/10/popsitaanko-teillakin-pian-mutanttimuonaa/20139546/137

http://www.youtube.com/watch?v=6VEZYQF9WlE

Suomen valtioneuvosto on antanut asetuksen, jolla leipäviljojen varmuusvarastoja alennetaan puolenvuoden elintarvikekäyttöä vastaavaksi, kun tähän saakka varastot ovat kattaneet koko vuoden tarpeet. 

Päätös tuli voimaan heti ja sen mukaan Suomen viljavarastojen pienentäminen tulee hoitaa vuoden 2016 loppuun mennessä.

Viljojen varmuusvarastojen koko ja arvo eivät ole julkista tietoa. 

Siemenviljan ehtoja tiukennettiin samalla, niin että jatkossa varastoissa pidetään vain sertifioitua siemenviljaa, kun tähän asti mukana on ollut myös lajikkeellista viljaa.


Ei tarvitse olla ennustaja jos lähtee etsimään, että mistä suunnalta nämä järjettömät pakkouudistukset ollaan tänne Suomeenkin tuotu väkisin. Sieltä ne on tämän syöpäläisen elintarvikejättikorporaatio Monsanton taholta lyöty tiskiin ja ei annettu vaihtoehtoja.

Vain harvat maat kuten Unkari on uskaltanut pistää tälle ruoanmyrkytysjärjestölle kampoihin mm. polttamalla useita peltoja, jossa kasvatettiin monsanton määräämää geenimanipulaatiomaissia.

Monsanton suuria rahoittajia ja tukijoita on microsoftin pääjohtaja Bill Gates. Jos hän kerta kannattaa elintarvikkeiden laajamittaista geenimanipulointia sekä rokotusteollisuutta, niin tämän hyväntekeväisyyskulissin takana löytyy kokonaisen väestön eliminoinnin depopulaatiohanke, jota Gates tukee täysin. Hän on jopa itse sanonut TEDx tiedekonferenssissa, että ”jos saamme tehtyä tarpeeksi hyvää työtä rokotteiden valmistuksessa, niin maailman väestön määrää saadaan laskettua useita miljardeja seuraavien kymmenien vuosien aikana”.

Lähde: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/leip%C3%A4viljan-varmuusvarastoja-ajetaan-alas-1.52536

http://www.youtube.com/watch?v=d7DqaJ3QgHU


Samalla kun David Rockefeller on sukunsa kautta pyrkinyt eliminoimaan mm. luomuelintarvikkeiden saatavuutta ja saanut heikennettyä sen viljelemistä koko maailmassa. Ovat taas nämä oligarkkit itse suuria luomun käyttäjiä ja heillä on omat miljoonien hehtaarien pellot vain heidän yksityisessä käytössään.

On myös kuultu sellaisiakin juttuja, että on olemassa sellaisia asuinalueita näillä miljardööreillä, joissa on vain heille suunnattuja orgaanisen ruoan kauppoja. Heillä on myös omat kokit, jotka tekevät heille ruokaa heidän luomuviljelmistä, koska he eivät tahdo koskea saati syödä itse myrkyttämiä ja geenimanipuloimia elintarvikkeita, joita he ovat kehitelleet muille alempiarvoisille ja hävitettäville.


Elintarviketeollisuuden takana kaikessa hiljaisuudessa ollaan tuotu yhtä keinomakeutusainetta eteenpäin ja se on neotamiini. Se on yli 13 000 kertaa makeampi kuin sakkaroosi (pöytäsokeri). Monsanton Rick Rosa kertoi vuonna 1998, että neotamiinin valmistus perustuu aspartaamin valmistukseen. 

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=mvzuh5dH1LA

Neotamiinia markkinoidaan halpana ja keinotekoisena Nutrasweetin valmistamana makeutusaineena, joka on taas Montanton aiempi osasto joka liittyi aspartaamin markkinointiin ja valmistukseen. 

80 % kaikista FDA´han tulevista valituksista koskee aspartaamin haittavaikutuksia. Näihin raportteihin sisältyy grand-mal kouristuksia, aivokasvaimia, sokeutta ja muita terveysongelmia, mm. kuolemia.

Neotaami on aspartaamia lisättynä 3-di-methylbutyylillä, joka löytyy EPA’n kaikkein vaarallisimpien kemikaalien listalta. Aspartaami muodostuu fenyylialaniinista [50%], joka voi aiheuttaa kouristuksia koe-eläimille, ja aspartaamihaposta [40%], joka on aiheuttanut koe-eläimille “reikiä aivoihin”, — yhdistettynä metyylialkoholiin eli metanoliin [10%], joka aiheuttaa sokeutta, maksavaurioita ja kuolemaa.                                                                                                                                                         Metanoli, eli puualkoholi, aspartaamissa hajoaa kehon lämmössä edelleen formaldehydiksi, muurahaishapoksi (muurahaisten erittämä myrkky) ja kaikkein tappavimmaksi — diketopiperaziiniksi (DKP), aivokasvaimia aiheuttavaksi aineeksi.                                                                                                   

Ihmisten terveyteen liittyen neotaami kuuluu samaan vaaralliseen kategoriaan aspartaamin kanssa, mutta se vieläkin myrkyllisempi hermomyrkky, immunotoksiini ja excitotoksiini. Sen pitkäaikaisia vaikutuksia ovat pääasiallisesti solukuolemat.  

                                                                                                                                                                          

Jopa Monsanto´n omat hyväksymistä edeltävät tutkimukset neotaamista paljastivat haittavaikutuksia. Ikävä kyllä Monsanto järjesti vain muutaman yhden päivän kestävän ihmiskokeen mieluummin kuin olisi kannustanut riippumattomia tutkijoita saamaan NIH´in rahoitusta neotamiinin vaikutusten pitkäaikaisiin ihmiskokeisiin.    


                                                                                                                                                                           

Ei ole olemassa MITÄÄN riippumattomien tutkijoiden tekemiä tutkimuksia neotamiinin turvallisuudesta. Kaikkien teollisuuden rahoittamien tutkimusten on nyt todettu perustuvan hyvin huonosti järjestettyyn, petolliseen ja vilpilliseen tutkimukseen.     


                                                                                                                                                                               Tämä ei ole mikään yllätys ottaen huomioon kaikkien aspartaamiteollisuuden tutkimusten ja tieteellisyyden väärinkäyttöongelmien takia. On selvää, että kaikki, mitä neotaamitutkimusta Monsanto, teollisuuden ryhmittymät tai Monsanton konsultit ovatkin tehneet, pitäisi hylätä siihen asti, kunnes luotettavampaa, riippumatonta tutkimusta tehdään. Sellaisiin tutkimuksiin tulisi kuulua riippumattomat eläinkokeet ja erityisesti pitkäaikaiset (esim. yli 4-5 vuotta kestävät) ihmiskokeet erilaisissa aineelle altistuvissa ihmisryhmissä.

FDA hyväksyi neotaamin käytön yleiseen käyttöön heinäkuussa 2002 ja nyt se on hyväksytty EUssa. Se on hyväksytty käyttöön myös Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Kanadassa.                                                                                                                                                                              FDA löysensi kaikkia neotaamin pakkausmerkintävaatimuksia osana laajamittaista yritystä tehdä siitä lähes kaikkialla saatavissa oleva keinotekoinen makeutusaine, joka löytyy jokaiselta pöydältä, kaikista elintarvikkeista, jopa luomutuotteista. Sitä ei yksinkertaisesti tarvitse mainita ainesosaluettelossa. Miten salakähmäistä tämä onkaan? 

                                                                         

Jos ostaa elintarviketeollisuuden tuottamaa ruokaa, joko USDAn  luomutuotteeksi varmistamaa tai tavallista, tämä ruoka voi todennäköisesti sisältää neotamiinia, koska se on kustannustehokasta ja koska kukaan ei tiedä, että sitä on ruoassa, ei voi tulla mitään julkista takaiskua.                        

 USDA toteaa, että heidän National Organic Program (NOP)(= Kansallinen luomuohjelmansa) ei salli neotaamin käyttöä tuotteissa, jotka on merkitty luomutuotteiksi; kuitenkin tämä on todennäköisesti petollinen temppu, jolla pyritään rauhoittamaan väestön huolestuneisuutta tämän myrkyllisen makeutusaineen takia.

Siitä lähtien kun USDAa ovat säädelleet poliitikot ja lobbarit, sen ei voida luottaa noudattavan mitään sääntelyn toimintaperiaatteita suojelutoiminnassaan.

NOP on tämän vallassaolevan USDAn sisäinen osasto, joka säätelee USDAn sertifioimia tuotteita, merkitsemistä, täytäntöönpanoa jne..  Ottaen huomioon  tämän osaston suuruuden verrattuna heidän säätelemänsä  luomuruoan määrään nähden, NOP´in standardit ovat luultavasti yhtä epämääräisiä ja hyödyttömiä kuin USDAn standardit konventionaalisen ruoan suhteen. Työnantajat, jotka saattavat väkipakolla NOP´in standardit voimaan, tietävät tämän varsin hyvin.                                                            

Lopuksi: Älä luota USDAn luomuruokiin vaan usko paikallisia tiloja, joilla on arvossapidetyt käytäntötavat.

Aspartaamin teho on testattu useita kertoja rotilla ja huomatti, että se todellakin toimii kuten on haluttu. Eli aiheuttaa kasvaimia. Mutta elintarvikkeiden kuluttajat ollaan sittenkin hämätty uskomaan, että näillä valmisteilla he pitävät linjat kunnossa kun korvaavat sokerin näillä hermomyrkyillä.

Kuvassa näkyy yksi aspartaami-rotta. Joten kuten kuvasta näkyy niin hyvin näyttäisi toimivan. Kasvaimien määrällä on suora yhteys aspartaamin lisääntyneeseen käyttöön.

Lähteet: http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288539715904.html?pos=ok-nln

http://www.studio55.fi/lahipiirivoimavarana/artikkeli.shtml/1340655/laakari-kertoo-nain-haitallisesti-light-juomat-vaikuttavat-elimistoosi

http://lowcarbdiets.about.com/od/nutrition/a/fructosedangers.htm

http://ei-koodeille.blogspot.fi/2011/07/aspartaami.html

Monet  virvoitusjuomien kuluttajat pyrkivät tietoisesti välttämään sokeria ja käyttävät tämän vuoksi sitten aspartaamilla makeutettuja juomia. Mutta eivät tajua, että kyseinen makeutusaine on täysin biologinen ase ja sen lanseerasi aikanaan Donald Rumsfeld, joka tuolloin houkuteltiin Searle-yhtiön toimitusjohtajaksi.

Rumsfeld on toiminut G.W.Bushin alaisena.

Teksti: Seppo KJ Utria

27.9.2011, Verkkomedia.org

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=1293

Psykiatri Seppo KJ Utria: Virallisen 9/11-teorian epäily puhuu terveen järjen puolesta

Vaikka moni sanoo olevansa jo perin kyllästynyt koko 9/11-aiheeseen, siitä ei minusta voi puhua liikaa, sillä se esittää keskeistä roolia nykyisen valheen, väkivallan ja psykopaattisten voimien ohjaaman, laeista piittaamattoman maailmanpolitiikan dynaamisena moottorina. Puhumisen lopettaminenhan olisi luovutusvoitto valheelle ja rikollisuudelle.

Oikeastaan asia on toisin päin: siitä pitäisi juuri sen keskeisen merkityksen takia puhua paljon enemmän, ainakin niin kauan kunnes suuren enemmistön tajunta kypsyy ja herää ymmärtämään ja vastaanottamaan totuudenmukaisemman näkemyksen ko. tapahtumasta.

Ellei tuo erilainen totuus valkene laajoille ihmisjoukoille, valheeseen perustuvaa, imperialistisen ja koko maailman hegemoniaa tavoittelevan Amerikan johtamaa sotaretkeä muuta maailmaa vastaan ei saada pysähtymään eikä suunnanmuutosta kohti rauhaa ja rakentavaa yhteistyötä tehtyä. Yleensä totuus vasta luo sen tajunnanmuutoksen, joka aikanaan johtaa muutoksiin itse teoissa.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=1129

Torjunta ja kieltäminen – kaksi tajuntamme keskeistä pelottavan ja ahdistavan totuuden edessä käynnistyvää psykologista puolustusmekanismia (defenssiä) – näyttelevät nyt keskeistä roolia tuon tajuntaamme järisyttäneen ahdistavan tapahtuman edessä ja samalla estävät syvemmän perehtymisen siihen. Juuri siksi niin monet ovat valmiita pettämään itseään, uskomaan illuusioihin, luopumaan totuudesta.

Yleensä ihmistajunta toimii näin: se suojautuu liian suurelta ahdistukselta. Ja valtamedia, jonka pieni eliitti omistaa ja jota se käyttää taitavasti omien etujensa ja hegemoniansa edistämiseen, ruokkii tehokkaasti näitä ihmisten alkukantaisia psyykkisiä mekanismeja, jotka estävät totuuden esiin pääsyä heissä. Juuri siksi terrorismin pelkoa lietsotaan tarkoituksellisesti: jotta pysyisimme unessa emmekä etsisi totuutta tässä murhenäytelmässä.

Vähän väliä saamme lukea juuri valtamediasta myös naiiveja tarinoita (Grimmin veljesten satuja), joissa yritetään muuttaa fiktiota faktaksi ja joissa tiedemiesten ankarat ja fysiikan lakien alaiset todisteet yritetään 9/11:n osalta sivuuttaa tai unohtaa. Ikään kuin fysiikka 9/11:sen suhteen ei olisikaan mitään tositiedettä ja lopulta se tärkein asia, jota ei voida sivuuttaa vaikka se (myös tämän median mielestä) kaikissa muissa tieteen tapahtumissa on kiistaton ja ohittamaton perusta, auktoriteetti, johon koko käsityksemme maailmasta rakentuu.

Viimeisin lukemani ’Grimmin veljesten satu’ oli kuinka lentokoneiden alumiini ja palomiesten ruiskutusvesi olisivat muodostaneet yhdisteen, jonka edessä paksut teräspalkkirakenteet olivat voimattomia. Valokuvissa kuitenkin olemme nähneet kuinka palkit olivat pilkkoontuneet kuin moottorisahalla tai hitsausliekillä katkotuiksi pätkiksi, jotka sitten valmiiksi pilkottuina kiireesti kuljetettiin pois jonnekin Aasian maahan, ettei vain kukaan ehtisi niitä tarkemmin tutkia. Miksi oli niin kova kiire, kysyy talonpoikaisjärki.

Sitä seuratessa joutui vain hämmästelemään mihin huippusuorituksiin nykyinen räjähde- ja purkuteknologia pystyykään.

Sulaneen teräsmassan ja nanotermiitin löytyminen rakennusten pohjakerrosten jätteistä (jopa vielä viikkoja jälkikäteen!) on tietysti ehdoton tieteellinen todiste kaikkea sellaista spekulaatiota vastaan etteikö räjähteitä olisi käytetty, mutta sekään ei näytä totuutta pelkäävien tai sitä röyhkeästi omien etujensa takia vastustavien kelkassa olevan asia, joka pitäisi ottaa vakavasti.

Tuota torjuvaa ja faktoista piittaamatonta asennetta voisi verrata siihen, ettei ydinjätteen löytyminen Tsernobylin tai Fukushiman ympäristöstä suinkaan todistaisi, että siellä olisi ollut ydinvoimalaräjähdys.

Kumma kyllä, sitä ei silti kai kukaan epäile. Eikö se ole epäloogista ja outoa?

Ja jos tornit olisivat valuneet kasaan vain ylhäällä tapahtuneiden vaurioiden romahduttamina, niin alakerranhan olisi pitänyt ainakin pysyä viileämpänä, sanoo talonpojan järkikin. Mutta siellähän on täytynyt olla todellinen lämpöhelvetti.

Pelko saa uskomaan valheita

Luin juuri artikkelin, jossa amerikkalaiset psykologit ja psykiatrit toteavat, että 9/11:n epäily on terve psyykkinen ilmiö. Se kertoo, että oma tajunta toimii terveellä tavalla eikä ole totuutta (pelkoa) torjuvien mekanismien vallassa. Myöskään virallisen tutkintakomission monet jäsenet kuten eivät monet muutkaan viranomaiset usko hallituksen selityksiin. Sama pätee suureen osaan muuta maailmaa. Saksassa esim. valtaenemmistö kansasta ei usko enää tähän ’Grimmin veljesten satuun’.

Ihmistajuntaan ja mielenterveyteen perehtyneet psykologit ja psykiatrit, joista alla olevassa linkissä on hyvä video, kertovat, kuinka virallinen teoria voidaan osoittaa monilta osin valheelliseksi jo ihan ns. talonpoikaisjärjellä ja että ne, jotka siihen uskovat, ovat tajuntansa puolustusmekanismien vankeja (pelkonsa sellissä) eivätkä siksi pysty näkemään asioita sellaisina kuin ne ovat. He antavat huijata itseään myös muissa asioissa.

Myös sosiologit sanovat, että pelko saa ihmiset uskomaan valheita ja katteettomia uskomuksia 9/11:sta.

http://www.washingtonsblog.com/2011/09/psychologists-mental-health-questioning-911-sane.html

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=YW6mJOqRDI4

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=ilG8JLnnlJc#!

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=m_FJJcQ6fGM

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=gORu-68SHpE

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=v4za9OSalz4

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=bRtqPq0afqg

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=f6JN9cwY_OE

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=LPKq2K2dh6k

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=B8ZYvPpBR2I

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=GIfMw7mEDNk

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=5Tey6xg8uqQ

BUSHIN VAALIMAINOS.

Bushin arkipäivää.

Bush lähettää tervehdyksensä ihmisille.

Monille länsimaita pyörittävien psykosukujen kirjoituttamien historianselostusten mukaisen historianopetuksen saaneet ihmiset eivät ole perillä siitä, että Yhdysvaltojen rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat suvut kannattivat eugeniikkaa ja rotuoppia täysin rinnoin kunnes Hitlerin tempauksen reperkussiot saattoivat sen huonoon valoon. Tässä on siis moneenkin kolkkaan internettiä tungettu raapustus.

”George Bush Junior sai kummatkin nimensä George Bush Seniorilta. Seniorin isä oli sodanjälkeinen senaattori Prescott Bush, ja isänisä sijoittaja, raskaansarjan mestarinyrkkeilijä George Herbert Walker, jolta presidentit perivät etunimensä (GW ja GHW Bush).

Tutkija, joka liittää Bushin suvun suoraan Natsi-Saksaan, on entinen Yhdysvaltain liittovaltion Natsien sotarikossyyttäjä John Loftus. Loftus jätti eläkevirkansa, mutta on senkin jälkeen jatkanut yksityisihmisten asianajajana “Natsi-metsästäjänä” Top Secret –tiedostoja koluten. Loftusin lupa vuotaa (“License to leak”) on johtanut Antifa-tyyppisten järjestöjen avoimiin kirjeisiin istuvalle presidentille. Nämä huolestuneiden kansalaisten kirjeet ovat osa Amerikan Situation Comic -politiikkaa.

Loftus ja Aarons osoittavat, että Prescott Bushin yritystä tutkittiin vihollisen auttamisesta sotatilan aikaan. Syytökset viittaavat I.G. Farbeniin, Saksan kemikaali- öljy- yms. konserniin. Orjatyövoimaa käyttänyt yhtiö on tunnettu vammaisten eutanasia-projektin murhavälineistön skaalaamisesta suurempaan mittakaavan myöhemmissä saippuatehtaissa (hakusanoina tuotekehitysprojektissa mm. ”hyönteismyrkky”, ”sinihappo” jne.) Nihilistiset yhtiöt antoivat kokonaan uuden merkityksen käsitteelle kierrättäminen, oli sitten kyse kalkista, hamppuköydestä, saippuasta tai hammaspaikoista. “The Consolidated Silesian Steel Corporation” ja “Upper Silesian Coal and Steel Company” sijaitsivat pahamaineisimmalla kivihiilen ja polttoaineen louhintaalueella, – Auts! -vitsissä.

Prescott Bushin syytetään nousseen “United Service Organizationin” puheenjohtajaksi ja rahoittajaksi 1942, joka osti $33 miljoonan taalan viihdytyspaketilla Liittoutuneiden rintamajoukkojen suosion ja synninpäästön.

Samana vuonna 18-vuotias George Bush hylkäsi suunnitelmansa Yalessa ja ryhtyi vapaaehtoisena hävittäjälentäjäksi Japania vastaan. Samaan aikaan kuin poika pelasti isänsä mainetta Amerikan maan nuorimpana taistelulentäjänä ilmeisen itsetuhoisuuden tunnelmissa, syytti maan hallitus hänen Prescott-isäänsä natsi-järjestöjen maanalaisen toiminnan pyörittämisestä Amerikassa. Senaattorina Prescottin pilkka oli profetaalista pojanpojan kohtalolle sittemmin.

Media kiinnitti huomiota mm. Prescottin äidin dokumentoimaan poikansa kirjeeseen WWI:n Euroopan rintamalta: Prescott kertoo kirjeessä äidilleen, miten oli pelastanut mm. Englannin pääministerin ja Ranskan presidentin hengen poterossa, lyömällä poteroon heitetyn kranaatin takaisin kivääriänsä baseball-mailana käyttäen.

Mitä taas Prescottin appeen George Herbert Walkeriin tulee, hänen syytetään olleen Hitlerin voimakkaimpia rahoittajia USA:ssa, alkaen “kapakka-vallankumous”-farssista 1924. Walker-apu saapui tehokkaimmalla hetkellä rahan historiassa. Tuolloin kotimaan valuuttaa tarvittiin Saksassa aamulla kassillinen, iltapäivällä kottikärryllinen maitopullon ostoon.

V. 1923 inflaatiossa ulkomainen valuutta oli ratkaisevaa, sillä 1.11. yksi USA:n dollari maksoi 130 miljardia Saksan markkaa, mikä kulutti kaikki keskiluokan säästöt. SA:ssa oli 350 000 miestä – ja heille piti maksaa toisin kuin partiopojille. Saksan teollisuuspohatta Fritz Thyssen voitti liike-elämän johtajien myötätunnon Hitlerille kommunistien pelossa. Thyssen loikkasi sodan aikana Sveitsin kautta Ranskaan ja hänen nimissään painettiin 1941 Englannissa kirjaa “Minä maksoin Hitlerin” – jossa kuitenkin tunnustetaan vain mitätön 1 miljoonan Saksan markan summa.

Presidenttien isät olivat syytösten mukaan Thyssenin keskeisiä liikekumppaneita ja rahanpesijöitä. Siis jo ajalla ennen pakkosterilisaatio-lakien iskeytymistä liki kaikkien länsimaiden eettis-ihanteellis-pragmaattiseen lainsäädäntöön eugeniikan biolegislaation kulta-aikana (Suomessa 1935 ja voimassa 1973 saakka).

Internettonttu tietää kuitenkin jo Prescottin isän Samuel Bushin toimineen Ensimmäisen Maailmansodan aikaan Remingtonin asetehtaan Euroopan edustajana, sen lisäksi että hän piti aikansa tavan ja Aku Ankka -sarjojen mukaisia näyttelyjä alempien ihmisrotujen edustajista häkeissä.

Samuel Bushin Freak show oli teksasin suosituin tivoli. Keskiajan inkvisition rovioissakin valoisin puoli on yleensä unohdettu: Kansa nautti kovasti julkisista teloituksista ja huuteli kekseliäitä kommentteja kuolevien sielujen edesottamuksille. Huvipuiston edelläkävijä oli rahvaan rovio.

Juuri Loftus ja Aarons edustavat tutkijoita, jotka toivat Sveitsin pankkien verirahan pesun päivänvaloon. Myöskään Ruotsin rooli Natsi-Saksan pitkän jänteen aseistajana ei ole salaisuus muualla kuin Pohjoismaissa. (Raoul Wallenbergistä, suvun valkoisesta lampaasta, on esitetty Ruotsin mediassa arviolta 3000 dokumenttia.)

Esse non videri: kirjassaan Peittelyn taito Aalders ja Wiebes syyttävät Ruotsin suurinta liikepankkia Bushia ja Walkeriakin tiiviimmästä rahanpesusta IG Farbenille. Stalin-lempinimi tarkoitti terästä – mutta Hitlerin teräs ja kuulalaakerit perustuivat ruåtsalaiseen laatuun. On dramaattista että Simon Wiesenthal on elänyt sadan vuoden ikään 44 kg kokemuksen jälkeen.

Hän lopetti jahtinsa ja kaikki Wallenbergiä ja Natsi-Saksan ydinaseen raskasta vettä koskevat tiedot on pitänyt saada Ruotsin ulkopuolelta. Vastaavalla tavalla myös Suomessa SSS:n (Suomalais-Saksalainen Seura) ja SVL:n (Suomen Valtakunnan Liitto) dokumentit on hävitetty. Luottamusta herättää kuitenkin se, että Suomen Valtakunnan Liiton perustuskirjan allekirjoittaneista oli puolet professoreita ja dosentteja. Käytännössä järjestössä oli mukana yli puolet Suomen akateemisista viranhaltijoista.

Vuonna 1910 USA oli johtava eugeniikkaa kehittänyt ja kampanjoinut, valistunut maa. Eugeniikka oli jalo oppi, itse sanankin oli keksinyt Charles Darwinin serkku, sormenjälkitestin kehittänyt Sir Francis Galton kirjassaan Inheritary Genious (”Sukumme nerot”). Monin paikoin amerikkalaisissa puistonpenkeissä luki Whites only, vaikka sisällissota oltiinkin käyty puoli vuosisataa aiemmin orjuuden lopettamiseksi.

Heikot suvut oli tarkoitus steriloida ja näiden sukujen sukunimet luetteloitiin kansakoulun koulukirjoissa taulukoihin osavaltioittain. Tutkimusta rahoitti myös hyvin tunnetut suvut kuten Harriman, Garnegie tai Rockefeller. Vuoteen 1924 mennessä Eugenics Record Office:en oli talletettu 750 000 datakorttia perinnöllisyystutkimusta varten.

Mein Kampf kirjassa siteerataankin USA:laista eugeniikkaa, sillä tutkimusta teki mm. huippuylipistot Stanford, Yale, Harvard ja Princeton. Rockefeller-säätiö rahoitti myös 20-30 luvuilla Keisari Wilhelm -instituutin antropologian, perinnöllisyystieteen ja eugeniikan laitosta. Rockefeller-säätiön Saksassa ollutta toimintaa koordinoi psykiatri Ernst Rüdin, Eugen Fisher ja Otmar von Verschuer, joiden mielestä ilmeisesti Adolf Hitler ymmärsi parhaiten heidän koulukuntaansa. Armomurhaaja Rüdin valittiinkin 1932 Eugeniikan-liiton johtajaksi.

Kun Hitleristä tehtiin valtakunnankansleri, sanoi Goebbels, ettei heitä viedä pois valtioneuvosto talosta kuin jalat edellä. Näissä merkeissä, demokratian saavutettua lakipisteensä ja Hitlerin tultua arvottua voittajaksi demokraattisissa vaaleissa, tuli ko. Rüdinista rotupolitiikan pääarkkitehti. Tekopyhyys on pyhyyden lajeista tutkitusti jaloin ja tästä esimerkkinä voisi mainita suomalaisen syntymäkuulovammaisten naimisiinmenon kiellon, joskin ilman sterilointia vuoteen 1973 saakka.”

Älä nyt vaan sano, ettei tämä ollut heti ensimmäisenä mielessäsi, kun ajattelit Bushia?!

http://www.youtube.com/watch?v=PIn9YmP7KCs

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviranomaiset suhtautuivat alun perin nihkeästi aspartaamin hyväksymiseen. Aspartaamin patentti oli yhdysvaltalaisen lääkejätin Searlen hallussa. Searle teki ensimmäiset kokeet aspartaamin turvallisuudesta omissa laboratorioissaan. Ne kokeet ovat yhä yksi tärkeimmistä todisteista aspartaamin käyttöä vastaan. Kaksi Searlen  omaa tiedemiestä pyrki virallista tietä vaikuttamaan siihen, ettei aspartaamia hyväksyttäisi, koska he olivat huolissaan sen terveysvaikutuksista.

Donald Rumsfeld houkuteltiin tuolloin Searle-yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän vaikutti poliittisilla suhteillaan siihen, että huolimatta hälyttävisätä tutkimustuloksista aspartaami hyväksyttiin yhdysvalloissa.


Tutkimuksissa on havaittu, että jo pienikin määrä aspartaamia aiheuttaa muutoksia rottien aivolisäkkeissä. Aspartaamin puolustajat totesivat, etteivät rottakokeet todista mitään ihmisistä.

On havaittu tilastollisesti merkitsevää nousua pahanlaatuisten kasvainten ja leukemian määrissä, kun koerotille annetttiin ravinnossa erilaisia määriä aspartaamia. Tutkijat arvelevat, että syöpäkasvainten ja leukemian saattaisi olla yhteydessä aspartaamin sisältämään metanoliin, joka niin hiirten, kuin ihmistenkin elimistössä muuttuu formaldehydiksi.

Tällä hetkellä turvallisena pidettynä aspartaamin päivittäinen saantimäärä (ADI) on 40mg painokiloa kohti. Keskimäärin tämä tarkoittaa 6- vuotiaalle noin 600mg päivässä.

Mutta kuinka moni keinotekoisten makeutusaineiden käyttäjä oikeasti teitää, mikä on hänen päiväsaantinsa?

Kuinka moni kevytpepsin juoja ja aspartaamijogurtin syöjä tai keinotekoisesti makeutettujan hera- tai muun proteiinivalmisteen syöjä tarkkailee päivittäistä saantiaan ja kirjaa ne ylös, jotta havahatuu sitten, kun yläraja lähestyy?

http://shelf3d.com/Search/aspartame

Mihin tästä päädytään?


Yritysten ahneudesta johtuen tulee melko selväksi, että kaikki elintarvikkeet tulevat myrkylliseltä joutomaalta, johon kukaan meistä ei voi luottaa. Meidän pitää tukea paikallisia maatiloja ja muuttaa ravintomme tuotanto takaisin kestävän kehityksen viljelytekniikoihin, jotka hyödyttävät väestöä ennenmminkin kuin vahingoittavat sitä.

Jos edelleen kulutat prosessoitua ruokaa, jossa on keinotekoisia makeutusaineita, pelaat uhkapeliä pitkäaikaisterveytesi ja hyvinvointisi kustannuksella. Ei ole mitään yrityksiä, jotka palvelisivat maataloutta, ja johon voitaisiin luottaa yleisen terveyden henkivartijana, ja säätelyvirastot, jotka vastaavat julkisesti tästä mandaatista, ovat samassa veneessä heidän kanssaan. Mihin näin joutuu siis elintarviketeollisuuden turvallisuus? Luulen sinun pystyvän kuvittelemaan sen.

Artikkelin kirjoittaja Marco Torres on erikoistutkija, kirjoittaja ja terveen elämäntavan kuluttaja-asiamies. Hänellä on oppiarvo julkisesta terveydestä ja ympäristötieteistä ja hän on asiantuntijapuhuja sairauden ennaltaehkäisemisessä, ympärisömyrkyissä ja terveyspolitiikassa.. 

Geenimanipuloitujen elintarvikkeiden merkitsemistä vaatinut prop 37 laki kaadettiin äänestyksellä Kaliforniassa, kun 53 % äänestäjistä olivat sitä vastaan. Näin ollen elintarvike ja myrkytysvirasto MONSANTO ja heidän muut monikansalliset kätyrinsä poistuivat erästä voittajina. Sillä tähän prop 37 lakimuutosta vastaan taisteluun upotettiin useita miljoonia näiden paholaisfirmojen puolelta. Voidaan kuitenkin hyvin todennäköisesti todeta, että äänestystulos oli fiksattu kuntoon, jotta lopputulos miellyttäisi psykoglobalisti-sakkia.

Maailmalla levisi tämän vuoden puolella nämä kauhistuttavat kuvat koe-eläin rotista, joille oli tarkoituksella syötetty geenimanipuloitua maissia ja kasvaimet syntyivät niiden johdosta. Kuvassa oleville koe-eläinrotille oli syötetty geenimanipuloitua maissia ja tulokset olivat hätkähdyttävät. Samoin myös koe-eläinrotat saivat myös Monsanton Roundup hyönteismyrkystä syöpäkasvaimia.


http://www.youtube.com/watch?v=E_HCYDkodro

Tähän myös Monsanto pyrkii meidän ihmisten kohdalla ja me elintarvikkeiden ostajat olemme näille globalisteille aivan samalla tavalla koe-eläimiä missä rotatkin. Kun vain tässä tapauksessa kyse on maailmanlaajuisesta valtaväestön eliminoinnista ja eugeniikasta.

Monsanton Roundup hyönteismyrkyllä myrkyttämiä elintarvikkeita aletaan myös myymään Suomessa sekä myös lihatuotteet muuttuvat ensimmäkseen geenimanipuloiduiksi, sillä että karjalle syötetään tästedes vain GMO-rehua. Joten sitten nämä GMO-siirtogeenit siirtyvät eläimeen ja eläimen kautta ihmiseen.

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2013/07/turussa-alettiin-kayttamaan.html

Suomen rehu, että Raision tehdas ovat siirtyneet jo tämän kevään aikana käyttämään geenimanipuloitua soijaa. Suomen rehun tehtaalla geenimuunneltu soija on otettu käyttöön rehun valmistuksessa. Kun taas Raision rehun tehtaalla geenimuunnteltu soija on otettu käyttöön sika- ja siipikarjarehuissa.

Syynä ovat tehtaiden mukaan muuntelemattoman soijan kalliimpi hinta ja heikentynyt saatavuus, eli näin se Monsanton elintarvikemafia saa haluamansa läpi ja on aloittanut nyt laajamittaisen maailmanlaajuisen ihmisten myrkytyskampanjan, jossa väestö sairaiksi heidän ruokapöydissään.

 

Geenimuunneltua rehua siis syötetään nyt karjalle ja sillä heikennetään sika sekä siipikarjan immuniteettijärjestelmä ja kaikki eläimiin tarttuneet sairaudet sekä bakteerit leviävät tuotannon mukana näihin kaupan hyllylle päätyneisiin lihatuotteisiin. 

Mutta vaikka olisit vegaani, eli kasvissyöjä niin edelleenkään et ole turvassa Monsanton myrkytyksiltä koska Roundup-tuholaismyrkkyjä taas ruiskutetaan kaikkiin ei luomuvihanneksiin.

Joten luomuruoka on enää ainoa terveellinen vaihtoehto ja senkin kieltämiseksi juonitellaan vaikka minkälaisia lakeja tuolla maailman kulisseissa tällä hetkellä. Tämä on jo siis eräänlaista biologista sodankäyntiä kaikilla mittapuilla mitattuna.

Geenimuuntelun teho on jo testattu koe-eläinrotilla ja kuten kuvasta näkee niin geenimanipuloitua soijaa saaneet GMO-rotat olivat saaneet isot kasvaimet tämän geenimanipuloinnin seurauksena, joten ainakin Montanton omistajien mielestä homma siis toimii, kun se kerta syöpää aiheuttaa.

On järkyttävää vielä huomata kuinka tiedeuskovaiset ja useat tiedelehdet ylistävät nyt tämän geenimanipuloinnin innovaatiota ja saarnaavat siitä ympäri maailman, että tämä pelastaa vielä nälänhädän maailmasta.

Mutta nyt viimeistään olisi aika jokaisen tulla pois sieltä laatikosta ja nähdä, että geenimanipulaatio ja Monsanto yhdessä on äärimmäisen vaarallinen kaksikko, josta olisi päästävä eroon nyt koko maailmassa ja Unkari laittoi tuulemaanjo tänä vuonna polttamalla useita Monsanton geenimanipuloidulle maissille kuuluneita peltoja.Lähde: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071517265251_uu.shtml
http://www.realfarmacy.com/hungary-destroys-all-monsanto-gmo-corn-fields/

Roundup kasvimyrkyn vaarallisuus salattu Suomessa

Monsanton Roundup-kasvimyrkkyjen vaarallisuus ja sen vaikutukset ollaan salattu myös Suomessa, jotta ihmiset eivät pääsisi jyvälle miten heitä myrkytetään elintarviketeollisuuden toimesta.

Yhdysvalloissa tiistaina Huffington Postissa julkaistussa raportissa kerrotaan, että Suomessakin käytössä olevan kasvimyrkyn vaarallisuus on salattu koko Euroopan Unionissa sekä Yhdysvalloissa. Raportin mukaan EU:n komissio on tiennyt maailman eniten myydyn Roundup torjunta-aineen vaaroista jo vuodesta 2002 lähtien.

Tutkijat havaitsivat, että glyfosaattia kestävä geenimuunneltu vilja aiheuttaa myös keskenmenoja maatilojen eläimille. Viljan oheen on kytkeytynyt aiemmin tuntematon taudinaiheuttaja, jonka elinolot tämä Monsanton Roundup kasvimyrkky mahdollistaa.

Huffington Postin mukaan Roundup-kasvimyrkkyä valmistava Monsanto ajaa parhaillaan EU:n parlamentissa läpi geenimuunnellun viljan kasvattamista sallivaa lainsäädäntöä. Raportin julkaisi Earth Open Source niminen järjestö, joka pyrkii edistämään kestävää ruuan tuotantoa.

Monsanton Roundup-tuholaismyrkyn salaaminen EU:n sekä Yhdysvaltain sisällä johtuu siitä, että kyseinen elintarvikkeiden myrkyttäminen on osana YK hanketta agenda 21, jonka päätarkoitus on depopulation, eli maailman väestön vähentämisoperaatio.

Yhdysvaltain Georgiassa sijaitsee jo tällainen tuntemattomien syvällä  lusiferistisessa pimeydessä  rypevien  ökyrikkaiden yksityishenkilöiden pystyttämä Georgia Guidestones graniittimonumentti Elbertin piirikunnassa, johon on kirjoitettu että maailmassa tulisi olla vain 500 miljoonaa ihmistä, jotta täällä psykosakki pystyisi paremmin hallitsemaan 500 miljoonaista sirutettua orjaluokkaansa.

Tämä kyseinen teksti muistuttaa hyvin paljon sitä maailman valtapsykosakin suunnitelmaa uudesta maailmanjärjestyksestä samanlaisine depopulaatiohankkeineen.

Yksi depopulaatiohanke joka on jo käynnissä on tämä elintarviketeollisuuden myrkyttäminen Monsanton toimesta sekä myös näiden lukuisten yksityisten suihkukoneiden suorittamat kemikaalisuihkutukset (Eng. chemtrails), jolla myrkytetään ilmakehään monia myrkkyjä ihmisten hengitettäväksi.

Mutta myös yksi väestön vähennysmuoto on myös rokotukset, koska niillä saadaan heikennettyä erityisesti nuoremman valtaväestön immuniteetti.

Jokainen pystyy suojautumaan Monsanton myrkytykseltä käyttämällä enemmän orgaanisia elintarvikkeita, eli luomua ja vaikka se on kalliimpi vaihtoehto, niin terveys kannattaa kuitenkin pistää etusijalle näiden myrkytettyjen halvempien elintarvikkeiden sijaan.

Lähde:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Raportti+Suomessa+k%C3%A4ytetyn+kasvimyrkyn+vaarallisuutta+salattu/1135266792715

http://www.youtube.com/watch?v=YIryovc-2lM

http://www.morphcity.com/home/71-food-and-depopulation-part-2-of-4

Monsanton ainoa poliittinen agenda on sama kuin YK:n agenda 21, eli depopulaatio. Eli siis maaplaneetan massaväestön eliminointi ja se käy kyllä helposti geenimanipulaatiolla, kun saadaan myös väestö sitä mukaa steriiliksi, eli eivät tuota enää jälkikasvua.

Lähde: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=7971

Äskettäin maailmalla tuli julki kuinka Monsanton geenimanipuloitua maissia syöneet rotat olivat saaneet useita kymmeniä kasvaimia. Tämä todistaa sen, että geenimanipuloinnin tarkoituksena ei ole suinkaan vähentää nälänhätää maailmalla, vaikka Monsanto sitä jatkuvasi tällä verukkella perustelee.

Geenimanipuloitujen elintarvikkeiden tarkoitus on vain heikentää maailmanväestön terveyttä entisestään ja oikeastaan tällä keinoin pyritään harventamaan väestöä hinnalla millä hyvänsä.

Geenimanipulointi otti nyt suuren asekeleen kohti globaalia massaväestön myrkytystä, sillä Monsanto on onnistunut nyt EU:n yhteislobbauksella saamaan myös Suomessa useat lihantuottajat siirtymään geenimanipuloidun rehun käyttöön. Tämä siis tarkoittaa sitä, että esim. geenimanipuloitua soijaa syövät eläimet saavat samoja tauteja kyöten syöpää, kuin nämä geenimanipuloidut koe-eläimet ja automaattisesti kun ihmiset sitten syövät vakavasti sairastuneiden eläimen lihaa, niin se ei voi olla vaikuttamatta myös ihmisiin.

Kuvassa oleville koe-eläinrotille on syötetty geenimanipuloitua maissia ja ne aiheuttivat laajoja syöpäkasvaimia. Nyt kohta maailman väestö – poislukien psykosakki, joka pääsee seuraamaan kuinka ihmiset tulevat seuraavaksi koe-eläimiksi geenimanipuloinnille.

Suomalaisista liha-alan yrityksistä nyt Tapiola, Pajuniemi ja Kivilylä ovat ilmoittaneet, että heidän sopimustuottajat eivät käytä GMO-rehua. Saarioinen on myös kertonut, että gm-rehua ei ole käytetty heidän broilerituotteissa. Snellmanin myymä sian- ja naudanliha on Snellmanin mukaan GMO-vapaita. 

GM-rehua saattaa olla käytetty Atrian, HK:n, Järvi-Suomen portin ja Poutun tuotteissa. Painotettakoon vielä, että myös useat Rainbow merkkiset lihatuotteet ovat HK:n valmistamia.

Lisäksi myös nykylainsäädännön mukaan kenenkään liha tai kananmunientuottajien ei tarvitse merkitä pakkauksiin, että onko ne geenimanipuloituja.

Valio ja Satamaito ovat sopineet, että lypsykarjalle ei syötetä gm-rehua.

Suomen rehu ilmoitti maaliskuussa 2013, että se alkaa käyttämään geenimanipuloitua soijaa sikojen ja siipikarjan rehuissaan. LSO aloitti gm-soijan maahantuonnin jo vuonna 2007.

Eurooppaan tuotava geenimuunneltu soija on muokattu kestämään rikkaruohontorjunta-aineita. EU-maihin on sallittua tuoda Monsanton glyfosaatin kestävää Roundup Ready soijaa sekä Bayerin gm-soijaa, joka kestää glufosinaattia.

Atria sekä Snellman jäivät jo aiemmin tänä vuonna kiinni naudanpaistijauheliha-pakkausten sisältömäärien väärentämisestä ja ilmoittivat pakkausselosteessa todellisen lihan osuuden tahallisesti väärin. Lihaosuus oli pakkauksessa esim. 70 % ja todellisuudessa se oli vain 5% jne. Eli tästä siis huomaamme sen, että elintarviketeollisuuteen ja näihin valmistajiin ei oikein tänään kuluttaja voi oikein luottaa, koska kusetus näyttäisi olevan ainoa markkinoinnin elinehto.

Haluaisin myös painottaa, että myöskään vegaanit eivät ole turvassa geenimanipuloinnilta, sillä kaikki vihannekset jotka eivät ole luomuja saattavat olla ihan yhtä samalla tavalla myös geenimanipuloituja ja tästä syystäkin luomuvihannesten saatavusta pyritään koko ajan heikentämään ja lopulta jopa kieltämään niiden myynti kokonaan. Koska tämä, että nyt nämä geenimanipuloinnin salat tulevatkin julki ja ihmiset alkavat tajuamaan miten vakavasta asiasta tässä nyt on kysymys, että nämä Esko Valtaojat voivat kyllä painua muualle saarnaamaan geenimanipuloinnin nerokkaista innovaatioista, jotka pelastavat nälänhädän.

Tämän Rockefellerien  Monsanton salainen poliittinen agenda ei ole pelastaa maailmanlaajuista nälänhätää tällä laajamittaisella geenimanipulaatiolla, vaan se on osa YK:n agenda 21:stä, joka tarkoittaa koko maailmanväestön depopulaatiota.

http://www.youtube.com/watch?v=fHXIs4uJAmE

Bilderberg-sakin päättämällä talouskurillakin nimenomaan tapetaan ihmisiä, valtaväestöä, ja nuo 27% työttömyyslukemat Kreikassa ja muissa EU:n kriisimaissa ovat mitä puhtainta eugeniikkaa ja sen myös tietävät jokainen ylempi ”eliittitason” ministeri tässä maassa, mutta se ei ole valmis tekemään asian parantamiseksi mitään.

Suomea viedään yhtä lailla lopulliseen tuhoon niin kauan kuin Suomen valtio pidetään kiinni EU:ssa ja parhaillaan psykosakki juonittelee EU:n yhteistä liittovaltiohanketta kansojen selän takana.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/poliiisi-puhutti-eu-keskustelua-hairinneet-mielenosoittajat/2013/05/1751252


Maailman väestö kun tulisi saada laskettua vain 500 miljoonaan, niin siitä voi jokainen laskea, että millainen matka salaisella psykosakilla on tämän tavoitteen toteutumiseen ja eräiden psykosakin ajatushautomoiden kuten kolmensadanmiehen komitean suunnitelmissa 2050 tämä 500 miljoonaa ihmistä olisi enää jäljellä. 

Lähde: http://www.hs.fi/talous/Geenimuunnellun+soijan+tuonti+tuplaantumassa/a1362540810896

http://www.gmovapaa.fi/ajankohtaista/kotimaan-uutiset/gmo-vapaita-lihatuotteita-markkinoilla/

http://www.mindo.fi/maailmanlaajuinen-marssi-monsantoa-vastaan-la-25-5-myos-helsingissa-turussa-ja-oulussa/#.UYggnbXxrwg

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=5106

Suurimpia viljelyskohteita GMO-tuotannossa ovat maissi, soija ja rapsi. Suurin osa niistä tuotetaan Yhdysvalloissa.

Esim. näistä aamiaismuroista löytyy Monsanton geenimanipuloitua maissia ja näitä aamiaismuroja myydään myös meillä Suomessa.

The top 10 breakfast cereals most likely to contain Monsantos GMO corn Kelloggs Corn Pops

The top 10 breakfast cereals most likely to contain Monsantos GMO corn Kelloggs Corn Flakes

The top 10 breakfast cereals most likely to contain Monsantos GMO corn Frosted Flakes

The top 10 breakfast cereals most likely to contain Monsantos GMO corn Corn Chex

Monsanton geenimanipuloitu maissi on kuitenkin jo ehditty kieltää mm. Saksassa ja Ranskassa, mutta ei Suomessa, koska

Jyrki Kataisen (kok) hallitus on antamassa asetusta, joka estää maataloustilojen siirtymistä luomutuotantoon, sanoo keskustan kansanedustaja Jari Leppä. Hän on eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja. Kysy itseltäsi: ”Mitä Jyrki Katainen saa tästä henkilökohtaisesti?” Olisikohan oikea vastaus: ”KÄTEISTÄ!”

Valmisteilla oleva asetus on jo yleisesti tiedossa, mutta hallitus ei reagoi asiaan millään lailla. Asetuksella estetään uusien maatalouden ympäristötukisitoumusten tekeminen tänä ja ensi vuonna. Käytännössä tämä estää kannattavat sukupolvenvaihdokset maatiloilla, Leppä lisää.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja luomuviljelijä Kimmo Tiilikainen määrittelee hallituksen toiminnan lyhytnäköiseksi.

Hallituksen ohjelmaan on kirjattu luomu- ja lähiruoan kääntäminen vahvaan nousuun Suomen maatalouspolitiikassa. Nyt hallitus ampuu omia tavoitteitaan alas. Luomualan kasvua vaikeutetaan ja uusien luomuviljelijöiden tulo alalle estetään.

Monsanto on maailman salaisen korporaatiosakin käsikassara joka ajaa ennenkaikkea lääketeollisuuden korporaatioiden etuja ja siihen kuuluu etunenässä kaiken luomutuotannon alasajo. Koska luomuruoka uhkaa jo lääketeollisuutta ja mm. verenpainelääkkeet sekä niihin liittyvä ääretön bisnes heikkenee jos kansat alkavat tajuamaan, että heitä on jatkuvasti kusetettu ravintosuosisusten kautta mm. valehtelemalla luomuruoasta olematta kertomatta sen terveydellisistä vaikutuksista ollenkaan.

Sen sijaan Monsanto pyrkii laaja-alaisesti soluttautumaan jokaiseen maailman valtioon ja lobbaamaan sinne geenimanipuloitua tuotantoa sekä pakottamaan viljelijät käyttämään useita myrkyllisiä kemikaaleja jotta näiden maiden väestö saadaan tällä tavalla sairaaksi ja tätä kautta riippuvaiseksi lääkkeistä.

Suurien väestöjen eliminointi tapahtuu koko ajan ja se on targetoitu jokaisen meidän ruokalautaselle. Koska hyvin harva meistä edes tiedostaa mitä me suuhun pistämme.

Tästä näemme sen mitä Suomen kokoomus välittää Suomen kansan terveydestä? Sillä miten tällaiset vallassa olevat killuminazipsykoille liputtavat  ymmärtämättömät pystyisivät valvomaan Suomen kansan puolia ja etuja.

Kansan pitäisi viimeistään tässä vaiheessa herätä mutta se on edelleen nukutetty tiiviisti median ja keinoviihteen avulla vaikka murto-osa on herännyt.

Eduskunta on lyönyt läpi lain, joka oikeuttaa alentamaan keskeyttäneiden opiskelijoiden toimeentulotukea 40 % joka tekee näin ollen 419 EUR suuruisesta toimeentulotuesta 253 euroa pois. Eli näiden syrjäytyneiden nuorien pitäisi pärjätä 166 eurolla/kk.

Ensinnäkin on tehtävä selväksi, että tämän muutoksen takana ei ole SATA-komitea vaikka näin julkisesti esitetään.

Rahasta ja valtion säästötoimista tämä ei myöskään ole kiinni, sillä kuten kaikki muistavat, niin Kreikan apupakettiin otettiin useita miljardeja valtion kassasta.

Portugalin apupakettiin otettiin useita miljardeja jälleen valtion kassasta ja tullaan ottamaan muidenkin euromaiden kohdalla.

Tämän järjettömän lakiuudistuksen takana on euroopan unionin asioita hoitava salaisen maailmanhallituksen kerho nimeltä Bilderberg-ryhmä, jossa rosvopsykosakki suunnittelee joka vuosi mitenkä edetään uuden maailmanjärjestyksen toteutuksessa.

http://www.youtube.com/watch?v=7SiJo66MHvk

http://www.youtube.com/watch?v=eYaPo77XbJo

Rockefellerin perustama Council For Foreign Relations (CFR)  sekä Trilateral Comission on taas keskittynyt enemmän Yhdysvaltoihin. Mutta kolmensadan komitea (Committee of 300) on jo sellainen psykojen konnakerho, että sinne ei enää millään YLE:nkään rivijournalistilla ole asiaa. Koska tuolla tehdään erittäin brutaaleja päätöksiä maailmanpoliittisista asioista kuten esim. Afrikkalaiseen sekä Aasialaiseen väestöön kohdistuneita väestön eliminointisuunnitelmia mm. biologisilla aseilla. Vaikkakin sitäkin esiintyy nyt, että Monsanto aikoo pakottaa koko Afrikan maanviljelijöiden käyttää vain Monsanton siemeniä, joista syntyy yli 80% huonompi sato kuin täysin luonnonmukaisista jyvistä.

Kuitenkin tässä alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen leikkauksessa on käynnissä tällä hetkellä rikollisen maailmanpsykosakin (illuminati) väestönvähennykset ja ne käsittävät useita eri hankkeita kuten esim. nollakasvu ja juuri tämä äsken tapahtunut alle 25-vuotiaan väestön oikeusmurha kuuluu tähän.

Koska nollakasvussa massatyöttömyyden lisääntyessä on tarkoitus saada tämä väestöluokka syrjäytymään ja ajaantumaan aina rappioalkoholismiin, joka johtaa sitten itsemurhiin jne. Mutta tässä tapauksessa tämä väestöryhmä ollaan kohdistettu erityisesti nuoriin ja alle 25-vuotiaisiin, koska heidän niskassa on tämänkin maan tulevaisuus, niin nämä globalisteihin kuuluvat psykokonnat haluavat kohdistaa nämä tuhotoimet heihin tästä syystä.

Virallisesti tämä väestöneliminointihanke kulkee nimellä ”Global 2000” ja sen tulokset näkee suoraan tilastonumeroina itsemurhatilastoissa joissa suorastaan köyhyys/syrjäytyminen/työttömyys/rappioalkoholismi ja huumeiden käyttö kulkevat kaikki käsikädessä.

Näillä globalisti psykoilla onkin nyt useita maailmanlaajuisia projekteja jonka motiivina on suuren väestön eliminoiminen ja se tapahtuu mm. elintarviketeollisuuden myrkyttämisellä ja sitä ohjaa sekä hallitsee Monsanto , joka tätä nykyä on lyöttääntynyt yhteen XE/Blackwater organisaation kanssa, joka on tätä nykyä maailman suurin palkka-armeija.

Kyseessä on sama taho joka oli Irakissa useiden veristen massamurhien takana ja heidän suurin toimeksiantaja on USA:n salainen tiedustelupalvelu.

http://www.youtube.com/watch?v=x-CrNlilZho

http://www.youtube.com/watch?v=-OumDcU_Ndo

WHO kirjoitti
tiedotuslehdessään ”Bulletin of the World Health Organisation” numerossa
47 sivulla 259 vuonna 1972: ”Tulisi tehdä yritys sen toteamiseksi,
voivatko virukset itse asiassa panna liikkelle valikoivia vaikutuksia
vastustuskyvyn toimintaan. Tulisi katsoa sitä mahdollisuutta, että
voitaisiin heikentää vastustuskyvyn reaktiota virukselle, jos tarttuva
virus vahingoittaa enemmän tai vähemmän valikoivasti virukselle
reagoivan solun.” Selvällä suomenkielellä sanottuna WHO kehoitti
kehittämään juuri AIDS:in kaltaisen viruksen! WHO kertoi lisäksi, että
jos uusi viruksen luomus toimisi, niin monista kauhistuttavista ja
kuolettavista tarttuvista viruksista voitaisiin tehdä jopa vielä
kauhistuttavampia ja pahanlaatuisempia. Eikös olekin omituista tekstiä
terveysjärjestön kirjoittamaksi?

Ensimmäiset AIDS-tapaukset ilmaantuivat 1970-luvulla ja pian siitä tuli
maailmanlaatuinen ongelma. Asiantuntijat olettivat, että HIV-tartunta on
peräisin vihreästä apinasta Afrikassa. AIDS alkoi kuitenkin
samanaikaisesti Yhdysvalloissa, Haitissa, Brasiliassa ja
Keski-Afrikassa, joten tuon vihreän apinan on täytynyt olla
suihkukonelentäjä! Vihreän apinan solujen geenirakenteen tutkimus onkin
osoittanut, ettei ole geneettisesti mahdollista siirtää AIDS-virusta
luonnollisella tavalla apinoista ihmiseen.

Vuonna 1987 tapahtui suuri paljastus. Arvostettu sanomalehti ”London
Times” kirjoitti 11.5. etusivulla: ”Isorokkorokote pani alulle
AIDS-viruksen.” HIV-tartunnat vastasivat täysin WHO:n rokotusohjelmaa
Haitissa, Brasiliassa ja Afrikassa, jossa Zairessa eniten rokotuksia
saaneena oli myös eniten HIV-tartuntoja. Artikkeli sai alkunsa siitä,
kun WHO itse alkoi epäillä, oliko sen rokotusohjelmalla yhteyttä
AIDS-epidemiaan. Se vuokrasi ulkopuolisen tutkijan ottamaan asiasta
selvää. Tutkija löysi selvän yhteyden HIV-tartuntojen ja rokotusohjelman
välillä. WHO kuitenkin salasi tutkimusraportin, jolloin tuo tutkija
kääntyi ”London Times” -lehden puoleen. Paitsi Lontoossa, sokkiuutinen
joutui täydelliseen uutispimentoon, eikä sitä julkaistu
päätiedotusvälineissä missään muuallapäin maailmaa.

 

http://www.youtube.com/watch?v=TRHLQInqUW8&feature=related

Vaikka ”London Times” -lehden artikkeli sanoikin, että
isorokkorokotusohjelma laukaisi Afrikassa piilevän taipumuksen saada
AIDS, on myöhemmin todettu, ettei ole minkäänlaista tieteellistä
todistetta siitä, että AIDS-virus olisi ollut Afrikassa ennen WHO:n
rokotusohjelmaa. Totuuden tuojina AIDS:sta ovat olleet etummaisina
amerikkalaiset lääkärit William Douglass ja Theodore Strecker. Tri
Streckerin perinpohjaiset tutkimukset osoittivat, että Kansallinen
syöpäinstituutti ja WHO loivat yhteistyössä AIDS-viruksen
laboratorioissaan Fort Detrickissä. AIDS-virus syntyi yhdistämällä kaksi
tappavaa retrovirusta eli lehmissä esiintyvän leukemiaviruksen (BLV) ja
lampaissa esiintyvän visnaviruksen toisiinsa ja kasvattamalla niitä
sitten ihmisen kudosviljelmässä. Tri Douglass väittää lisäksi, että
HIV-virus ei ole huonosti tarttuva virus. Se voi elää jopa 10 päivää
kuivalla lautasella.

Miksi AIDS on sitten pesiytynyt homoseksuaaleihin? Vanhoista
verinäytetutkimuksista on havaittu, että Yhdysvalloissa ei ollut
olemassa AIDS-virusta ennen vuotta 1978. AIDS:in äkillinen leviäminen on
osoitettu olevan selvästi yhteydessä homoseksuaaleille annetun
hepatiitti B-rokotusohjelman kanssa. Jostain selittämättömästä syystä
Puolassa syntynyt Venäjällä opiskellut tri W. Szmuness pääsi New Yorkin
veripankin päälliköksi muutettuaan maahan vasta vuonna 1969. Hän määräsi
säännöt hepatiittirokotetutkimukselle, joissa hyväksyttiin 20-40
vuotiaat mieshenkilöt, jotka EIVÄT olleet yksiavioisia! Voitko keksiä
tällaiselle vaatimukselle mitään muuta syytä, kuin taudin levittäminen?
Tri Szmuness kuoli myöhemmin vieden salaisuuden mukanaan.

Näin AIDS levisi myös Yhdysvaltoihin. Roy Livesey kirjassaan
”Understanding the New World Order” (Uuden maailmanjärjestyksen
ymmärtäminen) kertoo raportissa vuodelta 1980, jossa Rooman klubin jäsen
ja biologi sanoo eräässä amerikkalaisessa yliopistossa: ”On tärkeää,
että Yhdysvallat vähentää väkilukuaan kahdella kolmasosalla seuraavan 50
vuoden aikana.” Väkiluvun vähennys on siellä tosiaan juuri käynnissä.

Tri Theodore Strecker lähetti kirjeitä muutamiin maailman
arvostetuimmista lääketieteellisistä lehdistä, mutta yksikään ei
julkaissut hänen kirjoitustaan. Esim. Lancet -lehti vastasi hänelle,
että sen kirjeosasto on liian täynnä sinne saapuneita kirjoituksia.
Viime aikoine on kuitenkin ollut maailman lehdissä yksittäisiä
kirjoituksia, joissa asiantuntijat ovat sanoneet, että AIDS on luotu
laboratoriossa. ADIS:in alkuperästä on saatavana hyvin mielenkiintoinen
video ”The Strecker Memorandum”, jota voi tilata osoitteesta: The
Strecker Group, 1501 Colorado Blvd, Eagle Rock, CA 90041, USA. Aihetta
valaisee hyvin myös kirja Dr Alan Cantwell: ”AIDS And The Doctors of
Death”, Aries Rising Press, Los Angeles, USA.

WHO ei varmaankaan myönnä osallisuuttaan AIDS:in levittämisessä. Jo
korvausvaatimukset olisivat liian suuret puhumattakaan
maineenmenetyksestä. Vaikka maailman väkiluku onkin laskenut AIDS:in
johdosta, ei maailmaa yhdentävien taustavoimien voida virallisesti
osoittaa olevan AIDS-ongelman takana. On kuitenkin helppo todeta, että
AIDS:in syntymisessä ja leviämisessä on todella jotain mätää. Sitä
todistavat myös perusteettomien apinateorioiden levittäminen virallisena
totuutena maailman päätiedotusvälineissä, jotka ovat valtaeliitin
kontrollissa. Samanaikaisesti yhteys WHO:n rokotusohjelmaan salataan.
Lisäksi AIDS sopii hyvin Hegelin teoriaan.

Sen sijaan, että keskittyisimme syntipukkien kaivamiseen, meidän tulee
levittää tietoa siitä, että parannuskeino AIDS:iin on ollut olemassa jo
useamman vuoden. Se on kuitenkin odotetusti joutunut täydelliseen
uutispimentoon. Ja jos jotakin on päässyt julkisuuteen, se on leimattu
puoskaroinniksi ja humpuukiksi.

Tri Theodore Strecker lähetti kirjeitä muutamiin maailman
arvostetuimmista lääketieteellisistä lehdistä, mutta yksikään ei
julkaissut hänen kirjoitustaan. Esim. Lancet -lehti vastasi hänelle,
että sen kirjeosasto on liian täynnä sinne saapuneita kirjoituksia.
Viime aikoine on kuitenkin ollut maailman lehdissä yksittäisiä
kirjoituksia, joissa asiantuntijat ovat sanoneet, että AIDS on luotu
laboratoriossa. ADIS:in alkuperästä on saatavana hyvin mielenkiintoinen
video ”The Strecker Memorandum”, jota voi tilata osoitteesta: The
Strecker Group, 1501 Colorado Blvd, Eagle Rock, CA 90041, USA. Aihetta
valaisee hyvin myös kirja Dr Alan Cantwell: ”AIDS And The Doctors of
Death”, Aries Rising Press, Los Angeles, USA.

WHO ei varmaankaan myönnä osallisuuttaan AIDS:in levittämisessä. Jo
korvausvaatimukset olisivat liian suuret puhumattakaan
maineenmenetyksestä. Vaikka maailman väkiluku onkin laskenut AIDS:in
johdosta, ei maailmaa yhdentävien taustavoimien voida virallisesti
osoittaa olevan AIDS-ongelman takana. On kuitenkin helppo todeta, että
AIDS:in syntymisessä ja leviämisessä on todella jotain mätää. Sitä
todistavat myös perusteettomien apinateorioiden levittäminen virallisena
totuutena maailman päätiedotusvälineissä, jotka ovat valtaeliitin
kontrollissa. Samanaikaisesti yhteys WHO:n rokotusohjelmaan salataan.
Lisäksi AIDS sopii hyvin Hegelin teoriaan.

Sen sijaan, että keskittyisimme syntipukkien kaivamiseen, meidän tulee
levittää tietoa siitä, että parannuskeino AIDS:iin on ollut olemassa jo
useamman vuoden. Se on kuitenkin odotetusti joutunut täydelliseen
uutispimentoon. Ja jos jotakin on päässyt julkisuuteen, se on leimattu
puoskaroinniksi ja humpuukiksi.

Sauli Niinistö on ilmoittanut, että SUOMI PITÄÄ ASEMOIDA UUTEEN MAAILMANJÄRJESTYKSEEN. NWO eli New World Order (Uusi Maailmanjärjestys) yrittää tappaa mahdollisimman paljon ihmisiä. Tästä osoituksena HI-virus/AIDS jonka rikas eliitti rahoitti ja kehitti laboratoriossa ja joka levitettiin ympäri maapalloa WHO:n rokotusohjelman avulla.

Merkittävää kuitenkin on, että yht´äkkiä AIDS-tapauksia alkoi ilmaantua ympäri maailman samanaikaisesti.

Jos HI-virus olisi levinnyt ihmisistä toisiin kuten virallinen tarina koittaa uskotella, se olisi levinnyt paljon hitaammin ja lähtenyt yhdestä paikasta liikkeelle.

Näin ei kuitenkaan käynyt, koska ihmiset kehittivät AIDS:in ja levittivät sen ympäri maailmaa.

Tässä aiheeseen liittyviä videoita:

Alex Jonesin dokumentti ”EndGame – The Bluebrint For Global Enslavement” joka kertoo maailmaneliitin suunnitelmista tappaa vähintään 80 prosenttia maailman väestöstä jotta jäljelle jääviä olisi helpompi kontrolloida:

”Robert B. Strecker M.D. PhD, presents with documented evidence the Truth about AIDS being a Man-Made Disease. In this now classic 1988 video, he lectures on how the ’Virus’ was Predicted, Requested, Created and introduced into human population through Medical Injection Programs”.

Strecker memorandum, koko video: 


http://www.youtube.com/watch?v=x-CrNlilZho

http://www.youtube.com/watch?v=-OumDcU_Ndo

Rokotteilla on myös suuri rooli väkiluvun eliminoinnissa koska niillä on tarkoitus tuhota rokotteen ottajien immuniteettijärjestelmä, sekä tehdä heidät hedelmättömiksi.

 

Suomen 7-9 luokkalaisten tyttöjen pakkorokotukset osa maailmaneliitin pakkosterilointi-ohjelmaa

 

 

Suomessa on aloitettu 7-9 luokkalaisten tyttöjen pakkorokotukset HPV kohdunkaulansyöpää ehkäisevillä rokotteilla.

Kuitenkin totuus näistä pakkorokotuksista ei ole kohdunkaulansyövän ehkäisy, vaan se on nuoremman naisväestön (7-9 luokkalaiset) pakkosterilaatio.

Rokotusasiantuntija jo sanoi tässä hiljattain, että kaikki tytöt rokotetaan Suomessa vanhemmilta lupaa kysymättä.

Japanissa näiden HPV-rokotteiden pakkorokotukset aloitettiin jo aiemmin ja siellä ne ovat jo tutkitusti aiheuttaneet hedelmättömyyttä, pitkäaikaista kivuntunnetta ja nyt japanin hallitus haluaa lakkauttaa koko HPV-rokoteohjelman.

YK agenda 21 käsittää depopulaatio ja väestön pakkosterilisaatio-ohjelman ja tämä nyt käynnissä oleva suomen 7-9 luokkalaisten tyttöjen pakkorokotusohjelma on osa tätä.

Eli sitten kun tämä väestönosa on pakkosteriloitu näillä HPV-rokotteilla niin ne eivät pääse enää lisääntymään. Sillä maailman salaisen valtaeliitin ja YK:n agenda 21 depopulaatiohankkeesen kuuluu kaikkien perheinstituutioiden hajottaminen, koska ne eivät edesauta uuden maailmanjärjestyksen toteutumista. Joten pakkosterilointi on yksi keino estää väestöä lisääntymästä.

Kuitenkin jos nyt esimerkiksi tekee laskutoimituksen, että jos psykopaatti-illuminatin ajatushautomot ovat mm. suunnitelleet eliminoivansa 4 miljardia ihmistä vuoteen 2050 mennessä. Niin sehän tekisi jakolaskutoimituksena yli 300 000/päivä. Että kovin kiire tulee psykosakilla tässä hankkeessa.


Lähteet: http://www.naturalnews.com/041099_Gardasil_side_effect_Japan_infertility.html

http://www.magneettimedia.com/hpv-rokotukset-aiheuttavat-japanissa-hedelmattomyytta/

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/258274-laakari-%E2%80%9Domia-tyttariani-en-rokottaisi%E2%80%9D-%E2%80%93-nain-thl-vastaa-hpv-kohuun


WHO (World Health Organization) voi minä hyvänsä julistaa maailmanlaajuisen pandemian ja se tarkoittaisi sitä, että Suomessa aloitettaisiin pakolliset rokotukset, koska Suomi on jo allekirjoittanut 194 muun maan kanssa IHR-sopimuksen.

Jonka nojalla sen on noudatettava tätä pakkorokotuslakia.

Sikainfluenssapandemian aikana lukuisat maailman suurimmat rokotefirmat yrittivät tyrkyttää näitä immuniteettisuojaa heikentäviä rokotteita maasta maahan ja Suomikin oli listalla.

Tuolloin kuitenkin silloinen pääministeri Matti Vanhanen kuuli suomen kansan pakkorokotusaikeista vuoden 2009 salaisessa suljettujen ovien takana pidetyssä Bilderberg kokouksessa ja heti Suomeen tultuaan Vanhanen muutti suomen tartuntalakia niin, että Suomen kansa säästyi pakkorokotuksilta. 


Joten rokotevalmistajat jäivät näppejään nuolemaan ja suomen väestön pakkorokotussuunnitelma pysähtyi. Mutta samalla myös loppui Matti Vanhasen poliittinen ura sekä häntä ei enää tuon 2009 jälkeen kutsuttu tämän salaisen Bilderberg-ryhmän vieraaksi.

Nyt tätä lääketeollisuuden BIG PHARMAA suomessa hallitusohjelman ohessa lobanneet jenkkikonsultit ovat saaneet päättäjille tämän tartuntatautilain uudistamisen ja tätä lakia yritetään saada voimaan vuonna 2015, mutta sote-uudistus ja tuleva potilaiden vapaa liikkuvuus tuovat valmisteluun vielä lisää hiottavaa. Nykyisinkun tartuntatautityöstä vastaavat pääosin kunnat, sairaanhoitopiirien tukemana ja THL toimii BIG PHARMA:n suulla ja saa miljoonia lobbausrahaa kertoessaan mitä lääketeollisuuden BIG PHARMA haluaa mm. rokotteiden turvallisuudesta, jota ei yleensä tutkita ollenkaan.

Koska muuten särkyisi tämä THL:n ylläpitämä illuusio ja pelottelu pienen flunssan vaarallisuudesta, jolloin rokotusinto vähenisi ja rokotevalmistajat jäisivät ilman miljardejaan suomen osalta. Kuten kävi sikainfluenssapandemian aikana.

Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri sekä dosentti/ylilääkäri  Anni Virolainen-Julkunen kirjoittaa Tesso-lehdessä (Sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakausilehti) kuinka tartuntalakia juonitteleva ryhmä on pohtinut nyt yksilön vapauden ja vastuun rajoja.

Kun tällä tartuntalailla virallisesti haluttaisiin suojella koko väestöä ja silloin maailman terveysjärjestö WHO:n julkistama tartuntavaara voi pakottaa rajoittamaan kansalaisten vapauksia. Eli pakottamaan koko suomen väestön ottamaan rokotus vaikka aseella uhaten, jos poikkeustila olisi jo julistettu.

Näin ollen onkin selvää, että mikään muu kuin fasistiseen maailmanhallintoon tähtäävä valtaeliitti ja heidän YK:n agenda 21 suunnitelmaan tähtäävä valtavöestön eliminointi/depopulaatiohanke käyttää näitä samoja väkivaltaisia pakkorokotuskeinoja näiden sairaiden kontrollifriikkien suunnitelman toteuttamiseksi ja siitä voitte olla varmoja, että niin kauan kuin tämä heidän alullepanemansa EU on olemassa. Niin se pistetään aina asialle ajamaan tätä samaa pakkorokotuslakia (tartuntalaki) Suomessa. Ellei sitä ennen suomen kansalaiset onnistu pistämään kapuloita rattaisiin ja uskoisin, että tämä sikainfluenssapandemia oli jo viimeinen niitti suomalaisille ja sen aiheuttamat narkolepsiat. Että meillä on jo mitta täynnä näille kontrollifriikeille paskiaisille, jotka pyrkivät jatkuvasti myrkytämään koko kansan immuniteetin näillä uusilla piikeillään. Tässä maassa ei pakkorokoteta ketään.

Lähde: http://www.tesso.fi/kasvot/anni-virolainen-julkunen-mikrobit-askeleen-ihmista-edella

Ja tämä sairas yhteiskunta pitää huolen siitä, että sairaaloissa riittää väkeä mm. sosiaalisen syrjääntymisen aikaansaaman pahoinvoinnin johdosta. On korkeat työttömyysluvut, joista seuraa korkeat alkoholismiluvut, alkoholismisairaudet, alkoholismikuolemat sekä tietenkin nämä kansalliset sepelvaltimo/sydän ja verisuonitaudit.


Sitten tässä samalla kokkarimafiat ja muut vale-liberaalit haluavat yksityistää kaiken, eli heikentää myös köyhien ihmisten terveyspalvelut tällä järjesttömällä kuntauudistuksella. Siitä sitten seuraa sitä, että mahdollinen apu on enää saatavilla yhä harvempaan kotiin. Kun rikas eliitti käy edelleen yksityisellä sektorilla lääkärissä ja heille joku 245 €/per terveyskeskuskäynti ei maksa missään mitään.

Tähän jatkuvaan ja iänikuiseen työttömyysongelmaan olisi helppo ratkaisu olemassa ja se on perustulo (kansalaispalkka). Mutta arvatkaapa miksi sitä ei suostuta toteuttamaan ?

Se paikkaisi samantien tämän iänikuisen syrjäytymisen ja köyhyysongelman. Mutta sehän ei nykyisessä kapitalistisessa järjestelmässä olisi millään tavalla normaalia, että voitaisiin saavuttaa taloudellinen vakanssi ilman vähintään 160 työtunnin hikistä palkkaorjuudessa kärsimistä joka kuukausi. Se samalla veisi valtaa istuvilta poliitikoilta ja muilta ylemmiltä päättäjiltä.

Työttömyyden ymmärtämättömyydessä näkyy vahvimpana ymmärtämättömyys koko rahajärjestelmästä, sillä eihän edelleenkään kouluissa opeteta nykyisen raha ja talousjärjestelmän todellista rakennetta, eli sitä että raha on velkaa. Eli kaikki liikkeellä oleva raha on jonkun toisen velkaa.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kahdeksan miljardin euron lisäleikkausvaatimuksillaan.

Leikkauspolitiikan tuhoisuuden pitäisi olla selvää kaikille 90-luvun lamaan ja sen jälkiseurauksiin tutustuneille. Hetkelliset ja näennäiset säästöt on maksatettu moninkertaisesti tulevaisuudessa, paitsi rahana, myös lukemattomien ihmisten haaskattuina elämisen mahdollisuuksina.

Samalla kun vaatimukset säästö- ja kuripolitiikan tiukentamisesta kaikuvat nyt läpi Euroopan, niiden talousongelmia entisestään pahentavat vaikutukset tulevat entistä kirkkaammin päivänvaloon. Yksi kiistanalaisen tieteenalan – taloustieteen – haara, uusklassinen talousteoria on saanut vuosikymmenien ajaksi hegemonian aseman.

Vaikka teorian puutteet ovat aina vain ilmeisempiä ja sen noudattaminen tuottaa koko ajan oudompia lopputuloksia, siihen sitoutuneet poliitikot ja media eivät näytä kykenevän ajattelemaan asioita uusista näkökulmista. ”Asiantuntijoina” kuullaan ainoastaan samanmielisiä taloustieteen edustajia. Tunnetusti valta on niillä, jotka nimittävät asiantuntijat.

Taloushistorioitsija Philip Mirowskin mukaan uusklassinen talousteoria on lähinnä keino antaa tieteellinen sädekehä nykyiselle talouspolitiikalle. Kun tavoitteena on rikkaiden rikastuttaminen ja tuloerojen kasvattaminen, nykyinen järjestelmä on oikea ja toimiva. Juuri tähän leikkauspolitiikka on johtanut, ja tätä kehitystä uudet leikkaukset vauhdittaisivat.

Niinpä tätä ilveilyä kutsutaan politiikan uuskielen logiikan mukaisesti vastuullisuudeksi.

Kun pääministeri Katainen kävi helmikuun lopulla Kreikassa, hän ilmoitti kriisin hoidon vaativan vastuullista politiikkaa ”ja se on tasan, mitä te olette tehneet täällä”. Katainen piti Kreikan saavuttamia tuloksia talouskriisin hoidossa kunnioitettavina.

Arvostetun lääketieteen lehti The Lancetin mukaan Kreikan lapsikuolleisuus on noussut 43% ja alipainoisina syntyneiden lasten määrä 19%. Vakava masennus, itsemurhat, köyhyydessä leviävät tartuntataudit – kaikkien niiden määrä on jyrkässä nousussa.

”Jos tällaisia tuloksia tuottava politiikka on ”vastuullista” ja ”kunnioitettavaa”, kysyn edelleen, kuinka alas Suomi on nuijittava, että herrojen – Katainen ja Sipilä – mielestä olisi hyvä?”


Kreikan tapauksessa vaihtoehto olisi ollut eurosta irtautuminen ja omaan valuuttaan palaaminen sekä näytelmän koronkiskurin roolissa toimineiden saksalaisten ja ranskalaisten pankkien päästäminen kaatumaan.

Toki kriisiin synnyttämiseen osallisen korruptoituneen poliittisen eliitin korvaaminen uusilla voimilla kuuluisi ratkaisun osaksi. Kreikka on erityisen syvällä ongelmissa, mutta samojen lääkkeiden käyttö on ajankohtaista muuallakin.

Suomi tarvitsee oman valuutan ja keskuspankin

Lamasta noustakseen Suomen valtion on velkaannuttava omalle keskuspankilleen, ja näin luodulla rahalla varmistettava yhteiskunnan toimivuus sekä tehtävä uusia työpaikkoja synnyttäviä investointeja mm. uusiutuvaan energiaan. Kotimainen kysyntä vahvistuu ja talouden pyörät lähtevät jälleen pyörimään.

Vääjäämätöntä on, että talouteen virtaava raha kasautuu edelleenkin, eikä tämä kohtuullisessa määrin tapahtuessaan ole ongelma. Rahan määrää on kuitenkin säädeltävä, ja siihen tarvitaan työkaluksi nykyistä progressiivisempi verojärjestelmä, jossa myös pääomatulot saatetaan progression piiriin.

Suomen tilanne on tällä hetkellä huono, mutta ei toivoton. Lääkkeet nykyisiin ongelmiin on olemassa, niiden käyttöönotto vaatii kuitenkin uutta ajattelua ja uusien voimien esiinnousua vaaleissa.

Pankkien luotonlaajennus

Pankin luotonlaajennus eli rahanluominen tapahtuu sillä tavalla, että jos vaikka joku keskiluokkainen perhe tarvitsee pankilta 100 000 € lainan ja sen pankki heille myöntää, niin pankilla ei tarvitse olla siitä kuin vain oikeasti 10% holveissaan. Eli siis 90 000 € on tästä oikeasti myönnetystä lainasta pelkkää virtuaalirahaa.  

No tuo 100 000 € menee sitten tämän perheen tilille ja sillä sitten mahdollisesti ostetaan vaikka joku hieno auto ja yhtäkkiä onkin sitten jonkun autokauppiaan tilillä tuo 100 000 € ja hän saattaa sitten jopa tuolla summalla lähteä lyhentelemään liiketoimintaansa liittyviä lainoja. No mutta nyt tuleekin se olennaisin juttu, eli kun tämä autokauppias sitten tuon saman kierrossa olevan rahan maksaa jonnekin pankkiin takaisin. Niin lopulta tämä raha ei olekaan enää liikkeellä olevaa rahaa ja se lakkaa olemasta.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/suomessa-syyllistetaan-pitkaaikaistyotonta/629872/

http://talousdemokratia.blogspot.fi/2008/02/luotonlaajennus-kytnnss.html

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/kyseenalainen+ennatys+valtion+tililla+217+dollaria/201301351051

Tähän siis perustuu koko nykyinen rahajärjestelmä ja erityisesti valtionvelkaa täytyy lisätä vain sen vuoksi, että pystyttäisiin pitämään nykyiset palkkakehitykset voimassa. Mutta samalla myös tämä järjestelmä tarvitsee n. puolenmiljoonan työttömien armeijan mahdollistaakseen tämän keskiluokan palkkakehityksen säilymisen, vaikka keskiluokka on koko ajan tuhoutumassa.

Jos taas näille yli puolimiljoonaa Suomalaista työllistettäisiin keskiluokkaisilla työpaikoilla, niin se taas romuttaisi eteenkin ei tuottavien alojen ja koko keskiluokan palkkakehityksen. Eli laskisi maan mediaaniansiot (nyk. n. 3100 €/kk) alle 1100 €/kk ja moniko enää tekisi töitä noilla palkoilla ? 

Tämän vuoksi tähän perustuloon ei kirveelläkään suostuta, niin kauan kuin voimassa on tämä nykyinen lume-demokratia ja maailman vallankahvassa kiinni tämä salainen maailman psykosakki, joka hallitsee tyrannimaisella mahdilla kaikkia maailman valtioita lainaamalla heille rahaa IMF:ltä/ EKP:lta/ Federal Reserve:sta painamalla sitä tyhjästä ilmasta, sitä vastaan että vielä valtiot yktisyistäisivät sitä vastaan luonnonvaransa jne. Tällaista toimintaa ei harrasta kuin vain arkitodellisuudesta vieraantuneet satanistit, jotka ajavat eteenpäin heidän suunnattoman suurta hanketta nimeltään ”UUSI MAAILMAN JÄRJESTYS”.

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=9GykzQWlXJs

Me voimme kuitenkin tehdä asialle jotain ja pistää sanaa eteenpäin tästä nykytilanteesta ja kertoa ihmisille asioiden todelliset syyt ja niiden aiheuttaja. Sillä sairauskaan ei selviä niin kauan ennen kuin on selvinnyt sen aiheuttaja, eli syy ja seuraus. Kuten tässäkin asiassa suomen eduskunta ei ole syyllinen tämän paskan lain luomisessa. Vaan he ovat pelkuruuttaan äänestäneet lain läpi, koska muuten heitä oltaisiin taas rangaistu jos eivät olisi hyväksyneet sitä.

Uudessa-Seelannissa tuli juuri Kiina 2.0 tyylinen internet-sensuuri käyttöön. Sensuroitavia sivuja ovat mm. Alex Jonesin infowars.com sekä prisonplanet.com.


Tutkivaa journalismia edustava sosiaalinen media on ensimmäisenä sensuurilistalla syystä ja se miksi juuri Alex Jonesin internetsivut ovat sensuurilistalla löytyy niiden suuresta kävijämäärästä ja niiden informaatiosta. Jones on paljastanut WTC:n vuoden 1993 ja 9/11, Oklahoma, Madrid 2004, Lontoo 7/7 terrori-iskut. Alex Jones on myös tunnettu dokumenteistaan joista tunnetuimmat ovat:

– America: Destroyed by Design (1998)

– Dark Secrets: Inside Bohemian Grove (2000)

– Martial Law 9/11: Rise Of The Police State (2005)

– TerrorStorm (2006)

– ENDGAME: Blueprint For Global Enslavement (2007)

– The 9/11 Chronicles Part One: Truth Rising (2008)

– The Obama Deception (2009)

– Fall Of The Republic – The Presidency Of Barack H Obama (2009)

Tämänkaltaisen Kiina 2.0 sensuurin olisi tarkoitus tulla myöhemmin myös euroopan unionin sisäiseen internet-liikenteeseen ja tässä on nyt perustuslain sanavapaus uhattuna enemmän kuin koskaan. Vielä tänään tutkiva journalismi muodostaa ns. sosiaalisen median kautta laajan verkoston. Esim. pelkästään tämän Sihvosen syömälakko eduskunnan korruptiota vastaan ei olisi ilman sitä tullut julkisuuteen.

Meidän täytyy nyt ymmärtää että mitä enemmän meidän sanavapautta ja yksilövapautta uhataan niin sen lujemmin meidän on tuettava toisiamme ja tarkoitan tällä nyt tätä sosiaalisen median verkostoa. Sen on nähty että mielenilmaukset eivät saa eduskuntaa muuttaman mieltä kun on mennyt jo kaikki EU-psykosakin tekemät rikolliset lait läpi heittämällä.

Mutta mitä enemmän saadaan ihmisiä avaamaan silmät tämän sosiaalisen median välityksellä tulee se vielä jonain päivänä muodostamaan niin suuren muutoksen että se tulee myös hajottamaan koko nykyisen valtapoliitiikan kokonaan. Mutta tämänkaltainen massiivinen koko poliittisen systeeminen uusiminen voi tapahtua vasta sen jälkeen kun tämä salainen maailmanhallitus ja sen oligarkkipsykosakki on saatu syrjäytettyä vallasta.

Heitä on yritetty suostuteltua luopumaan vallasta jo useita vuosia, sillä tässä vastapuolella on myös entisiä oligarkkisakkiin kuuluneita henkilöitä joiden tavoitteena on myös saada aikaan uusi maailmanvaluutta, mutta he eivät halua kuitenkaan toteuttaa uutta maailmanjärjestystä fasismilla kuten illuminatia johtava oligarkkisakki.

Tästä vallanvaihdosta tullaan vielä käymään ankara kamppailu tulevaisuudessa missä maailmantalous on vielä enemmän kuin koetuksella arviolta jo vuonna 2011 kun EU:sta yritetään luoda fasistinen poliisivaltio.

Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko taas on määrä ajaa yhteen liittymään EU:n tyylisen Pohjois-Amerikan Unioniin ja tämä suunnitelma tuodaan näkyville heti kun on onnistuttu lavastamaan terrori-iskut Al-Qaidan tai jonkun muun tekemäksi ja näin Kanadakin lähes pakotetaan liittymään Pohjois-Amerikan Unioniin, koska sinne on luotu ulkopuolinen uhka.

Kaikki nämä äskettäin lähes pakolliseksi tulevat henkilöskannerit kaikilla kansainvälisillä lentokentillä on taas yksi askel lähemmäksi uutta maailmanjärjestystä. Siihen vielä jokaiselle kansalaiselle ihon sisälle laitettavat pakolliset mikrosirut niin ollaan jo lähellä illuminatin oligarkkisakin tavoitetta.

Mutta illuminatin porukka on asettanut uuden maailmanjärjestyksen toteuttamisen death-lineksi vuoden 2025. Siihen mennessä he uskovat pystyvänsä vähentämään maailmankansoitusta yli 2/3 erilaisilla kehittämillään viruksilla, sodilla sekä kulkutaudeilla. Myös elintarvikkeiden myrkyttäminen CODEX ALIMENTARIUS uudistuksella kuuluu väestön vähentämisen suunnitelmaan johon kuuluu vankasti osana geenimanipuloitu elintarviketuotanto.

Eli tämä käytännössä tarkoittaa sitä että 1. tammikuuta 2010 lähtien elintarviketuotannossa on Monsanto-yhtymän pakottamana aloitettu massiivinen geenimanipulaatio uudistus ja tämän pystyy enää välttämään sillä että pistää boikottiin normaalit elintarvikkeet sekä vihannekset ja ostaa vain luomua, vaikka luomuruoka onkin lähes kaksinkertaisesti kalliimpaa ja tästäkin voimme kiittää elintarvikejätti korporaatio Monsantoa. Luomutuotantoa ollaankin yritetty ajaa alas ja luomuviljelyä pyritty heikentämään eripuolilla maailmaa ja tässä likaisessa pelissä on ollut maailman terveysjärjestö WHO, sekä Monsanto-yhtymä.

Yhdysvalloissa luomuviljely tehdään vielä laittomaksi sen kaikissa osavaltioissa ja sen harjoittajat voivat saada miljoonan dollarin sakon. Tämä luomuviljely kielletään siellä ilmastopropagandalla. Todellisuudessa kyse ei ole kuin ihmisten terveydestä ja siitä että illuminatin oligarkkisakki on kauhistellut kun luomuruoan menekki on lähtenyt nousuun ja se kun on suuressa vastuussa ihmisten terveydestä. Mutta tämä täytyy pitää salassa hinnalla millä hyvänsä ettei lääketeollisuuden korporaatiot köyhtyisi, joten luomutuotanto yritetään nyt ajaa alas kaikilla keinoilla.

Lähde: http://truththeory.com/2012/11/08/gmo-labeling-bill-prop-37-not-have-passed-in-california

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/search?q=monsanto

Lähteet: http://elamakasissamme.blogspot.fi/2012/03/aspartaamin-tehostettu-versio.html 

aspartamesafety.com
medicinenet.com
food.gov.ukgazette.gc.ca
holisticmed.com
neotame.com
wikipedia.orgfarmwars.info

Ennen WW3 ihmisiä pitää saada heikennettyä ennen lopullista ratkaisua mm. ruoan, veden ja ilmaston manipuloinneilla. Me joudumme jokainen päivä hengittämään myrkyllisiä kemikaaleja ilmastosta joita vielä lisätään sinne keinotekoisesti mm. jatkuvilla kemikaalilennoilla. Lisäksi vesijohtoveteen lisätään fluoria mm. kalkkeuttamaan käpyrauhasen toimintaa ja kappas vaan juurikin käpyrauhanen säätelee ihmisen tietoisuutta.

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=jf0khstYDLA

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=st3LvYt4D44

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=XREsFIMX7g4

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Kw7CEED8pSc

Mielialalääkkeisiin yhdistetyn medikalisaation yksi suurimmista motiiveista on käpyrauhastoiminnan tyrehdyttäminen. Mutta mielialalääkkeet ovat vain yksi osa tämän käpyrauhastoiminnan vajaamisesta, sillä natriumfluoridin (sodium fluoride) lisääminen vesijohtoveteen sekä hammastahnaan toteuttavat myös samaa agendaa.

Ihmisen käpyrauhanen eli Kolmas Silmä (Pindeal Gland / Third Eye) on aivoissa sijaitseva pieni kävyn muotoinen rauhanen, jolla on suuri merkitys ihmisen henkisessä kehityksessä ja sitä on nimitetty joissain yhteyksissä myös Sielun paikaksi. Käpyrauhanen säätelee ihmisillä ja eläimillä vanhemenista, sekä melatoliinin tuotantoa, joka huolehtii uni sekä valve-syklistä. Käpyrauhasen lisäksi fluorilla on merkittäviä sivuvaikutuksia muidenkin elimistön toiminnalle tärkeisiin rauhasiin ja elimiin.

– Fluori (natriumfluoridi) alentaa luontaista immuunivastetta

– Fluorin käytön perimmäisenä tarkoituksena on ihmisen suoran henkisen yhteyden katkaiseminen

– Lisäksi fluorin lisääminen lääkkeisiin ajaa myös täysin samaa agendaa

Natriumfluoridi (Sodium Fluoride) josta tässä puhutaan ei ole samaa kuin luontainen fluori. Koska tämä natriumfluoridi taas on sama aine jota käytetään myös hyönteis ja rotanmyrkkynä. Sekä on myrkyllisempää kuin lyijy.


Mielialalääkkeiden salainen agenda on siis saada niiden käyttäjät voimaan vieläkin henkisesti enemmän pahoin ja kadottamaan jokaisen käyttäjänsä sielun yhteys omaan itseensä. Sillä jos lääkkeiden vaikutus olisi päinvastainen, niin siinä tapauksessahan nämä lääkkeet toimisivat globaalin heräämisprosessin katalyyttina. Mutta näin ei todellakaan ole. Mutta kuitenkin kategoriassa serotoiininestolääkkeet (SSRI) ovat omassa masennuslääkkeiden sarjassaan kaikkein vaarallisimpia.


Yhdysvalloissa toimii SSRI-stories niminen nettisivusto, jonne on koottu maailmanlaajuisesti kyseisten masennuslääkkeiden sivuvaikutuksia kuten massamurhia, kouluampumisia, itsemurhia sekä muita väkivallan tekoja. Onkin varsin kummallista, että kuinka näitä pillereitä jotka ajavat mm. itsemurhaan markkinoidaan ilopillereinä. Mikseivät muuta niiden nimiä suoraan ”Itsemurhakapseleiksi”, joita lääkärit sitten määräisivät YK:n agenda 21:n (depopulaatio/väestön pakko-eliminointi) nimissä.


https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=9GykzQWlXJs

Onkos kukaan tähyillyt taivaalle viime-aikoina ja nähnyt siellä nyt poikkeuksellisen paljon näitä kemikaalivanoja?


http://www.youtube.com/watch?v=kh3uzJk8GYA


Airline mechanic turns whistleblower

 http://www.kemikaalivanat.fi/

http://chemtrailsplanet.net/2013/01/17/whistleblower-airline-mechanic-reveals-details-of-chemtrail-operation/

http://www.activistpost.com/2012/08/chemtrail-whistleblower-allan-buckmann.html

Ilmastonmuokkausta aiheuttaviin kemikaaliruiskelentoihin on tiedotteiden mukaan osallistunut Suomen hallitus, EU:n muut valtiot ja USA.

Tärkeää olisi tutkia myös Suomen viralliselta taholta sitä, että tuhoavatko kyseiset lennot luonnonmukaisia kasvilajeja?

Kuten myös selvittää sitä, että mitä kaikkia kemikaaleja ilmastonmuokkauslennoissa käytetään.

Selvää tietysti on, että ilmaston muokkaus ei missään tapauksessa ole ympäristöystävällistä toimintaa (Suomen hallitus tekee salassa ilmastonmuokkausta 2011->).

Ilmastonmuokkauslennot ovat hyvin vakava asia sillä, mikäli kyseisissä lennoissa käytetään aineina esimerkiksi alumiinia, strontiumia ja bariumia (Dokumenttielokuva: ”Mitä pirua päällemme sumutetaan”: tutkimukset sadevedestä, Californiasta, Shasta-vuoren huipulta). Esimerkiksi suuret alumiinipitoisuudet, ovat myrkyllisiä ihmisille, eläimille ja kasvistolle.  

Niinpä toteutuessaan ennen muuta laajamittaisina operaatioina, ilmastonmuokkauslennot vaarantavat kansalaisten turvallisuuden, terveyden ja kansalaiselle kuuluvan oikeusturvan.


   

Lisäksi esitettäköön vielä muutamia näkemyksiä kemikaalilennoista: Suomen hallituksen, ennen muuta vihreiden ja ympäristöministerin tulisi reagoida kemikaalilentoihin, jo siitäkin syystä, että EU:n alueella on todistetusti suoritettu ilmastonmuokkausta, jolla tässä tarkoitetaan kemikaalilentoja. Euroopassa kemikaalilentoja on käsitelty Euroopan Parlamentissa. Huhtikuussa 2004 Paul Lannoye esitteli komissiolle kirjallisen kysymyksen ja vuonna 2007 kysyjänä toimi Erik Meijer.

Myös Amerikan Yhdysvaltojen senaatti on käsitellyt kemikaalilentoja, ja niiden kieltämiseksi tehtiin lakialoite HR 2977 IH vuonna 2001.

Suomi kuuluu EU:n ja myös muissa EU maissa tehdyt ilmastonmuokkaus lennot voivat vaikuttaa Suomeen, joten Suomen poliitikkojen tulisi ottaa kantaa tähän rikolliseen toimintaan.


Esimerkkinä mainittakoon, että ydinvoimalassa työskennelleen Arto Laurin mukaan kemikaalivanoilla sidotaan ydinvoimaloista karannutta säteilyionisaatiota pois ilmasta. Tämän takia kemikaalivanoissa käytetään esimerkiksi alumiinia ja bariumia, sillä ne sitovat itseensä säteilyionisaation.

Amerikan Yhdysvalloissa suoritetaan useiden eri virastojen toimialueella erilaisia ilmakehän ruiskutusohjelmia. Tällaisia ohjelmia ovat USA:ssa muun muassa Care Program, TAP Program ja GAW Aerosol Program.

Myös NASA esittää sivuillaan suoritetuista kokeista. Council on Foreign Relations (CFR) on laatinut raporttinsa ilmakehän muokkauksesta ja siihen käytetyistä menetelmistä.

Suomessa laki kieltää yksiselitteisesti yllä mainitut lennot. Tästä esimerkkinä mainittakoon yleissopimus bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja niiden hävittämiseksi (1975) jne.

Miksi sitten tästä huolimatta kemikaalilennoista ei tehdä hallituksen ja ympäristöministeriön kannalta selvitystä ja kannan ottoa. Onko siis näin, että rikollinen toiminta halutaan Suomen hallituksen toimesta salata?

Huolestuttavaa on se, että nanopartikkeleiden levittämisellä voi olla suuria terveysriskejä niin ihmisen kuin luonnonkin kannalta. Alumiinipartikkeleilla on kerrottu olevan yhteys mm. hengitysvaikeuksiin.

Alumiinia onkin alettu löytämään suuria määriä vesistöistä ja maaperästä.

Ilmastonsäätelyn tutkija David Keith kommentoi sumutuksen haittavaikutuksia.

Yritän olla tarkkana. Alumiinin myrkyllisyyttä on alettu vasta tutkimaan, eikä tuloksia ole.


Emme ole vielä tutkineet alumiinia, joten vielä voi paljastua kauheitakin seikkoja.

USA:n ilmavoimat on teettänyt tukimuksen, jossa on tarkasteltu nanoalumiinihiukkasten toksisuutta rottien keuhkorakkuloille.

Vaikkakin nanopartikkeleiden levitystä on perusteltu ilmaston lämpenemisen ehkäisemisellä, jäävät sen todelliset taustasyyt peittoon.

Miksi levitys on aloitettu salassa ja miksi sen haittavaikutuksia on alettu tutkimaan vasta myöhemmin?

Dokumentissa haastateltu toimittaja Michael Murphy kommentoi asiaa.

Sumutus jatkunee koska sen päämäärä ei liity ilmastonmuutoksen torjuntaan. Taustalla voi olla väestönvähennys-, asekehittely- ja tietoliikennesyitä.

Pitää muistaa, että kyse voi olla sotilaallisesta toiminnasta,  kirjailija – tutkija G. Edward Griffinin mukaan myrkyllisiä partikkeleita on levitetty eniten NATO-maissa. 

 https://i0.wp.com/images.uncyclomedia.co/uncyclopedia/en/d/d0/Nato.gif

NATO North American Terrorist Organization ja CIA Criminals In Action ovat Rockefellerien työkaluja, joilla he tuhoavat ja tappavat ihmiskuntaa. Rockefeller rahoittaa molempien toimintaa.

Ihmishistorian aikana on kehitelty ja testattu erilaisia kansanhallinta- ja manipulointikeinoja, USA:n sotavoimat on mm. testannut myrkyllisiä kaasuja omilla kansalaisillaan, myös MKULTRA on jo monelle tutuksi tullut mielenhallinta/kidutusoperaatio, jonka koekaniineiksi joutuivat USA:n omat kansalaiset.

California Skywatch-ryhmän Rosalind Peterson on tutkinnon suorittanut U.S.D.A.:n työntekijä (“Farm service agency crop loss adjustor”), joka työskentelee yli kymmenessä Kalifornian piirikunnassa. Hän johtaa myös ryhmää, joka tarkkailee valvomatonta säänmuokkausta, ilmakehän lämpenemisen ja testaamisen ohjelmia, sekä meren ja ilmakehän kokeiluluontoisia geoengineering-ohjelmia. Peterson kuuluu niiden asiantuntijoiden joukkoon, jotka tuntevat parhaiten kemikaalivanoja koskevaa tutkimusta ja sitä, miten nämä taivaillamme leijuvat vanat “ovat ihmisten terveydelle ja ympäristölle haitallisia”.

Tällä yli tunnin mittaisella videolla, jonka Peterson on antanut yksinoikeudella Prison Planet.tv:n jäsenille, hän kertoo, kuinka hän alun perin kiinnostui tutkimaan kemikaalivanoja. Kiinnostuttuaan aiheesta hän aloitti intensiivisen aihepiirin tutkimisen ja huomasi, että vanoja jättävät koneet kiertävät piirikuntaa kehässä, peittäen koko alueen utuiseen pilvimuodostumaan jopa kolmessa tunnissa. Peterson siteeraa NASAn dokumentteja ja osoittaa, että kemikaalivanat muodostuvat ihmisen tekemiksi pilviksi, mikä vaikuttaa haitallisesti keinotekoiseen ilmaston muutokseen. Peterson kertoo myös, että NASA pyrkii peittämään kemikaalivanojen todellisen luonteen ja vakuuttamaan ihmisille, että kyseessä on luonnollinen ilmiö. Tätä peitetarinaa sitten ilmatieteenlaitokset ja satelliittihavaintoasemat kuuliaisesti toistelevat. Nämä tahot kuitenkin, kuten Peterson selittää, tunnistavat sen, että ihmisen tekemät kemikaalivanat muuttavat säätä – ja miten nuo tahot siitä huolimatta kutsuvat näitä asioita luonnollisiksi sääilmiöiksi julkisissa lähetyksissään.

Peterson näyttää FAA:n kartalta, miten “sisäinen liikenne”, joka koostuu enimmäkseen armeijan koneista, aiheuttavat kemikaalivanat. Nämä lennot ovat piirikuntien alueilla tapahtuvia kehämäisiä lentoja, mitkä huomattavasti poikkeavat normaaleista lentoradoista. Näillä lennoilla ei näytä olevan mitään muuta ilmeistä tarkoitusta kuin levittää kemikaalivanoja, koska näillä lennoilla ei ole selkeitä päämääriä – ne vain lentävät kehiä.

Sellaiset tahot, jotka tukevat geoengineering-projekteja (kuten Obaman “tiedetsaari” John P. Holdren) puhuvat, että auringonvalon poisheijastaminen on kemikaalivanojen keskeisin tehtävä. Eräs kemikaaleista, joita kemikaalivanoilla voidaan heidän mukaansa levittää, on rikki. Tällä videolla Peterson kertoo, kuinka rikki on yhdistetty suureen määrään terveysongelmia, minkä vuoksi Kalifornia poistikin sen aikoinaan polttoaineista.

Tutkittuaan Kalifornian osavaltion vesinäytteitä 30 vuoden ajalta, Peterson huomasi, että vuonna 1990 kaikissa vesinäytteissä alkoi esiintyä tiettyjen kemikaalien suhteen epätavallisia piikkejä, täsmälleen samoihin aikoihin. Nämä kemikaalit ovat arseeni, barium, alumiini, kalsium, mangaani, magnesium, lyijy ja rauta. Mittaamalla näitä piikkejä sekä vesi- että ilmanlaatunäytteissä Peterson kykeni päättelemään, että syy näihin piikkeihin oli ilmasta peräisin. Peterson huomioi, että alumiiniä ja bariumia sekoittamalla saadaan aikaan pilviä, ja että NASAn kokeet tällä asialla tapahtuivat samoihin aikoihin kuin vesi- ja ilmanlaatunäytteissä olevat näiden kemikaalien piikit.

Petersonin esitys on valaiseva, yksityiskohtainen ja hyvin dokumentoitu selitys siitä, miten kemikaalivanoja käytetään, kuka niistä on vastuussa ja millaisia seurauksia sillä on ympäristölle ja ihmisten terveydelle.

Facebookissa on vanha ryhmä, jossa on faktatietoa aiheesta: http://www.facebook.com/group.php?gid=112002225492262”Perustiedot

Nimi:
Kemikalien ruiskutus Suomenilmatilaan lopetettava HETI.
Luokka:
Yhteiset kiinnostuksenkohteet – Politiikka
Kuvaus:
Suomenilmatilaan ON ruiskutettu jo noin 2 vuoden ajan kemikaalivanoja lentokoneista. Hallitus on antanut ilmailulaitokselle luvan tällaiseen SAIRAASEEN ILLUMINAATTI toimintaan. Turun lentokentän työntekijät ovat kertoneet TNT varaston lähellä sattuneista vuoto tapaturmista, jasiitä kuinka rahtikoneisiin on pakattu nestemäistä ruiskutus aineita. Kemikaalit ovat yleisemmin siltäneet seuraavia aineita:
TRIMETYLALUMINUM Oxide 1000 GRIT.
BARIUM Cloride HG/T 1617- 2008 n.w. 25kg säkkistä.
NANO molecular MYCOPLASM. geenimuunnettu.
NANO molecular STEALTH MIKROBIT, geenimuunnettu.
POLYMER.

Nämä aiheuttaa ihmisille nenän sisäpinnoilla kirvelyä, kurkussa kirvelyä, keuhkoputken ja keuhkojen verisiä ysköksiä, silmä tulehdusta ja voimakkaan nuhan tapaista alergista rään vuotamista ja nestettä keuhkoihin kertymistä, samoin astmaa ja hengitys vaikeuksia. Korva tulehdusta päänkipua ja reuman tuntuista kipua kehossa, kuumeilua.

USA codi nimet:
”Operation clover leaf”
”Operation rein dance”
ja 100 muita nimiä.

Kemikaalijuovat tarvitsevat AINA … H.A.A.R.P avukseen tai päin vastoin. Iluminaattien tarkoitus on tappaa ihmiset nykyisestä ihmismäärästä alas 500 miljoonaan, eli myös Suomen armeijan. Suomalaisista vain noin 1800 ihmistä jää henkiin psykosakin perseitä nuolemaan, jos lasketaan koko ihmismäärästä suomalaisten henkiin jäämis % karkeasti.

Bilderberg porukka olisi ainoita mailmassa jotka hallitsevat maapalloa, jos annamme sen tapahtua, kokonaan loppuun. Nimittäin SE TAPAHTUU JUURI NYT!!!
Yksityisyys:
Avoin: kaikki sisältö on julkista.”

Alempana sivulla on kerrottu, että lentäjiltä on saatu raportteja ruiskutuksista:”Kyoton sopimus hyväksyy koko maapallon laajuisen myrkkyruiskuttelun taivaalta ihmiskunnan päälle. Olen ihmetellyt kun Varsinais-Suomen alueella on päivittäin noin keskimäärin 30 lentokonelastia päästetty ilmasta käsin myrkkyjä alas, noin 8-14kilometrin korkeudesta viimeisen 2 vuoden ajan. Myrkky on erilaisten aineiden seos, Myrkyn tarkkaa seos suhdetta en tiedä mutta yleisimmät aineet ja määrät ovat seuraavanlaiset tällä hetkellä tietämieni asiakirjojen perusteella.

-Nano TRIMETYLALUMINUM oxide 1000 grit. Noin 4-12%


-POLYMER METALS = tutkaa varten. Noin 30-60 %


-Nano BARIUM CLORIDE HG= Elohopeaa /T=Titanium 1617 (Kinassa valmistettu) radioaktiiviseksi säteilytetty. Noin 2-5%


-Nano molecular mycoplasma / genetik/teknig Stealth=(näkymätön) Mikrobit. Noin 10%

Huomautus !


Lentäjien raportteja Ranskasta ja Venäjältä vuosien 2002-2008 väliseltä ajalta, aineita mitä ovat ajaneet ilmakehään on satoja.
—————————
Kun lentokoneet ovat tyhjänneet lastinsa noin 80 ton per kone, eli 250 matkustajaa a) 75 kg x 250 =80000 kg per kone, ( 30 yli lentoa vuorokaudessa x 80000kg= 2.400.000kg) vuorokaudessa ilmakehäämme ihmisten hengitettäväksi, Huom tämä määrä on vain ajettu Varsinais-Suomen päälle joka päivä!!! Ja keskimääräinen arvio.


Siis 2miljoonaa 400tuhatta kiloa myrkkyä joka päivä, vain siksi että noin 30-40% auringon säteistä heijastaisi takaisin avaruuteen, ja tällä tavalla ilmamassat pysyisivät kylminä.

Ihmettelet vain suuresti sitä miksi kaikki ruiskutukset tehdään yksin omaan tiheästi asuttujen taajamien päälle ja Suomen vilja-aitta alueiden, peltojen päälle???!

Rockefellerien MONSANTO valmistaa ja varmistaa tällä itselleen peltomme ja maamme. MONSANTOn GMO selviytyy ainoastaan tulevaisuudessa ja kaikkien on pakko ostaa siemenet MONSANTOlta, koska pH-arvot  muuttuvat niin paljon. Esimerkiksi muutosta oli kemikaalilentojen takia tapahtunut Californian tietyillä alueilla, pH-arvosta 4.6  pH-arvoon 6,8. Vaihtelua on siis tapahtunut happamasta lähelle neutraalia pH-arvoa, joka on pieneliöitä ja kasvillisuuden kasvua ajatellen erittäin haitallinen arvo. Luonnonmukaiset kasvit kuolevat, mutta MONSANTOn menestyvät MONSANTOn myrkyttämässä maassa.

http://www.adressit.com/kemikaalilennot_julkisuuteen_vastusta_ilmaston_muokkausta.

Riittävän nimimäärän saavuttanut adressi toimitetaan Suomen ympäristöministerille.

 

Markku Juutinen teki kantelun valtioneuvoston oikeuskanslerille koska ei ole pyynnöistään huolimatta saanut selvitystä Suomessa ja EU:ssa tapahtuvasta ilmastonmuokkauksesta. Aihe on kuuma ja kiistelty – mitä päällemme oikein sumutetaan, ja missä mittakaavassa?

Toimittaja: Markku Juutinen (kantelun tekijä)
23.8.2012, Verkkomedia.org
kalevim9@gmail.com

KANTELU VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERILLE

Kantelijan nimi: Markku Kalevi JuutinenOsoite ja puhelin: (päivisin)
Sähköposti: kalevim9@gmail.com

Minkä viranomaisen, virkamiehen tai henkilön menettelystä on kysymys:

Ympäristöministeriö ja tähän liittyen ympäristöministeri Ville Niinistö.

Mitä toimenpidettä, menettelyä tai päätöstä pidätte lain tai velvollisuuksien vastaisena:

Ympäristöministeriö ei ole kiinnittänyt mitään huomiota, eikä suorittanut mitään toimenpiteitä Suomen ilmatilassa mahdollisesti tapahtuneiden ilmastonmuokkausten, kuten esimerkiksi kemikaalilentojen tutkimiseksi ja julkaisemiseksi. Suomen ympäristöministeriö olisi myös velvollinen tiedottamaan muissa EU-maissa tapahtuvista kemikaalilennoista siksi, että kemikaalit leviävät atmosfäärissä ja myös sen tähden, että Suomi kuuluu Euroopan unioniin. Kyseisiin edellä mainittuihin kemikaalilentoihin Suomen ympäristöministeri ja ympäristöministeriö ei ole laisinkaan reagoinut.

Selostakaa lyhyesti, milloin ja mitä tapahtui:

Kuten yllä esitettiin, ympäristöministeriö ei ole selvittänyt mainittuihin kemikaalilentoihin sisältyvää ongelmaa. Lisäksi allekirjoittanut on ottanut yhteyttä kaksi kertaa ympäristöministeriöön, liittyen mahdollisiin kemikaalilentoihin ja niiden haittavaikutuksiin (Liite 1.). Ensimmäiseen kyselyyni vastattiin, mutta mitään toimenpiteitä mainitun ympäristödilemman selvittämiseksi ei ole syntynyt. Toiseen kysymykseeni ei ole edes vastattu.

Millä tavoin menettely oli mielestänne virheellinen:

Kemikaalilennot ovat saaneet myös kansainvälistä huomiota osakseen. Niistä on hyvin paljon erilaista todistusaineistoa (Liite 2.). Ympäristöministeriö on menetellyt virheellisesti laiminlyödessään kemikaalilentojen tutkimisen ja selvittämisen. Kemikaalilennot tapahtuessaan aiheuttavat kollektiivisen terveysriskin.

Niissä olevat kemikaalit, joita ovat esimerkiksi alumiini, barium ja strontium, tuhoavat terveyden. Lisäksi kysymys on eettismoraalinen. On täysin moraalitonta salata ihmisiltä yhteiseen ilmatilaan levitetyistä aineista ja niiden erilaisista vaikutuksista. On myös epäoikeudenmukaista olla reagoimatta ja tutkimatta perusteellisella tavalla sitä mahdollisuutta, että tapahtuuko kemikaalilentoja vai ei? Tämä välinpitämättömyys ja luonnollisesti mahdolliset kemikaalilennot, loukkaavat kansalaisten oikeusturvaa. Juuri edellä mainitut kohdat viittaavat ympäristöministeriön virheelliseen menettelyyn. 

Mitä toivotte oikeuskanslerin tekevän:

Tulee selvittää, onko ympäristöministeriö noudattanut sitä velvoittavaa oikeutta ja lakia kyseiseen, yllä mainittuun kantelun osoittamaan asiaan? Oikeuskanslerin täytyy kiinnittää huomiota myös siihen, onko Suomen kansalaisten perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia loukattu, jos ja kun on sallittu kemikaalilentoja ja kun niitä ei ole tutkittu laisinkaan?

Huomautettakoon, että Suomessa laki kieltää yksiselitteisesti tämän kaltaiset lennot.

On olemassa Yleissopimus bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja niiden hävittämiseksi (1975), Kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskeva Yleissopimus (1997) sekä Lentoliikennesopimus 41/2008. 

Liite 1.

Markku Juutinen, 13.11.2011 -> anniina.lindqv. 

Tervehdys!

Todistetusti Euroopan Unionin alueella on tapahtunut kemikaalilentoja eli ilmaston muokkausta, johon oheinen tiedosto viittaa. Täten myös kyseinen aihe liikuttaa Suomea. Ilmastonmuokkaus polkee toteutuessaan kansalaisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä mitätöi yksilölle kuuluvan oikeusturvan. Ennen muuta kemikaalilennot tuhoavat luontoa. Myös Suomen vihreiden velvollisuus on reagoida ja tehdä toimenpiteitä mainitun asian eteen.

Anniina Lindqvist anniina.lindqvist@gmail.com 14.11.2011 -> minä 

Hei!

Kiitos viestistäsi. Välitin sen Ville Niinistön avustajalle Ville-Veikko Mastomäelle pyyntönä välittää ministerille ja puolueemme puheenjohtajalle. Mastomäki on myös itse erittäin aktiivinen keskustelija ilmastonmuutoskysymyksissä, joten hän varmasti tietää asiasta myös henkilökohtaisesti.

Kiitos, että kiinnitit huomiomme kyseiseen asiaan.

Ystävällisin terveisin,

Anniina Lindqvist

13. marraskuuta 2011 14.11 Markku Juutinenkirjoitti:

Markku Juutinen 17. elokuuta -> anniina.lindqv. 

Tervehdys!

En ole vieläkään saanut ympäristöministeriöltä vastausta ja kannanottoa Suomessa ja yleensä EU:n alueella tapahtuviin ilmastonmuokkauksiin. Kemikaalilentoihin ei ole kysytty ihmisten mielipidettä, eikä operaatioista ole uutisoitu. Eikö tämä ole ympäristöministeriön mielestä epäoikeudenmukaista ja jopa laitonta?

Yst. terv. Markku Juutinen

Liite 2.

ONKO ILMASTONMUOKKAUS UHKATEKIJÄ? 

AIHEEN YLEINEN ESITTELY

Suomen kuten myös Euroopan Unionin luonnonsuojelulainsäädäntö pyrkii ainakin teoriassa ehkäisemään luonnon ja ilmaston saastumista ja tuhoutumista. Myös sopimuksilla, kuten kansainvälinen Kioton sopimus vuonna 1997, näytti olevan tavoitteena ilmastonmuutoksen torjuminen.(1)

Ympäristön ja luonnon suojelemiseksi tarvitaan luonnollisesti myös tekoja eikä vain puhetta. EU:n lainsäädännön tiivistelmässä turvallisesti luvataan estää ja rajoittaa haitallisten aineiden ja ihmisten toiminnan aiheuttamaa elintarvikkeiden saastumista. Ympäristöä pilaavia aineita ovat esimerkiksi elintarvikkeissa olevat vieraat aineet, torjunta-aineet, lannoitteet, elohopea, dioksiinit jne. Ilmastoa saastuttavia aineita ovat muun muassa kloorifluorihiilivedyt, raskasmetallit, bensiinihöyryt jne. (Tiivistelmät EU:n lainsäädännöstä 2011).

Miltei hysteerisellä innolla tuodaan esille sitä, että Telluksen ekosysteemi ei kestä sen lisäkuormitusta, joita ovat muutamia mainitakseni teollisuuden päästöt, autoilu ja väestön lisääntyminen. Tämä huolehtiminen ja yllä esitetyt hallinnolliset toimet luonnon ja ilmaston suojelemiseksi näyttävät kuitenkin olevan kaksinaismoralistisia, mikäli on totta se, että Suomen hallitus, EU:n muut valtiot ja USA ovat suorittaneet ilmastonmuokkausta aiheuttavia kemikaaliruiskutuslentoja.

Kyseiset toimenpiteet nimittäin tuhoavat luonnonmukaisia kasvilajeja ja sellainen puuhastelu ei missään tapauksessa ole ympäristöystävällistä toimintaa (Suomen hallitus tekee salassa ilmastonmuokkausta 2011).

Ilmastonmuokkauksen ulkopuolisista merkeistä sanottakoon seuraavaa: Ne voidaan suorittaa samanaikaisesti käyttäen useita lentokoneita. Nämä koneet jättävät jälkeensä taivaalla lentäessään pitkät vanat, jotka leviävät aikanaan laajoiksi pilvilautoiksi. Kyseiset ”lautat” säilyvät taivaalla tuntikausia. Muodostunut pilvimassa voi estää auringonläpäisyn ja niinpä maanpinnalla ilmastotila pysyy viileänä. ”Ruiskutuksien” jälkeen, mikäli lisää ”kemikaalilentoja” ei tapahdu, ilmaston lämpötila voi lämmetä nopeasti. 

TEESI

On syytä huomauttaa, että artikkelin kirjoittaja haluaa esittää kirjoitusta koskevan aiheen käsittelyn mahdollisimman objektiivisesti. Käsiteltävä asia on kuitenkin hyvin vakava, sillä toteutuessaan ennen muuta laajamittaisina operaatioina, ilmastonmuokkauslennot vaarantavat kansalaisten turvallisuuden, terveyden ja kansalaiselle kuuluvan oikeusturvan.

Tästä ilmiöstä on havaintoja ympärimaailmaa, mutta ihme kyllä, ilmastonmuokkauslennot sanotaan noudattavan Nato maiden alueita.

Ovatko mahdolliset syyt siis poliittiset? Kyseinen asia koskettaa myös Suomea, joten ympäristöministeriön, Suomen hallituksen, ja Suomen vihreän puolueen tulisi ottaa kantaa ”ilmastonmuokkauslentoihin” ja sen selvittämiseen sekä paljastamiseen totuuden mukaisesti.

PERUSTELUT

Ilmastonmuokkauksen tarkoituksena on esitetty muun muassa, että saataisiin ”piiloon” ydinvoimaloista karkaava säteilyionisaatio. Ehkä tärkeimpänä motiivina ilmastonmuokkauksille on esitetty kasvihuoneilmiön ehkäisyä. Kasvihuoneilmiötä ei tule sekoittaa otsonikatoon, jolla tarkoitetaan stratosfäärissä eli Maan ilmakehän yläosassa sijaitsevan otsonikerroksen ohenemista.

Otsoni on kolmesta happiatomista muodostunut molekyyliä, joka absorboi eli imee itseensä tehokkaasti Auringon lähettämää ultravioletti- eli UV-säteilyä. Otsonikerroksen heikkeneminen kasvattaa maan pinnalle saapuvan UV-B-säteilyn määrää, mikä voi olla tuhoisaa alhaisempaan säteilymäärään sopeutuneille eliöille. 

Ottamatta kantaa ilmastonmuokkauksen todellisuuteen voidaan kuitenkin sanoa, että seuraavat tekijät puhuvat ilmastonmuokkauslentojen aitouden puolesta: MTV3:n uutiset kertovat, että enemmän kuin 30 prosenttia kaikista Euroopan mehiläislajeista luokiteltiin vuonna 2008 uhanalaisiksi. Vajaan vuosikymmenen aikana tuotanto on puolittunut massiivisten mehiläiskuolemien vuoksi. Esimerkiksi ranskalaisten mehiläisviljelijöiden farmeilla mehiläisiä on kuollut valtavia määriä. (2)

Vuoden vaihteessa uutisoitiin myös sangen mittavista lintukuolemista, joita oli tapahtunut saman viikon sisällä, niin Ruotsissa kuin Amerikan Yhdysvalloissa. (3)

Suomessa ja muualla maailmassa on tapahtunut myös järkyttävän laajoja kalakuolemia, joita ei voi välttämättä selittää happikadolla. (4)

Lintukuolemia on yritetty selittää esimerkiksi ilotulitusrakettien aiheuttamiksi tapauksiksi, mutta se on hyvin ontuva selitys, jo siitäkin syystä, että lintuja kuoli suuria määriä ja kuolemat tapahtuivat miltei samanaikaisesti eripuolilla maailmaa.

Ilmastonmuokkauslennoista on myös dokumenttielokuvia: tästä esimerkkinä esiteltäköön elokuva, Mitä pirua päällemme sumutetaan”, jonka ovat tuottaneet G. Edward, Griffin Michael, J. Murphy ja Paul Wittenberger. Elokuvassa uutiskanavat FOX 31 ja NEWS 10 myös uutisoivat ilmastotieteilijöiden kokousta, joka pidettiin San Diegossa. Kokouksessa pohdittiin mahdollisuuksia hillitä oletettua ilmaston lämpenemistä, kun ilmaan sumutetaan jotain kemikaalia. Kysymyksessä oli juuri mainitut, mahdollisen ilmastonmuokkauslentojen aiheuttamat mahdollisuudet ja uhat.

Kokouksessa eräs ilmastotieteilijä, David Keith, totesi toimittajien tivaamisen jälkeen, että mainitut ruiskutuslennot, joita ei ole vielä sen tarkempaa tutkittu, voivat aiheuttaa kauheitakin asioita. Ilmastomuokkauslennoissa käytetään aineina alumiinia, strontiumia ja bariumia. Alumiinin sanotaan soveltuvan käyttöön sen takia, että sen heijastumisen pinta-ala on rikkiin verrattuna nelinkertainen. 

Dokumentissa esiintyi myös Los Angelesista kotoisin oleva, kirjailija ja toimittaja G. Edward Griffin, joka oli vuosikausia kestäneiden tutkimuksiensa tuloksena päätynyt siihen käsitykseen, että ilmastonmuokkauslentoja on tapahtunut kokoajan myös Amerikan Yhdysvalloissa.

Francis Mangels (USDA BIOLOGIST) esitteli tutkimus projektia, jolla pyrittiin paljastamaan ilmastonmuokkauksen aiheuttamia muutoksia sadeveteen Shasta-vuoren huipulta, joka on kaukana kaupunkialueista ja teollisuuden vaikutuksesta. Tutkimuksen tulokset olivat ällistyttäviä: alumiini pitoisuudet olivat 61100 µg/l, barium 83 µg/l ja strontium pitoisuus 383 µg/l. [Huomautus (µ1)]. Tuollaiset alumiini pitoisuudet ovat myrkyllisiä, kun ajatellaan, että alumiinin lähtö arvot tulisi olla noin 7 µg/l. Samoin Californiassa eräs opiskelija oli testannut sadevettä ja testien tulokset olivat seuraavat: AL 37500 µg/l, Sr 3090 µg/l ja Ba 345 µg/l. Tilanne oli siis tässä tapauksessa vielä vaarallisempi.

Mainittakoon, että testien otanti paikkojen läheisyydessä oli tehty ilmastonmuokkauslentojen havainnointia. Myös pH-arvot olivat muuttuneet. Esimerkiksi muutosta oli tapahtunut Californian tietyillä alueilla, pH-arvosta 4.6 pH-arvoon 6,8. Vaihtelua on siis tapahtunut happamasta lähelle neutraalia pH-arvoa, joka ei ole pieneliöitä ja kasvillisuuden kasvua ajatellen parrasmahdollinen arvo. Nämä tulokset ”kemikaalivanojen” aiheuttamana oli sittemmin oikeaksi todennut ja varmistanut kemian tohtori Leonard Thymel.

1)µg tarkoittaa mikro grammaa (kerroin 10-6) litraa kohden.

JOHTOPÄÄTÖS

Mihinkä näiden ”kemikaalilentojen” sanotaan johtavan? Kuten yllä esitettiin, ilmastonmuokkauksen todetaan ”ilmastotieteilijöiden” mukaan johtavan parhaimmassa tapauksessa kasvihuoneilmiön heikkenemiseen sekä lisäksi ympäristö katastrofien ehkäisyyn ja sään viilentymisen myötä Grönlannin jääpeitteen sulamattomuuteen. He puolustelevat siis kantaansa yleisellä edulla ja ekosysteemin säästymisellä.

Mutta eikö tilanne ole juuri päinvastainen, jos ilmastoon lasketaan lisäannoksia esimerkiksi alumiinia, joka hienojakoisena oksidoituu, tukkien verisuonet ja pysäyttäen elintoiminnot. Lisäksi luonnonkasvien kasvaminen ja lisääntyminen tulisi tyrehtymään, antaen sijaa geenimanipuloiduille lajeille, sillä on mahdollista, että geenimanipuloidut kasvilajikkeet ovat resistenssejä eli vastustuskykyisiä ilmastonmuokkauksen myrkyille, mutta voivat olla arvaamattoman vaarallisia ihmisille.

Ilmastonmuokkaus polkee toteutuessaan kansalaisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä mitätöi yksilölle kuuluvan oikeusturvan. Voisi sanoa, että kysymys on eettis-moraalinen.

On myös huomattava, että kaikki vaihtelut ilmastonmuutoksessa ei ole välttämättä ihmisen aiheuttamia. Ilmaston lämpötilan vaihtelut ovat luonnollisia tapahtumia.

Maapallolla on useasti ollut lämpimämpiä ajanjaksoja, jolloin hiilidioksidin määrä on ollut merkittävästi paljon alempi kuin nyt. Lämpötilan muutokset eri aikakausien aikana ovat osa ilmastollista kokonaisuutta. Esimerkiksi keskiajan alkupuolella yli 400 vuoden ajanjaksolla oli keskilämpötila merkittävästi korkeampi kuin nykyisin (Ilmastonfoorumi, 2009, Helsinki, Roy Spencer). Lisäksi mainittakoon, että jo vedessä olevat jäävuoret eivät lisää veden pinnannousua, sillä ne ovat jo syrjäyttäneet tilavuutensa verran nestettä ja jääkimpaleet ovat huokoiset.

VETOOMUS

Koska nämä vakavat ilmastonmuokkauksen epäilyt koskettavat myös Suomen hallitusta, on paikallaan, kuten aiemmin todettiin, että Suomen ympäristöministeriö, Suomen hallitus, ja Suomen vihreän puolue ottaisivat selventävän kannanoton ”ilmastonmuokkauslentoihin” ja julkistaisivat kyseisen asian totuuden mukaisesti.

Tässä asiassa Suomen vihreiden tulisi ottaa mallia Kyproksen Vihreistä, jotka haluavat tutkituttaa kemikaalivanat alueillaan.

Myös riippumattoman komission perustaminen kyseisen ”ilmasto-ongelman” tutkimiseksi olisi paikallaan. Selvää tietysti on, että toteutuessaan kemikaalilennot loukkaavat ihmisten oikeusturvaa ja ihmisarvoa, ennen muuta siksi, että niihin liittyvä puuhastelu on salaista. Tällaista toimintaa ei tule sallia.

Muuta huomioitavaa

Patentteja ja erilaisia välineistöjä, jotka mahdollistavat tiettyjen aineseosten ruiskuttamisen lentokoneista käsin ilmakehään sekä ruiskutettavista aineseoksista löytyy pelkästään Yhdysvaltain Patentti- ja rekisterivirasto USPTO:n arkistoista noin sata kappaletta. Useiden eri virastojen toiminnan alaisuudessa suoritetaan monenkirjavia ilmakehän ruiskutusohjelmia. Tällaisia ohjelmia ovat USA:ssa esimerkiksi Care Program, TAP Program ja GAW Aerosol Program.5

Suomessa ilmastonmuokkauksen tutkimuksesta ja kokeista huolehtii Ilmatieteen laitos. Suomen Ilmatieteen laitos muun muassa koordinoi COOL-projektia, jonka tarkoituksena on tutkia ilmaston viilentämistä aerosoliteknologioilla.

Hankkeen pyrkimyksenä on verrata kolmea “nopeaa” ratkaisua ilmaston viilentämiseksi. Ensimmäinen näistä on mustan hiilen (noen) päästöjen vähentäminen, toinen sulfaattiaerosolien injektoiminen stratosfääriin ja kolmas valtamerellisten pilvien “valkaiseminen” tuottamalla merivedestä pilvien ydinhiukkasia (Ilmatieteen laitos 1/2011, 16 s.).

Suomen ilmatilasta on tehty valtavasti havaintoja kemikaalilennoista, jotka poikkeavat täysin tavallisten lentokoneiden jättämistä vanoista.

Lähteet

1.http://www.forest.fi/smyforest/forest.nsf/0/0F7BAE5721BA1B2DC22572A0004B3687?Opendocument

2.http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2008/01/605401/mehilaisten-massakuolemat-uhkaavat-tuhota-hunajakaupan

3.http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/01/1251229/lintukuolema-askarruttaa-nyt-myos-ruotsissa 

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/01/1251411/lintukuolemat-pyorivat-salaliittoteorioissa—maailmanlopun-enne

4. YLE / Devy Nagalingam ja

http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=Kalakuolemat

5. The list of patents for stratospheric aerial spraying programs

http://www.seektress.com/patlist.htm ; http://www.sovereignindependent.com/?p=9344

– Dokumenttielokuva: Mitä pirua päällemme sumutetaan”.

– Ilmastonfoorumi, 2009, Helsinki, Roy Spencer.

– Tiivistelmät EU:n lainsäädännöstä 2011.

– Suomen hallitus tekee salassa ilmastonmuokkausta 2011

Suomen Ilmatieteen laitos 1/2011, 16 s

Keskustelu kemikaalilennoista suomeksi Facebookissa:

Muita aiheeseen liittyviä tiedostoja:

CBD: Convention on Biological Diversity

ETC Group: UN Science Body calls halt on climate-hacking experiences

The list of patents for stratospheric aerial spraying programs

The Telegraph: Climate Change rhetoric spirals out of control

The Telegraph: Beijing: Rain will not fall on our Parade

U.S Committee on Environment & Public Works

The Register: Japan´s boffins; Global warming isn´t man-made

The Global Research: Chemtrails; The Consequences of Toxic Metals and Chemical Aerosols on Human Health, Part I by Dr. Ilya Sandra Perlingieri  

Huffington Post: Climate Science Round-Up: Ocean Fertilization (or Climate Liposuction)

KSLA News

COTO Report: Full Spectrum Defiance

UNEP

The Royal Society: Geoengineering – taking control of our planet’s climate

The Royal Society: Geoengineering the climate

The Royal Society: About the Science Policy Center

The GovTrack: Text of S. 601 [111th]: Weather Mitigation Research and Development Policy Authorization Act of 2009  

Government Offices for Science: Flood and coastal defence-references

Government Offices for Science:Powering our Lives: Sustainable Energy. Management and the Built Environment; The Final Report

The Times of India: IPCC assesment-report

The Times: UK population must fall…

The Daily Mail: Flying bacteria to blame for bad weather

Physorg: Trapped! Scientists immobilze bacteria…

2012 – Earth Change: Early Chemtrails

The Carnicom Institute: Aerosol Toxins; an update http://www.carnicom.com/meeting.htm

Aurora GeoReport

Edmonton Journal

The Times

video

Lähteet

http://www.vunet.org/tiede/ONKO_ILMASTONMUOKKAUS_UHKATEKIJ-524.html

http://henrilentonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/81611-kemikaalivanat-salaliittoteoriasta-faktoiksi

Dokumenttielokuva: ”Mitä pirua päällemme sumutetaan”: http://www.youtube.com/watch?v=a0v5qtR-0NE&feature=youtu.be

Tiedostoja

Kyproksen vihreät vaativat tutkimusta kemikaalivanoista:

http://www.myspace.com/syksylatti/blog/542671107

Myös EU:n parlamentissa on tietoa asiasta:

http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+WQ+E-20…

Magneettimedian artikkelit aiheesta:

http://www.magneettimedia.com/?p=6610

FBI:n entinen pomo myöntää kemikaalivanat!

http://www.youtube.com/watch?v=gR6KVYJ73AU&feature=player_embedded

http://www.youtube.com/watch?v=rEUg8uLoZNY

Erityisesti viime-aikoina nämä NATO:n  (North American Terrorist Organization) suorittamat kemikaalivanalennot ovat lisääntyneet radikaalisti, joka viestii siitä, että väestöön kohdistuva ympäristömyrkytys on lisääntynyt.

http://www.youtube.com/watch?v=IldXIp_WUjg



Salaisuudet kemikaalivanoista ovat vasta alkamassa avautua suuremmalle yleisölle, kun Yhdysvalloissa ollaan jo järjestetty näistä julkisia mielenosoituksia. Mutta silti harvat viranomaiset ovat uskaltautuneet puhua tästä aiheesta julkisuudessa ja yksi heistä oli Los Angelesin FBI:n entinen päällikkö Ted Gunderson.

Kuvassa näkyy vasemmalla normaali lentokoneen jättämä polttoaineen tiivistevana ja oikealla on taas tämä paljon kohuttu kemikaalivana. Huomaatteko eron?  Siinä missä normaali polttoaineen tiivistevana häivystyy, niin taas kemikaalivana jääkin taivaalle ja laajenee siitä suuremmaksi koska myrkyt tippuvat lopulta maahan.

 

Itse alkuperäiset kemikaalivanaruiskutukset alkoivat NATO-maissa 90-luvulla, mutta tänään kemikaalivanoihin törmää kaikkialla maailmassa (mm. Venäjällä, Brasiliassa, Etelä-Koreassa, Kuubassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa).


Kuitenkin valtaväestöllä on hyvin vähän tietoa, että mitkä ovat tämän ilmastonruiskutuksen ja myrkytyksen tarkempi agenda. MONSANTO haluaa monopolin siementeollisuudessa ja hävittää samalla GMO-tuotteillaan ihmiskuntaa. Norjan huippuvuorille on säilötty jo kaikki puhdas siemen.

http://www.youtube.com/watch?v=bZsazm0VCXA

Useat jenkkipoliitikot ovat olleet perillä tästä aiheesta ja heihin kuului myös entinen CIA:n ja NSA:n agentti AC Griffith, joka paljasti että aihe on myös vaijettu Yhdysvaltain kongressissa, jossa asiasta ei uskalleta juuri puhua.


Monia korkeita virkamiehiä jotka sisäpiirissä uskaltavat vastustaa tätä ilmaston ja väestönmyrkyttämisohjelmaa rankaistaan. 

  


Yksi näistä sisäpiiriläisistä oli Clintonin hallinnon aikainen NAVY Seal erikoisjoukkojen komentaja Jeremy Boorda, joka murhattiin vuonna 1996 sen takia, koska vastusti tätä maailmanlaajuista kemikaalivana-ohjelmaa (väestönmyrkytys). 

Hänet löydettiin kuolleena ja kuolinsyyksi väitettiin itsemurha, vaikka hänen mahastaan löydettiin kolmen haulikonlaukauksen jäljet. Ruumiinavaustietoja ei kuitenkaan julkistettu koskaan julkisuuteen.

Kemikaalivanaprojektin alussa normaalit reittilennot osallistuivat tähän kemikaalivana-ohjelmaan. Mutta myöhemmin tähän ruiskutukseen ja väestön myrkyttämisohjelmaan liittyivät mukaan useat armeijalle kuuluvat koneet.


Ilmailualalla yhden operaation nimi tunnetaan nimellä ”Project Cloverfield”. Tuolloin yksi korkeassa asemassa oleva American Airlinesin virkamies paljasti, että hänen toimistossaan oli käynyt kaksi miestä eräästä hallinnon salaisesta virastosta (tod. NSA).

Suomen ympäristöministeri Ville Niinistö  (vihr.) vastasi YLE:n ykkösaamussa useiden kansalaisten utelemaan kysymykseen kemikaalivanoista.

Kysyjät viittaavat siis kemikaalivanoiksi kutsuttuun ilmiöön. Se siis tarkoittaa sitä, että suihkukoneista suihkutetaan ilmaperään lentokoneiden päästöjen yhteydessä ihmisille haitallisia kemikaaleja, kuten alumiinia ja bariumia.

 Taivaalla näkyy aika usein täällä Suomessakin  suuret kemikaalivanasuihkutuksen  jäljet.

USA:n hallinto oli jopa aikeissa maksaa lentoyhtiölle siitä, että he alkaisivat ruiskuttamaan eri myrkyllisiä kemikaaleja tavallisten reittilentojen yhteydessä. Mutta siinä vaiheessa kun tämä American Airlinesin johtavassa asemassa oleva työntekijä kysyi, että mistä kemikaaleista oli kysymys, niin hänelle vastattiin että nämä aineet olivat niin salaisia, että Yhdysvalloissa niiden vuotajat/paljastajat joutuisivat vankilaan jos kertoisivat näitä tietoja eteenpäin.

Yhdysvaltojen St. Louisin osavaltiossa on äskettäin tullut julki maailmalle se, että alueella tehtiin 1950- ja 60-luvulla USA:n armeijan salaisia ihmiskokeita.

Nyt kaksi Missourin senaattoria Claire McCaskill (demokraatti) ja rep. Roy Blunt (republikaani) vaativat vastauksia tähän niin vaiettuun ihmistestaukseen josta USA:n armeija edelleen vaikenee.

Yhdysvaltojen hallitukselle ongelmallista näissä tapauksissa on se, että nyt kun eräskin näistä ihmiskokeista selvinneistä on uskaltanut avata suunsa. Niin missä olisi sitten oikeat henkilöt kuuntelemaan heidän tarinansa ja kokemuksensa, sekä antamaan tarvittavaa tukea.

1960-luvun kylmän sodan aikoina St. Louisissa alettiin ruiskuttamaan kadmium sulfiittia Pruitt Igoen tajolen alueella, lähellä St. Louisin keskustaa. Myrkytyksen kohteena olivat erityisesti lapset ja lapsiperheet. He olivat elävä testauksen kohde ja myös osana armeijan salaista projektia; ”sanoi entinen alueen asukas Doris Spates”.

Niinä aikoina juuri kukaan ei osannut kyseenalaistaa sitä, että miksi armeija ruiskutti myrkyillä ilmakehää. Sillä se kun perusteltiin hyttysten tappamisella. Siinä kun ei itikoita myrkytetty vaan ihan eläviä ihmisiä.

Dorothy Johnson joutui noihin aikoihin menemään lääkäriin hänen kehoonsa tuntemattomien arpien vuoksi, joita oli tullut hänen kehoonsa eri puoli ruumista. Hän oli tuolloin 18-vuotias. Arvet eivät kuitenkaan koskaan lähteneet hänen kehostaan ja ne olivat kuitenkin syntyneet USA:n armeijan salaisen ihmistestauksen johdosta.

90-luvulla armeija taas kehitteli peitetarinan, että se olisi suojellut aluetta mahdollisilta Neuvostoliiton tekemiltä myrkytysruiskutuksilta, koska 60-luku oli kylmän sodan aikaa ja tämän vuoksi oli sitten muka suihkutettava myrkkyjä alueen ilmakehään. Armeija vielä väitti, että aine jota ruiskutettiin oli täysin myrkytön.

 St. Louisilainen sosiologi Lisa Martino-Taylor sai kuitenkin selville, että kyseisten armeijan tekemiin alueellisiin ilmakehän ruiskutuksiin liittyvät asiakirjat olivat kaikki julistettu salaisiksi. Joten tästä voimme päätellä, että mitkä olivat armeijan motiivit ja aikeet tässä salahankkeessa. Saman tutkimuksen aikana Martino-Taylor sai myös selville, että nämä jo tehdyt ihmiskokeet St. Louisin alueella liittyivät myös vahvasti radioaktiivisella aineella väestön pommittamiseen.

Nyt Yhdysvaltojen armeija on jopa kertonut, että kylmän sodan aikoihin heidän USA:ssa suoritetuissa ihmiskokeissaan ollaan mm. ruiskutettu plutoniumia rokotteilla potilaisiin heidän tietämättään. Näin sitten vastasyntyneet vauvat ja raskaanaolevat naiset saatiin altistettua radioaktiiviselle aineelle.

Vuosien 1946 ja 1953 välisenä aikana peräti 73:n vajaana syntyneestä lapsesta löytyi jäämiä radioaktiivisesta kalsiumista.

Martino-Taylor kertoo, että vaikka nämä tapaukset on tiedossa niin niihin liittyvät tiedot ollaan kuitenkin poistettu julkisuudesta kokonaan.

Koko kyseisestä kertova KSDK-sivuston video oli hävinnyt kokonaan palvelimelta ja näin se USA:n armeija pyrkii keinoja kaihtamatta estämään tällaisten tekemiensä hirveyksien tiedot julkisuudesta.

Pelkästään Yhdysvalloissa ovat kemikaalivanojen aiheuttamien terveysvaurioiden johdosta mm. astma ja alzheimerin tauti ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viimeisen 10-vuoden aikana, joista alzheimer on seurausta kemikaalivanamyrkkyjen sisältämästä alumiinista.

Lähde: http://henrymakow.com/2013/04/Chemtrails-Frightening-Lesser-Known-Facts%20.html


Kemikaalivanat taas liittyvät tähän aiheeseen sen puolesta, että niiden sisältämät voimakkaat raskasmetallijätteet putoavat maahan ja ne pilaavat myös elintarvikkeita saastuttamalla luontoa. Ollaan tutkittu, että yksi näiden kemikaalivanojen sisältämien myrkkyjen vaikutus pitkällä aikavälillä on mm. niistä seurannut parkinssonin tauti, jossa aivot alkavat rappeutua. 

Toinen kemikaalivanojen motiivi on taas ilmanstonmuokkaus, jota ajetaan eteenpäin lähinnä kansainvälisten sotilastahojen toimesta. Kuten myös HAARP:n EISCAT Norjan ja Suomen rajalla on täysin NATO:n sääntutkimusasema. Vaikka kyseisen laitteen todellinen käyttötarkoitus on mm. ajatussodankäynti sekä ilmastonmuokkaus, joka tekee siitä näin ollen valtapsykosakin hallinnoiman skalaariaseen.  

Lähde: http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194787282127/artikkeli/lasten+laakitseminen+lahti+kasista+ruotsissa+-+valiumia+vauvoille.html


Saul Von Bell ”Tietoisuuden Koko Kuva – Matriisista vapautuminen” s. 110-113.

Huumeet ja lääkkeet

Lääketeollisuuden korporaatiot pyrkivät tekemään mahdollisimman suurta voittoa myymällä yhtä enemmän tehottomampia lääkkeitä ja varsinkin se, että lapset kohdistetaan enemmän näille mm. mielialalääkebisneksen turvin on hälyttävä merkki siitä minkälaiseksi lääkesirkukseksi meininki menee.

Pelkästään Suomessa yli 700 000 ihmistä syö heille määrätyjä mielialalääkkeitä. Eli onko meillä Suomessa yli 700 000 zombien lauma joka ei tule toimeen ilman näitä lääketeollisuuden myrkkyjä.

Yhdysvallat kuitenkin kiilaa vielä suomenkin ohi lääkkeidenkäytön suhteen ja siellä varsinkin reseptilääkkeiden käyttö on vieläkin kasvamaan päin.

Kuitenkin yksi vaarallisimmista ja pelottavimmista asioista mitä ympäri maailman yritetään pakottaa väkisin myös Suomessa THL:n kautta on koko väestön pakkorokotukset. Sekä myöhempi mikrosirutus, jotta isoveli pääsee paikantamaan sinut missä ja milloin tahansa. Sillä tämän jälkeen tämä zombie-väestö on täysin illuminatin hallinnassa.


Isoveli on kaikkialla se yrittää valvoa koko maailmanlaajuista internet-liikennettä ja säätää jatkuvasti uusia lakeja, jolla se voisi kiristää mm. sanavapautta eripuolilla maailmaa.

Tiedemies Dennis M. Bushnell julkaisi vuonna 2001 biologisen sodan suunnitelman ”Future Strategic Issues/Future Warfare [Circa 2025]”, joka keskittyy maailman valtaväestön vähentämiseen, eli depopulaatioon.
Future Strategic Issues/Future Warfare [Circa 2025]” -asiakirjan kirjoittanut Bushnell on mm. NASA:lla työskentelevä monitoimialainen tiedemies.

Maailman salaisen valtaeliitin killuminatsien, psykosakin ajatushautomojen kolmensadan komitealla (Committee of 300) on myös vastaavanlainen massaväestöön kohdistettu depopulaatiohanke, jonka määrä on tulla tiensä päähän 2050. Jossa maailman väestöstä olisi tarkoitus saada eliminoitua neljä miljardia ihmistä vuoteen 2050 mennessä.

http://www.youtube.com/watch?v=gARZ-Gttjn4
Näitä neljää miljardia kolmensadanmiehen komitea kutsuu hyödyttömiksi suursyömäreiksi. Komitean jäsen Cyrus Vance kirjoitti dokumentin siitä, kuinka tämän kaltainen kansanmurha voidaan toteuttaa. 

Dokumentti oli tuotettu nimellä ”Global 2000 report” ja sen olivat hyväksyneet ja allekirjoittaneet entinen presidentti Jimmy Earl Carter ja hänen ulkoministerinsä Edwin Muskie. Toimintatapoihin kuuluu mm. lyhytvaikutteisten, nopeasti tappavien kulkutautien levittäminen.

Lähteet: ”Future Strategic Issues/Future Warfare [Circa 2025] (pdf)”

http://topinfopost.com/2013/06/26/disclosed-nasa-warfare-document-the-future-is-now 

http://paranormaaliblogi.net/index.php/2013/09/08/nasan-sotadokumentti-vuodelle-2025/ 

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=2158 Jokainen maailmankansalainen joka sitten uskaltautuu esittämään poliittisia näkemyksiään julkisesti vaikka internetissä, päätyy hyvin helposti mm. armeijan tarkkailun alle. 

http://www.youtube.com/watch?v=eOIiY9ciYBA


Tämän maailman salaisen valtaeliitin mielestä kenenkään valtion ihmisillä ei tulisi olla minkäänlaista itsemääräämisoikeutta eikä sanavapautta. Koska jos sellainen meille annettaisiin, niin se veisi näiltä kontrollifriikeiltä pankkiiriglobalisteilta vallan pois ja se pelottaa suuresti näitä monikansallisia suuryhtiöitä, sekä heidän omistajia.
On tutkittu jo, että koko maailman köyhyyden voisi lopettaa pelkästään muutaman maailmanrikkaimman pankkiirisuvun tuloilla.
Pelkästään Rothschildien saksanjuutalaisen pankkiirisuvun yhteenlaskettu omaisuus ylittää koko maailmanvaroista yli 45 % Sen jälkeen suuromistukset ovat lähinnä Rockefellerien suvun käsissä. Mutta molemmat suvut ovat onnistuneet salaamaan todellisen omaisuutensa tarkkaan, jottei pääsisi laajempaa kohua syntymään maailmalla. 
Tämän vuoksi Forbes-lehden maailmanrikkaimpien ihmisten rankinglistalla ei juuri nähdä näiden kahden maailman rikkaimman pankkiirisukujen edustajia.



Mutta kun tarkemmin näiden kahden pankkiirisuvun omistuksia tarkastellaan tarkemmin, niin monet yksityisomisteiset pankit kuten  

  • Goldman Sachs

  • JP. Morgan Chase

  •  Deutsche Bank AG

  • Bank of America corporation 

jne. ovat lähinnä näiden kahden maailmanrikkaimman pankkiirisuvun omistuksessa. 


http://www.youtube.com/watch?v=bZsazm0VCXA
Lähde: http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/hpn+lapparin+mikrofonista+paljastui+erikoinen+tietoturvaongelma/a927316
http://inktank.fi/13-quotes-from-george-orwells-1984-that-resonate-more-than-ever/ 
http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt+se+on+tutkittu+maailman+koyhyyden+voisi+lopettaa+100+rikkaimman+ihmisen+tuloilla+4+kertaa/a2164630  Joten heillä on myös käytännössä kulisseissa suurin päätäntävalta, kuten suuryhtiöissä yleensäkin se joka omistaa osake-enemmistön, päättää kurssin suunnan.

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=cqsT5EoIk8U

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=03K2ONrFiYc


https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=pnxAsrAK2hw

Nyt eletään niitä aikoja jolloin nykyinen talousjärjestelmä luuhistuu ja Suomenkin talous ajetaan kohti tuhoa. Sillä materialistinen maailmankatsomus alkaa kokea kovan kolauksen siinä vaiheessa kun rahan arvo laskee.Ihmisille ympäri maailman on teollistumisen jälkeen opetettu uskomaan, että he ovat se materia jota voivat haalia itsellen mitä enemmän raatavat tehtaissa jne. Tässä on juuri kysymys keisarin uusista vaatteista.

Suomen talousjärjestelmässä on suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja pidemmälle menevä skenaario liittyy mikrorisuihin ja siihen, että nämä implantit on tarkoitus laittaa jokaiselle Suomalaiselle ihon alle. Mutta jos kieltäydyt niistä niin sitten joudut täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Mutta eihän käytännössä nykypäivänä syrjäytyneet nuoret eroa tästä yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä paljoakaan ja yhä useamman ainoa henkireikä on ollut internet jonka kautta moni pitää kontakteja ulkomaailmaan. Mutta myös tapaa tuttujaan normaalielämässä.

Tämän laajan syrjäytymisen takana on suuremmat tahot jotka ovat nerokkaalla tavalla luoneet sellaisen systeemin missä teollisuusmaiden tuotanto ajetaan alas ja myös muiden työmarkkinoiden kilpailutus on mennyt jo lähes kokonaan vuokratyövoimaa käyttäville yhtiöille. Eli tämä siis tarkoittaa sitä, että syrjäytyneet ihmiset joutuvat entistäkin enemmän taistelemaan keskenään näistä viimeisimmistä leivänmuruista.

Yhteiskunnallisesti tämänkaltainen prosessi luo vain lisää syrjäytyneisyyttä sekä ajaa syrjäytyneet käyttämään alkoholia ja huumeita. Eli näin saadaan sitten ydinperheet hajoamaan ja pahoinvointivaltio toteutumaan. Joten on äärimmäisen törkeää että tätä kutsutaan sitten mediassa hyvinvointivaltioksi.

Lääketeollisuuden rooli on taas hyvin suuri siinä missä syrjäytyneet ja heidän henkinen terveys saadaan vietyä sivuraiteelle ja lopulta ei tarvita kuin masennus ja alkoholi siihen sekaan niin näin ollaan pystytty tuhoamaan ihminen kuin ihminen pois yhteiskunnasta. Kun paras lääke olisi tähän normaali terapia jossa näitä syrjääntyneitä oikeasti kuunneltaisiin. Eikä hiljennettäisi lääkkeillä.

Skeptikkojärjestö skeptis ry on myöntänyt vuoden 2011 huuhaa palkinnon Magneettimedia julkaisulle. Skepsis perustelee palkintonsa seuraavalla tavalla; ”Ensimmäistä kertaa Suomessa on ilmaisjakelussa oleva mainoslehti valjastettu näin vahvasti uskomuslääkinnän, salaliittojen sekä virheellisen ja näennäistieteellisen tiedon levittämiseen.

Magneettimedian toimittajat ovat erikoistuneet mielikuvituksellisten tarinoiden kirjoittamiseen. Lehden toimitukselta puuttuu paitsi taito lähdekritiikkiin, myös halu pysyä hyvissä journalistisissa käytännöissä.

Magneettimedian artikkelit ovat lähinnä uutisiksi naamioitua uskomushoitojen mainontaa sekä mielikuvituksellisia salaliittoja kehitteleviä kolumneja. Erityisen valitettavaa on, että lehti antaa täysin väärän kuvan uskomushoitojen vaikutuksista.

Skepsis ry:n mielestä yleisön on voitava odottaa ilmaisjakelulehdiltäkin vastuuntuntoa sisällön suhteen, erityisesti silloin, kun liikutaan niinkin tärkeän aihepiirin kuin terveyden parissa.”

Skeptikkojärjestö skepsis ry ei kuitenkaan vielä tähänkään mennessä ole pystynyt millään tavalla perustelemaan ja selittämään mikä on mielikuvituksellisia salaliittoja ja virheellistä näennäistietoa. Ottaen huomioon vielä, että kyseessä on valtiolliselta taholta tuettu järjestö ja maailmanlaajuisesti skeptikkojärjestöillä on suuri rooli mm. tieteen ja lääketeollisuuden lobbauksessa.

Muistaako kukaan mikä oli skepsis ry:n kanta mm. sikainfluenssarokotuksiin ? Skepsis ry tuomitsi kaikki rokotteiden vastustajat ja leimasi ne myös mielikuvituksellisiksi salaliitoiksi ja huuhaapalkintokin taisi mennä rokotusinfo.fi sivustolle. Skepsis ry ei edusta mitään muuta kuin valtapsykosakin koneistoa, eli tarkemmin mm. lääketeollisuutta ja jos siihen mm. jotkut yksittäiset ihmiset menevät mukaan niin se on jokaisen oma häpeä. Sillä skeptikkojärjestöjen tarkoitus on nimenomaan pitää edelleen epätietoisuutta yllä ja yrittää epätoivoisesti vielä kaikin keinoin estää meitä saamasta tietoa mm. rokotuksista jne.

Suomen Skepsis ry on myöntänyt vuoden 2013 Huuhaa-palkinnon Gmo-vapaa Suomi -kansalaiskampanjalle. 


Huuhaa-palkinto myönnetään yhdistyksen mukaan vuosittain taholle, joka on kunnostautunut muka-tieteellisen ajattelun levittämisessä.

Tänä vuonna annamme palkinnon tieteellisen tiedon vääristelyn ja pelotteluun perustuvan keskustelutavan vuoksi”, Skepsiksen puheenjohtaja Otto J. Mäkelä sanoo.


Mäkelä ei kuitenkaan osannut perustella väitettään millään tavalla, kuten Skepsis ry:n tapaan kuuluu.


Gmo-vapaa Suomi -kansalaiskampanjan takana ovat muun muassa Kansalaisten Bioturvayhdistys ry., Luomuliitto ja Maan ystävät.


Skepsis pitää tärkeänä, että geenimuuntelusta keskustellaan muutenkin kuin tieteentekijöiden kesken ja jos nyt Skepsis ry:llä on tapana. Se tapahtuu ilkkumalla kaikille kriittisille ajattelijoille sekä järjestöille.


Skepsis ry oli aikanaan näkyvästi mukana Suomen rokotekriittisen keskustelun rokotteiden puolestapuhujana ja rokotekriitikoiden kritisoijana sekä haukkujana. Saihan myös tämä Suomen Rokotusinfo tämän saman huuhaa palkinnon.


Mutta kuinkas sitten kävikään kun selvisi sikainfluenssarokotusten aiheuttama narkolepsiaepidemia. Mihin hävisi Skepsis ry:n huraa huudot sikainfluenssarokotuksille ja julkinen haukunta sikainfluenssarokotteita kritisoiville tahoille.

Tämä jo kertoo suoraan sen, että tämä koko Skepsis ry:n toimintaperustuu pelkästään suurille valheille ja koko valtiorahoitten disinformaatio/huuhaajärjestön toiminta perustuu vain tiettyjen ihmisten. Lähinnä auktoriteettiuskovaisten ihmisten mielipiteenmuokkaukseen ja hallintaan. Sillä onhan se selvää, että näille Suomen Skepsis ry:n huutelemille totuuksille liputetaan vain siellä keskivertoa tyhmemmän kadunmiehen älykkyystasolla, kuin aidosti kriittisesti ajattelevien puolella.

Tällainen Suomenkin rokotekriitikkojen julkinen haukkuminen rekisteröidyn yhdistuksen toimesta on jo suora loukkaus mm. näille narkolepsiauhrien omaisille.

Se kyllä tiedetään, että nämä valtaeliitin tukemien tiederunkkarien järjestöt tulevat myös jatkossa pitämään paljon meteliä tyhjästä, niin kauan kuin vain saavat tukirahoitusta ja perusjuntit sitten uskovat kaiken mitä nämä huuhaa/disinformaatiojärjestöt huutelevat mediassa.

Ei voi kuin vain ihmetellä, että kuinka joku voi kuvitella mm. geneettisesti muokattujen Monsanton mutaatioelintarvikkeiden olevan terveellisiä. 

Lähde: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/huuhaa-palkinto-geenimuuntelun-vastustajille-1.52504

Huoleen GMO:n vaaroista on tartuttu Suomessa aloitteella:

Kansalaisaloitteen kuvauksesta:

”Vuonna 1992 Yhdysvaltojen elintarvikevirasto (FDA) totesi, että GMO-ruoat eivät juuri poikkea tavanomaisista ruoista, eivätkä näin aiheuta ihmisille vaaraa, eikä tarkempiin tutkimuksiin ole tarvetta. Myöhemmin julki tulleiden asiakirjojen mukaan tätä päätöstä ajoi Valkoisen Talon neuvonantaja ja elintarvikeviraston elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaava apulaisjohtaja Michael Taylor, suuren biotekniikkayrityksen Monsanton entinen lakimies ja sittemmin sen varapääjohtaja. 

Todellisuudessa FDA:n tutkijat olivat toistuvasti varoitelleet GMO–elintarvikkeiden ennalta arvaamattomista sivuvaikutuksista, kuten mahdollisista allergioista, uusista sairauksista, aineenvaihduntaongelmista ja ravintoarvoista. He vaativat kattavia turvallisuustutkimuksia, mutta heitä ei kuunneltu.

Nykyään samat yritykset, jotka aiemmin salasivat biokemiallisten tuotteidensa vaarallisuuden, ovat päättämässä ovatko heidän GMO–elintarvikkeensa turvallisia. Teollisuus rahoittaa tutkimukset, joista he voivat konsultoida elintarvikeviraston kanssa halutessaan. Raportointipakkoa ei ole, joten kyseessä on naurettava kulissi. 

Geenimuunneltujen viljojen, kuten soija, maissi, puuvilla ja rypsi, DNA:han on pakotettu vieraita geenejä. Vieraat geenit ovat mm. bakteereista ja viruksista, joita ei aiemmin ole luonnostaan ollut ihmisen ruokavaliossa. 

Geneettinen muuntelu tuo vieraita geenejä luonnollisten lajien välisten rajojen yli. Kyseessä on raaka tekniikka, joka on hyvin kaukana luonnonmukaisesta evoluutiosta ja jalostuksesta. Laboratorio-oloissa eristetty geeni lisätään suoraan soluihin tai siirretään bakteerien mukana solun DNA:han.

Muunnettu solu kloonataan kasviin, jossa muunnetut solut aiheuttavat muutoksia koko kasvin DNA:ssa. Yksittäinen geeni voi muokata kasvin luonnollisia geenejä korvaamalla, tuhoamalla tai aktivoimalla ja sammuttamalla niitä ja siten muuttamalla odottamattomasti kasvin ominaisuuksia. Jopa itse kloonattu vieras geeni voi prosessissa vioittua tai muuntua ja aiheuttaa allergiaa tai sairauksia aiheuttavien proteiinien muodostumista. 

Markkinoilla olevat GM –elintarvikkeet 

Tällä hetkellä merkittäviä geenimuunneltuja kasveja ovat soija, maissi, rypsi, puuvilla ja sokerijuurikas, joihin on siirretty kasvimyrkkyjen vastustuskykyä lisääviä bakteereita sekä hawaijilainen papaija sekä kesäkurpitsa ja keltainen kesäkurpitsa, joita on muunneltu kestämään kasviviruksia. Kun GM –kasvit on saatu sietämään paremmin kasvimyrkkyjä, voidaan niitä käyttää paljon enemmän, ja siten niitä myös kertyy huomattavan paljon enemmän kuluttajan elimistöön.

Geenimuunnelluista maissista ja puuvillasta löytyy myös siirretty hyönteismyrkyn geeni, joka on peräisin luonnollisesta Bt –maabakteerista bacillus thuringiensis, jota muunneltu kasvi tuottaa joka solussaan. Bt –maissi ja –puuvilla tuottavat siis itsessään hyönteismyrkkyä ja näitä edustaa koko GM –sadosta 19 %. GM –sadosta 68 % on vastustuskykyisiä kasvimyrkyille ja näistä 13 % myös tuottaa Bt –hyönteismyrkkyä.

Perustelut

GMO–soija aiheuttaa allergioita, joista osaa ei ole aiemmin edes havaittu. Englannissa huomattiin GMO–soijan kauppoihin tulon jälkeen soija-allergioiden kaksinkertaistuneen. PRIK-testillä (ihon ärsytys allergeeneilla) havaittiin joidenkin reagoivan GMO–soijaan mutta ei luonnolliseen soijaan. Siitä on löydetty uusi allergeeni, jota ei luonnollisessa soijassa ole. Keitettynä GMO–soija sisältää jopa seitsenkertaisen määrän soijan allergeeneja. 

Bt –maissi ja –puuvilla aiheuttavat allergian tapaisia yliherkkyysreaktioita samalla tavoin kuin Bt –hyönteismyrkyn ruiskutuksista. Biotekniikan yritykset väittävät, ettei Bt –geeni ole ihmisille haitallinen, koska sen luonnollista muotoa on käytetty peltoruiskutuksissa jo pitkään.

Todellisuudessa ruiskutuksista on aiheutunut paljon allergian tyyppisiä reaktioita pelloilla ja ruiskutuksissa työskennelleille ja nykyään myös Bt –viljaa käsitteleville. Samanlaisia immuunivasteen reaktioita ja jopa sisäelimien vaurioita on aiheutunut Bt –maissia syötetyille rotille ja hiirille. Bt –bakteerin pitoisuudet ovat kasveissa tuhatkertaisia ja myrkyllisempiä kuin ruiskutuksissa käytetyssä luonnonmukaisessa versiossa. 

Geenimuunnellut elintarvikkeet eivät läpäise allergiatestejä, sillä niiden muunnelluilla proteiineilla on allergisoivia ominaisuuksia. Maailman terveysjärjestö suosittelee GM –elintarvikkeille seulontatarkastuksien käytäntöä allergian aiheuttajien varalta, mutta toistaiseksi ainakaan GM –soija, –maissi ja –papaija eivät läpäisisi testejä.

Geenimuunnellut elintarvikkeet voivat myös aiheuttaa allergioita muille ruoka-aineille. Hiirikokeissa on havaittu GM –soijan vähentävän radikaalisti ruoansulatuksen entsyymejä, mikä voisi ihmisessäkin aiheuttaa yliherkkyyttä ja allergioita muille ruoka-aineille. Bt –hyönteismyrkky aiheutti hiirillä immuunireaktioita aiemmin turvallisiin ruokiin. Markkinoille hyväksyttyjen ja allergiatestattujen GM –herneiden syöttäminen hiirille aiheutti niillä reaktioita muita ruokia kohtaan. 

GM –elintarvikkeet aiheuttavat lukuisia ongelmia sisäelimissä ja sukusoluissa. Lukuisissa kokeissa geenimuunnelluilla ruoka-aineilla ruokituilla hiirillä ja rotilla on havaittu selviä muutoksia ja vaurioita sisäelimissä, kuten maksan vaurioita ja koon muutoksia, ruoansulatusjärjestelmän pintasolukossa syöpään viittaavaa kasvua, sukuelimien muutoksia ja hedelmättömyyttä sekä imeväiskuolleisuuden merkittävä nousu.

Pidempään ruokituilla hiirillä poikueet pienenivät ja poikaset olivat pienempiä ja kuolleisuus oli paljon korkeampi. Hamsterit menettivät lisääntymiskyvyn kokonaan yleensä kolmanteen sukupolveen mennessä. Bt –maissi ja –puuvilla on aiheuttanut karjalle tuhansia kuolemia Intiassa ja steriiliyttä Yhdysvalloissa sekä karjan ja siipikarjan kuolemia Euroopassa ja Aasiassa. Filippiineillä viisi kylää sairasteli läheisen pellon Bt –maissin pölyttäessä siitepölyä. 

Muunneltu geeni säilyy aktiivisena kehossa. Eläinkokeissa on todettu GM –ruoan geenien aiheuttavan vakavia muutoksia elimissä, mutta jostain syystä ihmiskokeita ei ole katsottu tarpeelliseksi. Ainoa julkaistu tutkimustulos GM –ruoan vaikutuksista ihmiseen oli GM –soijan geenin siirtyminen ruoansulatuksen bakteereihin ja sen toiminnan jatkuminen kehossa. On siis mahdollista, että osa GM –ruoan geeneistä jää vaikuttamaan kehoon.

Antibioottiset geenit saattavat lisätä ihmisissä antibiooteille vastustuskykyisiä tauteja. Hyönteismyrkkyjä valmistavat geenit saattavat siirtyä ihmisen elimistöön ja alkaa valmistaa myrkkyä kehon sisällä. Eläinkokeet ovat jo todistaneet geenimuunneltujen ruokien toimivan tavallisesta poikkeavalla tavalla ja geenien siirtymisen eläimen kehoon, jopa sikiöön asti. 

Geenimuunneltu lisäravinne aiheutti tappavan epidemian. 1980–luvulla Yhdysvalloissa levisi tavallisen aminohappolisäravinteen L -tryptofaanin geenimuunneltu versio, joka aiheutti lähes sata kuolemaa ja arviolta 5000 – 10 000 ihmisen sairastumisen ja vammautumisen. Alkuperältään japanilainen aminohappovalmiste oli johdettu geenimuunnellusta bakteerista ja sen jäljille kesti vuosia päästä, ennen kuin se vedettiin pois markkinoilta.

Epidemian aiheuttaja oli vähällä jäädä kokonaan huomiotta, mutta koska EMS-taudin oireet olivat erikoiset, ilmenivät nopeasti ja merkittävällä tavalla, oli se mahdollista tunnistaa.

Markkinoilla olevien GMO–elintarvikkeiden ja muiden valmisteiden ihmisille aiheuttamia vaivoja ja vaaroja ei ole mikään virasto valvomassa, eikä kukaan ole aloittanut laajoja ihmiskokeita tai pitkäkestoisia eläinkokeita niiden turvallisuuden varmistamiseksi. Suuri osa niiden aiheuttamista sairauksista voi hukkua ihmisten tavallisten vaivojen sekaan. Suuret biotekniikan yritykset pelaavat suurta geenirulettia ihmiskunnan terveydellä ja tulevaisuudella omaksi hyödykseen. 

Euroopan Unioni on päättänyt, ettei yksittäinen jäsenvaltio voi kieltää geenimuunneltujen ruokien viljelyä ja tuottamista, mutta valmisteissa tulee mainita, jos valmiste sisältää yli 0,9 % geenimuunneltuja ainesosia. Asiasta käydään keskustelua, mutta Yhdysvalloissa yleinen mielipide ei ole vielä kääntynyt kovin GMO–vastaiseksi, muusta maailmasta puhumattakaan.

Jokaisen kannattaa miettiä, mitä kaikkea monikansallisten yritysten elintarvikkeet voivat sisältää. Suomessa ei geenimuunneltuja elintarvikkeita ole kovin paljoa tarjolla, mutta pienikin määrä saattaa olla juuri se vaarallinen. Suosikaa GMO–vapaata ruokaa ja suosikaa kotimaisia ja luonnollisia raaka-aineita.”

Allekirjoita aloite:

Lähde: http://www.skepsis.fi/Toiminta/HuuhaajaSokratespalkinnot/Huuhaapalkinto2011.aspx

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=rBUGVkmmwbk

 

Televisio

Vaikka internet on hyvin suosittu ajanviettopaikka nykyaikana niin ei ole vieläkään tämän olohuoneen nurkassa lojuvan laatikon voittanutta propagandajulistuskanavaa kuin televisio!

Televisio toimii edelleen kuin väärä raha nuoriin, lapsiin ja aikuisiin ja sen päätehtävä on aivopestä kaikki sen katsojat ja turruttaa heidät tyhjällä viihteellä. Mutta mikä tärkeintä saada kuitenkin jokaiset sen katsojat uutispropagandalla aivopestyä uskomaan kaikki ne valheet, joita psykosakki haluaa sieltä syöttää.

Television kautta myös tungetaan näihin viihdesarjoihin ja elokuviin yhä enemmän väkivaltaa ja siellä myös tuodaan hienovaraisesti esille monien sarjojen kautta mm. tätä väestön mikrosirutusta sekä ydinsotia jne. Poliisisarjat ja USA:n armeijan ylistys pelkästään lisäävät fasistisen poliisivaltion syntyä ja suosiota.

Ollaan kuitenkin tutkittu, että vain lukeminen tai radion kuuntelu rakentaa ja laajentaa aivojen neurologisia rakenteita. Joten myykää televisionne tai pistäkää se kiinni. Uutiset voi lukea netistäkin ja elämää on myös ilman näitä typeriä ja tyhjänpäiväisiä sarjoja.

Tämä kollektiivinen tajuntahan tarkoittaa sitä, että lähes kaikki kollektiivisessa unitilassa olevat ihmiset ja heidän ajatuksensa ohjaavat toinen toistaan. Esim. pelkästään jotkut television arkipäiväissarjat toimivat äärimmäisen tehokkaina ihmistenohjelmointikeinoina ja näihin television saippuasarjoihin sitten jäädään koukkuun, koska ei kyetä elämään omaa elämää tällä vastakkaisella aivokapasiteetilla, eli yksilötietoisuudella jossa jo kyvetään tuntemaan myös omaa todellista itseään.


Mainosteollisuus toimii myös omalla tavoin äärimmäisen tehokkaana keinona pitää massat tässä unessa ja sen näkee myös pukeutumiskulttuurissa ja näissä, että naisilla pitää olla aina päällä ne uusimmat muotivaatteet, tai muuten muut materian voimien pauloissa olevat kolleegat nauravat selän takana. Mutta tämänkaltaiseen erityisesti naisten muotiin keskittyneeseen mielenohjelmointiin tarvitaan sitten tietenkin aina näitä kuvankauniita bimboja, joita monet naiset sitten seuraavat ja nappaavat tyylinsä.

Lapsien keskuudessa tämä näkyy myös siinä, että nykyään ihan peruskoulussa nauretaan sitten niille lapsille, joilla ei ole Justin Bieberin tyylisiä vaatteita tai aurinkolaseja, kun ei ehkä vanhemmilla ole niihin varaa. Kuin myös joku IPAD voi olla myös tämän alaikäisten nykyisen katu-uskottavuuden merkki ja status, niin eihän tästä voi muuta nähdä kuin että teknokratia jyrää ja kovaa.


Tämänkaltainen kollektiivisen unitilan kautta syötetty lapsillekin suunnattu mainostus ja manipulointi on sairasta ja siitä pitäisi pikemminkin jokaisen irtaantua, kuin pysyä muodissa mukana.

Ihmiset eivät sitten tämän kollektiivisen unitilansa lomassa tiedä, että mistä päin heitä hallitaan ja kuinka heidän ajatuksiaan manipuloidaan jatkuvasti. Televisio on edelleen suurin väline, vaikkakin television suosio laskee jatkuvasti internetin ottaessa niskalenkin. Mutta internetkin on menossa kovaa vauhtia tuohon television aivopesulaatikon suuntaan kun jopa videovuokraamot ovat siirtyneet nettiin.

Toisena väestön kollektiivisen tietoisuuden manipulointikeinona tulee tämä valtamedia ja uutisten tuottama propaganda, jonka päätoiminen agenda keskittyy pelon levittämiseen ja lietsomiseen, jota työnnetään tänne jokaiseen valtioon yhä suuremmalla voimalla Yhdysvalloista.

Eli kun tätä jatkuvaa uutis/sotapropagandaa tungetaan eetteriin mm. lähi-idän jännitteitä ja sodanvalmisteluja Syyriassa ja Iranissa raportoidaan päivittäin, niin jollei näiden uutisten vastaanottaja ole tarpeeksi läsnä, niin ei niitä paljommin muuten kuunnella kuin kollektiivisen unitilan sokeuden pelolla ja näin sitten yksilötietoisuus ei pääse muodostumaan tämän pelon johdosta.

Mutta ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden heräämisprosessi alkaa ensin siitä, että jokainen kansalainen alkaa itse kyseenalaistamaan nämä monet asiat ja oli se sitten lähi-idän konfliktiin liittyvää tai sitten tähän globaaliin väestön hallintaan ja holhoukseen liittyvää, niin kyllä siinä lähes aina jokainen vuorollaan hyppää pois sieltä kollektiivisen unitilan verkosta ja kokee sitten usein hyvin polttavaa tarvetta alkaa saamaan myös muita hereille ja se ei sitten olekaan enää niin helppoa. Varsinkin jos kyse on näistä maallikoista, jotka ovat kynsin ja hampain kiinni täällä maallisella tasolla.

Homma näyttäisi kuitenkin olevan niin, että edelleen moni tällainen ns. perusduunari eli työläinen ei herää kuin vasta siinä vaiheessa, kun hänet on potkittu kortistoon mm. kustannustehokkuuden johdosta. Sen jälkeen ei sitten enää ole sitä työtä, joka piti ennen ne aivot ns. narikassa. Muuan Saksalainen fasistijohtaja jo muinoin sanoi, että työ tekee vapaaksi. Hän kylläkin tarkoitti, että työ tekee vapaaksi, vapaista ajatuksista

Silloin kun on mahdollisesti jo perhe, jota täytyy elättää ja vakituinen työpaikka, pankkilaina jota täytyy lyhentää. Sen lomassa sitten rankkojen työpäivien jälkeen televisionkatsominen ajaa sitten tämän sirkusviihteen roolin, jolla pidetään kansalaiset edelleen kollektiivisessa unessa, jotta heistä ei yksikään saattaisi herätä tästä kokonaisvaltaisesta eli kollektiivisesta unesta.

Bilderberg-ryhmän kokouksiin osallistuu aina jokainen kerta maailmaneliitin hapantunut kerma, jonka taustavaikuttajat liittyvät vahvasti Eurooppaan. Tänä vuonna aiheina ovat mitä ilmeisesti myös lisääntyvä kybersodankäynti, eli se kun nyt jo laajamittaisesti yhä enemmissämäärin on tämä ihmismassa nyt heräämässä ja avaamassa silmänsä, milloin tämän kollektiivisen tietoisuuden verkko saa enemmän valoa, eli tietoisuutta osakseen. Näin ollen sitten ns. materian voimat menettävät otettaan ja valon/tietoisuuden voima lyö läpi eripuolilla maailmaa.

Jokaisella meistä kun on omalla tavallamme äärimmäisen suuri vaikutus tämän maailmanlaajuisen heräämisprosessin herättäjänä ja itse kukin varmasti tietää, että miten vaikeaa on sitten yrittää herätellä muita, jos heillä muilla on vielä tämä uhri mentaliteetti ja vastustusreaktio päällä. Eli eivät ole vielä valmiita kohtaamaan totuutta, eli omaa todellista itseään. Mutta tulevat sen kuitenkin tekemään enemmin tai myöhemmin.

Valtamedian vaikutuksesta taustalla pyörivät enemmän tai vähemmän potentiaalisen III:n maailmansodan strategiset elementit, vaikkakin kyseinen psykosakin manipuloima sota ei vieläkään ole päässyt syttymään täällä fyysisellä tasolla.

Tämän vuoksi olisikin äärimmäisen tärkeää, että itse kukin meistä pystyisi säilyttämään positiivisuuden kaikessa arkielämässämme, ettei anna valtaa pelolle ja sitä ruokkiville ajatuksille, jota tämä propagandamedia sekä viihdeteollisuuden lonkerot jatkuvasti tekevät, pitääkseen massat edelleen unessa, zombie-tilassa.

Leipää ja Sirkushuveja

Jokainen varmasti rakastaa jääkiekko tai jalkapallo-otteluita ja näissä urheilulajeissa varsinkin pyörii isot rahat. Mutta näiden agenda ei kylläkään ole mitään muuta kuin harhauttaa kaikkia niiden katsojia ja pitää massat unessa. En nyt tarkoita etteikö urheilua saisi seurata. Mutta se on päivänselvää, että mainostettu joukkueurheilu menee läpi kuin väärä raha ja siinäpä se kornius onkin kun oikeasti ei ole mitään häviäjä tai voittaja joukkuetta. On vain tuo kiinassa lapsien kutoma nahkakuula tai kuminen kiekko jota hikiset miehet kyhnäävät areenoilla. Joku on vaan aikoinaan keksinyt, että sen voi laukaista tai potkaista verkkoon ja tästä on tehty menestynyt illuusio.Hulluimpia ovat vielä ne jotka ovat valmiita maksamaan tästä illuusiosta suuria summia nähdäkseen sitä itse paikan päällä.

Lähde: Prisonplanet/Steve Watson

Psykosakin suunnitelmissa on ollut  toteuttaa kolme suurta maailmansotaa:

1. maailmansota alkaisi siitä, että Saksa joutuisi konfliktiin Amerikan ja muun Euroopan kanssa.

2. maailmansota tulisi taas liittymään taas Saksaan ja johtaa Israeliin.

3. maailmansota taas tulisi alkamaan Lähi-idästä, öljy, ja Israelista… Mistä se sitten laajenisi aina Eurooppaan asti.

Heidän ykköstavoite on saada III-maailmansota laajentumaan mahdollisimman laajalle ja erityisesti he haluavat Venäjän ja Kiinan liittyvän siihen mukaan.

Heidän suunnitelmansa olisi sitten tämän III-maailmansodan jälkeen käyttää heille jo aiemmin hyvin tuttua ja klassista väestönhallinta tekniikkaa,

1. luodaan ongelma
2. synnytetään reaktio
3. luodaan ratkaisu

Tällä kaavalla tultaisiin sitten luomaan ”uusi maailmanjärjestys”.

– uusi maailman armeija
– uusi maailman uskonto

He tulisivat käyttämään tätä maailman armeija veruketta maailmanhallitukselle; ”että enää ei syntyisi maailmassa sotia, jos kansalliset armeijat lakkautettaisiin”. Mutta se mitä he eivät taas kerro on se, että he, jotka ovat aikaisemmin luoneet sotia, on myös aivan sama porukka, josta tulee tämä maailmanhallitus, maailmanarmeija, joka tarjoaa  täysfasismia maailman valtioille. Kyse on siis ”sudesta lampaan vaatteissa”.

Aika on kriittinen ja ihmisten olisi hyvä tietää pähkinänkuoressa millaisessa maailmassa elämme näinä sekasortoisina aikoina kun sodan tuulet, vallankumoukset, ja taloudelliset kriisit uhkaavat joka puolella enteillen jotakin suurta mullistusta.

http://www.youtube.com/watch?v=fHXIs4uJAmE

Salaisesti kokoontuva Bilderberg-ryhmä tapasi jälleen suljettujen ovien takana 6.-9. kesäkuuta 2013. Tällä kerralla se järjestettiin Watfordissa.

 Suomesta tuonne osallistuu valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen

lisäksi Matti Apunen (EVA-johtaja),

Olli Heinonen (Senior Fellow, Belfer Center for Sciense and International Affairs, Harvard School of Government,

Jorma S. Ollila (Royal Dutch Shell Plc. hallituksen puheenjohtaja).

Kaikkihan sen jo tietää, että Jorma S. Ollila on ollut jo 18 vuotta Rotschildien ja Rockefellerin päämarionetti Suomessa ja ajanut Suomea tuhoon n. 10 miljoonan euron kuukausipalkkioilla. Jorma S. Ollila ei kerro suomalaisille, mihin kuseen ja paskaan on Suomea ja meitä suomalaisia sotkemassa. Kaikki paljastuu meille suomalaisille – ehkä liian myöhään tai sitten ei. Me suomalaiset saadaan kiittää Jorma S. Ollilaa siitä paskasta, mihin se on meitä jo upottanut. Jorma S. Ollila kuitenkin kuvittelee olevansa täysin suojassa ja nauttivansa Rotschildien ja Rockefellerien suosiota Suomen tuhoamisensa jälkeen vielä pitkäänkin, mutta se tulee pettymään karvaasti, koska Rotschildit ja Rockefellerit tulevat heittämään hänet pois kuin käytetyn rukkasen. Jorma S. Ollila on köyhälistöä, jolle ne eivät anna mitään arvoa sen jälkeen, kun ne ovat sen kautta totetuttaneet Suomea koskevan suunnitelmansa.

Katso linkki:

http://www.magneettimedia.com/rothschildin-suvun-historia/ 

 

Rothschildit ovat hallinneet maailmaa erittäin pitkän ajan, heidän lonkeronsa  tavoittavat monet arkielämämme asiat, kuten osoitan seuraavassa aikajanassa.  Mutta ennenkuin hyppäät aikajanaan, lue tämä johdanto, jossa kerron sinulle keitä Rothschildit ovat, toisin kuin he väittävät olevansa.

Rothschildit väittävät olevansa Juutalaisia, kun itse asiassa he ovat Khazarseja. He ovat maastan nimeltään Khazaria, joka sijaitsi Mustan Meren ja Kaspianmeren välillä, joka on nyt pääasiallisesti Georgiaa. Syy miksi Rothschildit väittävät ovensa Juutalaisia on se, että Khazarsit, Kuninkaan neuvon alla, kääntyivät Juutalaiseen uskoon 740 A.D., mutta tietenkään se ei tarkoittanut sitä, että heidän Aasialaisten Mongolianien geenit muuttuivat Juutalaisten ihmisten geeneiksi.

Suunnilleen 90% ihmisistä maailmassa tänä päivänä, jotka kutsuvat itseään Juutalaisiksi ovat itse asiassa Khazarseita, tai kuten he mielummin haluavat tulla kutsuttu, Ashkenazin Juutalaiset. Nämä ihmiset tietoisesti valehtelevat maailmalle heidän väitteillään, että Israelin maa on heidän perintöoikeus, kun oikeasti heidän todellinen kotimaa on yli 800 mailin päässä Georgiassa.

Näin ollen seuraavan kerran, kun kuulet Israelin pääministerin määkyvän Juutalaisten niin kutsutusta vainoamisesta, muista, että jokainen Israelin pääministeri on ollut Ashkenazi Juutalainen. Näin ollen kun kaikki nämä pääministerit ovat hakeneet suosiota Länsimailta Juutalaisen kotimaan uudelleen perustamiseksi, he ovat tietäen ja tarkoituksella valehdelleet sinulle, kun  he eivät olleet koskaan olleet siitä alueesta, ja he hyvin tietävät sen, koska he itse kutsuvat itseään Ashkenazi Juutalaisiksi.

Ilmestyskirjan toisen luvun 9 jakeessa lukee näin, joka näyttäisi viittavaan näihin Ashkenazi Juutalaisiin:

– Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi – sinä olet kuitenkin rikas – ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.-

Kaikkein varakkain sukupuu maailmassa, sekä Ashkenazi Juutalaisten johtaja maailmassa tänään, on Rothschildin suku. Kuten  näet aikajanassa, Rothschildit ovat hankkineet tämän aseman valheiden, manipuloinnin ja murhan avulla. Heidän sukupuunsa ulottuu myös Euroopan kuninkaallisiin sukuihin ja seuraaviin sukunimiin: Astor; Bundy; Collins; duPont; Freeman; Kennedy; Morgan; Oppenheimer; Rockefeller; Sassoon; Schiff; Taft;  ja Van Duyn.

Nämä eivät kuitenkin ole ainoat suvut, joista kannattaa olla huolestunut. Olet todennäköisesti tietoinen vuosisatojen vanhasta tavasta, jonka monet Ashkenazi Juutalaiset ovat ottaneet käytttöön, jossa he vaihtavat nimeään, jotta he näyttäysivät olevan osaa hallitsevasta rodusta saadakseen vaikutusvaltaisia asemia maassa, jossa he elivät; nämä asemat he sitten käyttävät hyväksi palvellaakseen heidän todellisia herrojaan muualla. On runsaasti todistusta siitä, että Rothschildit jatkavat sitä pettävää traditiota.

Sen lisäksi on tiedetty,  että Rothschildit synnyttävät salaa monta lasta, jotka he voivat asettaa vaikutusvaltaisiin asemiin tarvittaessa. Tämä alkoi ensimmäisen miehen kohdalla, joka otti nimen Rothschild, jolla oli salainen kuudes poika.  Lopuksi, muista että maailma on moninainen paikka, minäkin voisin halutessa vaihtaa nimeni Rothschildiksi,  tai mikä tahansa yllämainituksi nimiksi,  mutta ei se tekisi minusta osan tätä perhettä sen enempää kuin kääntyminen Juutalaisuuteen 740 A.D. tekee nämä Ashkenazisit Juutalaisiksi.

Älkää siksi automaattisesti oleta, että joku jonka nimi on Rothschild tai joku yllämainuttuja nimistä on osa Rothschildin rikollista verkostoa. Sen lisäksi ja kaikkein tärkeintä, Ashkenazi Juutalaisten enemmistö ovat viattomia eivätkä ole osaa tätä verkkoa. Tarkista faktat itselle ensiksi, tämä artikkeli on tarkoitettu informoimaan ihmisiä siitä, kuka vihollinen on,  ei hakemaan erikseen erityisen rodun tai ihmisiä erikoisella sukunimella, jolla ei ole mitään tekemistä tämän Rothschildin rikollisverkoston kanssa.

1743: Mayer Amschel Bauer, Ashkenazi Juutalainen, syntyy Frankfurtissa, Saksassa, Mooses Amschel Bauerille, joka oli rahan lainaaja sekä laskentatalon omistaja.

Mooses Amschel Bauer laittaa punaisen merkin laskentatalonsa sisäänkäyntioven yläpuolelle. Tämä merkki on punainen kuusikanta eli heksagrammi (mikä geometrisesti ja numeerisesti kääntyy lukuun 666)  joka Rothschildien määräysten mukaan päätyy Israelilaiseen lippuun kaksi vuosisataa myöhemmin.

1753: Gutle Schnaper, Ashkenazi Juutalainen (Mayer Amschel Bauerin tuleva vaimo), syntyy arvostetulle kauppiaalle, Susi Salomon Schnaperille.

1760: Tämän vuosikymmenen aikana Mayer Amschel Bauer työskentelee pankille, jota omistaa Oppenheimerit Hanoverissa, Saksassa. Hän menestyy ja tulee nuoremmaksi partneriksi. Samalla kun työskentelee pankissa hän tutustuu General von Estorffiin

Isänsä kuoleman jälkeen, Bauer palaa Frankfurtiin ottaakseen haltuun isänsä liiketoiminnan. Bauer tunnistaa punaisen heksagramman merkityksen ja vaihtaa nimensä Bauerista Rothschildiksi, sisäänkäyntioven yllä riipuvan punaisen heksagramman tai merkin mukaan, joka merkitsee 666 (“Rot” on Saksaa, “Punainen,” “Schild,” on Saksaa, “Merkki”).

Nyt hän on Mayer Amschel Rothschild ja huomaa, että General von Estorff on nyt kytketty Hesse-Hanaun Prinssi William IX:n hoviin, yksi rikkaimmista kuninkaallisista Euroopassa, mikä saavutti sen vaurauden palkkaamalla Hessian sotilaita vieraille maille valtavilla voitoilla (käytäntö, joka jatkuu tähän päivään asti “rauhan turvaamisen,” joukkojen viennin muodossa läpi koko maailman)  .

Hän sen vuoksi tekee Generalin uudelleen tuttavuutta käyttäen tekosyynä myydä hänelle arvokkaita kolikkoja ja helykoristimia alehinnoissa.  Samalla kun hän suunnittelee, Rothschild sittemmin esitellään itse Prinssi Williamille, joka on enemmän kuin onnellinen alehinnoista, joita Rothschild pyytää harvinaisista kolikoista ja helykoristimista, ja Rothschild tarjoaa hänelle bonusta kaikesta uudesta liiketoiminnasta, minkä Prinssi voi ohjata hänelle.

Rothschild tulee myöhemmin läheiseksi kumppaniksi Prinssi Williamille, ja päätyy liiketoiminnan tekemiseen hänen ja hänen hovinsa jäsenien kanssa. Hän pian hoksaa, että rahan lainaaminen hallituksille ja kuninkaallisille on tuottoisampaa kuin lainaaminen tavallisille ihmisille, kun  lainat ovat suurempia ja on turvattu kansakunnan verojen toimesta.

1769: Prince William antaa Mayer Amschel Rothschildille luvan ripustaa merkin hänen liiketoimintakiinteistötilojen eteen, jossa ilmoitetaan että hän on, “M. A. Rothschild, nimityksen ansioista hovin asiamies hänen rauhalliselle korkeudelle, Hanaun Prinssi Williamille.  ”

1770: Mayer Amschel Rothschild laatii suunnitelmat Illuminadin luomiselle ja uskoo sen organisoinnin ja kehityksen Ashkenazi Juutalaiselle, Adam Weishauptelle, joka oli Crypto-Juutalainen, joka oli ulospäin Roomalaiskatolinen. Illuminati tuli perustua Talmudin oppiin, joka taas perustuu Rabbinicalien Juutalaisten oppiin. Sen nimeksi piti tulla Illuminadiksi, koska  tämä on Luciferian termi, joka tarkoittaa valaistuneet.

Mayer Amschel Rothschild avioituu Gutle Schnaperin kanssa.

1773: Amschel Mayer Rothschild syntyy, Mayer Amschel Rothschildin poikien ensimmäisenä. Hän kuten kaikki hänen veljensä jotka seuraavat häntä, lähtee perheyritykseen 12 vuotiaana.

1774: Salomon Mayer Rothschild syntyy.

1776: Adam Weishaupt virallisesti järjestää Illuminadiorganisaation tämän vuoden toukokuun ensimmäisenä päivänä. Illuminadin tarkoitus on jakaa goyimit (kaikki ei-juutalaiset)  poliittisen, taloudellisen, sosiaalisen, ja uskonnollisen keinon avulla. Vastakkaiset puolet tuli aseistaa ja kohtauksia piti järjestää, jotta he: taistelevat keskenään; tuhoavat kansallishallituksia; tuhoavat uskonnollisia instituutioita; ja lopulta tuhoavat toinen toisensa.

Weishaupt pian soluttautuu Vapaamuurareiden Continentaliin Veljeskuntaan tällä Illuminatiopilla ja perustaa Suuren Idän looseja salaisiksi päämajoikseen. Tämä oli kaikki Mayer Amschel Rothschildin määräysten ja rahoituksen käynnistämä, ja konsepti on levinnyt ja on noudatettu Vapaamuurarien loosien sisällä maailmanlaajuisesti tähän päivään asti.

Weishaupt myös rekrytoi 2,000 maksettua seuraajaa, joihin kuului kaikkein älykkäimmät miehet taiteiden ja kirjallisuuden, sivistyksen, tieteen, rahoituksen ja teollisuuden piireistä. Heidät opastettiin noudattamaan seuraavia menetelmiä voidakseen kontrolloida ihmisiä.

1.  Käytä rahallista ja seksuallista lahjontaa kontroillakseen miehiä, jotka olivat jo korkeissa asemissa kaikkien hallitusten ja muiden elämänalojen eri tasoissa. Kun kerran vaikitusvaltaiset persoonat olivat sortuneet Illuminadin valheisiin, petollisuuksiin, ja houkutuksiin, heidän pidettiin orjuudessa poliittisilla ja muilla kiristysten muodoilla, konkurssiuhkilla, paljastimisilla,  ja taloudellisella vahingolla, jopa kuolemalla itselleen ja heidän perheiden jäsenille.

2. Collegejen ja yliopistojen tiedekuntien tuli sivistää opiskelijoita, joilla oli poikkeuksellista älyllistä kykyä, ja jotka kuuluivat hyvin kasvatettuihin perheisiin, joilla oli kansainvälisiä taipumuksia, ja suositella heitä erikoisvalmennukseen kansainvälisyydessä, eli käsityksessä, että vain yhden maailman hallitus voi lopettaa sodan ja kiistan toistumisen. Sellainen valmennus tuli tarjota myöntämällä stipendejä niille, jotka Illuminadi valitsi.

3.  Kaikkia vaikutusvaltaiset ihmisiä, jotka jäivät loukkuun Illuminadin kontrolliin, sekä opiskelijoita, jotka oli erityisesti koulutettu ja valmennettu, tuli käyttää agentteina ja sijoittaa kaikkien hallitusten kulissien taakse asiantuntijoina ja spesialisteina. Tämä oli sitä varten, että he neuvoisivat huippujohtajia ottamaan käyttöön politiikkoja, jotka voisi pitkällä tähtäimellä palvella Illuminadin salaisia yhden maailman salaliittosuunnitelmia ja saada aikaan niiden hallitusten ja uskontojen tuhon, joita heidät oli valittu tai nimetty palvelemaan.

4.  Hankkia lehtien täydellisen kontrollin, joka oli sinä aikana ainoa massatietoliikennemedia, joka levitti informaatiota yleisöön, niin että kaikkia uutisia ja informaatiota voitiin vääristää voidakseen tehdä massoja uskomaan. että yhden maailman hallitus on ainoa ratkaisu meidän monelle ja vaihteleville ongelmille.

1777: Nathan Mayer Rothschild syntyy.

1784: Adam Weishaupt antaa kirjallisen määräyksen, että Maximilien Robespierre tuli aloittaa Ranskan vallankumouksen. Eräs Weishauptin kumppaneista, Xavier Zwack, kirjoitti tämän kirjan, joka lähetettiin kuriirilla Frankfurtista Pariisiin.  Kuitenkin matkalla salama iskee häneen, ja kirja, joka kertoo yksityiskohtia tästä suunnitelmasta joutuu poliisien käsiin, ja luovutetaan Baijerilaisiin viranomaisiin.

Sen seurauksena Baijerilainen hallitus määrää poliiseja hyökkäämään Weishauptin Suuren Idän vapaamuurareiden looseihin, sekä hänen kaikkein vaikutusvaltaisimpien kumppaneiden koteihin. Baijerilaiset viranomaiset olivat selvästi vakuuttuneita siitä, että löydetty kirja oli erittäin todellinen uhka yksityiseltä vaikutusvaltaiselta porukalta, kun käytettiin sotia ja vallankumouksia saavuttaakseen näiden poliittisia tavoitteita.

1785: Baijerilainen hallitus julistaa laittomaksi Illuminati ja sulkee Suuren Idän kaikki Baijerilaiset loosit

Mayer Amschel Rothschild siirtää perheensä viiden kerroksen taloon Frankfurtissa, jota hän jakaa Schiff perheen kanssa.

1786: Baijerilainen hallitus julkaisee Illuminatisuunnitelman yksityiskohdat dokumentissa, “The Original Writings of The Order and Sect of The Illuminati“. He sitten lähettävät tätä dokumenttia kirkon ja valtion kaikille johtajille läpi koko Euroopan, mutta valitettavasti heidän varoituksensa jätetään huomioimatta.

1788: Kalmann (Carl) Mayer Rothschild syntyy.

1789:  Koska Eurooppalaiset olivat tietämättömiä Baijerilaisen hallituksen varoituksesta, Illuminadin suunnitelma Ranskan Vallankumoukselle onnistui tästä vuodesta 1793:een. Tämä vallankumous oli pankkiirien unelma, se vahvisti uuden perustuslain ja hyväksyi lakeja, jotka kielsivät Katolisen Kirkon kymmenyksien (verojen)  määräämisen ja myös poisti sen vapautuksen verotuksesta.

1790: Mayer Amschel Rothschild lausuu näin:

-Anna mun painaa ja kontrolloida kansakunnan rahat ja minulle on aivan sama kuka kirjoittaa lait.-

1791: Rothschildit saavat, “kansakunnan rahan kontrollin,” Alexander Hamiltonin kautta, (heidän agentti George Washingtonin kabinetissa)  kun he perustivat keskuspankin USA:ssa nimeltään Yhdysvaltojen Ensimmäinen Pankki]. Tämä vahvistetaan 20 vuoden peruskirjalla.

1792: Jacob (James) Mayer Rothschild syntyy.

1796: Amschel Mayer Rothschild avioituu Eva Hanaun kanssa.

1798: John Robison julkaisee kirjan nimeltään “Todisteet Salaliitosta Kaikkia Uskontoja ja Euroopan Hallituksia Vastaan, jotka Toteutetaan Vapaamuurareiden, Illuminatin ja Reading Yhteisöjen Salaisissa Kokouksissa”. Tässä kirjassa Edinburghin Yliopiston professori Robison, eräs aikansa johtavista intellektuelleistä, joka vuonna 1783 valittiin Edinburghin Kuninkaallisen Tiedeakatemian pääsihteeriksi, antoi koko Rothschild Illuminatin suunnitelman yksityiskohdat.

Hän kertoi kuinka hän oli ollut korkean asteinen muurari Vapaamuurariuden Scottishissa Riitissä, ja Adam Weishaupt oli kutsunut hänet Eurooppaan, jossa hänelle oli annettu Weishauptin salaliiton uudistettu kopio.  Kuitenkin, vaikka hän teeskenteli menevänsä mukana siihen, Professori Robison ei suostunut siihen ja sen vuoksi julkaisi yllämainitun kirjansa. Kirja sisälsi yksityiskohtia siitä, kuinka Baijerilaisen hallitus oli tutkinut Illuminatia ja Ranskan Vallankumousta.

Saman vuoden heinäkuun 19 päivänä David Pappen, Harvardin Yliopiston Presidentti, luennoi valmistuvalla luokalle siitä vaikutuksesta, mikä illuminismilla oli Amerikkalaiseen politiikkaan ja uskontoon.

21 vuotiaana Nathan Mayer Rothschild lähtee Frankfurtista Englantiin, jossa hän isältään saamalla suurella rahasummalla perustaa pankkiiriliikkeen Lontoossa.

1800: Salomon Mayer Rothschild avioituu Caroline Sternin kanssa.

1806: Napolean lausuu, että hänen,

-tavoite on poistaa Hess-Casselin hovi vallasta ja iskeä tämän valtiaiden listalta.-

Tämän kuultuan Hesse-Hanaun Prinssi William IX pakenee Saksasta, menee Tanskaan ja uskoo oman $3,000,000 omaisuutensa  Mayer Amschel Rothschildille säilytettäväksi siksi ajaksi.

Nathan Mayer Rothschild avioituu Hannah Barent Cohenin kanssa, joka on varakkaan Lontoon kauppiaan tytär.

1808: Nathan Mayer Rothschildin ensimmäinen poika syntyy: Lionel Nathan de Rothschild.

1810: Sir Francis Baring ja Abraham Goldsmid kuolevat. Näin Nathan Mayer Rothschild jää ainoaksi pankkiiriksi Englannissa.

Salomon Mayer Rothschild menee Wieniin, Itävaltaan ja perustaa pankin, M. von Rothschild und Söhne.

1811: Yhdysvaltain Rothschildien pankin peruskirjan aika umpeutuu, ja kongressi äänestää sen uusimista vastaan. Nathan Mayer Rothschild ei ole  huvittunut ja hän lausuu näin:

– Joko hakemus peruskirjan uusimiselle hyväksytään, tai Yhdysvallat joutuu osalliseksi tuhoisimmassa sodassa.-

Yhdysvallat pysyy silti lujana ja peruskirjaa ei uudisteta, joka saa Nathan Mayer Rothschildin antamaan toisen uhkan:

-Opeta noille häpeämättömille Amerikkalaisille läksy. Tuo heidät takaisin siirtomaa-asemaan-

1812: Rothschildin rahan tuella, ja Nathan Mayer Rothschildin määräysten toimesta, IsoBritania julisti sodan Yhdysvaltoja vastaan. Rothschildien suunnitelma oli saada Yhdysvaltoja luomaan sellaisen velan tämän sodan käynnillä, että heidän täytyisi antautua Rothschildeille ja sallia Rothschildin omistaman Yhdysvaltojen Ensimmäisen Pankin peruskirjan uudistumista.

Mayer Amschel Rothschild kuolee. Hänen testamentissa hän tuo esille tarkkoja lakeja, joita Rothschildin suvun tuli noudattaa: kaikki avainasemat perheyrityksessä sai pitää vain perheen jäsenet; vain miesjäsenet perheestä sallittiin osallistumaan perheyritykseen, tämä sisälsi luultun kuudennen salaisen äpärä pojan (On tärkeä huomauttaa, että Mayer Amschel Rothschildilla oli myös viisi tytärtä, joten tänä päivänä Rothschildin Siionistidynastia levisi ilman Rothschildin nimeä kauaksi, ja Juutalaiset uskovat, että Juutalaisen äidin sekajälkeläinen on yksin Juutalainen); suvun piti mennä keskenään naimisiin isojen ja pikkuserkkujen kanssa säilyttääkseen suvun omaisuus (Mayer Amschel Rothschildin lasten lasten 18 avioiliitosta 16 oli serkkujen välillä, joka on käytäntö, jota nykyään pidetään sukusiitoksena); hänen kuolinpesän inventaarioita ei saatu koskaan julkaista; ei mitään perintönsä arvoon liittyvää oikeustoimenpidettä saatu nostaa; vanhimman pojan vanhin poika tuli olla suvun johtaja (tätä ehtoa voidaan kumota vain kun perheen enemmistö suostuu siihen).

Näin tehtiin ja Nathan Mayer Rothschild valittiin suvun johtajaksi isänsä, Mayer Amschel Rothschildin kuoleman jälkeen.

Jacob (James) Mayer Rothschild menee Pariisiin perustaakseen pankki, de Rothschild Frères.

Nathaniel de Rothschild, Jacob (James) Mayer Rothschildin vävy syntyy.

1814:  Mitä tuli siitä $3,000,000, jonka  Hesse-Hanaun Prinssi William IX oli uskonut Mayer Amschel Rothschildin säilölle? Kertomus siitä, mitä tapahtui löytyy Juutalaisen Tietosanakirjasta, 1905 painos, Voluumi 10, sivu 494, jossa lukee,

-Legendan mukaan tämä raha piilotettiin viinitynnyreissä eikä Napoleonin sotilaat löytäneet sitä, kun he menivät Frankfurtiin. Se palautettiin ehjänä samoissa tynnyreissä vuonna 1814, jolloin vaaliruhtinas (Hesse-Hanaun Prinssi William IX)  palasi valitsijakuntaan (Saksaan). Faktat ovat jonkin verran vähemmän romanttisia, ja liikemiesmäisempiä.-

Tämä viimeinen rivi osoittaa, ettei Rothschild ei koskaan palauttanut rahaa Hesse-Hanaun Prinssi William IX:lle.

Tietosanakirja jatkaa, -Nathan Mayer Rothschild investoi tämän $3,000,000 kultaan East India Companysta tietäen, että se olisi tarpeen Wellingtonin niemimaakampanjalle.- Varastetulla rahalla Nathan tienasi:

ei vähemmän kuin neljä kertaa voittoa:

I Wellingtonin paperin myynnillä, jonka hän osti 50 senttiä dollaria kohden ja josta hän peri nimellisarvon;

[ii] kullan myynnillä Wellingtonille; [iii] sen takaisin ostamalla;

ja [iv] ohjaamalla sitä eteenpäin Portugaliin.

1815: Viisi Rothschildin veljeä työskentelevät tarjoamalla kultaa sekä Wellingtonin armeijalle (Nathanin kautta Englannissa)  ja Napoleonin armeijalle (Jacobin kautta Ranskassa), ja alkavat politiikansa, jossa rahoitetaan molemmat osapuolet sodissa. Rothschildit rakastavat sotaa, koska ne tuottavat massiivisia määriä riskitöntä velkaa.

Tämä johtuu siitä, että hallitus ja sitä kautta sen maan väestö takaavat heidät, riippumatta siitä, häviääkö maa sodan, koska lainat ovat annettu sellaisella takuulla, että voittajamaa maksaa voitetun velkoja.

Rothschildien rahoittaessaan molempia puolia tässä sodassa, he käyttävät pankkeja joita he ovat levittäneet Euroopan halki, joka antoi heille mahdollisuuden perustaa salaisten reittien ainutlaatuisen postipalveluverkon ja nopeita kuriireja. Kuuririen piti avata nämä postit ja antaa niiden sisältö Rothschildille, jotta he aina olivat yhden askeleen sen hetkisten tapahtumien edellä.

Sen lisäksi, nämä Rothschild kuriirit olivat ainoat kauppiaat, joilla oli lupa kulkea Englantilaisten ja Ranskalaisten sulkujen läpi. Juuri nämä kuriirit pitivät Nathan Mayer Rothschildin ajantasalla siitä, kuinka sodassa meni, ja näin hän voi käyttää sitä tietoa ostaakseen ja myydäkseen positiostaan pörssillä sen tiedon mukaisesti.

Yksi Rothschildin kuriireista oli mies, jonka nimi oli Rothworth. Kun Waterloon taistelun voitti Brittililäiset, Rothworth lähti kanavalle ja onnistui toimittamaan tämän uutisen Nathan Mayer Rothschildille peräti 24 tuntia ennen Wellingtonin omaa kuriiria.

Tuolloin Brittiläiset obligaatiot kutsuttiin konsuleiksi ja ne vaihdettiin pörssin lattialla. Nathan Mayer Rothschild käski kaikki hänen työntekijöitä lattialla myymään konsuleita.  He saivat kaikki toiset kauppiaat uskomaan, että Brittiläiset olivat hävinneet sodassa, niinpä he alkoivat myymään raivoisasti.

Sen vuoksi konsulit tipahtivat arvossa, jolloin Nathan Mayer Rothschild hienovaraisesti käski hänen työntekijöitään ostamaan kaikki konsulit minkä saivat käsiinsä.

Kun uutinen tuli, että Brittiläiset oli itse asiassa voittaneet sodan, konsulien arvo nousi tasoon, joka oli vielä korkeampi, kuin mitä se ole ennenkuin sota päättyi. Tämän seurauksena Nathan Mayer Rothschild sai suunnilleen 20 kertaisen voiton hänen sijoituksella.

Tämä antoi Rothschild perheelle Brittiläisen talouden täydellistä kontrollia; Englanti oli nyt maailman rahakeskus Napoleanin tappioiden jälkeen, ja Rothschild pakotti Englantia perustamaan uuden Englannin Pankin, minkä Nathan Mayer Rothschild kontrolloi.

Kiinnostava asia on se, että 100 vuotta myöhemmin New York Times julkaisi artikkelin, jonka mukaan Nathan Mayer Rothschildin pojanpoika oli yrittänyt saada oikeudenpäätöstä, joka olisi kieltänyt sellaisen kirjan julkaisua, jossa kerrottiin juuri tästä sisäpiirikaupasta. Rothschildin suku väitti, ettei jutti pitänyt paikkansa ja oli herjaava, mutta oikeus kielsi Rothschildien pyynnön ja määräsi perheen maksamaan kaikki oikeuskustannukset.

Takaisin 1815:een, tämä on vuosi jolloin Nathan Mayer Rothschild tekee hänen kuuluisaa lausuntoa,

-Minä en välitä siitä, mikä nukke laitetaan Englannin valtaistuimella hallitsemaan valtakuntaa, johon aurinko ei koskaan laske. Mies joka kontrolloi Britannian rahavarantoa kontrolloi Brittiläistä Imperiumia, ja minä kontrolloin Brittiläistä rahavarantoa.-

Hän jatkoi kerskaillen, että niissä 17 vuodessa, jolloin hän oli ollut Englannissa hän oli kasvattanut isältään saaman £20,000 pääoman, 2500 kertaa £50 miljoonaan.

Rothschildit lisäksi käyttivät heidän kontrolliaan Englannin Pankista vaihtaakseen menetelmän, jolla kuljettiin kultaa maasta maalle ja käyttivät heidän viittä pankkia, jotka olivat levittäytyneet Euroopan läpi. Näillä perustettiin debet ja kreditin paperijärjestelmä, joka on tämän päivän pankkijärjestelmä.

Tuon vuosisadan lopussa, aikakausi joka tunnetaan, “Rothschildien ajaksi,” on arvioitu, että Rothschild perhe kontrolloi puolet maailman vauraudesta.

Kuitenkin oli jotain, joka ei mennyt hyvin Rothschildille tuona vuonna, eli Wienin Kongressi, joka alkoi Syyskuussa, 1814 ja päättyi sen vuoden kesäkuussa. Tämän Wienin Kongressin tarkoitus oli  se, että Rothschildit voisivat luoda maailmanhallituksen muodon, joka antaisi heille täydellistä poliittista kontrollia suuren osan sivistyneestä maailmasta.

Moni Eurooppalaisista hallituksista oli velassa Rothschildeille, joten he ajattelivat, että he voisivat käyttää sitä neuvottelun työkaluna.  Venäjän Tsaari Alexander I, joka ei ole antanut myöten Rothschild keskuspankille, ei kuitenkaan lähtenyt mukaan suunnitelmaan, joten Rothschildin maailman hallitussuunnitelma epäonnistui.

Tästä raivostuneena Nathan Mayer Rothschild vannoi, että jonain päivänä hän tai hänen jälkeläisensä tuhoavat Tsaari Alexander I:n koko perheen ja jälkeläiset.  Valitettavasti hän oli uskollinen hänen sanalleen ja 102 vuotta myöhemmin Rothschildin rahoittamat Bolshevikit toteuttivat sen lupauksen.

Kiinnostavaa on, että maailmanhallitusfanaatikko ja Ashkenazi Juutalainen, Henry Kissinger, teki hänen tohtorinväitöskirjansa Wienin Kongressista.

1816: Amerikkalainen Kongressi hyväksyi lakiehdotuksen, joka sallii vielä toisen Rothschildin dominoivan keskuspankin, joka antaa Rothschildien kontrolloida Amerikkalaisen rahavarannon uudelleen. Tämä kutsutaan Yhdysvaltojen Toiseksi pankiksi ja sille annetaan kahdenkymmenen vuoden peruskirjan. Brittiläinen sota Amerikkaa vastaan päättyy siten tuhansien Brittiläisten ja Amerikkalaisten sotilaiden kuolemalla, mutta Rothschildit saavat pankinsa.

1818: Sen jälkeen, kun Ranskalaiset ottivat  massiivisia lainoja vuonna 1817 edistääkseen jälleenrakentamista heidän tuhoisan tappionsa jälkeen Waterloossa, Rothschildien agentit ostavat valtavia määriä Ranskojen valtionobligaatioita, aiheuttaen niiden arvoa nousua.

Marraskuu 5 he dumppasivat koko kasan avoimella markkinoilla, joka aiheuttaa niiden arvon tipahtamisen ja ajaa Ranskan rahapaniikkiin. Rothschildit sitten astuivat sisään ottaen Ranskalaisen rahavarannon kontrollin. Tämä oli sama vuosi kun Rothschildit pystyivät lainaamaan £5,000,000 Preussilaiselle hallitukselle.

1821: Kalmann (Carl)  Mayer Rothschild lähetettiin Italian Napoliin. Hän tuli harjoittamaan paljon  liiketoimintaa Vatikaanin kanssa, ja Paavi Gregory XVI jälkeenpäin myönsi hänellä St Georgen Orderin.

Lisäksi aina kun Paavi vastaanotti Kalmannin, hän antoi tälle kätensä suudeltavaksi mieluummin kuin tavanomaista varvasta, joka ositti Kalmannin vallan laajuuden Vatikaanin yli.

1822: Itävallan hallitsija teki viidestä Rothschildin veljestä paroneja. Nathan Mayer Rothschild päätti olla ottamatta arvonimeä.

1823: Rothschildit ottavat haltuun Katolisen Kirkon rahaoperaatiot maailmanlaajuisesti.

1827: Sir Walter Scott julkaisee hänen yhdeksän voluumin sarjan, Napoleanin elämä ja numerossa kaksi hän toteaa, että Illuminati (Adam Weishaupt)  suunnitteli Ranskan vallankumouksen ja Euroopan rahanvaihtajat (Rothschildit) oli rahoittaneet sen.

1832: Presidentti Andrew Jackson (7. Yhdysvaltain Presidentti 1829:sta 1837), toteuttaa kampanjaa toiselle kaudelleen sloganilla, “Jackson eikä mikään Pankki!” Tämä viittasi hänen aikeeseen ottaa Amerikkalaisen rahajärjestelmän kontrollin hyödyttämään Amerikkalaisia ihmisiä, eikä Rothschildien keinottelemista.

1833: Presidentti Andrew Jackson alkaa poistaa hallituksen talletukset Rothschildien hallinnoimalta  Yhdysvaltain Toiselta pankilta ja sen sijaan tallettaa ne pankkeihin joita johtaa demokraattiset pankkiirit.

Tämä saa Rothschildit paniikkiin ja sitten he tekevät  mitä he tekevät hyvin, supistavat rahavarantoa  aiheuttaen laman. Presidentti Jackson tietää  mitä he ovat ja myöhemmin lausuu,

-Te olette kyykäärmeitä ja varkaita, ja minä aion karkottaa teidät, ja ikuisen Jumalan nimessä, minä karkotan teidät.-

1834: Illuminadi valitsee Italialaisen vallankumouksellisen johtajan, Guiseppe Mazzinin johtamaan heidän vallankumouksellisen ohjelmaa ympäri maailmaa ja palvelemaan siinä työssä kunnes hän kuolee vuona 1872.

1835: Tammikuun 30 päivänä salamurhaajat yrittävät ampua Presidentti Jacksonin, mutta kuin ihmeen avulla molempien salamurhaajan pistooleista pettivät. Presidentti Jackson myöhemmin väitti, että hän tiesi että Rothschildit olivat vastuussa siitä yritetystä salamurhasta. Hän ei ole siinä yksin, salamurhaaja, Richard Lawrence, joka todetaan syyttömäksi mielenvikaisuuden nojalla, myöhemmin kerskaili, että vaikutusvaltaiset ihmiset Euroopassa olivat palkanneet häntä ja luvanneet suojata häntä jos hänet otettiin kiinni.

Rothschildit hankkivat oikeudet Almadén elohopean kaivoksiin Espanjassa. Tämä oli tuona aikana suurin myönnytys maailmassa ja kun elohopea oli kriittinen osa kullan tai hopean jalostamisessa tämä antoi Rothschildeille käytännössä maailmanlaajuinen monopolin.

1836:  Taisteltuaan vuosia Rothschildeja ja heidän keskuspankkia vastaan Amerikassa, Presidentti Andrew Jackson lopulta onnistuu Rothschildien keskuspankin heittämisessä Amerikasta, kun pankin peruskirjaa ei ole uudistettu. Vasta vuonna 1913 Rothschildit voivat perustaa kolmannen keskuspankin Amerikassa, The Federal Reserve,  ja varmistaakseen, ettei mikään mene väärin, tällä kertaa he laittavat yhtä heidän omasta suvusta, Jacob Schiffin, vastuuseen projektista.

Nathan Mayer Rothschild kuolee ja hänen pankinsa N. M. Rothschild & Sonsin hallinto siirtyy hänen nuoremmalle veljelleen James Mayer Rothschildille.

1837: Rothschildit lähettävät yhden heidän omastaan, August Belmontin (Ashkenazi Juutalainen), Amerikaan pelastamaan heidän pankki-intressejään, joita Presidentti Andrew Jackson oli kukistanut.

1840: Rothschildeista tulee Englannin Pankin harkonvälittäjiksi. He perustavat toimitiloja Kaliforniaan ja Australiaan.

1841: Presidentti John Tyler (10. Yhdysvaltain Presidentti 1841:sta 1845een)  veto-äänesti lakiehdotusta, joka olisi uudistanut Yhdysvaltain Pankin peruskirjaa. Hän saa jatkossa satoja kirjeitä jotka uhkaavat häntä salamurhalla.

1844: Salomon Mayer Rothschild ostaa the United Coal Mines of Vítkovicen ja Austro-Hungarian Blast Furnace Companyn, joka sittemmin kasvoi maailman kymmenen suurimpiin teollisuusfirmojen joukkoon.

Benjamin Disraeli, Ashkenazi Juutalainen, josta tuli Englannin pääministeri kahdesti – ainoa julkinen Ashkenazi Juutalainen, joka on päässyt pääministeriksi, julkaisee Coningsbyn, jossa hän kuvaa Nathan Mayer Rothschildia näin,

-maailman rahamarkkinoiden Herra ja Mestari, ja tietenkin käytännössä kaiken muunkin Herra ja Mesteri. Hän kirjaimellisesti piti Eteläisen Italian tulot pantissa, ja kaikkien maiden kuninkaalliset ja ministerit etsivät hänen neuvoja, ja hänen ehdotuksensa ohjasivat heidän toimintaa.-

1845 Suuri Amerikkalainen Patriootti, Andrew Jackson (7. Yhdysvaltain Presidentti)  kuolee. Ennen hänen kuolemaa häneltä kysytään,  mitä hän pitää suurimpana saavutuksenaan. Hän vastaa epäröimättä,

-Minä tapoin pankin-

Tämä viittasi siihen, että hän karkotti Yhdysvaltojen Rothschildien toisen pankin vuonna1836.

Jacob (James)  Mayer Rothschild (joka siinä vaiheessa oli naimisissa hänen veljentyttärensä, Bettyn, Salomon Mayer Rothschildin tyttären kanssa), joka nyt tunnettiin Paroni James de Rothschildina, onnistuu saamaan sopimuksen ensimmäisen päärautatien rakentamisesta maan läpi.

Tämä kutsuttiin Chemin De Fer Du Nordiksi ja kulki alussa Pariisista Valenciennesiin ja sitten yhdistyi Itävaltalaiseen rautatieverkkoon, jonka rakensi hänen veljensä Salomon Mayer Rothschild

(joka oli samalla hänen vaimonsa isä – eikö tämä kaikki kuulosta vähän inhottavalta).

1847: Lionel De Rothschild, joka on nyt naimisissa hänen sedän tyttären kanssa, Kalmann (Carl)  Mayer Rothschildin, valitaan Lontoon kaupungin parlamenttipaikkaan.

Eräs edellytys parlamenttiin oli valan vannominen Kristityn oikeassa uskossa. Lionel De Rothschild kieltäytyi tekemästä näin, kun  hän oli Juutalainen ja hänen istuimensa parlamentissa pysyi tyhjänä 11 vuotta kunnes uudet valat sallittiin. Hänen on täytynyt olla korvaamaton edustaja hänen valitsijapiirille, kun ajattelee, ettei hän voisi koskaan äänestää mistään lakiehdotuksesta kun  hän ei koskaan astunut parlamenttiin! Kuinkahan hän onnistui pitämään parlamentaarisen paikkansa 11 vuotta?

1848: Karl Marx, Ashkenazi Juutalainen, julkaisee The Communist Manifesto. Kiinnostavaa on, että samaan aikaan kun hän teki sitä, Frankfurt Yliopiston Karl Ritter kirjoitti antiteesin, joka muodosti perustan Freidrich Wilhelm Nietzschen “Nietzscheanismi”:lle. Tämä Nietzecheanismi myöhemmin kehittyi Fasismiksi ja sitten Natsismiksi ja käytettiin ensimmäinen ja toisen maailmansodan lietsomiseksi.

Rothschildit rahoittivat ja ohjasivat Marxin, Ritterin, ja Nietzschen. Ajatuksena oli, että he, jotka johtavat yleistä salaliittoa voivat käyttää hyväkseen näiden kahden niin sanottujen eri ideologien eroa, jotta he voivat jakaa entistä suurempia ihmismääriä vastakkaisiin leiriin, jotta niitä voitaisiin aseistaa ja aivopestä taistelemaan ja tuhoamaan toinen toista,  ja erityisesti, tuhoamaan kaikki poliittiset ja uskonnolliset instituutiot. Sama suunnittelu, kuin mitä Weishaupt käynnisti vuonna 1776.

Eva Hanau, Amschel Mayer Rothschildin vaimo kuolee.

1849: Gutle Schnaper, Mayer Amschel Rothschildin vaimo kuolee. Ennen hänen kuolemaa hän sanoi välinpitämättömästi, että

-Elleivät minun poikani olisivat halunneet sotaa, sitä ei olisi ollut.-

1850: Rakentaminen alkaa tänä vuosikymmenentenä Mentmoreen pääkartanoilla Englannissa ja Ferrièresien Ranskassa; lisää Rothschildien kartanoita seuraa ympäri maailman, kaikki täynnä taitekappaleita.

Jacob (James) Rothschildilla Ranskassa sanotaan olevan 600 miljoonan frangin omaisuuden, joka tuona aikana oli 150 miljoona frangin enemmän kuin kaikki muut pankkiirit Ranskassa yhteensä.

1852: N.M. Rothschild & Pojat alkaa kullan ja hopean jalostamisen Kuninkaalliselle rahapajalle ja Englannin pankille sekä muille kansainvälisille asiakkaille.

1853: Nathaniel de Rothschild, joka on Jacob (James)  Mayer Rothschildin vävy, ostaa Château Brane Moutonin, eli Moutonin Bordeaux viinitarhan, ja nimeää sen uudelleen Château Mouton Rothschildiksi.

1854: Caroline Stern, Salomon Mayer Rothschildin vaimo, kuolee.

1855: Amschel Mayer Rothschild kuolee.

Salomon Mayer Rothschild kuolee.

Kalmann (Carl) Mayer Rothschild kuolee.

1858: Lionel De Rothschild lopulta ottaa paikkansa parlamentissa, kun vaatimus valan vannomisesta Kristityn todellisessa uskossa laajennetaan käsittämään muita valoja. Hän tulee Brittiläisen parlamentin ensimmäiseksi Juutalaiseksi jäseneksi.

1861: Presidentti Abraham Lincoln (16. Yhdysvaltain Presidentti 1860:sta kunnes hänet salamurhataan vuonna 1865)  lähestyy suuria pankkeja New Yorkissa yrittäessään hankkia lainoja tukeakseen meneillään olevaa Amerikan sisällissotaa.  Kun nämä suuret pankit olivat vahvasti Rothschildien vaikutuksen alaisia, he tarjoavat hänelle sopimusta jonka he tietävät ettei hän voi hyväksyä, 24% – 36% korkoa kaikista lainatuista rahoista.

Lincoln on erittäin vihainen tästä korkeasta korkotasosta ja sitten hän painaa omaa velatonta rahaa ja kertoo yleisölle, että tämä on nyt laillinen maksuväline sekä julkisille ja yksityisveloille.

1862: Huhtikuuhun mennessä $449,338,902 Lincolnin velkavapaa rahaa on painettu ja levitetty. Hän lausuu näin,

– Me annoimme tämän tasavallan ihmisille suurimman siunauksen, jonka heillä koskaan on ollut, heidän oma paperirahansa, jolla maksavat omia velkojaan

Samana vuonna The Times of London julkaisee jutun, joka sisältää seuraavan lausunnon:

-Mikäli se ilkikurinen rahapolitiikka, mikä sai alkuunsa Pohjoisessa Amerikkalaisessa Tasavallassa, vakiintuu, hallitus hankkii sitten oman rahansa ilman kustannusta. Se maksaa pois velkojaan ja on ilman velkaa. Sillä on kaikki tarpeellinen raha kaupankäynnin jatkamiseksi.

Se vaurastuu ennenäkömättösti maailman sivistyneiden hallitusten historiassa. Aivot ja kaikkien maiden vauraus menevät Pohjois-Amerikkaan. Se hallitus täytyy tuhota, muuten se tuhoaa jokaista kuninkaallista ympäri maailmaa.

1863: Presidentti Abraham Lincoln saa tietää, että Venäjän Tsaarilla, Alexander II 1855 – 1881, oli hankaluuksia Rothschildien kanssa, kuten hänelläkin oli, kun hän torjui heidän jatkuvia yrityksiä perustaa keskuspankin Venäjällä. Tsaari sitten antaa Presidentti Lincolnille odottamatonta apua.

Tsaari antoi määräyksen, että mikäli joko Englanti tai Ranska aktiivisesti tulevat väliin Amerikan sisällissodassa, ja auttavat Etelää, Venäjä pitäisi sellaista toimintaa sodan julistuksena, ja tukee Presidentti Lincolnin puolta. Todistukseksi hän lähetti osan hänen Tyynimeren laivuetta San Franciscon satamaan ja toisen osan New Yorkille.

Rothschildin pankkiiriliike Italian Napolissa, C. M. de Rothschild e figli, lopettaa toimintansa Italian yhdistymisen seurauksena. Rothschildit käyttävät yhtä heidän omastaan Amerikassa, John D. Rockefelleria, muodostaakseen öljy-yhtiön nimeltään Standardia Öljy, joka lopulta ottaa haltuun kaikki kilpailijansa.

1864: Rothschild, August Belmont, joka tässä vaiheessa on Demokraattisen puolueen kansallinen puheenjohtaja, tukee Generalia George McClellania Demokraattien ehdokkaana Presidentti Abraham Lincolnia vastaan tämän vuoden äänestyksessä. Belmontin harmikseen Presidentti Lincoln voittaa äänestyksen.

1865: Lausunnossaan Kongressille, Presidentti Abraham Lincoln toteaa:

-Minulla on kaksi suurta vihollista, edessäni Eteläinen Armeija, ja takanani rahoituslaitokset. Näistä kahdesta, takanani oleva on suurin viholliseni-.

Myöhemmin sinä vuonna, huhtikuu 14:lla, Presidentti Lincoln salamurhataan, alle kaksi kuukautta ennen kuin Amerikan sisällissota päättyy. Lyhyen valmennusperiodin jälkeen Rothschildin Lontoon pankissa, Jacob Schiffi, joka oli Rothschild ja syntyi heidän talossaan Frankfurtissa, saapuu Amerikkaan 18 vuotiaana, ohjeilla ja tarvittavalla rahoituksella ostamaan osuus pankkiiriliikkeestä siellä. Tämän tarkoitus oli suorittaa seuraavat tehtävät.

1. Hanki Amerikan rahajärjestelmän kontrolli keskuspankin perustamisen kautta.

2. Löydä toivottavia miehiä, jotka ovat rahaa vastaan halukkaita toimimaan apureina Illuminadille ja promotoi heidät korkeisiin asemiin liittovaltion hallituksessa, kongressissa, korkeimassa oikeudessa,  ja kaikissa liittovaltion hallintoelimissä.

3. Luo vähemmistöryhmäkiistoja kaikissa kansakunnissa, jotka erityisesti kohdistuvat valkoisiin ja mustiin.

4. Luo liike tuhoamaa uskontoa Yhdysvalloissa, Kristinusko pääkohteena. Nathaniel de Rothschild tulee parlamentin jäseneksi Aylesburylle Buckinghamshireessa.

1868:  Jacob (James) Mayer Rothschild kuolee, pian ostettuaan Château Lafitteen, yksi Ranskan neljästä suuresta huippu cru kartanoita. Hän kuolee viimeisenä Mayer Amschel Rothschildin pojista.

1870: Nathaniel de Rothschild kuolee.

1871: Amerikkalainen kenraali nimeltään Albert Pike, joki houkuteltiin Illuminatiin Guissepe Mazzinin toimesta, kirjoittaa sotilaallisen suunnitelman kolmelle maailmansodalle ja eri vallankumouksille läpi koko maailman, jossa lopulta siiretään tämä suuri salaliitto päätösvaiheeseen.

Ensimmäinen maailmansodan tarkoitus on tuhota Venajän Tsaarin, kuten Nathan Mayer Rothschild lupasi vuonna 1815. Tsaari on korvattava kommunismilla, jolla piti hyökätä uskontoja vastaan, pääasiallisesti Kristinuskoa. Erot Brittiläisten ja Saksalaisten valtakuntien välillä tuli käyttää tämän sodan lietsomiseksi.

Toisen maailman sodan tarkoitus oli lietsoa fasismin ja poliittisen siionismin välillä olevaa kistaa, ja käyttää Juutalaisten teurastamista Saksassa perustana vihan tuottamisessa Saksalaisia vastaan. Tämän tarkoitus oli tuhota fasismi (jonka Rothschildit loivat)  ja kasvattaa poliittisen Siionismin voimaa. Tämän sodan toinen tarkoitus oli kasvattaa kommunismin voiman sille tasolle, että se vastaisi yhdistetyn Kristikunnan voimaa.

Kolmas maailmansota tuli käydä lietsomalla vihaa Muslimien maailmaa vastaan tarkoituksenaan saada Islamilainen maailma taistelemaan poliittisia sionisteja vastaan. Silla aikaa, kun tämä on meneillään, muut kansakunnat pakotetaan taistelemaan itseään henkisen, fyysisen, hengellisen ja taloudellisen väsymyksen tilaan.

Tuon vuoden elokuun 15 päivänä, Albert Pike kirjoittaa kirjeen ( nyt luetteloitu Brittiläisessä Museossa)  Guiseppe Mazzinille, jossa hän toteaa seuraavasti:

-Me päästämme irti nihilistit ja ateistit ja me provosoimme suurta sosiaalista mullistusta, joka kaikessa kauhussaan osoittaa selvästi kaikille kansakunnille absoluuttisen ateismin vaikutuksen; raakuuden alkuperät ja mitä verisintä sekasortoa.

Sitten kaikkialla ihmiset joutuvat puolustamaan itseään maailman vallankumouksellista vähemmistöä vastaan ja hävittämäään sivilisaation tuhoajat; ja Kristinuskosta pettyneet, joiden henget ovat siitä hetkestä ilman suuntaa ja johtajuutta ja jotka ovat tuskaisia ja kaipaavat ihannetta,  mutta eivät tiedä missä palvella sitä; he vastaanottavat todellisen valon Luciferin puhtaan doktriinin universaalisen ilmenemisen kautta, joka vihdoin tuodaan julkiseen näkymään.

Ilmeneminen, joka johtuu yleisestä taantumuksellisesta liikkeestä, joka seuraa Kristinuskon ja Ateismin tuhoa; molemmat valloitettu ja hävitetty samaan aikaan.  ”

Pike, tultuaan valituksi vapaamuurariuden eteläisen piirin Scottishin Riitin Suvereeniseksi Suureksi Komentajaksi vuotta 1859, oli kaikkein vaikutusvaltaisin Vapaamuurari Amerikassa. Hän säilytti asemansa 32 vuotta kuolemaansa saakka vuonna 1891. Hän myös julkaisi kirjan aiheesta vuonna 1872 nimeltään, Morals and Dogma of the Ancient and Accepted Scottish Rite of Freemasonry, jossa hän avoimesti toteaa, että,  -LUCIFER, Valonkantaja! Outo ja salaperäinen nimi on annettu pimeyden hengelle! Lucifer, Aamun Poika! Hänkö se on, joka kantaa valon, ja sen sietämättömillä loistoilla sokaisee heikkoja, aistillisia tai itsekkäitä sieluja? Älä sitä epäile!-

1872 : Ennen Guiseppe Mazzinin kuolemaa tuona vuonna, hän valitsee seuraajakseen vallankumouksellisen johtajan nimeltään Adrian Lemmy. Lenin ja Trotsky, ja sitten Stalin seuraavat  Lemmyä. Rothschildit rahoittavat kaikkien näiden miesten vallankumouksellisia aktiviteetteja.

1873: Ulkomaalaisten rahoittama ryhmä, johon kuuluu Rothschildit,  ostavat Espanjan tappioita tekevät Rio Tinton kuparikaivokset. Nämä kaivokset edustivat Euroopan suurinta kuparilähdettä.

1875: Tammikuun 1 päivänä, Jacob Schiffi, joka on nyt Solomon Loebin vävy, koska hän on mennyt naimisiin hänen tyttärensä Teresan kanssa, ottaa pankkiiriliikkeen, Kuhn, Loeb & Co:n haltuunsa. Hän jatkossa rahoittaa John D. Rockefellerin Standardi Öljy-yhtiö, Edward R. Harrimanin Rautatievaltakunta, ja Andrew Carnegien teräsimperiumia. Tämä on kaikki Rothschildin rahalla.

Hän sitten tunnistaa muut suurimmat pankkiirit Amerikassa tuolloin. He ovat, J.P. Morgan, joka kontrolloi Wall Streetiä, sekä Philadelphian Drexelit ja Biddlet. Kaikki muut rahoittajat, suuret ja pienet, tanssivat noiden kolmen talon musiikille. Schiff sitten saa Eurooppalaisia Rothschildeja perustamaan näiden kolmen suurten pankkien Eurooppalaisia haarakonttoreita siinä ymmärryksessä, että Schiff ja sitä kautta Rothschildit, on oltava pankkialan pomo New Yorkissa ja sitä kautta Amerikassa.

N M Rothschild & Pojat käynnistävät osakeannin saadakseen pääomaa ensimmäiselle kanaalitunneliprojektille yhdistääkseen Ranskan Englantiin, puolet sen pääomasta tulee Rothschildien omistamalta Compagnie du Chemin_de_Fer du Nordilta.

Sinä vuonna Lionel De Rothschild myös lainaa Pääministeri Benjamin Disraelille rahoitusta  Brittiläiselle hallitukselle ostaakseen osakkeet Suezin Kanavassa, Egyptin Khedive Saidista. Tämä tehtiin sen vuoksi, kun Rothschildit tarvitsivat tämän pääsyn olevan sellaisen hallituksen käsissä,  jota he kontrolloivat, jotta he voisivat käyttää sen hallituksen armeijaa suojatakseen heidän valtavia liiketoimintaintressejä Lähi-Idässä.

1876: Otto von Bismarck toteaa:

Yhdysvaltojen jakaaminen kahteen samankokoiseen liittoon päätettiin pitkään ennen sisällissotaa Euroopan korkean rahavallan toimesta. Nämä pankkiirit pelkäsivät, että Yhdysvallat, jos he pysyivät yhdessä ja yhtenä kansakuntana, saavuttaisi taloudellista ja rahallista itsenäisyyttä, joka kumoaisi heidän rahahallintaa ympäri maailmaa. Rothschildien ääni vallitsi. He näkivät ennakolta valtavan saaliin jos he voisivat tuoda vahvan, luottavaisen ja omavaraisen tasavallan tilalle kahta heikkoa, rahoittajille velassa olevaa demokratiaa.

Sen vuoksi he lähettivät edustajiaan voidakseen käyttää hyväksi orjuuden kysymystä ja siten luoda kuilua tasavallan kahden osan välillä.

1879: Lionel de Rothschild kuolee.

1880: Rothschildin agentit alkavat lietsota vainojen sarjaa pääasiallisesti Venäjällä, mutta myös Puolassa, Bulgariassa ja Romaniassa. Nämä vainot aiheuttivat tuhansien viattomien Juutalaisten teurastuksen,  aiheuttaen suunnilleen 2 miljoonan hengen pakenimsta, pääasiassa New Yorkille, mutta myös Chicagolle, Philadelphiaan, Bostoniin ja Los Angelesiin.

Näiden vainioiden käynnistämisen tarkoitus oli luoda suuren Juutalaisen tukikohdan Amerikassa, jotka kun he saapuivat, olisi koulutettu rekisteröimään Demokraattiäänestäjinä. Noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin, tämä sai aikaan massiivisen Demokraattisen tukikohdan Yhdysvalloissa, jolla saatiin valituksi Rothschildin etumiehiä, kuten Woodrow Wilson Presidentinviralle, suorittaakseen Rothschildien tehtäviä.

1881: Presidentti James A. Garfield (20. Yhdysvaltain presidentti, joka kesti vain 100 päivää)  sanoo kaksi viikkoa ennenkuin hänet salamurhataan:

-Hän, joka kontrolloi rahan määrää maassamme on kaiken teollisuuden ja kaupan absoluuttinen herra, ja kun ymmärretään, että koko järjestelmä on erittäin helppoa kontrolloida, tavalla tai toisella, muutaman korkeissa viroissa olevien miesten toimesta, silloin tiedetään kuinka inflaation ja laman ajat saavat alkunsa.-

Edmond James de Rothschild saa pojan Maurice de Rothschild.

1883: Kun 6 000 jalkaa on kaivettu kanaalitunnelissa, Brittiläinen hallitus pysäyttää projektin, koska se sanotaan olevan uhka Britannian turvallisuudelle.

1885: Nathaniel Rothschild, Lionel De Rothschildin poika, tulee ensimmäiseksi Juutalaiseksi pääriksi ja on ottaa arvonimen Lord Rothschildin.

1886: Ranskalainen Rothschildpankki, de Rothschild Frères, hankkii merkittäviä määriä Venäjän öljykenttiä ja muodostaa Caspian and Black Sea Petroleum Company, joka nopeasti tulee maailman toiseksi suurimmaksi öljyn tuottajaksi.

1887: Kiinassa oleva oopiumivälittäjä Edward Albert Sassoon avioituu Aline Caroline de Rothschildin kanssa, Jacob (James)  Mayer Rothschildin pojan/tyttärentytär. Aline Carolineen isä, Gustave, yhdessä veljensä Alphonsen kanssa, ottivat haltuun Rothschildin ranskalaisen haaran isänsä Jacobin kuoltua.

Rothschildit rahoittavat Kimberley timanttikaivosten suluatumista Etelä-Afrikassa. Heistä tulee sittemmin tämän yrityksen, De Beersin, suurimmiksi osakkaaksi, ja louhivat jalokiviä Afrikassa ja Intiassa.

1888: Noémie Halphen, Maurice de Rothschildin tuleva vaimo syntyy.

1891: Brittiläinen työväen johtaja antaa seuraavan lausunnon Rothschildeista,

-Tämä vertaimevä porukka on ollut sanomattoman ilkeyden ja kurjuuden syy Euroopassa nykyisen vuosisadan aikana, ja on kasannut sen suunnattoman vaurauden pääasiassa lietsomalla sotia valtioiden välillä, joiden ei olisi pitänyt koskaan riidellä.

Aina kun Euroopassa on ongelma, missä tahansa sodan huhut kiertävät ja miehien mielet ovat suunniltaan muutoksen ja katastrofin pelosta, voit olla varma, että joku koukkunokka Rothschild pelaa pelinsä jossain häiriön lähettyvillä.-

Tällaiset kommentit huolestuttavat Rothschildit ja 1800 luvun lopussa on he ostavat Reuters uutistoimisto voidakseen jonkin verran hallita mediaa.

1895: Edmond James de Rothschild,  Jacob (James)  Mayer Rothschildin nuorin poika vierailee Palestiinassa ja sittemmin tarjoaa varoja ensimmäisen Juutalaisten siirtokuntien perustamiseksi siellä, tämä edistää heidän pitkän ajan tavoitetta luoda Rothschildin omistama maa.

1897: Rothschildit perustavat Zionist Congress:n edistääkseen Siionismia (poliittinen liike, jonka ainoa tarkoitus on siirtää kaikki Juutalaiset vain Juutalaiseen valtioon)  ja järjestävät sen ensimmäisen kokouksen Munchenissa.  Mutta, koska paikalliset Juutalaiset vastustivat sitä niin jyrkästi, (he olivat melko tyytyväisiä missä he olivat), tämä kokous täytyi siirtää Basleeseen, Sveitsiin ja pitää 29 elokuuta. Kokouksen puheenjohtajana toimii Ashkenazi Juutalainen, Theodor Herzli, joka kertoi päiväkirjassaan:

-Olennaista on se, että Juutalaisten kärsimykset….pahenevat….tämä edesauttaa suunnitelmiamme….Minulla on erinomainen idea….Minä saan antisemiitteja likvidoimaan Juutalaisten omaisuutta….Antisemiitit avustavat meitä sillä, että he lisäävät vainoamista ja Juutalaisten painostusta. Antisemiitit ovat meidän parhaita ystäviä.-

Herzl valitaan sittemmin Zionist Organisationin presidentiksi. Järjestö ottaa käyttöönsä Rothschildien punaisen heksagramman eli merkin Sionististen lipuksi, joka 51 vuotta myöhemmin päätyy Israelin lippuun.

Edward Henry Harrimanista tulee Union Pacific Railroadin johtajaksi ja ottaa sittemmin Southern Pacific Railroadin haltuunsa. Rothschildit rahoittavat kaiken tämän.

1898: Ferdinand de Rothschild kuolee.

1901: Edmond James de Rothschildin lähettämät siirtokunnan Juutalaiset Palestiinassa lähettivät delegaation hänelle, joka kertoo hänelle,

-Jos tahdot pelastaa Yishuvin (Juutalaisen asutuksen) irrota ensin kätesi siitä, ja…kerrankin anna siirtolaisten itse korjata mitä pitää.-

Edmond James de Rothschild on erittäin vihainen tästä ja toteaa, -minä loin Yishuvin, minä yksin. Sen vuoksi millään miehillä, ei siirtolaisilla eikä organisaatioilla ole oikeutta sekaantua minun suunnitelmiin.-

Rothschildin pankkiiriliike Frankfurtissa, Saksassa, M.  A. von Rothschild und Söhne, sulkeutuu kun siellä ei ole mikään miespuolista Rothschildin perillillistä, joka ottaisi sen.

1902: Philippe de Rothschild syntyy.

1905: Rothschildin-tukema Sionistinen Juutalaisryhmä, jota johti Georgi Apollonovich Gapon, yrittävät syöstää vallasta Tsaarin Venäjällä kommunistisessa kaappauksessa. He epäonnistuvat ja pakotetaan pakenemaan Venäjästä ja saavat turvan Saksassa.

Juutalainen Tietosanakirja Vol. 2, p.497 toteaa:

-Onkin aika omituinen jatko sille, kun yritettiin perustaa Katollinen kilpailija Rothschildeille, että tällä hetkellä jälkimmäinen on paavin arteen valvojat.-

1906: Rothschildit väittävät, että  kasvavan epävakaisuuden johdosta alueella sekä siksi, että kilpailu oli lisääntynyt Rockefellerin omistaman Standard Oilin kanssa (Rockefellerin suku on Rothschild, naispuolen jälkeläisen kautta), he myyvät heidän Caspian and Black Sea Petroleum Companyn Royal Dutch and Shellill. Tämä on vielä yksi esimerkki Rothschildien yrityksistä piilottaa todellista vaurauttaan.

1907: Rothschild, Jacob Schiff, Kuhnin, Loebin ja Co:n johtaja, puheessa New York Kauppakamarille, varoittaa näin:

-Ellei meillä ole keskuspankkia, jolla on riittävä kontrolli luottoresursseista, tämä maa tulee kokemaan historiansa kaikkein vakavimman ja laajimman rahapaniikin.-

Yhtäkkiä Amerikka huomaa olevansa tavanomaisessa rahapaniikissa, jonka Rothschildit ovat  suunnitelleet, joka tavalliseen tapaan tuhoaa miljoonien syyttömien ihmisten elämät kautta Amerikan ja tekee miljardia Rothschildeille.

1909: Jacob Schiff perustaa Kansallisen Värillisten Ihmisten Etenemisen Yhdistyksen National Advancement for the Association of the Coloured People (NAACP). Tämän tarkoitus oli yllyttää mustia ihmisiä mellakointiin, ryöstelyyn ja muihin epäjärjestyksen muotoihin, voidakseen aiheuttaa särön musta-valkoyhteisöjen välillä. Juutalainen historioitsija, Howard Sachar, kertoo seuraavasti kirjassaan, A History of the Jews in America.

-Vuonna 1914, Columbia Yliopiston Professori Emeritus Joel Spingarn tuli NAACP:n puheenjohtajaksi ja värväsi sen hallitukseen sellaisia Juutalaisia johtajia kuten  Jacob Schiff, Jacob Billikopfi, ja Rabbi Stephen Wise-.

Muita Ashkenazi Juutalaisia perustajajäseniä olivat Julius Rosenthal, Lillian Wald ja Rabbi Emil G:n. Hirsch. Vasta vuonna 1920 NAACP nimitti ensimmäisen mustan presidentin, James Weldon Johnson.

Maurice de Rothschild avioituu Ashkenazi Juutalaisen, Noémie Halphenin kanssa.

1911: Werner Sombart toteaa kirjassaan, The Jews and Modern Capitalism että vuodesta 1820 lähtien on ollut,

Rothschildin aikakausi, ja tulee siihen johtopäätökseen, että oli

-vain yksi voima Euroopassa, ja se on Rothschild.-

1912 “Truth”-lehden joulukuun numerossa, George R. Conroy kirjoittaa, että pankkiiri Jacob Schiff on Kuhnin, Loebin, ja co:n suuren yksityispankkiiriliikeen johtaja, joka edustaa Rothschildien intressejä Atlannin tällä puolella. Hänet on kuvattu rahastrategian tekijäksi ja on ollut vuosia sen suuren persoonattoman vallan, Standardina Öljyn, rahaministerinä. Hän on ollut käsi kädessä Harrimansien, Gouldsien, ja Rockefellersien kanssa kaikissa heidän rautatieyrityksissä ja on tullut dominoivaksi voimaksi rautatiessä ja Amerikan rahavallaksi.-

1913: maaliskuun 4 päivänä Woodrow Wilson valitaan 28. Yhdysvaltain Presidentiksi. Pian sen jälkeen, kun hän on vannonut valan, Ashkenazi Juutalainen, lakiyrityksestä Samuel Untermyer, Guggenheim, Untermyer, and Marshall, yrittää kiristää häntä $40,000 summalle käyttämällä suhdetta, minkä Wilsonilla oli ollut, kun hän oli professorina Princeton Yliopistossa, kanssaprofessorin vaimon kanssa.

Presidentti Wilsonilla ei ole rahaa, joten Untermyer tarjoutuu vapaaehtoisesti maksamaan $40,000 omasta taskustaan sille naiselle, jonka kanssa Wilsonilla oli ollut suhde, sillä ehdolla, että Wilson lupaa nimittää ensimmäiselle vapaalle paikalle Yhdysvaltain korkeimmalle oikeudelle ehdokkaan, jota Untermayer suosittelee Presidentti Wilsonille. Wilson suostuu tähän.

Jacob Schiff perustaa Anti Defamation Leaguen eli Herjausvastaisen Liigaan (ADL)  Yhdysvalloissa. Tämän organisaation tarkoitus on parjata kaikkia, jotka kysenalaistavat tai haastavat Rothschildin globaalisalaliittoa, “antisemiittiseksi.”

Kummallista kyllä, samana vuonna, kuin he tekevätä tämän he myös perustivat heidän viimeisen ja  nykyisen keskuspankin Amerikkaan, the Federal Reserve. Kongressiedustaja Charles Lindbergh  lausui Liittovaltion Pankkilain eli Federal Reserve Act:in hyväksymisen jälkeen joulukuun 23:

-Laki muodostaa kaikkein jättiläismäisimmän rahaston. Kun Presidentti allekirjoittaa tätä lakia, rahallisen voiman näkymätön hallitus laillistetaan…… . Historian suurin rikos on tehty tämän pankin ja valuuttalain avulla.

On tärkeä huomauttaa, että Federal Reserve (Liittovaltion pankki eli keskuspankki) on yksityisyritys, se ei ole liittovaltion eikä sillä ole mikään reserviä eli varantoa. On konservatiivisesti arvioitu, että voitot ylittävät $150 miljardia vuositasolla ja Federal Reservesta ei ole koskaan julkaistu tilejä tai selontekoja.

1914: Ensimmäisen maailmansodan alku. Tässä sodassa saksalaiset Rothschildit lainaavat rahaa saksalaisille, brittiläiset Rothschildit lainaavat rahaa brittiläiselle, ja Ranskalaiset Rothschildit lainaavat rahaa Ranskalaisille.

Sen lisäksi, Rothschildilla on kolmen Eurooppalaisen uutistoimiston kontrolli, Wolff (perustettu v. 1849) Saksassa, Reuters (perustettu vuonna 1851) Englannissa, ja Havas (perustettu vuonna 1835) Ranskassa.

Rothschildit käyttävät Wolffia manipuloitakseen Saksalaisia intoon sodalle. Suunnilleen tästä ajasta, Rothschildeista harvoin puhutaan mediassa, koska he omistavat median.

1916: kesäkuun 4 päivana Presidentti Wilsonin nimittää Ashkenazin Juutalaisen, Louis Dembitz Brandeisin Yhdysvaltojen korkeimpaan oikeuteen noin kolme vuotta aikaisemmin sovitun kiristyksen maksuksi Samuel Untermyerille. Oikeusneuvos Brandeis on myös valittu Executive Committee for Zionist Affairsin johtajaksi, asema, jonka hän on pitänyt vuodesta 1914.

Toisen (ensimmäisen? kääntäjän huomio) maailmansodan puoliväli. Saksa on sodassa voitolla, koska  Rothschildit rahoittivat sitä enemmän kuin Ranskaa, Italiaa ja Englantia,  koska Rothschildit eiväti halunnut tukea Tsaaria Venäjällä, ja tietenkin Venäjä oli samalla puolella kuin Ranska, Italia ja Englanti.

Sitten merkittävä tapahtuma tapahtui. Saksa, vaikkakin se oli voittamassa eikä yksikään ulkomaalainen sotilas ollut asettanut jalkaakaan heidän maaperässään, tarjosi aselevon Britannialle ilman millään korvausvaatimusta. Rothschildit halusivat varmistaa, ettei näin kävisi, koska he odottivat tienata paljon enemmän rahaa tästä sodasta, joten he pelasivat toista korttia, jonka heillä oli hihassa.

Samalla, kun Englanti harkitsi Saksan tarjousta, Rothschildin agentti Louis Brandeis lähettää Sionistista delegaatiota Amerikasta Britannialle lupauksella tuoda Amerikan sotaan Brittien puolelle, kunhan Britit suostuvat antamaan Palestiinan maan Rothschildeille.

Rothschildit halusivat Palestiinan, koska heillä oli suuria liiketoimintaintressejä kaukoidässä ja halusivat oman tilan sillä alueella sekä oman armeijan, jota he voisivat käyttää  hyökkääjänä mille tahansa valtiota vastaan, joka uhkasi noita intressejä.

Britit sittemmin suostuvat sopimukseen Palestiinasta, ja Sionistit Lontoossa ottavat yhteyttä heidän vastineisiin Amerikassa ja informoi heille tämän asian.  Yhtäkkiä kaikki pääsanomalehdet Amerikassa, jotka olivat olleet siihen asti Saksan puolella kääntyivätkin Saksaa vastaan, ja kirjoittivat propagandaa kappaleilla kuten : Saksalaiset sotilaat tappoivat Punaiset Ristin Hoitajat; Saksalaiset sotilaat katkaisivat lasten käsiä, jne, voidakseen manipuloida Amerikkalaisen yleisöä Saksalaisia vastaan.

Samana vuonna Presidentti Woodrow Wilson kävi uudelleenvalintakampanjaa sloganilla, että –Äänestäkää sitä miestä, joka piti poikanne sodasta-

Joulukuun 12 pv Saksa ja sen liittolaiset tarjoavat rauhan ehtoja sodan päättämiseksi.

1917:  Saksan rauhan tarjouksen seurauksena Rothschildien sotakone menee ylivaihteeseen Amerikassa, levittäen propagandaa, joka johtaa siihen, että Presidentti Wilson pettää lupauksensa äänestäjille Amerikkalaisen Sionistisen johtajan ja oikeusneuvoksen Louis Dembitz Brandeiksen ohjeiden mukaan ja vie Amerikan ensimmäiseen maailmansotaan huhtikuun 6 päivänä.

Rothschildin Sionistien Brittiläiselle tehdyn lupauksen mukaisesti, (jossa viedään Amerikka sotaan) he päättävät, että he haluavat jonkin kiarjallisen todistuksen Brittiläiseltä siitä, että nämä täyttävät heidän puoltaan sopimukesta. Brittiläinen ulkoministeri Arthur James Balfour sen vuoksi laatii kirjettä, joka tavallisesti tunnetaan nimellä, ” Balfour Declaration,” joka on painettu uudelleen alla:

Ulkoministeriö Marraskuu 2., 1917

Hyvä Lord Rothschild,

Minulla on suuri ilo kertoa teille, Hänen Majesteettisuuden Hallituksen puolesta, seuraavan ilmoituksen, joka osoittaa myötätuntoa Juutalaisten Sionistisiin pyrkimyksiin, jonka kabinetti on saanut ja hyväksynyt.

Hänen Majesteettisuuden Hallitus katsoo  suosiolla kansalliskodin perustamista Palestiinassa Juutalaisille ihmisille, ja tekee parhaansa helpottaakseen tämän päämäärän toteuttamista, kunhan selvästi ymmärretään, ettei mitenkään haitata olemassa olevien ei-Juutalaisten yhteisöjen siviili- ja uskonnollisia oikeuksia Palestiinassa, tai Juutalaisten oikeuksia ja poliittista asemaa missä tahansa toisessa maassa.

Olen kiitollinen, jos viet tämän ilmoituksen Zionist Federationin tietämykseen.

Vilpittömästi sinun,

Arthur James Balfour

Rothschildit määräävät Tsaari Nicolai II:n ja hänen koko perheen teloituksen Venäjällä  Bolshevikkien toimesta, joita he kontrolloivat, vaikkakin Tsaari oli jo eronnut maaliskuun 2pv. Tämä tehtiin siksi, että voitiin hallita maata ja kostaa Tsaari Alexanderille Iia siitä, että hän esti maailmanhallitussuunnitelmaa vuonna 1815 Wienin Kongressissa, ja Tsaari Alexander II puolsi Presidentti Abraham Lincolnia vuonna 1864.

On äärimmäisen tärkeä  heille, että teurastettiin koko perhe, myös naiset ja lapset voidakseen täyttää lupaus, minkä Nathan Mayer Rothschild antoi vuonna 1815. Sen tarkoitus on näyttää maailmalle, miten käy jos koskaan toimit Rothschildeja vastaan.

U.S. Kongressiedustaja Oscar Callaway tiedotti kongressille, että  J. P. Morgan on Rothschildin edeustaja ja että se on ottanut Amerikkalaisen mediateollisuuden haltuunsa. Hän sanoo:

-Maaliskuussa, 1915, J.P. Morganin intressit, teräs, laivanrakennus, ja jauheintressit, sekä heidän tytärjärjestöt, keräsi 12 miestä sanomalehtimaailman huipulla ja palkkasi heitä selvittämään mitkä ovat kaikkein vaikutusvaltaisimmat sanomalehdet Yhdysvalloissa ja mikä on riittävä määrä kontroillakseen yleisesti niiden päivittäisen mediapolitiikkaa… .. .

He huomasivat, että täytyi ostaa vain 25 suurimmimpien lehtien kontrollin.. .Sopimukseen päästiin.  Lehtien politiikka ostettiin, maksettiin kuukausi kerralla, hankittiin toimittaja kullekin paperille, jonka tehtävä oli valvoa ja editoida informaatiota, joka  koski valmistautuneisuutta, militarismia, rahapolitiikkaa, sekä muita kansallisia ja kansainvälisiä kysymyksiä, jotka pidettiin kriittisiä ostajien intresseille.-

1919: Tammikuussa, Ashkenazi Juutalaiset, Karl Liebknecht ja Rosa Luxemburg, saavat surmansa, kun  he yrittävät johtaa toista Rothschildin rahoittamaa kommunististä kaappausta, tällä kertaa Berliinissä, Saksassa.

Versaillesin rauhan konferenssi pidetään, jossa päätetään korvauksista, jotka Saksalaisten täytyy maksaa voittajille ensimmäisen maailmansodan päätettyä. 117 Sionistien delegaatio, jota johti Ashkenazi Juutalainen, Bernard Baruch, tuovat esiin Palestiinan lupauksen heille. Tässä vaiheessa Saksalaiset ymmärsivät miksi Amerikka oli kääntynyt heitä vastaan ja ketkä hallitsi Amerikkaa, eli Rothschildit.

Saksalaiset luonnollisesti kokivat, että Siionistit olivat pettäneet heidät. Tämä johtui siitä, että silloin kun Rothschildit tekivät heidän sopimuksensa Britannian kanssa Palestiinasta, sitä vastaan, että Amerikka tuodaan sotaan, Saksa oli kaikkein ystävällisin maa maailmassa Juutalaisille, itseasiassa vuoden 1822 German Emancipation Edict takasi Juutalaisille kaikki kansalaisoikeudet, mitä saksalaisilla oli.

Sen lisäksi Saksa oli ainoa maa Euroopassa, joka ei laittanut rajoituksia Juutalaisille, jopa antoi heille turvaa kun heidän täytyi paeta Venäjältä, sen jälkeen kun heidän ensimmäinen yritetty kommunistinen kaappaus epäonnistui siellä vuonna 1905.

Kaikesta huolimatta, Rothschildit olivat täyttäneet heidän puolensa sopimuksesta, eli vuodattaneet miljoonien viattomien ihmisten veren, ja tuloksena Palestiina vahvistetaan Juutalaisten kotimaaksi, ja sillä aikaa, kun sen luovuttaminen Rothschildeille tapahtuu, se pysyi Britannian kontrollissa, kun  Rothschildit kontrolloivat Britanniaa. Tuolloin alle yksi prosenttia Palestiinan väestöstä oli Juutalaisia. Kiinnostavaa on se että, Versaillesin rauhan konferenssin isäntänä oli sen pomo, Paroni Edmond de Rothschild.

Rothschildit yrittävät lisäksi käyttää Versaillesin rauhan konferenssia perustaakseen maailmanhallitusta käyttäen tekosyynä kaikkien sotien päättäminen (mitkä he luovat). Tämän nimi oli Kansainliitto. Onneksi ei riittävä määrä maita hyväksynyt sitä ja se pian kuoli.

Maaliskuun 29. The London Times raportoi Venäjällä olevista Bolshevikeistä:

Yksi Bolshevistisen liikkeen omituisista piirteistä on se, että ei-Venäläisten osuuden korkea prosenttiosuus sen johtajien joukossa. Yli 75 % kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen johtajien joukosta, jotka muodostavat Bolshevistisen liikkeen keskeisen koneiston, oli Juutalaisia.

On kerrottu, että Rothschildit olivat vihaisia Venäläisille, koska he eivät olleet halukkaita sallimaan heitä muodostamaan keskuspankkia kansakuntansa sisällä. He sen vuoksi kokosivat Juutalaisten vakoilijoiden ryhmiä ja lähettivät heidät Venäjään rummuttamaan vallankumousta tavallisen ihmisen eduksi; tosiasissa tässä kävi niin, että Rothschildin kontrolloima saatanallinen eliitti otti Venäjän haltuunsa.

Näille Juutalaisille vakoilijoille oli annettu, vanhan Ashkenazilaisen pettävän tradition mukaisesti,  Venäläisiä nimiä, esimerkiksi Trotsky oli ensimmäisen ryhmän jäsen ja hänen alkuperäinn nimi oli Bronstein. Nämä ryhmät lähetettiin alueisiin läpi koko Venäjän yllyttämään mellakoita ja kapinointia.

The Jewish Post International Edition, viikolla, joka päättyi tammikuu 24, 1991, vahvistaa, että Vladimir Lenin oli Juutalainen. Lenin on tallennettu sanoneen näin:

-Keskuspankin perustaminen on 90% kansakunnan kommunisoimisesta.

Nämä Rothschildin rahoittamat Juutalaiset Bolshevikit tulevat teurastamaan 60 miljoonaa Kristittyä ja ei-juutalaista Neuvoston kontrolloimalla alueella. Itseasiassa Aleksandr Solzhenitsyn vahvistaa teossaan, Gulag Archipelago, Vol 2, että Sionistiset Juutalaiset loivat ja hallinnoivat organisoitua Neuvostoliiton keskitysleirijärjestelmää, jossa nämä kymmeniä miljoonia Kristittyjä ja ei-juutalaiset kuolivat.

Sivulla 79 tässä kirjassa hän jopa nimittää tämän maailman historian suurimman tappamiskoneen hallinnoijat. He ovat Aron Soltseja, Yakov Rappoport, Lazar Kogan, Matvei Berman, Genrikh Yagoda, ja Naftaly Frenkel. Kaikki kuusi ovat Sionistisia Juutalaisia. Vuonna 1970 Solzhenitsyn palkitaan Nobelin rauhapalkinto kirjallisuudelle.

N. M. Rothschild & Sonsille annetaan pysyvä rooli hinnoitelemaan maailman päivittäistä kulla hintaa. Tämä tapahtuu Lontoon kaupungin toimistoissa joka päivä klo 11.00, ja jatkuu samassa huoneessa vuoteen 2004 saakka.

1920: Winston Churchill, jonka äiti, Jenny (Jacobson)  Jerome, oli Juutalainen – joka tarkoittaa sitä, että hän on Juutalainen Ashkenazi lain mukaan, kun hän syntyi Juutalaiselle äidille – kirjoittaa artikkelissa Illustrated Sunday Heraldissa, helmikuu 8 päivänä:

-Illuminatijohtajan Weishauptin aikakaudesta alkaen Karl Marxiin ja Trotskyyn saakka, tämä maailmanlaajuinen salaliitto on tasaisesti kasvanut.  Ja nyt viimeinkin tämä tavallisesta poikkeavien persoonallisuuksien jengi Euroopan ja Amerikan suurien kaupunkien alamaailmasta on ottanut kiinni Venäläisen kansan huiksistaan ja tullut sen valtavan valtakunnan kiistattomiksi herroiksi.

1921: Jacob Schiffin määräysten mukaan Council on Foreign Relations (CFR) perustetaan Ashkenazi Juutalaisten Bernard Baruchin ja Eversti Edward Mandell Housen toimesta. Schiff antoi käskynsä ennen hänen kuolemansa vuonna 1920, koska hän tiesi, että Amerikkaan täytyi perustaa järjestö, jolla voitiin valita poliitikkoja jatkamaan Rothschildien salaliittoa, ja CFR varsinaisesti muodostettiin kokouksessa toukokuussa 30, 1919 Hotelli Majesticissa Pariisissa, Ranskassa.

CFRn jäseniä oli alussa suunnilleen 1 000 ihmistä Yhdysvalloissa. Näihin kuului käytännössä jokaisen teollisuusimperiumin johtaja Amerikassa, kaikki Amerikkalaiset kansainväliset pankkiirit, ja kaikki heidän veronvapaiden järjestöjen säätiöt. Käytännössä siinä oli kaikki ne ihmiset, jotka pystyisivät antamaan vaaditun pääoman kenelle tahansa, joka toivoi pyrkiä Kongressille, Senaatille tai Presidentinviralle.

CFR:n ensimmäinen työ oli hankkia median kontrollin. Tämä tehtävä annettiin John D. Rockefellerille, joka perusti lukuisan määrän kansallisia uutisaikakauslehtiä, kuten Time ja Life. Hän rahoitti Samuel Newhousea ostamaan haltuunsa lehtejä ja perustamaan sanomalehtien ketjua kautta maan,  sekä Eugene Meyeriä, joka hänkin osti haltuunsa useita julkaisua, kuten Washington Postin, Newsweekin, sekä The Weekly Magazinen.

CFRn piti myös saada haltuunsa radion, television ja elokuvateollisuuden. Tämä tehtävä jaettiin kansainvälisten pankkiirien kesken: Kuhn Loebille, Goldman Sachsille, Warburgsille, ja Lehmannseille.

1925: Tuon vuoden Juutalainen Tietosanakirja kertoo Ashkenazi Juutalaisten (jotka edustavat suunnilleen 90% niin kutsutusta maailmasta Juutalaisväestöstä)  olemassaolosta, järisyttävällä myöntämisellä, että Juutalaisten niin kutsuttu vihollinen, Esau (joka tunnetaan myös Edomina, näkyy Mooseksen ensimmäisen kirjan 36:1),  nyt itse asiassa edustaa Juutalaista rotua,  kuten sivulla 42 Voluumi V sanotaan,

-Edom on modernissa Juutalaisväestössä.-

Se mitä he pohjimmiltaan sanovat on se, että nämä Ashkenazi Juutalaiset, jotka edustavat 90% niin kutsutusta Juutalaisesta väestöstä, ovat itse asiassa ei-juutalaisia eli itse goyimeja.

1926: N. M. Rothschild & Sons rahoittavat uudelleen Underground Electric Railways Company of London Ltd, jolla on osake-enemmistö kokonaisessa London Underground liikennejärjestelmässä.

Maurice de Rothschild saa pojan, Edmond de Rothschild.

1929: Rothschildit aiheuttavat Yhdysvaltain talouden romahduksen supistamalla rahavarantoa.

1930: Ensimmäinen Rothschild maailman pankki, Bank for International Settlements (BIS), perustetaan Sveitsin Basleen. Sama paikka, missä 33 vuotta aikaisemmin ensimmäinen Maailma Sionisti Kongressi eli World Zionist Congress pidettiin.

1933: Tammikuun 30 Adolf Hitler tulee Saksan kansleriksi. Hän ajaa Juutalaiset, joista moni oli kommunisteja, hallituksen asemista Saksassa. Tämän seurauksena, heinäkuussa Juutalaiset pitävät maailman konferenssin Amsterdamissa, jossa he vaativat sitä, että Hitleri palauttaa jokaisen Juutalaisen takaisin hänen aiemmalle asemalle.

Hitler kieltäytyy ja tämän seurauksena, Samuel Untermyer, Ashkenazi Juutalainen, joka kiristi Presidentti Wilson, ja on nyt Amerikkalaisen delegaation ja koko konferenssin presidentin johtaja, palaa Yhdysvaltoihin,  ja pitää puheen radiosta, joka kirjoitettiin New York Times-lehteen, maanantaina, 7 elokuuta, 1933.  Puheessa hän antoin seuraavat lausunnot,

-.. ..Juutalaiset ovat maailman aristokraatit.. .kampanjamme on.. . taloudellinen boikotti kaikkia Saksalaisia tavaroita, merenkulkua ja palveluja vastaan.. .Se minkä me ehdotamme.. .on toteuttaa puhtaasti puolustuksellista taloudellista boikotia, joka kaivaa maata Hitler hallituksen alta ja tuo Saksalaiset ihmiset heidän järkiinsä tuhoamalla heidän vientituotekaupan, josta heidän koko olemassaolo riippuu… ..

Sinun jokaisen Juutalaisen ja ei-juutalaisen…täytyy kieltäytyä tekemästä kauppaa kenen tahansa kauppiaan tai kaupanpitäjän kanssa, joka myy mitä tahansa Saksalaisvalmisteisia tavaroita tai joka käyttää Saksalaisia laivoja tai merenkulkua.-

Kaksi kolmasosasa Saksan ruoasta täytyi tuoda maahan, ja sitä voitiin tuoda vain viennin tuloilla,  eli jos Saksa ei voisi viedä tuotteita, Saksan väestöstä kaksi kolmasosaa täytyisi kuolla nälkään,  kun siellä ei olisi  riittävä ruoka enemmän kuin yhdelle kolmannelle väestöstä. Tämän boikotin seurauksena Juutalaiset kautta koko Amerikan protestoivat ja vaurioittivat kaikkia kauppoja, jossa he löysivät mitä tahansa tuotteita jossa luki Made in Germany, ja kauppojen täytyi dumpata näitä tuotteita tai riskeerata konkurssia.

Kun tämän boikotin vaikutukset alkoivat tuntua Saksassa, Saksalaiset, jotka eivät ole demonstroineet mitään väkivaltaa kohti Juutalaisia tähän saakka, yksinkertaisesti alkoivat Juutalaisten varastojen boikotoimisen samalla tavalla jolla Juutalaiset olivat tehneet kaupoille, jotka  myivät Saksalaisia tuotteita Amerikassa.

Rothschildin rahoittam IBM myy Natseille koneita, joilla tehdään reikäkortteja, joiden avulla  organisoitiin ja hallinnoitiin ensimmäisiä Juutalaisten tunnistamisia ja sosiaalista karkottamista, heidän omaisuuden takavarikointia ja heidän täydellistä hävittämistä.

Marraskuun 16, Presidentti Roosevelt tunnistaa Stalinin Siionistista hallitusta Venäjällä, kuulematta Kongressia, samalla kun 8 000 Ukrainalaisia marssivat protestissa New Yorkissa.

Myös tänä vuonna, Presidentti Roosevelt, joka syntyi Juutalaiselle äidille, jä näin täyttää Ashkenazisääntöjä Juutalaisuuden olemisesta, määrää, että kaikki näkevä silmä on laitettava kaikkiin uusiin dollariseteleihin sekä motto, Novus Ordo Seclorum. Tämä on Latinaa, Ikäkausien uusi järjestelmä

1934: Sveitsiläiset pankkisalaisuuslait uudistetaan ja pankin salaisuuden rikkomisesta tulee rikkomus, josta työntekijä voidaan vangita. Tämä on kaikki valmistelua Rothschildin suunnittelemalle toisen maailmansodalle, jossa tavallisen tapaan he rahoittavat molempia puolia.

Edmond de Rothschild kuolee.

1936: Mitä tulee antisemitismin kasvuun Saksassa, Samuel Landman (tuolloin Maailman Sionistiorganisaation sihteeri),vuoden 1936 kirjassaan Great Britain, The Jews, and Palestine toteaa seuraavasti Yhdysvaltain ensimmäisen maailman sotaan lähtemisestä:

-Se, että Juutalaisten apu oli se, mikä vei USA:n sotaan Liittolaisten puolella on katkeroittanut mieliä Saksassa aina siitä lähtien – erityisen Natsien – mieliä, ja on myötävaikuttanut ei missään pienessä määrin antisemitismin näkyvyyttä Natsiohjelmassa.

1938: 7. Marraskuuta, Juutalainen, Herschel Grynszpan, salamurhasi Ernst vom Rath, joka oli vähäinen viranomainen Saksan lähetystössä Pariisissa. Tämän seurauksena viihamielisyys Juutalaisia vastaan Saksassa alkoi tulla väkivaltaiseksi.

Rothschildien Itävaltalainen pankkiiriliike Wienissä, S. M. von Rothschild und Söhne, sulkeutuu, kun Natsit valtaavat Itävallan.

1939: I.G. Farben, joka oli kemikaalien johtava tuottaja maailmassa ja suurin saksalainen teräksen tuottaja, dramaattisesti kasvattaa sen tuotantoaan. Tätä kasvanutta tuotantoa käytetään melkein yksinomaan aseistamaan Saksaa toista maailmansotaa varten. Rothschildit kontrolloivat tätä yritystä ja jotkossa käyttivät Juutalaisia ja muita syrjäytettyjä ihmisiä orjatyövoimana keskitysleireissä. I.G. Farben loi myös tappavan Zyklon B kaasun, jota käytettiin Juutalaisten hävittämiseksi.

1 syyskuuta alkaa toinen maailmansota, kun Saksa tunkeutuu Puolaan. Tämä johtui siitä, että kun Saksalainen johto oli Kristillinen johto, joka ymmärsi, että Neuvosto-Venäjää johti Rothschildin rahoittamat kommunistit, he pelkäsivät sitä, että kun  Neuvostoliitto kasvoi voimakkuudessaan, nämä Juutalaiset kommunistit tunkeutuisivat ja pyyhkäisivät kaikki Kristityt kartalta.

1940: Hansjurgen Koehler kirjassaan Inside The Gestapo kirjoittaa seuraavasti Adolf Hitlerin isoäidistä Maria Anna Schicklgruberista,

-Pieni palvelijatyttö…….tuli Wieniiin ja tuli piiaksi…….Rothschildien kartanoon…….ja Hitlerin tuntematonta isoisää täytyy todennäköisesti hakea tästä suurenmoisesta talosta.

Walter Langer kirjassaan The Mind Of Hitler, tukee tätä kertomalla, että Adolfin isä, Alois Hitler, oli aviottoman Maria Anna Schicklgruberin poika…….Maria Anna Schicklgruberi asui Wienissä kun hän tuli raskaaksi. Tuolloin hän työskenteli palvelijana Paroni Rothschildin kodissa.  Heti kuin perhe tiesi tämän raskaudestaan hänet lähetettiin takaisin kotiin…….missä Alois syntyi.

Ensisilmäyksellä ei näyttäisi todennäköiseltä, että Hitler oli Rothschild, mutta toisaalta kun ajattelee, mitä etuja Rothschildit saivat tästä sodasta, sekä rahallisesti ja poliittisesti, Rothschildilainen yhteys ei näytä yhtä omituiselta kuin se voi alussa näyttää.

1941: Presidentti Roosevelt vie Amerikan toiseen maailmansotaan kieltäytymällä myymästä Japanille yhtään enää teräsromua tai öljyä. Japani kävi sotaa Kiinaa vastaan ja ilman sitä romuterästä ja öljyä, Japani olisi kykenemätön jatkamaan sitä sotaa. Japani oli täysin riippuvainen Yhdysvalloista sekä teräsromun että öljyn kohdalla. Roosevelt tiesi, että tämä toiminta provosoisi Japanilaisia hyökkäämään Amerikkaa vastaan, minkä he sittemmin tekivät Pearl Harborissa.

1942: Prescott Bushin, tulevaisuuden Amerikkalaisten Presidenttien George Herbert Walkerin isän ja George Wn isoisän, yritys takavarikoidaan Trading With The Enemy-lain nojalla. Hän rahoitti Hitleriä Amerikasta, samalla kun Amerikkalaiset sotilaat saivat surmansa Saksalaisten sotilaiden toimesta.

Nämä samat sotilaat myös teurastivat Juutalaisia. Kiinnostavaa on, että ADL ei koskaan kritisoinut Bushia tästä.

1943: helmikuun 18, Siionisti Izaak Greenbaum, Jewish Agency Rescue Committeen johtaja, kertoo puhessaan Zionist Executive Councilille, että:

– Jos minulta kysytään, voisitko antaa UJA (United Jewish Appeal)in rahoja pelastaakseen Juutalaisia, minä sanon, en, ja minä sanon uudelleen en!

Hän jatkoi, että -yksi lehmä Palestiinassa on arvokkaampi kuin kaikki Juutalaiset Puolassa!

Tämä ei ole yllätys. Tarkoitus siinä, kun Siionistit tukevat viattomien Juutalaisten teurastamista oli pelotella henkiin jääneteitä uskominen, että heidän ainoa turvapaikka oli Israel. Kuinka muuten Sionistit olisivat voineet taata, että Juutalaiset jättävät kauniit Euroopan kaupunkinsa, jossa he elävät, voidakseen asettua autiomaahan!

1944: 6 Marraskuuta Juutalaisen terroristiryhmän, jota johti Israelin tulevan Pääministeri, Yitzhak Shamirin, kaksi jäsentä salamurhaavat Lord Moynen, British Minister Resident Lähi-idässä, Kairossa. Hän on myös vastuussa salamurhayrityksestä Harold MacMichaelia vastaan, joka oli Palestiinan Brittiläisen Mandaatin High Commissioner, samana vuonna.

Kiinnostavaa on, että hän myös suunnittelee toista onnistunutta salamurhaa sinä vuonna YK edustajaa vastaan Lähi-Idässä, Count Folke Bernadotte, joka  vaikka hän oli turvannut 21,000 vangin vapautuksen Saksalaisista leireistä toisen maailmansodan aikana, nähtiin Yitzak Shamirin ja hänen terroristiavustajien mielissä anti-Siionistina.

Bretton Woodsissa, New Hampshireessa, luodaan kaksi lisää Rothschildin maailmanpankkia, Kansainvälinen valuuttarahasto  ja Maailman Pankki.

1945: Toisen Maailmansodan loppu. On kerrottu, että I.G. Farbenen tehtaita tarkoituksella jätetään iskemättä pommitushyökkäyksissä Saksalla. Kiinnostavaa on, että sodan lopussa, ne ovat kärsineet vain 15% vahinkoa.

Tuomioistuimet, jotka pidettiin toisen maailmansodan lopussa selvittääkseen Natsien sotarikoksia, sensuroi aineiston, jotka kertoivat Lännen tuesta Hitlerille.

Rothschildet ottavat jättiläisaskelta kohti maailman hallinnan tavoitettaan kun toinen, “Kansainliitto” nimeltään YK hyväksyttiin sinä vuonna.

1946: Heinäkuun 22 pv. Israelin tuleva Pää Ministeri, Ashkenazi Juutalainen, David Ben-Gurionin, käskee Israelin toista tulevaa pääministeriä, Ashkenazi Juutalaista, Menachem Beginina, suorittamaan terroristihyökkäyksen Kuningas David Hotelilla Palestiinassa, tavoittenaan ajaa ulos Brittiläiset. Tämän seurauksena 91 ihmistä sai surmansa, suurin osa heistä siviilit: 28 Brittiläistä, 41 Arabeja, 17 Juutalaista, ja 5 muuta. Noin 45 ihmistä loukkaantuvat.

Menachem Begin sittemmin ylpeänä julisti itseään, “modernin terrorismin isäksi.” Ymmärtääksemme, kuinka merkittävä tapahtuma tuo Kuningas David Hotelin isku oli, on muistettava, että se oli tuolloin suurin kuolonuhrien määrä yksittäisen terroristitoiminnan tuloksena, ja oli suurin siihen asti, kunnes neljänkymmenta vuotta myöhemmin Pan Am lento 103 pommitettiin Lockerbiesta.

1947: Britit, jotka ennen toista maailmansotaa ilmoittivat, ettei yhtään lisää Juutalaisia muuteta Palestiinalle voidakseen suojata Palestiinalaisia heidän terroristi-iskuista vastaan, jotka kohdistetaan sekä heitä että Brittiläisiä sotilaita vastaan, siirtävät Palestiinan kontrollin YK:hon. YK päätää jakaa Palestiinan kahteen valtioon, toinen sionistiin ja toinen arabiin; Jerusalemin piti pysyä  kansainvälisenä vyöhykkeenä kaikkien uskojen nautittavaksi.

Tämän siirron ajankohdaksi laitettiin toukokuun 15, 1948. YK:lla ei ollut mitään oikeutta antaa Arabien omaisuutta kenellekään; vaikka Juutalaiset omistivat tuollain 6% Palestiinasta, päätöslauselma 181  myönsi Juutalaisille 57% maasta,  jättäen Arabeille 43%, joilla silloin oli 94%.

House Select Committee on Unamerican Activities käyttää ADLn keräämiä tietoa (sen vakoilijat vakoilivat Amerikan kansalaisia). Tämän alakomitean puheenjohtaja Clare Hoffman torjuu ADL:n raportteja epäillyistä kommunisteista “huhuina.”

1948: Tämän vuoden keväällä Rothschildit lahjovat Presidentti Harry S. Trumania (Amerikan 33. Presidentti 1945 – 1953) tunnustamaan Israelin (joka oli Rothschildin omistama alue, eikä Juutalainen alue)  itsenäiseksi valtioksi $2,000,000:lla, jonka rahan he antavat hänelle kampanjajunassaan.

He sitten ilmoittavat, että Israel on itsenäinen Juutalainen valtio Palestiinassa ja puolen tunnin sisällä Presidentti Truman ilmoitti, että Yhdysvallat on ensimmäinen ulkopuolinen kansakunta, joka  tunnustaa sen.

Israelin lippu paljastetaan. Valtavasta vastustuksesta huolimatta lipulla oleva tunnusmerkki on Rothschildin ”punainen heksagramman tai merkki” sinisenä.

Tämä suututtaa monta Juutalaisia, jotka ymmärtävät, että tämä heksagramma käytettiin muinaisissa mysteeriuskonnoissa “Molochin,” ja “Astarothin” symboleina. (Molochia on kuvattu haluttoman uhrin demonina, ja kiinnostavaa kyllä on myös sen kivisen pöllön nimi, jota eliitit palvovat Bohemian Grovella; Astarothia on kuvattu Helvetin ylirahastonhoitajana)

Heksagramma käytettiin myös edustamaan Saturnusta, joka tunnetaan Saatanan salaisena nimenä. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa, joka saa surmansa Israelin nimessä on itse asiassa uhraus Saatanalle.

Juutalaiset toisinajattelijat ovat sitä mieltä, että Menorahaa, joka on vanhin Juutalaisen symboli, pitäisi käyttää, ja huomauttavat, että heksagramma ei ole edes Juutalainen symboli, mutta tietenkin  koska Rothschildsiionistit käyttävät sitä, niin sitä käytetään Rothschildin, siis Siionististen, siis Israelin lipussa.

Huhtikuun 19 päivän pikkutunneilla 132 Juutalaiset terroristia Irgun jengistä, jota johti tuleva Israelin pääministeri Menachem Begin,  ja Sternin jengistä, jota johtaa tuleva Israelin pääministeri Yitzhak Shamir, brutaalisti joukkosurmaavat 200 miestä, naista ja lasta, näiden nukkuessaan rauhallisesti Deir Yassinin Arabi kylässä.

Kun YK on muuttanut Palestiinaa itsenäiseksi Juutalaiseksi valtioksi ja itsenäiseksi Arabivaltioksi, toukokuun 15 päivänä, Israelilaiset käynnistivät sotilaallisen hyökkäyksen Arabeija vastaan  kovaäänisiä kuorma-autoissaan huutaen, että Arabit, jotka eivät pakene teurastetaan välittömästi.

800 000 Arabeja, joiden mielessä on tuoreena Deir Yassin verilöyly, pakenevat paniikissa. He pyysivät apua naapurin Arabi valtioista, mutta nuo valtiot eivät puuttuneet,  koska he eivät olleet läheskään yhtä voimakkaita, kuin Israelilaiset, joiden tuolloinen sotakoneisto oli saatu Juutalaisen Stalinistisen hallituksen toimesta Venäjältä. Tämän hyökkäyksen seurauksena Juutalaiset nyt kontrolloi 78% entisestä Palestiinasta kun aiemmin niillä oli se 57%, jonka YK oli antanut heille laittomasti.

Palestiinalaisille, monet heistä Kristittyjä, ei koskaan maksettu korvausta heidän kodeistaan, maastaan eikä yrityksistään, jotka varastettiin heiltä tämän laittoman Juutalaisen hyökkäyksen aikana, ja nämä ihmiset päätyivät telttojen slummipakolaiskaupunkeihin. Sen lisäksi ainakin puolet Palestiinalaisista jättivät kiireellisessä pakenemisessaan syntymätodistuksensa taakse. Israelin valtio sitten hyväksyi lain, jonka mukaan vain he, jotka voivat todistaa kansalaisuutensa, saivat palata Israeliin, siksi nämä 400,000 Palestiinalaisya ei voisi palata ja menettivät kaikki heidän omaisuutena jonka he olivat jättäneet sinne.

Ashkenazi Juutalainen, David Ben-Gurion, yksi Israelin perustajista ja sen ensimmäisestä pääministeristä, kuvasi avoimesti Sionistisia tavoitteita päiväkirjassaan (21 Toukokuu 1948)  seuraavasti,

-Arabiliiton Akilleen kantapää on Libanon. Muslimin ylivaltius tässä maassa on keinotekoinen ja on helposti kukistettavissa. Sinne pitäisi perustaa Kristillinen valtio, ja sen eteläinen raja-alue tulisi olla Litanin joella. Me allekirjoittaisimme liittolaissopimuksen tämän valtion kanssa. Näin kun me olemme rikkoneet Arabiliiton voimakkuuden ja pommittaneet Ammanin, me voisimme pyyhkäistä pois Trans-Jordanin, sen jälkeen, kun Syyria kaatuu. Ja jos Egypti yhä uskaltaisi käydä sotaa meitä vastaan, me pommittaisimme Port Saidia, Alexandria ja Kairoa.”

1949: Lokakuun 1 Mao Tse Tsung ilmoittaa Kiinan kansantasavallan perustamisesta Tiananmen Aukiossa, Pekingissä. Hänen rahoituksensa tulee Venejän kommunismiltä, jonka Rothschildit loivat; lisäksi rahoitusta tulee seuraavilta Rothschildin agenteilta: Solomon Adler, entinen Yhdysvaltain Treasuryn viranomainen, joka oli Neuvostovakoilija; Israel Epstein, jonka isä oli Juutalainen Bolshevikki, jonka Tsaari oli vanginnut Venäjällä koska hän oli lietsonut vallankumousta siellä;  ja Frank Coe, Rothschildin omistavan IMF:n johtava viranomainen.

1950: Israel hyväksyy palaamislakinsa, jotka takaavat jokaisen Juutalaisen kautta maailman oikeuden asua Israelin valtiossa, mutta Palestiinalaisilta, vaikka he olivat asuneet siellä 1 300 vuotta, kiellettiin tämä oikeus.

John Davitt, oikeusministeriön sisäisen turvallisuuden osaston entinen päällikkö huomauttaa, että Israelin tiedustelupalvelu on toiseksi aktiivisin Yhdysvalloissa Neuvostoliittolaisten jälkeen, ja tietenkin Ashkenazi Juutalainen johto johtaa sekä Israelia että Neuvostoliittoa.

1951: 1 huhtikuuta perustetaan Israelilainen salainen tiedustelupalvelu nimeltään Mossad, joka sittemmin terrorisoi maailman. Mossadin motto on todennäköisesti kaikkein inhottavin salaisen palvelun motto maailmassa, se on,

Sinun on käytävä

sotaa kavaluudella”

1953 : N. M. Rothschild & Sons perustivat British Newfoundland Corporation Limitedin jalostaakseen 60 000 neliömailia maata Kanadan Newfoundlandissa, jossa oli voimalaitos, joka valjasti Hamilton (myöhemmin Churchillin) koskien voimaa. Tuolloin tämä oli suurin rakennusprojekti, jonka yksityiyritys oli ottanut suoritettavaksi.

1954: The Lavon Affair (tapaus). Israelilaiset agentit rekrytoivat Juutalaisperäisiä Egyptin kansalaisia pommittamaan Lännen kohteita Egyptissä, ja istuttavat todisteita lavastaakseen Arabeja, ilmeisesti tarkoituksenaan  järkyttää Amerikkalais/Egyptiläisten suhteita. Israelin puolustusministeri, Ashkenazi Juutalainen, Pinhas Lavon poistetetaan lopulta virasta, vaikka moni uskoo, että todellinen vastuu oli David Ben-Gurionilla.

Israelilaisten laittama piilotettu mikrofoni löytyy Yhdysvaltain lähettilään toimistosta Tel Avivissä.

1955: Edmond de Rothschild perustaa Compagnie Financieren Pariisissa.

1956: Puhelinsalakuuntelulaite löydetään liitettynä kahteen puhelimeen yhdysvaltalaisen sotilaallisen avustajan asunnossa Tel Avivissä.

1957: James de Rothschild kuolee ja Rothschildin omistama media kertoo, että hän jättää perinnöksi suuren rahasumman Israelin valtiolle; tällä rahalla tulee kustantaa heidän parlamentin rakentamisesta, nimeltään Knesset. Hän ilmaisee, että Knessetin pitäisi olla,

– Israelin valtion kestävyyden symboli kaikkien silmissä,.  ”

Kirjassaan Tales of the British Aristocracy, sivulla 219, L.G. Pine, joka oli Burke’s Peeragen toimittaja, kirjoittaa, että Juutalaiset,

-ovat tehneet itsestänsä niin läheiseksi Brittiläistä aatelissäätyä, että nämä kaksi luokkaa voivat tuskin kärsiä menetystä, joka ei ole yhteinen. Juutalaiset ja lordit ovat niin läheisesti kytketty, että isku Juutalaisia vastaan tässä maassa ei olisi mahdollista vahingoittamatta myös aatellistoa-

Maurice de Rothschild kuolee Pariisissa.

1962: de Rothschild Frères perustaan Imétalian kaikkien heidän mineraalilouhuntaintressien sateenvarjoyrityksenä.

Frederic Morton julkaisee kirjansa, The Rothschilds, jossa hän kirjoittaa:

– vaikka he hallitsevat kymmenittäin  teollisia, kaupallisia, louhinta- ja turistiyhtiöitä, ei yksikään kanna Rothschild-nimeä. Koska nämä ovat yksityisiä yhtiökumppanuuksia, suvun liikkeiden ei tarvitse julkaista eivätkä koskaan julkaise julkista tasetta, eikä mitään muutakaan selontekoa heidän rahoituskunnosta. Tämä asenne paljastaa Rothschildien todellista tavoitetta, eliminoida kaiken kilpailun ja luoda heidän oman maailmanlaajuisen monopolin.

1963: kesäkuu 4. Presidentti John F. Kennedy, Yhdysvaltain 35. Presidentti 1961 – 1963, panee täytäntöön määräksen nro. 11110, joka palautti Yhdysvaltain hallitukselle vallan painaa valuuttaa ilman, että sen pitäisi tapahtua Rosthchildien omistaman keskuspankin kautta.

Alle 6 kuukautta myöhemmin marraskuun 22 päivänä presidentti Kennedy salamurhataan Rothschildien toimesta samasta syystä kuin he salamurhasivat Presidentti Abraham Lincolnin vuonna 1865; hän halusi painaa Amerikkalaista rahaa Amerikkalaisen kansan eduksi eikä ahneen, sotahullun vieraan eliitin hyödyksi.

Presidentti Lyndon Baines Johnsin peruu tämän toimeenpanomääräksen 11110 ollessaan Air Force Onessa lentäessään Dallasista Washingtonille, samana päiväna kun Presidentti Kennedy salamurhattiin.

Toinen,  ja todennäköisesti pääsyy Kennedyn salamurhalle on kuitenkin se, että hän teki melko selväksi Israelin pääministerille, David Ben-Gurionille, ettei hän voisi suostuu siihen, että Israelista tulisi valtio, jolla on ydinase. Israelilainen sanomalehti Ha’aretz Helmikuussa 5, 1999, arvioitessaan Avner Cohenin kirjaa, ” Israel ja Pommi,” kertoo seuraavasti:

-Amerikkalaisen Presidentti John F. Kennedyn murha toi äkilliseen lopun sille valtavalle painostukselle, minkä Yhdysvaltain hallitus kohdisti Israelin hallituselle keskeyttämään ydinohjelmansa. Kirja antaa ymmärtää, että mikäli Kennedy olisi jäänyt henkiin ei Israelilla olisi varmaan tänä päivänä ydinvoimaoptiota.

Edmond de Rothschild luo La Compagnie Financière Edmond de Rothschild (LCF), Sveitsissä riskipääomaliikkeenä. Tämä myöhemmin kehittyy sijoituspankiksi ja omaisuushallintayritykseksi, jolla on monta tytärjestöä.. Hän myös avioituu vaimonsa Nadinen kanssa ja he saavat pojan, Benjamin de Rothschild.

1965: Israel hankkii laittomasti rikastutettua uraania NUMEC:stä (Nuclear Materials and Equipment Corporation).

1967: Palestiinalaisten kohtelu Siionististen Juutalaisten toimesta lopulta sytyttää riittävää vihaa arabimaailmassa, että Egypti, Jordania ja Syyria panevat liikkeelle Israelin rajoilla. Israeli hyökkää yhtäkkiä kaikkien näihin maihin ja  tuloksena Siinai, joka sisälsi Gazan, anastetaan Egyptiltä, ja Jordanialta varastetaan länsiranta ja Jordan-joki.

Tämän seuraukena kesäkuun 8 päivänä, Israelilaiset käynnistävät hyökkäystä USS Libertya vastaan Israelilaisella lentokoneilla ja torpedoveneillä, tarkoituksenaan syyttää siitä Egyptiä, tuoda Amerikka sotaan heidän puolelle, ja tietenkin noudattaa kirjaimellisesti heidän-Mossad mottoaan,

Sinun on käytävä

sotaa kavaluudella”

Heidän hyökkäyksen seurauksena 34 Amerikkalaista palvelusmiestä saivat surmansa ja 174  haavoittuu. Israel valehtelee tavalliseen tapaan; se väittää, että se erehtyi tästä sota-aluksesta, joka liehutti suurta Yhdysvaltain lippua, ja luuli sitä muinaiseksi pois palvelusta jätetyksi Egyptiläiseksi hevoskantajaksi El Quseiriksi, joka oli 180 jalkaa lyhyempi. He myös väittävät, että laiva oli sotavyöhykkeessä, kun se oli itse asiassa kansainvälisissä vesissä, kaukana kaikista taisteluista. Israelilaisen hyökkäys tällä sota-aluksella kestää 75 minuuttia, minkä aikana he ampuvat yhtä Yhdysvaltain lippua, aiheuttaen merimiehiä epätoivoisesti nostamaan uutta lippua.

Tämän hyökkäyksen jälkimainingeissa, Yhdysvallat varoittaa Amerikkalaisia merimiehia olemaan keskustelematta asiasta kenekään kanssa ”kansallisen turvallisuuden” takia. Tämä tapahtuma ei saa mitään näkyvyyttä Rothschildien kontrolloidussa valtamediassa, ja tavalliseen tapaan Israelin alustuva maa Amerikka ei edes nuhtele sitä millään tavalla.

Seuraavana päivänä, kesäkuu 9, Israel laittomasti valtaa Golanin Kukkulat, minkä se valtaa Syyriasta. Israeli tulee saaman kolmannen osan sen tuoreesta vedestä.

Israelilainen General Matityahu Peled siteerataan Ha’aretzissa (19 Maaliskuu 1972)  seuraavalla lausunnolla,

-Väittämä, että kansanmurhan vaara riippui meidän yllä kesäkuussa 1967, ja että Israel taisteli sen fyysisestä olemassaolosta on vain harhautus, joka syntyi ja kehittyi sodan jälkeen.-

Toinen inhottava ja pettävä lausunto, joskin taas ainakin yhdenmukainen Mossad mottoon,

Sinun on käytävä

sotaa kavaluudella”

de Rothschild Frères saa uuden nimen, Banque Rothschild.

1968: Noémie Halphen, Maurice de Rothschildin vaimo kuolee.

1970:  Työskennellessään Senaattori Henry ” Scoop” Jacksonille, Ashkenazi Juutalainen Richard Perle jää FBI:lle kiinni antamista luottamuksellista informaatiota Israelille. Mitään ei tehdä.

Brittiläinen pääministeri Edward Heath tekee Lord Victor Rothschildista hänen politiikkayksikön johtajaksi. Kun hän on siinä roolissa Britannia liittyy Euroopan yhteisöön.

1973: Kirjassaan None Dare Call It Conspiracy (eli: Kukaan ei uskalla sanoa sitä salaliitoksi) Gary Allen toteaa:

-Yksi pääsyy siihen, että historiassa on katkos kansainvälisten pankkiirien roolin suhteen poliittisessa historiassa on se, että Rothschildit ovat Juutalaisia …

.salaliiton Juutalaiset jäsenet ovat käyttäneet organisaatiota nimeltään The Anti-Defamation League (ADL)  työvälineenä pyrkimyksenään vakuuttaa jokaista, että Rothschildien ja heidän liittolaisten maininta on hyökkäys kaikkiin Juutalaisiin.

Tällä tavalla he ovat tukahduttaneet melkein kaiken rehellisen tutkimuksen kansainvälisistä pankkiireista ja tehneet aiheen tabuksi yliopistojen sisällä.

Sadat ADL-yhteisöä hyökkävät välittömästi ketä tahansa ihmistä tai kirjaa, joka tarkastelee tätä aihetta kaikkialla maassa. ADL ei ole koskaan antanut totuuden tai logiikan häiritä sen hyvin ammatillisia häpäisytehtäviä…

.Oikeastaan he, joilla olisi syytä olla kaikista vihaisempia Rothschildin porukalle, on heidän kanssajuutalaiset…

. Rothschildin valtakunta edesauttoi Adolf Hitlerin rahoittamista.

George J. Laurer Rothschildien työntekijöiden kontrolloima IBM keksii UPC (universaalinen tuotekoodi)  viivakoodin, joka lopulta sijoitetaan kaikkiin maailmanlaajuisesti vaihdettuihin tuotteisiin; se pitävät sisällään lukua 666. Ilmestyskirjan luku 13, säe 17-18, kertoo seuraavasti tästä luvusta:

17  Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku*.

18 Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

Rothschildien koko saatanalliset tavoitteet ovat nyt nähtävissä koko maailmalle, kaikki mitä ostetaan tai myydään kantaa eläimen merkkiä, 666.

N. M. Rothschild & Sons British Newfoundland Corporation, Churchill Falls projekti Newfoundlandissa, Kanadassa, suoritetaan loppuun.

N. M. Rothschild & Sons luo myös uuden omaisuushallintayrityksen, jota vaihdetaan maailmanlaajuisesti. Tästä tuli lopulta Rothschild Private Management Limited.

Edmond de Rothschild, Jacob (James) Mayer Rothschildin pojan pojan poika, osti cru bourgeois estate of Château Clarke Bordeauxissa. (kartano)

1976: Ashkenazi Juutalainen, Harold Rosenthal, apulainen Ashkenazi Juutalaiselle, Senaattori Jacob Javitsille, lausuu näin:

-Useimmat Juutalaiset eivät halua myöntää sitä, mutta meidän jumalamme on Lucifer.

1978: Ashkenazi Juutalaista, Stephen Bryenea, tuolloin Senate Foreign Relations Committeen henkilökunnan jäsen, kuullaan sattumalta Washington D.C. hotellissa  tarjoavan luottamuksellisia dokumentteja korkealle Israelilaiselle puolustusviranomaisille.

Bryen hankkii asianajajan, Nathan Lewin, ja asia suuntaa suurelle valamiehistölle, mutta on salaperäisesti hylätty. Bryen menee sittemmin työhön Richard Perleelle.

1979: Egyptian-Israeli 1979 rauhansopimus vakuutettiin Yhdysvaltain avustuksella, joka lupasi $3 miljardia vuosittain Israelille Yhdysvaltain veronmaksajalta (ei edes pisara valtameressä, kun ajatellaan sitä määrää, mitä he tienaavat keskuspankilta).

Shin Bet (Israelilainen sisäinenturvallisuusosasto) yrittää tunkeutua Yhdysvaltain konsulaattiin Jerusalemissa”Honey Trapin” avulla (hunajaloukku),  käyttäen sihteerityöntekijää, jolla oli suhde Jerusalemilaisen tytön kanssa.

Paroni ja Paronitar Phillipi de Rothschild yhteisyrityksessä Robert Mondavin kanssa alkavat pyramidin rakentamista Napa laaksossa, Kaliforniassa,  missä Church Of Satanin johtaja/perustaja Ashkenazi Juutalainen Anton LaVey, asui. Tämän nimi on Opus 1 (tarkoittaa, ensimmäinen työ), ja tämän temppelin lavastus on se, että se on viinitehdas.

1980: Yksityistämisen globaalilinen ilmiö alkaa. Rothschildit ovat tämän takana aivan alusta asti voidakseen ottaa haltuun kaikkien julkisesti omistettujen omaisuuksien kontrollin maailmanlaajuisesti.

1981: Ranskan hallitus kansallistaa Banque Rothschildia. Uuden pankin nimi on Compagnie Européenne de Banque. Rothschildit sittemmin perustivat seuraajan tälle Ranskalaiselle pankille, French bank, Rothschild & Cie Banquen (RCB),  josta tuli johtava Ranskalainen sijoitustalo.

1982: Syyskuun 16sta  18:een, Israelin tuleva pääministeri ja silloinen puolustusministeri Ashkenazi Juutalainen, Ariel Sharon, johti Israelin tunkeutumisen Libanoniin, jossa käytettiin valaistusta voidakseen edistää 1000 – 2000 miesten, naiset ja lasten tappamista Sabra ja Shatila verilöylyissä.

1985: Eustace Mullins julkaisee, “Kuka Omistaa TV-Verkot,” (Who Owns The TV Networks), jossa hän paljastaa, että Rothschildeilla on osake-enemistö (kontrolloivat) kaikissa kolmessa pääverkostoissa Amerikassa, eli: NBC; CBS;  ja ABC.

New York Timesit raportoi, että FBI on tietoinen ainakin tusinasta tapauksesta, jossa Amerikkalaiset viranomaiset antoivat luokiteltua informaatiota Israelilaisille; tietolähteenä on Raymond Wannal  (FBI:n entinen apulaisjohtaja). Oikeuslaitos ei nosta syytettä.

Richard Smyth, MILCO:n omistaja, syytetään ydinajoituslaitteiden salakuljetuksesta Israelille.

N. M. Rothschild & Sons neuvovat Brittiläistä hallitusta Brittiläisen kaasun yksityistämisessä. He sittemmin neuvovat Iso-Britanian hallitusta käytännössä kaikissa heidän muissa valtion omistamien omaisuuksien yksityistämisessä mm.: British Steel; British Coal; kaikki Brittiet alueelliset sähköhallitukset;  ja kaikki Brittiläiset alueelliset vesilaudat.

Brittiläinen kansanedustaja, joka voimakkaasti osallistui näihin yksityistämisiin on tuleva Exchequerin kansleri, Norman Lamont, joka oli aiemmin yksi Rothschildin pankkiireistä.

1986: Mordechai Vanunu, joka oli teknikko Dimonassa (Israelin ydinlaitos) vuodesta 1976 vuoteen 1985, havaitsee, että tehdas tuotti salaa ydinaseita.

Hänen omatuntonsa sai hänet puhumaan ja vuonna 1986 hän antoi London Sunday Timesille tietoja ja valokuvia, joiden avulla he kertoivat maailmalle Israelin ydinaseohjelmasta.

Hänen todistusaineensa osoitti, että Israel oli varastoinut jopa 200 ydinkärjettä, ilman mitään keskustelua tai valtuutusta omilta kansalaisilta. 30 syyskuuta 1986 Vanunu houkuteltiin Lontoosta Roomalle. Siellä hänet siepattiin, huumattiin ja lähetettiin Israeliin.

Salaisen oikeudenkäynnin jälkeen hän sai 18 vuoden tuomion ,”petoksesta,” ja “vakoilusta,” vaikka hän ei ole vastaanottanut mitään maksua eikä ollut kommunikoinut minkään vieraan vallan kanssa.

Hänet pidetään täydellisessä eristyksessä 11 vuotta, hänelle sallittiin vain harvinaisia ajoittaisia vierailuja perheeltä, asianajajalta ja papilta, metalliverhon läpi. Vaikka hän päättää tuomioaikansa, Israelili hallitus pitää hänet yhä hänen tahtoaan vastaan.

1987: Edmond de Rothschild luo Maailman suojelupankin (World Conservation Bank), jonka tarkoitus on siirtää velkoja kolmannen maailman maista tälle pankille ja korvaukseksi nuo maat antaisivat maata tälle pankille. Tämä on suunniteltu niin, että Rothschildit voivat saavuttaa kolmannen maailman kontrollin; tämä edustaa 30% maapallon pinnasta.

Huhtikuun 24 Wall Street Journal paljastaa, että “Paneelit eivät tule tutkimaan Israelin roolia Iran-Contra skandaalissa yksityiskohtaisestit.” Role of Israel in Iran-Contra Scandal Won’t be Explored in Detail by Panels

1988: ADL käynnistää maanlaajuisen kilpailun lakiopiskelijoille, jossa laaditaan vihan vastaista lainsäädäntöä vähemmistö ryhmille. Kilpailun voittaa Joseph Ribakoff, jonka väitös ehdottaa sitä, että meidän tulisi kieltää paitsi vihasta motivoitunutta väkivaltaa myös kaikki sanat, jotka herättävät epäilystä; kitkaa; vihaa;  ja mahdollista väkivaltaa, nämä täytyy myös kriminalisoida.

Tämä ADLin ensipalkittu asiakirja antaa ymmärtää, että valtion virostojen pitäisi paitsi valvoa ja rajoittaa sananvapautta yleensä, mutta pitäisi myös sensuroida kaikki filmit, jotka kritisoivat tunnistettavissa olevia ryhmiä.  Sen lisäksi, vaikka henkilö, joka tekee lausuntoa voi oikeuttaa sitä, esimerkiksi Kristityt arvostelevat homoseksuaalisuutta, koska raamattu nimenomaan kieltää sen, Ribakoff väittää että totuus on ei olla mikään puolustus oikeudessa.

Ainoa todistus, jonka oikeus tarvitsee voidakseen taata vihapuheen tuomio on se, että jotain on sanottu, ja vähemmistöryhmä tai sellaisen ryhmän jäsen on kokeneet tulleeksi emotionaalisesti vaurioituneeksi  sellaisen arvostelun seurauksena.  Sen vuoksi, näiden ehdotusten mukaan, jotka ADL on pakottanut lakiin kaikkialla maailma alle 15 vuotta myöhemmin, Jeesus Kristus olisi pidätetty  viharikollisena (hate criminal).

Tämä lain tarkoitus on varmistaa, ettei Rothschildien salaliittoa paljasteta, koska mikäli sinä kritisoit Rothschildien rikollista salaliittoa, sinua leimataan antisemiittisena, ja saatat joutua siksi vankilaan.

Philippe de Rothschild kuolee.

1989: Glasnostin vaikutuksen seurauksena moni satelliittivaltio itäisessä Euroopassa tulee avoimemmaksi vaatimuksissaan vapautumisesta kommunistisesta johdosta tasavalloissaan.

Monta vallankumousta tapahtuu vuonna 1989, useammat näistä syrjäyttävät kommunistiset hallituksensa ja tuovat tilalle tasavaltoja.

Siksi ote, jonka kommunisteilla oli Itäisestä Euroopasta (Rautaesirippu)  tulee erittäin heikoksi.  Lopulta, Perestroikan ja Glasnostin seurauksena, kommunismi romahtaa, ei ainoastaan Neuvostoliitossa mutta myös Itäisessä Euroopassa.

Venäjällä, Boris Yeltsin (jonka vaimo tulee Josef Stalinin avioliitosta Rosa Kaganovichin kanssa)  ja tasavaltalainen hallitus ottavat toimenpiteitä kommunistisen puolueen voiman päättämiseen hyllyttämällä ja kieltämällä puoluetta ja ottamalla haltuun kaikki omaisuutensa.

Tämä symbolisoi kommunismin romahdusta Venäjällä, ja aiheutti 700,000 Juutalaisten massamaastamuuton entisestä Neuvostoliitosta Israelille.

Israeli Journalissa, Hotamissa (24 marraskuu 1989) kerrotaan puheesta, jonka silloinen Israelin apulaisulkoministeri, Ashkenazi Juutalainen, Binyamin Netanyahu, piti opiskelijoille Bar Ilan Universityssa; hän sanoi:

-Israelin olisi pitänyt käyttää hyväksi protestien tukahduttamista Kiinassa, kun maailman huomio keskittyi siihen maahan, ja suorittaa Arabien massakarkottamisia alueilta.-

Lontoon ja Pariisin Rothschildit ilmoittavat uuden tytäryhtiön lanseeramisesta, Rothschild GmbH:n, Frankfurtissa, Saksassa.

1991: Sen jälkeen, kun Irakilaiset ovat tunkeutuneet Kuwaitiin elokuun 2, 1990, tammikuu 16 1991 Yhdysvallat ja Britannia alkoivat kohteiden ilmapommituskampanjan Irakin sisällä. 24 Helmikuuta maakampanja  alkaa ja kestää 100 tuntia helmikuun 28 päivään saakka, jolloin tapahtui kauhistuttava sotarikos.

Tämä rikos oli 150,000 Irakilaisen sotilaan teurastus polttoaineilmapommeilla. Nämä Irakilaiset pakenivat täpötäydellä valtatiellä Kuwaitista Basralle. Presidentti George Herbert Walker Bush määräsi Yhdysvaltain sotalentokoneet ja maayksiköt tappamaan nämä antautuneet joukot, he sitten laitettiin maan tasalle massahautoihin ilman merkkiä autiomaassa, ja osa oli vielä hengissä.

Presidentti Bush sitten määräsi vihamielisyyksien lakkaamisen. Mitä tämä teurastus ja Presidentin Bushin ilmoitus, että sota on ohi,  merkitsi?  Sinä päivänä sattui sen vuoden “Purimin Päivä”. Tämä on päivä, jolloin Juutalaiset juhlivat heidän voittoaan muinaista Babylonia vastaan, joka on nyt Irakin rajojen sisällä, ja päivä kun Juutalaisia kannustetaan hautomaan veristä kostoa heidän havaittuja vihollisia vastaan.

Bilderberg konferenssissa kesäkuun 6-9 sinä vuonna Saksan Baden-Badenissa, David Rockefeller (Rothschild)  antoi seuraavan lausunnon:

-Olemme kiitollisia Washington Postille, New York Timesille, Time-lehdelle ja muille suurille lehdille, joiden johtajat ovat osallistuneet kokouksiimme ja kunnioittaneet lupauksiaan hienotunteisuudesta melkein 40 vuoden ajan. Meidän olisi ollut mahdotonta kehittää suunnitelmiamme maailmaa varten, jos meihin olisi kohdistunut julkisuuden valot noiden vuosien aikana. Mutta maailma on hienostuneempi ja valmiimpi marssimaan kohti maailmanhallitusta. Ylikansallinen intellektuaalisen eliitin ja maailmanpankkiirien suvereniteetti on takuulla suotavampi kuin kansallinen itsehallinto, jota on harjoitettu viime vuosisatoina.-

1992: maaliskuussa entisestä keskuspankin puheenjohtajasta, Paul A. Volkerista tuli Eurooppalaisen pankkiyrityksen J. Rothschild, Wolfensohn ja Co:n, puheenjohtajaksi

Stephen Bryen, joka oli jäänyt kiinni luottamuksellisten dokumenttien tarjoamisesta Israelille vuonna 1978, toimii pro-Israelin Jewish Institute for National Security Affairsin hallituksessa, kun hän samalla toimii edelleen maksettuna neuvonantajana herkän US teknologian vientituotteista, ja omaa turvallisuusoikeuksia.

Seymour M. Hersh kertoo teoksessaan The Samson Option,

-Laittomasti hankittu tieto lensi niin runsaasti LAKAM:stä (salainen Israelilainen tieto yksikkö, Hebrew lyhenne: Scientific Liaison Bureau)  Israelin tietoon, että erikoiskoodinimike, JUMBO, lisättiin turvallisuusmerkintöihin jo dokumenteihin. Oli tiukat määräykset, muistelee Ari Ben-Menashe: -Ei mistään, joka oli merkitty JUMBO:lla saatu keskustella Amerikkalaisten vastineitemme kanssa.-

Wall Street Journaali raportoi, että Israelilaiset agentit ilmeisesti yrittivät varastaa Recon Optical Incin huippusalaisen ilmassa liikkuvan vakoilukamerajärjestelmän.

Syyskuun 16 päivänä Britannian punta romahtaa, kun valuuttakeinottelijat, joita johti Rothschildin agentti ja  Ashkenazi Juutalainen  George Soros lainaavat puntia ja myyvät niitä Saksan markkoiksi, siinä uskossa, että he voivat maksaa takaisin lainan devaloidulla valuutalla ja pistää taskuun erotuksen.

Tämän seurauksena Brittiläinen valtiovarainministeri Norman Lamont ilmoittaa, että korot nostetaan 5% yhtenä päivänä, ja sen seurauksena Britannia joutuu taantumaan, joka kestää monta vuotta, kun  suuri määrä yrityksiä menevät konkurssiin ja asuntomarkkinat romahtavat.

Tämä tapahtuu aivan tyypillisenä Rothschildeille; sen jälkeen, kun he olivat yksistyistäneet Britannian valtion omaisuudet 1980-luvulla, ajaneet osakehinnat ylös, ja sitten romahtaneet markkinat, he voisivat ostaa ne penneillä puntaa kohden;  tämä ole suoranainen jäljennös siitä, mitä Nathan Mayer Rothschild teki Brittiläiseen talouteen 180 vuotta aiemmin, vuonna 1812.

Ei voida korostaa liikaa sitä, että silloinen valtiovarainministeri, Norman Lamont, ennenkuin hänestä tuli kansanedustaja, oli sijoituspankkiiri N. M. Rothschild and Sonseilla, johon firmaan hän oli liittynyt sen jälkeen, kun hän oli opiskellut taloutta Cambridgessa.

1993: Norman Lamont jättää Brittiläisen hallituksen palatakseen N. M. Rothschild and Sonsin johtajaksi, sen jälkeen, kun hänen missionsa Iso-Britanian talouden romahtamisesta Rothschildien voittoa varten on toteutettu.

Entinen kongressiedustaja, Paul Findley julkaisee mullistavan kirjansa, Deliberate Deceptions: Facing the Facts About the U.S. Israeli Relationship (Tarkoitukselliset Petokset: Tosiasioiden kohtaaminen U.S. Israelilainen Suhteesta)

Tässä kirjassa hän luettelee 65 YK Jäsen Päätöslauselmaa Israelia vastaan vuodesa 1955 vuoteen 1992, ja 30 Yhdysvalta veto-oikeutta Israelin puolesta; ellei Amerikka olisi näin tehnyt Israelia vastaa olisi ollut 95 päätöslauselmaa heitä vastaan tässä vaiheessa.

Siitä huolimatta, vaikka Israelin nukke Yhdysvallat auttaakin sitä terrorisoimaan muita, 65 päätöslauselmaa hyväksytty Israelia vastaan on enemmän kuin kaikki muita maita vastaan hyväksytyt päätöslauselmat yhteensä.

Ei sillä, että Israel välittää kovin paljon YK:n näkemyksistä, kun miettii sitä, että alle kaksi viikkoa Israelin hyökkäyksen jälkeen USS Libertyyn (jonka tarkoitus oli upottaa Libertylaivan ja syyttää Egyptiä siitä, ja näin yllyttää Amerikkaa Egyptiä vastaan Israelin valheiden puolesta; muistathan Mossadin moton, Kavaluudella käyt sotaa), Israelin ulkoministeri, Aba Eban, lausui YK:sta näin:

-Jos yleiskokous äänestäisi 121 ääntä puolesta ja 1 ääni vastaan siitä, että Israelin pitäisi palata aseleporajoille (jotka olivat voimassa ennen kesäkuu 1967), Israeli kieltäytyisi noudattamasta päätöstä,- New York Times – 19 kesäkuu 1967.

ADL jää kiinni massiivisen vakoiluoperaation pyörittämisestä, jolla vakoiltiin seuraavia ryhmiä: Israelin arvostelijat, Arab-Americans, the San Francisco Labor Council, ILWU Local 10, Oakland Educational Association, NAACP, Irish Northern Aid, International Indian Treaty Council, the Asian Law Caucus ja San Franciscon poliisi.

Kootut tiedot lähetettiin Israeliin ja joissakin tapauksissa Etelä-Afrikkaan. Paine Juutalaisilta organisaatioilta pakottaa San Franciscon kaupunkia hylkäämään rikossyytöstä, mutta ADL sopii siviilioikeusjuttua paljastamattomalle summalle rahaa.

1995: Entinen atomienergian tutkija, Dr Kitty Little väittää, että Rothschildit nyt kontrolloivat 80% maailman uraanitoimituksista, mikä antaa heille monopolin ydinvoimasta.

The Defense Investigative Service lähettää kiertoon muistion, jossa varoitetaan Yhdysvaltain sotilaallisia urakoitsijoita siitä että,

-Israel agressiivisesti kokoaa Yhdysvaltain  sotilaallista ja teollista teknologiaa.

Raportti sanoi, että Israel hankkii informaatiota käyttämällä, -etnistä kohdistamista, rahalaajennusta, ja Yhdysvaltain kansalaisten yksittäisten heikkousten tunnistamista ja hyväksikäyttöä,-.

1996: General Accounting Officen raportti, “Puolustusteollisuusturvallisuus: Heikkoudet Yhdysvaltain turvallisuusjärjestelyissä ulkomaaomistuksissa olevien puolustusurakoitsien kanssa,” selvitti, että sen teidustelutietojen mukaan, Maa [A]