Blogiteksti 1.

Ihmiskunnassa on ollut esillä monta näytettä ja löydöstä apinaihmisistä, joiden on sanottu tukeneen kehitysteorian opettamia miljoonia vuosia ihmisen kehittymisestä apinasta ihmiseksi. Meidän on kuitenkin hyvä tietää muutamista kuuluisista löydöistä ja faktoista, jotka niihin liittyvät.

Mitkään konkreettiset fossiilitodisteet eivät tue tiedotusvälineiden ja evolutionististen yliopistopiirien lakkaamatta yleisöön istuttamaa apinaihmisen kuvaa.


Evolutionistit tuottavat pensseli kädessä kuvitteellisia olentoja, mutta heille muodostaa vakavan ongelman se, että ei ole näihin piirroksiin sopivia fossiileja.


Yksi heidän käyttämänsä mielenkiintoinen keino tämän ongelman ylittämiseksi on ”tuottaa” ne fossiilit, joita he eivät pysty löytämään.


Piltdownin ihminen, tieteen historian suurin skandaali, on tyypillinen esimerkki tästä menetelmästä.

Englannista levittäytyi vuonna 1912 tieto, että apinan ja ihmisen välimuoto on löydetty. Löydön nimeksi annettiin Piltdownin ihminen. Löydöksen taustalla toimivat roomalais-katolinen jesuiittapappi Teilhard de Chardin ja Elliot Smith. Tämän löydöksen avulla ”todistetttiin” ihmisen olevan kehitysteorian mukaisen opetuksen tulos.


Yli neljävuosikymmentä Piltdownin ihmisen ympärille rakennettu valhe ja huijaus eksytti ihmiskuntaa, kunnes vuonna 1953 Piltdownin ihmisen lopulta todettiin olevan huijaus.

Piltdownin ihminen – orangin leuka ja pala ihmisen kalloa

Vuonna 1912 tunnettu lääkäri ja myös paleoantropologian harrastelija Charles Dawson väitti löytäneensä leukaluun ja kallon kappaleen kuopasta Piltdownissa Englannissa. Vaikka leukaluu oli apinan leukaluun kaltainen, hampaat ja kallo olivat kuin ihmisen. Nämä näytteet nimettiin Piltdownin ihmiseksi. Niitä esiteltiin useissa museoissa 500 000 vuoden ikäisinä ja ehdottomina todisteina ihmisen evoluutiosta.


Yli 40 vuoden ajan Piltdownin ihmisestä kirjoitettiin monia tieteellisiä artikkeleita, fossiilista tehtiin monia tulkintoja ja piirroksia ja se esitettiin tärkeänä todisteena ihmisen evoluutiosta.


Aiheesta kirjoitettiin peräti 500 tohtorin väitöskirjaa. Malcolm Muggeridge, The End of Christendom, Grand Rapids, Eerdmans, 1980, p. 59.

Kuuluisa amerikkalainen paleoantropologi Henry Fairfield Osborn sanoi vuonna 1935 British Museumissä vieraillessaan: ”Meitä muistutetaan yhä uudelleen siitä, että luonto on täynnä paradokseja, ja tämä on hämmästyttävä varhaista ihmistä koskeva löytö.” Stephen Jay Gould, ”Smith Woodward’s Folly”, New Scientist, February 5, 1979, p. 44.

Vuonna 1949 Kenneth Oakley British Museumin paleontologian osastolta kokeili fluoritestausta, uutta joidenkin vanhojen fossiilien iän määrittämiseen käytettyä menetelmää. Koe tehtiin Piltdownin ihmisen fossiililla. Tulos oli tyrmistyttävä. Testissä huomattiin, että Piltdownin ihmisen leukaluu ei sisältänyt lainkaan fluoria. Tämä osoitti, että se oli ollut maahan hautautuneena vain muutamia vuosia. Kallossa oli vain pieni määrä fluoria, ja tämä osoitti, että se oli vain muutaman tuhannen vuoden ikäinen.

Viimeisimmät fluorimenetelmällä tehdyt kronologiset tutkimukset ovat paljastaneet, että kallo on vain muutaman tuhannen vuoden ikäinen. Varmistui, että orangille kuuluneen leukaluun hampaat oli kulutettu keinotekoisesti ja että fossiilien kanssa löydetyt ”alkeelliset” työkalut olivat yksinkertaisia, teräsvälineillä teroitettuja jäljitelmiä. Kenneth Oakley, William Le Gros Clark & J. S, ”Piltdown”, Meydan Larousse, Vol 10, p. 133.

Weinerin saatettua päätökseen yksityiskohtaisen analyysin tämä väärennös paljastettiin yleisölle vuonna 1953. Kallo oli kuulunut 500 vuotta sitten eläneelle miehelle ja leukaluu äskettäin kuolleelle apinalle. Hampaat oli erityisesti asetettu järjestykseen, ja nivelet oli viilattu, jotta ne muistuttaisivat ihmisen niveliä.


Lopuksi kaikki osat oli värjätty kaliumdikromaatissa, jotta niistä sai vanhahtavan vaikutelman. Tämä värjäys alkoi kadota, kun osat kastettiin happoon.


Väärennöksen paljastaneen ryhmän jäsenenä ollut Le Gros Clark ei kyennyt peittämään ällistystään tilanteessa ja sanoi: ”Keinotekoisen kuluttamisen merkit pistivät heti silmään.


Ne olivat todella niin ilmeisiä, että voi hyvin kysyä, miten ne olivat voineet jäädä aikaisemmin huomaamatta.” Stephen Jay Gould, ”Smith Woodward’s Folly”, New Scientist, April 5, 1979, p. 44.


Kaiken tämän seurauksena Piltdownin ihminen poistettiin kiireesti British Museumista, missä se oli ollut esillä yli 40 vuotta.

Nebraskan ihminen: sian hammas

Tämän kuvassa olevan yhden hampaan ympärille muodostettiin teoria Nebraskan apinaihmisestä vuonna 1922. Myöhemmin tämän hampaan todettiin kuuluneen sikaeläimelle.

Vuonna 1922 Amerikan luonnonhistorian museon johtaja Henry Fairfield Osborn julisti, että hän oli löytänyt läntisestä Nebraskasta, läheltä Snake Brookia plioseenikaudelta peräisin olevan poskihampaan. Tällä hampaalla väitettiin olevan sekä ihmisen että apinan hampaiden ominaisuuksia.


Seurasi syvällinen tieteellinen väittely, jossa jotkut tulkitsivat hampaan kuuluneen Pithecanthropus erectukselle ja toiset sanoivat sen viittaavan lähempänä ihmistä olevaan olentoon.


Tämä laajaa keskustelua herättänyt fossiili nimettiin ”Nebraskan ihmiseksi”. Sille annettiin heti myös tieteellinen nimi, hesperopithecus haroldcooki.

Monet auktoriteetit antoivat tukensa Osbornille. Tämän yksittäisen hampaan perusteella piirrettiin rekonstruktioita Nebraskan ihmisen päästä ja kehosta. Lisäksi Nebraskan ihminen sekä hänen vaimonsa ja lapsensa kanssa kuvattiin perheenä luonnollisessa ympäristössä.

Evoluution kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluutiouskonnon kannattajien tekemä maalaus, ja ko. kyseenalaisen löydön tekijä.

Kaikki nämä rakennelmat kehiteltiin evolutionistien mielikuvituksella vain yhdestä sikaeläimen hampaasta!

Evolutionistipiirit tunnustivat tämän ”aaveihmisen” siinä määrin, että heidän yhteen hampaaseen perustamiaan ennakkoluuloisia päätelmiään vastustanutta William Bryania arvosteltiin ankarasti.

Vuonna 1927 löydettiin myös luurangon muita osia. Näiden myöhemmin löydettyjen palasten perusteella hammas ei kuulunut ihmiselle eikä apinalle.

Sen oivallettiin kuuluneen sukupuuttoon kuolleelle amerikkalaiselle villisikalajille, jota kutsuttiin prosthennopsiksi.

William Gregory otsikoi Science (Luonto) -lehdessä julkaisemansa artikkelin, jossa hän ilmoitti tästä erehdyksestä: ”Hesperopithecus: Apparently not an ape nor a man” (”Hesperopithecus: aivan ilmeisesti ei apina eikä ihminen”). W. K. Gregory, ”Hesperopithecus Apparently Not An Ape Nor A Man”, Science, Vol 66, December 1927, p. 579.

 

Sitten kaikki piirrokset hesperopithecus haroldcookista ja ”hänen perheestään” poistettiin kiireesti evolutionistisesta kirjallisuudesta.

Ota Benga: afrikkalainen häkissä

Kun Darwin oli kirjassaan The Descent of Man (Ihmisen polveutuminen) väittänyt, että ihminen oli kehittynyt vähitellen apinan kaltaisista olennoista, hän alkoi etsiä fossiileja väitteensä todistamiseksi. Jotkut evolutionistit kuitenkin uskoivat, että puolittain ihmisen, puolittain apinan kaltaisia olentoja saattoi löytää paitsi fossiiliaineistosta, myös elävinä eri puolilta maailmaa. 1900-luvun alkupuolella nämä pyrkimykset löytää eläviä siirtymämuotoja johtivat valitettaviin tapauksiin. Yksi julmimmista on tarina Ota Benga -nimisestä pygmistä.

Evolutionistinen tutkija otti Ota Bengan kiinni Kongossa vuonna 1904. Hänen nimensä tarkoittaa hänen omalla kielellään ystävää. Hänellä oli vaimo ja kaksi lasta. Kahlittuna ja häkissä kuin eläin hänet vietiin Yhdysvaltoihin, missä evolutionistitutkija esitteli häntä yleisölle St. Louisin maailmannäyttelyssä muiden apinalajien rinnalla ja nimitti häntä ”ihmistä lähimmäksi siirtymämuodoksi”.


Kaksi vuotta myöhemmin hänet vietiin Bronxin eläintarhaan New Yorkiin ja siellä häntä pidettiin näytteillä kategoriassa ”ihmisen muinaiset esi-isät” yhdessä muutamien simpanssien, Dinah-nimisen gorillan ja Dohung-nimisen orangin kanssa.


Eläintarhan evolutionistinen johtaja Dr William T. Hornaday piti pitkiä puheita siitä, miten ylpeä hän oli, kun hänellä oli tämä poikkeuksellinen siirtymämuoto eläintarhassaan, ja hän kohteli Ota Bengaa kuin tavallista eläintä.


Kykenemättömänä kestämään saamaansa kohtelua Ota Benga lopulta teki itsemurhan.


Philips Verner Bradford, Harvey Blume, Ota Benga: The Pygmy in The Zoo, New York: Delta Books, 1992.

Elliot Smith oli mukana ihmisen ja apinan välimuodon löytymisessä vuonna 1921. Löydön nimeksi annettiin Homo Rhodensis. Homo Rhodensiksen pääkallosta oli ampuma-aseen jättämät reiät, joiden jäljet roomalais-katolinen jesuiittapappi Teilhard De Chardin poisti teoksessaan olevasta kallon kuvasta.

Evoluutiouskonnon  kannattajien ”löytöjen” pohjalta evolutionistien tekemä tehty patsas.


Eli toisin sanoen hän väärensi teoksessaan olevat kallon kuvat. Olihan se vienyt uskottavuuden pois esihistorialliselta apinamieheltä, jolla on ampuma-aseen jättämä luodinreikä päässään.

Eri puolilla maailmaa käynnissä olevaan kehitysopin tieteellisyyteen liittyvään kiistaan saatiin todellinen uutispommi marraskuussa 1999.


Kansainvälisesti laajalevikkinen lehti, National Geographic (National-Geographic vol. 196, No 5 November 1999.), julkaisi 10 sivuisen, värikkäästi kuvitetun artikkelin, jonka mukaan puuttuva rengas dinosauruksen ja linnun välille on vihdoin löytynyt.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä malli.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluutiouskonnon edustajien sommittelemia evoluutiouskontoa tukevia piirroksia.

Muutamia kuukausia aikaisemmin tiedotusvälineet olivat täyttyneet julkilausumista ja artikkeleista, jotka koskivat Yhdysvaltojen eri osavaltioissa käynnissä olevia kehitysoppiin liittyviä opetusohjelmia.


Kouluviranomaiset olivat vuosia kestäneiden kiistojen ja oikeusriitojen jälkeen pyytäneet asiantuntijoilta julkisesti päteviä todisteita oppikirjoissa oleville väittämille, joiden mukaan eläinlajit olisivat kehittyneet alkeellisista eliölajeista nykyiseksi lajistoksi (makroevoluutio).


Päinvastaisia todisteita oli saatu sekä kokeellisesti (eläinjalostus) että fossiilikertymien kautta. Kaikilla on tiedossa se, että kehittymisen vaatimia välimuotoja ei ole koskaan löytynyt.


Kehitysopin puolustajat eivät nytkään voineet osoittaa yhtään todistetta kehitystapahtumien tueksi.


He kuitenkin vaativat, että heidän vakuutteluihinsa tulee uskoa, koska kehitysoppi on heidän mielestään yhtä totta kuin painovoima.

Uuden fossiililöydön taustaa

Koulukirjoissa ja ns. tieteisteoksissa on jo vuosikymmenien ajan esitetty vahvana kehityksen todisteena harakan kokoista liskolintua (Archaeopteryx).


Vaikka se vielä on mm. oppikirjoissa kehityksen esimerkkinä, se on tarkempien tutkimusten jälkeen kuitenkin todettu vain linnuksi muiden nykyisinkin elävien lintujen joukossa.


Lintukiistan ollessa kuumana 1970-luvulla, lintuasiantuntijana pidetty John. H. Ostrom ilmoitti, että lintujen ja liskojen välimuoto oli maassa elänyt pieni ja ketterä petolisko, jolle oli kehittynyt eturaajojen tilalle kärpäslätkiä muistuttavat siiventyngät.

Niillä tämä pienikokoinen dinosaurus pyydysti hyönteisiä. Siipien kehittyessä miljoonien vuosien aikana, tämä saurus eräänä päivänä huomasi, että siivet ovat kehittyneet sopiviksi liitämiseen ja lentämiseen.


Ja näin tämän uskomuksen mukaan syntyi luonnonvalinnan ja sattuman kautta liskolintu (Evoluutio – Miten elämä kehittyy / OTAVA 1986) ja edelleen nykyiset lintumme.

Koska mitään näyttöä ei tästä puuttuvasta renkaasta ollut, tämä kehitysidea hyväksyttiin oppikirjoihin ja tieteisteoksiin ns. tieteellisenä totuutena vain Ostromin auktoriteetin vuoksi. Eihän näin pätevä asiantuntija voisi olla väärässä. Kuitenkin jo vuonna 1983 Ostrom joutui julkisesti toteamaan, että kärpäslätkillä varustettu lisko oli vain hänen mielikuvituksensa tuote.


Sen tarkoitus oli vain tukea kehitysopillista koulutusta ja vakuuttaa lukijat siitä, että kaikki on kehityksen tulosta. Merkittävää tässä on se, etteivät tutkijat vielä 1980-luvulla uskaltaneet julkisesti kyseenalaistaa tai tutkia sitä, voiko kehitysopin mukainen hidas muuttumisprosessi olla käytännössä edes mahdollista. Ostromin mielikuvitusliskolintu ilmestyy Kiinasta.

National Geographic-lehden marraskuun uutispommi tuli kuin tilauksesta tukemaan kehitysopin kannattajien ahdinkotilaa. Kehitysopin opettamiseen liittyvät kiistat tulisivat nyt saamaan uuden käänteen.


Puuttuvan renkaan löytyminen tulisi edelleen takaamaan kehitysopin opettamisen tieteellisenä totuutena kaikissa kouluissa.


Lähes 150 vuoden etsiminen ja uurastus vihdoin palkittaisiin.


Lehden otsikot ovat suoraa puhetta: ”Se on puuttuva rengas maaeläin dinosauruksen ja lentokykyisten lintujen välille. Alkeellisen linnun eturaajat ja dinosaurus-liskon häntä – tämä eläin, joka löydettiin Kiinasta, Liaoningin maakunnasta, on todellinen puuttuva rengas monimuotoiseen sarjaan, joka kytkee dinosaurukset lintuihin”.

Liskolinnulle annettiin nimeksi löytöpaikan mukaan Archaeoraptor liaoningensis. Kiinasta fossiili salakuljetettiin Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon, joka maksoi siitä yli 500.000 mk:n hinnan.


Artikkeli ilmoittaa tieteellisenä tosiasiana, että: ”Voimme nyt sanoa, että linnut ovat theropodeja (dinosauruksia) yhtä varmasti kuin sanomme, että ihmiset ovat nisäkkäitä.”


Lehti vaatii, että tieto puuttuvasta renkaasta on levitettävä kaikkialle, ”kauppakassista museoiden näyttelyihin”.


Kuvat ja tiedot uudesta löydöstä tuodaan heti lehden omaan Washingtonissa sijaitsevaan tutkimusmatkailijoiden halliin, jossa sitä käy ihailemassa muutamassa kuukaudessa yli 100.000 uteliasta.

 

Uutispommista kehittyi suutari. Tiukasti pienessä piirissä pidetty liskolinnun todistusaineisto alkoi yllättävän nopeasti säröillä. Asiantuntijat huomasivat, että fossiilissa oli jotain outoa. Jotkut tiedotusvälineet, kuten USA Today, epäili julkisesti löydön aitoutta. Siksi museon oli annettava se puolueettomaan tutkintaan.


Yllätys ei ollut suuri, kun todettiin, että fossiili oli taitavasti tehty väärennös!


Liskolinnulla oli linnun yläosa ja liskon häntä. Molemmat olivat kuitenkin eri löytöjä. Ne oli pätevästi liitetty yhteen. National Geographic-lehti tunnusti väärennöksen maaliskuussa 2000 ”Forum”-kirjeenvaihtopalstalla 90 sanan kirjeessä (National Geographic / Maaliskuu 2000.), jonka kirjoitti Xu Xing, tutkija, joka alunperin oli vastuussa löydön alkuperästä.

Näin on aikaisemminkin käynyt. Kehitysoppia tukeva aineisto markkinoidaan valtavalla voimalla. Kun se paljastuu väärennökseksi, ei siitä kerrota lainkaan tai se tuodaan siten julki, että mahdollisimman harvat tämän kumotun tiedon havaitsevat.


Näin valhe jää tavallisen kansalaisen keskuudessa elämään totuutena. Pääasia on saavutettu. Kehitysopin kannattajat ovat saaneet lisää voimaa ja vaikutusvaltaa – omalla tavallaan hankittuna. Historia toistaa tässäkin asiassa itseään.

Kehitysopin mukaan petos sallitaan mutta kiinnijoutumista ei!


Kehitysopin mukaan lajien välisessä olemassaolon taistelussa sopivimman selviytyminen takaa enemmän jälkeläisiä ja samalla lajin menestymisen.


Hengissäsäilymisen keinoihin kuuluvat mm. hämäämiset ja vastapuolen petkuttaminen. ”Hengissä säilymiseksi kaikki keinot ovat sallittuja”.


Tämä perusajatus on ollut yhtenä johtavana teemana myös kehitysopin uskomusten levittämisessä.


Siksi Darwinin jälkeinen historia on täynnä eritasoisia hämäyksiä ja suuren luokan petoksia.


Tunnetuimpia niistä ovat:

Haeckelin sikiökuviin liittyvät väärennökset vuodelta 1866, joilla hän yritti todistaa, että eri nisäkkäillä on sikiövaiheessa samat kehitysvaiheet (alkueläin-kala-lisko-nisäkäs). Kuvasarjoilla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä ja Haeckel tuomittiin väärennöksistään. Kuitenkin kuvasarjat ovat edelleen esim. Suomessa biologian oppikirjoissa todistamassa kehitysopin puolesta.

 

Vuonna 1891 Eugene Dubois löysi pääkallon osan ja vuotta myöhemmin hän löysi reisiluun ja näin sai alkunsa tarina Jaavan apinamiehestä. Vuonna 1920 Dubois ilmoitti löytäneensä ns. Wadjak-kallot, jotka olivat hänen mukaan lisätodisteina ihmisen kehittymisestä apinasta. Vuonna 1935 Eugene Dubois joutui tunnustamaan, että Jaavan apinamies oli petos, jonka pääkallo kuului gibboni-apinalle. Samoin kävi ilmi, että ns. wadjak-kallot olivat ihmisen kalloja.

Jaavan ihminen, jonka Dubois kokosi eri vuosien löydöistään v. 1892. Kun hän huomasi, että Haeckel oli houkutellut hänet petokseen, hän yritti elämänsä loppuajan todistaa, että kysymyksessä oli väärennös. Kehitysopin kannattajat eivät tätä enää hyväksyneet vaan pitävät Duboisin esitystä edelleen ihmisen kehityksestä todisteena.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas, jolla vahvistetaan heidän uskontoaan.

Kuuluisa apinaoikeudenkäynti (v. 1925) ja sen kehitysopin etenemiseen vaikuttanut lopputulos perustui Nebraskan apinaihmisen hampaaseen, jonka alkuperän takasi mm. tunnettu G. Elliot Smith.


Tämä ihmisen ja apinan välisen puuttuvan renkaan hammas todettiin muutamia vuosia oikeuden käynnin jälkeen sian hampaaksi.

Lisäksi pääsyytetty J.T. Scopes tunnusti, että oikeudenkäynti oli ennakolta sovittu näytös.

V. 1912 löydettiin Piltdownin sorakuopasta apinaihmisen kallon osia. Niistä koostettu kallo toimi kehitysopin vahvana todisteena aina vuoteen 1953, jolloin se todettiin taitavaksi väärennökseksi.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas.

Peking-ihmisen kallon osat kuuluivat apinoille, joita alueella asuvat ihmiset olivat käyttäneet ravintonaan.


Peking-ihmisen kallo, joka 1920-luvulta asti on ollut ihmisen kehityksen todisteena, todettiin kiinalaisten ruuaksi käyttämän apinan pääkopaksi.

Tässä ja edellisessä löydössä ovat olleet samat ”asiantuntijatahot” tekemässä työtään kehitysopin eli evoluutiouskonnon hyväksi.

Evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas.

Evoluutiouskonnnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsas.

Nämä esim. löytyvät kommunistisen Kiinan nähtävyyksistä Pekingissä vielä tänäänkin, jotta ihmiset uskoisivat evoluutiouskontoon, vaikka kysymyksessä on evoluutiouskonnon kannattajien tietoisesti ja harkitusti tekemä väärennös ja petos!


Lisäksi alla evoluutiouskonnon kannattajien ”löytöjen” pohjalta evoluution kannattajien tekemä patsasasetelma, jolla vahvistetaan evoluutioteoria ”tieteelliseksi”.

Teollisuusmelanismiksi kutsutut kehitysopin todisteet – koivumittariperhosten värin muuttuminen – on todettu siten lavastetuiksi, että ne todistavat halutulla tavalla kehitysopin puolesta. Kuvat ovat edelleen lähes kaikissa oppikirjoissa todisteena kehitysopin tieteellisyydestä.

Lycy, alkuihminen, on nimensä mukaan etelän apina. Kuitenkin oppikirjoissa se esitetään ihmisen kehityksen välimuotona.

Lucy on apina.

 

Lucy (Australopithecus) löytö paljastettiin maailmalle vuonna 1975. Donald C Johanson löysi Lucyn Etiopian Hadarista. Hän ajoitti Lucyn 3 miljoonan vuoden päähän. Vuonna 1979 Johanson ja White väittivät Lucyn olevan apinaihmisen (Australopithecus afarensis). Time Magazine kirjoitti vuosina 1977-1979, että Lucylla oli pieni pääkallo ja pää oli kuin apinalla ja aivojen koko oli samaa luokkaa kuin simpanssilla ja Lucy oli todella lyhytjalkainen.

”Todistus on musertavan todennäköinen, että Lucy oli kääpiö simpanssin muunnos, joka käveli samalla tavalla(kömpelösti pystyasennossa, mutta enimmäkseen neljällä jalalla). Todistus väitetystä muuttumisesta apinasta ihmiseksi on erittäin epäuskottava.” A.W. Mehlert, news note, Creation Research Society Quarterly, December 1985, s. 145.

Antropologi Tim White

”Viisi miljoona vanhan luunpalan oli ajateltu olevan ihmismäisen eläimen solisluu, mutta se olikin itse asiassa delfiinin kylkiluun osa . ..Ongelma joka monilla antropologeilla on se että he haluavat niin paljon löytää hominidin että jokaisesta heidän löytämästä luun palasta tulee heille hominidin luu . ”; lainaus New Scientist Huhtikuun 28, 1983 (Dr. Tim White, antropologi, Kalifornian yliopisto, Berkeley)

1984 maailman johtava luonnontieteiden filosofi Karl Popper sanoi, että ”luonnon valinta” oli naurettava termistö, koska oikeastaan se ei sano mitään. Hänen mukaansa sattumanvaraisuus ei voi valita mitään hyödyllistä, positiivista tai kehittyvää. Popper sanoi, että luonnollisesti sopivimmat jäävät eloon, mutta se ei todista evoluutiota.

Samana vuonna paljastui petos, jossa paleontologit tutkivat Euroopan vanhimman ihmisen luita. Tutkimuksen tuloksina selvisi, että Euroopan vanhimman ihmisen pääkallon palanen olikin pala nuoren aasin kallosta.

Kun otetaan vielä näiden esimerkkien lisäksi huomioon ne sadat eri kehyskertomukset, joilla todistellaan millaisten kehitysvaiheiden kautta eläin on muuttunut toiseksi – esimerkiksi kalan muuttuminen suden kokoiseksi sorkkaeläimeksi ja siitä edelleen valaaksi – saadaan valtava määrä epätieteellistä aineistoa, jonka pätevyyteen kehitysoppi tukeutuu.

Monet tutkijat ovat jo kyselleet kuinka paljon väärennöksiä ja petoksia sisältyykään niihin näytteisiin, joilla eri puolilla maailmaa todistellaan kehitysopin pätevyyttä ja tieteellisyyttä.

 

Piltdownin ihminen, Nebraskan ihminen, Ota Benga jne. jne. nämä skandaalit osoittavat, että evolutionistit eivät epäröi käyttää mitä tahansa epätieteellistä menetelmää todistaakseen teoriansa oikeaksi.


Kun pidämme tämän mielessämme ja tarkastelemme muita ihmisen evoluution myytin niin sanottuja todisteita, kohtaamme samanlaisen tilanteen.


Löydämme vain kuvitteellisen tarinan ja vapaaehtoisten armeijan, joka on valmis yrittämään mitä tahansa todistaakseen tarinan oikeaksi.


Edellä olevat tapaukset ovat selkeitä todisteita sille kuinka ihminen on valmis huijauksella ja valheella eksyttämään muita luulemaan ihmisen kehittyneen apinasta.

Evoluutioteorian kantava rakenne ja perusta on mielikuvitus!


Evoluutioteoria perustuu petoksiin ja väärennöksiin sanalla sanoen valheeseen!


Evoluutioteoria on tieteeksi naamioitu ateistinen uskonto, jolla lapsemme kouluissa indoktrinoidaan ts. aivopestään ja pakkosyötetään ateismiuskonnolla vieläpä julkisin verovaroin!

Kehitysopin eli evoluutioteorian  opettaminen on siis ateistiuskonnon ja humanismin indoktrinointia, jolla tosiasiassa heikennetään ja estetään ja saatetaan huonoon valoon todellinen tieteellinen tutkimus!

Vihje: sisäistä myös muut tekstit tästä blogista.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s