Blogiteksti 2.

Uuden Seelannin rannikolla japanilaisen kalastusaluksen verkkoon jäi 1977 suuri kuollut ruho, jolla oli pituutta yli 10 metriä ja painoa yli 2000 kiloa.

Ruho kuvattiin punnituksen jälkeen ja siitä otettiin kudosnäytteitä ja tehtiin mittapiirrokset. Japanilaiset tiedemiehet totesivat, että eläin oli Plesiosaurus.

yano4.jpg - 84.67kb 

 

Shark or plesiosaur?

Huomaa punainen liha ja punertava lihaksisto, jota on jäljellä. Se näkyy selvästi. Kaloilla ei ole punaista lihaksistoa eikä punaista lihaa.

Tämän eläimen ihokuidut olivat vahvempia kuin millään kalalla.

Tällä eläimellä oli myös rasvakudosta, läskiä. Kaloilla ei ole läskikerrosta.

Tämän eläimen sieraimet olivat kallon etuosassa toisin kuin hailla, jolla ne ovat kallon alapinnalla.

Kaloissa ei ole punaista lihaa, lihaksistoa, joten tämä ei ole mikään kala, vaan se on merieläin.

Kaloilla ei ole näin pitkää kaulaa, joten se ei voi olla mikään kala.

The surface of the body was whitish and covered with dermal fibers which intersecting each other like in whales and other mammals but were not weak as in fish. There were thick, white, fat-like tissues on the back, and reddish muscles were seen running longitudinally beneath the white tissues. The putrefactive smell was not like that of teleostean fishes or sharks, but resembled that of marine mammals…. The head was said to have been hard, exposing the cranium, and not shark-like…. Unlike sharks, in which the nares [nose holes] are situated in the lower surface of the skull, the carcass had nares at the front end of what remained of the cranium.

This is one of the most important statements in this whole report for several principle features were admitted.

      (a) The covering of strong dermal fibres – as in mammals;

 

      (b) The fat-like tissues – fat is not found in fish

 

      (c) The red muscles – not possessed by fish

 

      (d) The smell was of a mammal, not the strong ammonia smell of putrefying fish and sharks.

 

      (e) The head was hard, unlike that of a fish.

 

    (f) The nares were on the front of the skull – not like sharks.

It is important to note that every one of these features is a strong indication that the carcass was that of a mammal and not that of a fish or shark. This eyewitness information could only have come from Yano and the crew, but every effort is later made to ”explain away” these features on the weakest of arguments – or ignore them – as we show below.

In the meantime, it cannot be emphasized strongly enough that only ONE of the above listed points need be present to ensure the carcass could not possibly have been that of a fish or shark.

Let us then examine the way in which some of these points were treated in an effort to dismiss them as not crucial evidence of a mammal.

(b) THE DECAYING FATTY TISSUES. ”The strongest argument opposing the shark theory comes from Yano’s observation that the carcass was covered by a fat-like sticky substance. Sharks do not have a thick layer of fat under the skin” [p65] The fourth paper makes no further observation on this subject which flatly contradicts their conclusion, but immediately discusses the red flesh.

The sixth paper is devoted to the decay of fat to adipocere, a white substance with the consistency of a soft soap – just as was found on the carcass. There is no suggestion in this sixth paper that the carcass was that of a shark and the subject gets little treatment in other papers. But this layer of fat remains indisputable and strong evidence that the carcass could not have been that of a shark and was almost certainly that of a mammal. No paper even attempts to explain how this fat could be from a shark.

(c) THE RED MUSCLES. [See Fig. 4 at top of page] The fourth paper admitted there were red muscles along the spine like that of mammals but minimised this aspect by saying ”.. a former student of mine… has informed us that even the muscle of squalid sharks appears as red as tuna meat along both sides of the backbone” [p65].

Now notice what has happened in this line of reasoning. Red flesh is observed on this carcass, and it is dismissed by referring to similar red meat on squalid sharks. But Basking sharks are not one of over 70 types of squalid sharks! What has happened is that to explain away the presence of red flesh, a quite different type of shark has been referred to. Now it can either be a squalid shark (which would explain the red meat) OR a Basking shark (which would explain some of the other features). But the carcass cannot be both at the same time. Thus, if the experts wish to explain the red meat, they must stick with the ”squalid shark” identification throughout, not change it to a basking shark when they meet other features. This (temporary) switching of identification gives an indication of the level of the logic used in some of these papers

(d) THE ABSENCE OF SMELL OF AMMONIA. ”…the carcass did not smell of ammonia, which is a characteristic feature of shark flesh. An explanation for this could be due to the extent of skin loss and decomposition, and therefore allowing the ammonia from the carcass to be washed out by the sea” [p65].

But why should this particular carcass, if it is a shark, not smell of ammonia as all others do? If the sea washes out ammonia, there should be few carcasses that smell of it. We are asked to believe that this one shark carcass has been subjected to virtually a unique treatment by the sea which has occurred to no other shark. This is hardly acceptable. It was still decaying as one paper said that it had ”a putrid smell”, yet it did not smell of ammonia. This indicates, once again, it most probably was not the carcass of a shark.

 

 

Plesiosaur.jpg (26678 bytes) 

 

Japanissa löytö oli vuosisadan sensaatio. Tapauksesta tehtiin japanilaisen tieteen 100 -vuotisjuhlapostimerkki.

 

 

Japanilaiset tekivät tapauksesta viralliset raportit eri tiedeyhteisöille ja museoille, länsimaiset tiedotusvälineet ”pakotettiin hiljaisuuteen”.


Vain maininnat siitä, että löytö oli ”luultavasti hain jäännös” he kuittasivat tämän merkittävän tapahtuman.


Miksi?

Löytö oli vastoin länsimaissa vallitsevaa kehitysoppi -uskontoa, jonka mukaan ko. lisko kuoli sukupuuttoon jo 66 miljoonaa vuotta sitten.

Muitakin darvinistisen evoluutio -uskonnon kyseenalaistavia löytöjä on tehty:

Tässä alla on muutama kuva toisesta Plesiosauruksesta, joka ajautui vuonna 1925 rannalle Kaliforniassa, Mooren Beach Monterey. Tämä plesiosaurus oli uiskennellut vielä vuonna 1925.

Tämän plesiosauruksen kaula oli yli 6 metriä pitkä!

Millään kalalla ei ole 6 metrin pituista kaulaa.

 

 

 

plesiosaurusplesiosaurus

 

 

Huomaa erityisesti taustalla vahtiva kiväärimies, joka on varmistamassa, että tämä plesiosaurus pysyy kuolleena!

Discover-lehdessä on erään artikkelin otsikkona,(Yeoman, B.,) Schweitzer’s Dangerous Discovery, [Discover 27(4):37–41, 77, April 2006.] joka kertoi Dr Mary Schweitzerin löytämästä tuoreesta dinosauruksen kudoksesta.


Aiheesta on raportoitu aiemmin Creation-lehdessä: Dinosaur bone blood cells found, 16(1):9, 1993; Sensational dinosaur blood report! [ks. kuvat (T. rexin verisuoni ja punasoluja)] 19(4):42; 1997; Dino soft tissue find, 27(4):7, 2005.


Miksi ”vaarallinen”?

Alaotsikko selittää:

Kun tämä ujo paleontologi löysi pehmyttä, tuoreen näköistä kudosta T. rexin reisiluun sisältä, hän pyyhki menneisyyttä ja nykyisyyttä erottavan rajan pois. Silloin kaikki karkasi käsistä.”

Mainittu ”raja” tarkoittaa oletettua 65 miljoonan vuoden ajanjaksoa, jonka dinosaurusten on väitetty olleen sukupuuttoon kuolleena.

Discover-lehden artikkeli selittää, kuinka tuore dinosauruksen kudos on ”sähköistänyt” kreationisteja, ”jotka tulkitsevat Schweitzerin löydöt todisteena siitä, että maapallo ei ole läheskään niin vanha, kuin tiedemiehet väittävät.

Kehotankin lukijaa pysähtymään ajattelemaan ja tarkastelemaan ilmeistä’, kirjoitti Carl Wieland [CMI Australian toimitusjohtaja; hänen artikkelinsa ”Still soft and stretchy[suom. Yhä pehmyttä ja venyvää] sai aikaanateistien inspiroimaa kritiikkiä pitkiin ajanjaksoihin uskovilta kristityiltä] muutama vuosi sitten.

Tämä löytö tukee tavattoman voimakkaasti ehdotusta, jonka mukaan dinosaurusten fossiilit eivät ole miljoonien vuosien ikäisiä, vaan ovat fossiloituneet korkeintaan muutama tuhat vuotta sitten katastrofisten olosuhteiden seurauksena.’”

Discover-lehden artikkeli jatkoi dokumentoimalla monien tieteellisen yhteisön jäsenten haluttomuutta uskoa näitä löytöjä.


Dr. Schweitzerilla ”oli vaikeuksia” yrittäessään saada löytöjään julkaistuksi tieteellisissä julkaisuissa.

Eräskin vertaisarvioija sanoi minulle, ettei hän välitä, mitä todisteet kertovat. Hän tiesi että se, mitä löysin, ei ollut mahdollista,” sanoo Schweitzer.

Kirjoitin takaisin ja sanoin: ’No mitkä todisteet sitten vakuuttaisivat sinut?’

Hän sanoi: ’Eivät mitkään.’”

Schweitzer ymmärtää miksi niin monet ovat epäileviä.

Jos otat verinäytteen ja laitat sen hyllylle, noin viikon kuluttua sinulla ei ole mitään tunnistettavaa jäljellä”, hän sanoi lisäten: ”Miksi sitten dinosauruksissa olisi mitään tunnistettavaa jäljellä?”

Miksi tosiaankaan?

Paitsi tietenkin, jos ne eivät ole olleet kuolleina sukupuuttoon miljoonia vuosia, ja epätavallinen tapahtuma säilöi niiden jäänteet nopeasti.

Schweitzer kertoo hetkestä, jolloin hän löysi dinosauruksen punasoluja 1990-luvulla: ”Menin aivan kananlihalle, sillä jokainen tietää, etteivät nämä säily 65 miljoonaa vuotta”.

Haisevat luut

Schweitzer selostaa, miten hän huomasi ensimmäisen löytönsä jälkeen Montanan Hell Creekistä löydetyn T. rexin luurangon selvän kalmamaisen hajun.

Kun hän mainitsi tästä pitkään paleontologina toimineelle Jack Hornerille, hän vastasi:

Tiedän, kaikki Hell Creekistä löydetyt luut haisevat.”

Ällistyttävää, eikö totta?

Se, että dinosaurusten luiden täytyy olla miljoonien vuosien ikäisiä, on iskostunut paleontologien mieliin niin syvään, ettei edes ”kuoleman haju” herättänyt huomiota – vaikka todisteet olivat heidän neniensä alla. Dinosaurukset ovat siis eläneet lähimenneisyydessä ihmisten kanssa. Tämä on totuus, jota evoluutioteorian kannattajat eivät kestä.

DAVID CATCHPOOLE, Filosofian tohtori (kasvifysiologia)

Dr Catchpoole on työskennellyt kasvifysiologina sekä luonnontieteiden opettajana erikoisalanaan tropiikin maatalous ja puutarhatalous. Hän työskentelee kokopäiväisesti Creation Ministries Internationalille Australiassa.

JONATHAN SARFATI, Filosofian tohtori

Sarfatilla on tohtorin tutkinto fysikaalisesta kemiasta (Victorian yliopisto, Wellington, Uusi-Seelanti). Hän on kirjoittanut joitain maailman tunnetuimmista luomista käsittelevistä kirjoista. Sarfati on entinen Uuden-Seelannin šakkimestari. Hän työskentelee Creation Ministries Internationalille (Australiassa vuosina 1996-2010, tämän jälkeen Atlantassa, USA).

http://www.luominen.fi/schweitzerin-vaarallinen-loyto/

 

Dinosaurusten nahkaa on löydetty. 

 

 

 

 

 

A close-up of the fossilized skin of a hadrosaur.

Dinosaur skin prices
 
Dinosaur skin prices
 
Dinosaur skin prices

 

Dinosaur skin prices

 

Vuonna 1822 Mary Anne Mantell löysi auringonvalossa kimaltelevan kiven kävellessään maalaistietä pitkin Sussexissa, Isossa-Britanniassa.

Hänen fossiileita keräilevä miehensä, Dr Gideon Mantell, huomasi, että kiven sisässä oli samankaltainen hammas kuin nykymatelijoilla, mutta tämä hammas oli paljon suurempi.

Dr Mantell päätteli, että hammas kuului jollekin sukupuuttoon kuolleelle jättimäiselle kasvinsyöjämatelijalle, jolla oli ollut samankaltaiset hampaat kuin iguaanilla.

Vuonna 1825 hän antoi tälle matelijalle nimen Iguanodontti (iguaanin hammas).

Nimen  ”dinosaurus” eli ”hirmulisko” (kreikan sanoista deinos = hirveä + sauros = lisko) keksi vuonna 1841 kuuluisa brittiläinen paleontologi ja Britannian luonnonhistorian museon (British Natural History Museum) ensimmäinen johtaja Sir Richard Owen, joka oli brittiläinen anatomi ja vastusti voimakkaasti Charles Darwinin epätieteellistä ja täysin petokselle ja valheelle rakentamaa evoluutioteoriaa, jonka kantavana rakenteena on mielikuvitus.


Vuonna 1841 Owen otti siis käyttöön sanan ”dinosaurus”.

Kehitysoppiin uskovien mielestä dinosaurukset ovat kehittyneet, kun taas luomiseen uskovien mielestä ne ovat niitä ”metsäeläimiä”, jotka Jumala loi muiden maalla elävien eläinten ohella luomisviikon kuudentena päivänä (1. Moos. 1:24-31).1 Ketkä ovat oikeassa?

Kehitysopin kannattajien oletukset

Jos kehitysoppi on totta, meidän pitäisi olettaa, että:

  1. Olisi olemassa fossiilitodisteita, jotka viittaisivat kaikkien dinosaurusten yhteiseen kantaisään.

  2. Olisi fossiilitodisteita välimuodoista, joissa näkyisi monia erilaisten ominaispiirteiden kehitysvaiheita. Näitä ominaispiirteitä ovat esimerkiksi panssarillisten dinosaurusten laatat ja piikit(stegosaurukset), sarvellisten dinosaurusten 1-7 sarvea (ceratopsiat), ankannokkaisten dinosaurusten nokat (hadrosaurit), luupää-dinosaurusten paksut kallot (pachycephalosaurukset), lentävien matelijoiden siivet  (pterosaurukset), monenlaisten meressä elävien matelijoiden tunnusomaiset piirteet ja niin edelleen.

Itse asiassa kaikki fossiiliaineiston dinosaurukset ovat täydellisesti muodostuneita.2

Niissä ei ole jälkeäkään kantaisistä, eikä ole olemassa yhtään ainutta sellaista dinosauruksen fossiilia, jota voitaisiin kutsua tunnettujen dinosaurustyyppien välimuodoksi.

 

 

Luomisen kannattajien oletukset

 

Toisaalta, jos luominen on totta ja dinosaurukset luotiin luomisviikon kuudentena päivänä, meidän pitäisi olettaa, että:

  1. Dinosaurusten fossiilit ilmestyisivät yhtäkkisesti fossiiliaineistoon, toisin sanoen ilman kantaisiä ja välimuotoja. Itse asiassa juuri näin asia onkin.

  2. Jos Jumala loi dinosaurukset luomisviikon kuudentena päivänä, tästä seuraa, että kaksi yksilöä jokaisesta, vielä vedenpaisumuksen aikana eläneestä luodusta lajista olisi mennyt Nooan arkkiin. Olisivatko niin suuret eläimet mahtuneet mukaan?

Ensinnäkin, kaikki dinosaurukset eivät olleet suuria; monet olivat verrattain pieniä.

Esimerkiksi Compsognathus oli noin kanan kokoinen, ja pienimmän koskaan löydetyn dinosauruksen, Mussauruksen, kallo oli vaivaiset 32 millimetriä pitkä3 – suurin piirtein tavallisen paperiliittimen pituinen.

Toiseksi dinosaurukset, kuten nykyajankin matelijat, munivat munia, joissa oli nahkamainen kuori (verrattuna kovakuorisiin linnun muniin); tämän päivän matelijat jatkavat kasvuaan kuoriutumisen jälkeen suurimman osan elämäänsä.

Suurin dinosauruksen muna on löytynyt Ranskasta; se on 30 senttimetrin pituinen ja on näytteillä Reddingin yliopistossa, Englannissa.

Muut samasta paikasta löytyneet munat ovat 25 senttimetrin pituisia eli noin jalkapallon kokoisia; jättimäinen, nelijalkainen kasvinsyöjä, sauropod, on muninut nämä munat.

Syy munien suhteellisen pieneen kokoon on se, että mitä suurempi muna on, sen paksumpi kuoren täytyy olla.

Jos kuori olisi ollut liian paksu, sen läpi ei olisi kulkenut tarpeeksi ilmaa sisällä olevalle vauvadinosaurukselle, eikä vauvadinosaurus olisi onnistunut pääsemään ulos munasta.

Joten, jos vauvadinosaurukset ovat jalkapallon kokoisia, on järkeenkäypää olettaa Jumalan ohjanneen suurempien lajien lapsi-kokoluokan dinosauruksia arkkiin, tai kenties teini-ikäisiä yksilöitä; Hänen ei ollut välttämätöntä ohjata sinne isoisäkokoluokan dinosauruksia!

  1. Kolmas asia, jonka voi järkevästi olettaa, on se, että jos Jumala loi dinosaurukset luomisviikon kuudentena päivänä, monien kansojen kansanperinteissä olisi kertomuksia dinosauruksista. Olisivathan vedenpaisumuksesta selviytyneet ihmiset eläneet niiden kanssa samanaikaisesti dinosaurusten sukupuuttoon kuolemiseen asti. Näissä kertomuksissa ei tietenkään käytettäisi termiä ”dinosaurus”, koska, kuten olemme jo todenneet, tämä termi keksittiin vasta vuonna 1841. Olettaisimme kertomuksissa käytettävän sellaisia termejä kuten ”hirviö” tai ”lohikäärme”.

 
Lohikäärmetarinat

Tällaisia kertomuksia on itse asiassa paljon kaikkialla maailmassa, jotka osoittavat dinosaurusten eläneen ihmisten kanssa lähimenneisyydessä.

http://www.genesispark.com/exhibits/evidence/historical/ancient/dinosaur/

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinoglyfs.htm

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinosauruslegendat.htm

Esim. nämä dinoliitit ja dinoglyfit ja muu oheinen alla oleva aineisto, jotka siis elävät ihmiset(!) ovat työstäneet eri tavoin, ilmaisee  selvääkin selvemmin ja yksiselitteisesti – ainakin täyspäisille (Tämä on erittäin tärkeä tiedostaa: molemmista päistään!), heidän naapurustossaan ja lähellä asuvista.

http://www.creationliberty.com/articles/dinosaursbible.php

Yksi vanhimmista kertomuksista kertoo Gilgameshista, muinaisen Babylonialaisen eepoksen sankarista, joka tappoi setrimetsässä valtavan matelijamaisen olennon nimeltä Khumbaba.4

Varhaisissa brittikertomuksissa on ensimmäisiä eurooppalaisia kuvauksia matelijahirviöstä.

Eräs noista hirviöistä tappoi ja nieli Walesin kuningas Morviduksen noin 336 jKr.

Toinen hallitsija, kuningas Peredur, onnistui kuitenkin surmaamaan hirviönsä Walesissa, paikassa nimeltä Llyn Llion.5,6

Historiallinen, anglosaksinen Beowulf-runo kertoo kuinka Beowulf (noin 498-583 jKr.), Skandinaviasta, tappoi hirviön nimeltä Grendel sekä sen oletetun emon ja useita meressä eläviä matelijoita.7

Beowulf menetti henkensä 88 vuoden iässä tappaessaan lentävää matelijaa. Saksilainen kuvaus tästä olennosta sopii jättimäiseen Pteranodoniin – se oli ”viidentoista metrin pituinen (tai mahdollisesti siipiväliltään)”.8

Grendel-hirviötä, jonka Beowulf tappoi monta vuotta aikaisemmin, kuvattiin seuraavasti: Se oli ilmeisesti nuorukainen (se tunnettiin vain 12 vuoden ajalta), se seisoi ihmismäisesti (toisin sanoen, se oli kaksijalkainen) ja sillä oli kaksi pientä eturaajaa, joita saksilaiset kutsuvat nimellä eorms (engl. arms eli kädet).

Niistä toisen Beowulf repäisi irti. Grendel oli muthbona – sellainen, joka tappaa suullaan tai leukaperillään – ja sen iho kesti miekanlyöntejä.9

Muissa hyvin tunnetuissa, keskiaikaisista sankareista ja lohikäärmeistä kertovissa kertomuksissa seikkailevat muun muassa muinainen teutoni Siegfried (mahdollisesti sama henkilö kuin muinaisnorjalainen Sigurd, joka surmasi Fafner-nimisen hirviön),10 Tristan (tai Tristram), Britannian kuningas Arthur ja Sir Lancelot11 sekä kenties kaikkein kuuluisin näistä kaikista, Yrjänä, josta tuli Englannin suojeluspyhimys.

 (Elokuva ja video The Great Dinosaur Mystery12 kertoo seikkaperäisesti monista muistakin tällaisista kertomuksista.)

Lisäksi monet sotajoukot ovat käyttäneet lohikäärmetunnusta. Myöhempien itäisen Rooman keisarien johdolla purppuranpunaisesta lohikäärmetunnuksesta tuli juhlallinen standardi, jota kutsuttiin nimellä drakonteion.13

Ennen Englannin normannivalloitusta vuonna 1066 lohikäärme oli tärkein kuninkaallisten sotatunnusten joukossa. Tämän oli saanut aikaan Uther Pendragon, joka oli kuningas Arthurin isä.

Muita lohikäärmetunnusta käyttäviä kuninkaita olivat Rikhard I vuoden 1191 ristiretkellä ja Henry III sotiessaan walesilaisia vastaan vuonna 1245.13

Kiinassa lohikäärme on kansallissymboli kuninkaallisen perheen tunnuksessa. Lohikäärme koristi myös kiinalaista lippua siihen asti, kunnes Kiinan kansallinen tasavalta perustettiin vuonna 1911.

Vaikkakin monia näitä lohikäärmekertomuksia ja piirustuksia on epäilemättä vuosien varrella kaunisteltu, on niiden maailmanlaajuinen olemassaolo kuitenkin tosiasia.

Monet yhtäläisyydet surmattujen olentojen ja tunnettujen dinosaurusfossiilien välillä osoittavat selvästi taustalla olevaan todellisuuteen.

Nykyään lohikäärmeistä kertovissa lastenkirjoissa on poikkeuksetta piirustuksia satuolennoista, mutta tästä aiheesta tutkimusta tehneen Paul Taylorin14 mukaan monissa (kenties suurimmassa osassa) historiallisissa lohikäärmekertomuksissa ei ole tätä mielikuvituksellista ainesta mukana; yleensäkin mitä vanhempia kertomukset ovat, sitä todenmukaisempia ne ovat, kun taas uudemmat tarinat ovat enemmän mielikuvituksellisia.

Yksi selitys tähän voisi olla se, että kun todisteet dinosaurusten muodossa kuolivat sukupuuttoon, juttujen kertojat tekivät tarinoistaan uskomattomampia ja yhdistivät useiden lohikäärmeiden piirteitä yhteen lohikäärmeeseen.

  1. Neljänneksi voimme loogisesti olettaa, että jos Jumala loi dinosaurukset luomisviikon kuudentena päivänä, niistä olisi maininta muualla Raamatussa.

Kaksi tällaista eläintä on itse asiassa kuvattuna Jobin kirjassa. Ensimmäinen on jättimäinen kasvinsyöjä, joka saattaa olla joko Diplodocus tai Brachiosaurus:

Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin; se syö ruohoa niinkuin raavas… se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setripuun… nikamat niinkuin raudasta taotut… se juo tyhjäksi virran [viimeisin käännetty suoraan engl. Raamatusta = ’he drinketh up a river’]” (Job 40:10-19).

Toinen tuntuu olleen jonkinlainen suuri tultasyöksevä eläin. Aivan kuten pienellä pommittajakuoriaisella on räjähdyksiä aikaansaava mekanismi, suurella merilohikäärmeelläkin on voinut olla räjähdyksiä aikaansaava mekanismi. Tämä mekanismi on tehnyt siitä todellisen, tultasyöksevän lohikäärmeen:

Voitko onkia koukulla Leviatanin… sen puhallus polttaa kuin tuliset hiilet, ja sen suusta lähtee liekki…” (Job 40:20 – 41:25).

On myös mielenkiintoista, että englanninkielisessä kuningas Jaakon Raamatunkäännöksessä (King James version) on termiä ”dragon(s)” eli ”lohikäärme(et)” käytetty yli 20 kertaa Vanhan Testamentin puolella: kerran kielikuvana viitaten faaraoon, Egyptin kuninkaaseen, lohikäärmeenä [suom. Raamatussa ”krokodiili”] (Hes. 29:3) ja muilla kerroilla viitaten eläimiin, esimerkiksi: ”…sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä” (Ps. 91:13) sekä: ”Ja minä teen Jerusalemin kiviroukkioksi, aavikkosutten [engl. Raamatussa lohikäärmeiden] asunnoksi…” (Jer. 9:11).

Tällä asialla on erityinen merkitys, kun käsitämme, että kuningas Jaakon käännös on julkaistu Herran vuonna 1611; toisin sanoen Raamatun kääntäjät käyttivät alle neljä vuosisataa sitten mielellään termiä ”dragon” eli ”lohikäärme” varmana siitä, että sen käyttäminen olisi lukijoille merkityksellistä, eikä tarunomaista.

Johtopäätös

Kaikkien luomismalliin pohjautuvien dinosauruksia koskevien oletusten on nähty toteutuneen, kun taas yksikään evoluutiomalliin pohjautunut oletus ei ole toteutunut.

Sen vuoksi on järkevää tehdä se johtopäätös, että elleivät kehitysopin kannattajat olisi lukkiutuneet miljoonien vuosien hahmotelmiinsa, ei olisi ongelmallista ajatella dinosaurusten ja ihmisten eläneen yhtä aikaa maapallolla.

Näin on ollut Aadamin ajoista lähtien siihen asti, kunnes dinosaurukset kuolivat vähitellen sukupuuttoon, aivan kuten monet muutkin eliöt.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Lentävät matelijat (kuten lentoliskot) ja meressä elävät matelijat (kuten plesiosaurukset) eivät ole tarkkaan ottaen dinosauruksia. Jumala loi ne luomisviikon viidentenä päivänä. Samana päivänä Jumala loi myös muut merieläimet (kuten kalat ja valaat) sekä linnut (1. Moos. 1:20-23).

  2. Kuitenkaan kaikkein tunnetuinta fossiiliaineiston dinosaurusta, Brontosaurusta, ei ole koskaan ollutkaan! Brontosauruksen eli ”ukkosliskon” (nimi on annettu sen vuoksi, että maan on ajateltu jylisseen, kun Brontosaurus on kävellyt ohitse) luiden löytyessä siltä puuttui pää. Korjatakseen tämän ilmeisen puutteen luut löytänyt tiedemies lisäsi viiden-kuuden kilometrin päästä löytyneen kallon löydökseensä, mutta ei kertonut tästä kenellekään. Valitettavasti ne eivät kuuluneetkaan yhteen. Pää kuului jo aiemmin löydetylle dinosaurukselle nimeltä Apatosaurus; ruumis oli Diplodocuksen.

  3. Alan Charig, A New Look at Dinosaurs, Rigby publishers, Adelaide, 1985, p. 113.

  4. Encyclopaedia Britannica, 1962, Vol. 10, p. 359.

  5. Bill Cooper, ”Anglo-Saxon Dinosaurs as described in early historical records”, pamphlet No. 280, Creation Science Movement, Portsmouth, UK, 1992.

  6. Monmouthin Geoffrey on kääntänyt tämän tarinan walesin kielestä latinaksi.

  7. Muutamia näistä olennoista on kuvattu viime vuosina esiin kaivetuissa saksilaisten ja tanskalaisten laivojen käärmemäisissä keulakuvissa.

  8. Viite 4.

  9. Viite 4.

  10. Voisunga Sagan mukaan, lähde: viite 4.

  11. Encyclopaedia Britannica, 1962, Vol. 7, p. 569.

  12. Films for Christ, Arizona, USA.

  13. Viite 10, p. 570.

  14. Paul Taylor (Films for Christ), henkilökohtainen tiedonanto, helmikuun 14. päivä, 1992.

RUSSELL M. GRIGG, Filosofian maisteri,

oli teollisuuskemisti ennen kuin hän palveli 20 vuotta Ulkomaiden lähetystyöntekijäin yhteisössä (Overseas Missionary Fellowship, nykyään OMF International). Hän kuuluu Creation Ministries Internationalin Australian toimipisteen henkilökuntaan.

Copyright © Creation Ministries International. http://www.Creation.com

http://www.luominen.fi/dinosaurukset-ja-lohikaarmeet/

Yhä vielä Kongossa elää dinosaurus, josta on useita näköhavaintoja.  Tästä lisää http://www.mokelembembe.com/

 

 

http://www.arrivalofthefittest.com/seminar3.html

http://www.youtube.com/watch?v=GbdPZJ3I2HA

http://www.youtube.com/watch?v=y9WImEIE_hk 

 

http://natgeotv.com/za/beast-man/videos/mokele-mbembe-witness 

 1992 – Taken by a Japanese film crew while flying over Lake Tele, the legendary home of Mokele-mbembe, this photograph seems to show a large, long creature swimming in the water.


Coincidentally, that same year the world famous zoologist and biologist, Ivan T. Sanderson, along with animal-trader Gerald Russel, were paddling up the Mainyu River in the heart of western Africa when, according to Sanderson’s report:

”The most terrifying sound I have ever heard, which sounded like an on-coming earthquake or an exploding, nearby robot, suddenly greeted us from a large underwater cave.”

While the water of the river was boiling and foaming directly in front of their canoe, a darkish, shining lizard-like head suddenly rose from the dark water. They described the head as nearly the size of the head of a fully grown hippo, which sat on a thick, swan-like neck. The enormous neck was turned towards the two men, and for just a few seconds, although it seemed like an eternity, the monster simply stared at Sanderson and Russel. Mr. Sanderson summed up his thoughts with these emphatic words:

”I don’t know what we saw, but the animal, the monster, burned itself into my retinas. It looked like something that ought to have been dead millions of years ago. As a scientist, I should have been happy, of course, but this encounter was so frightening, so nasty that I never want to see it again.”

http://www.genesispark.com/exhibits/evidence/cryptozoological/apatosaurs/mokele-mbembe/

Ohessa tämän vielä elävän dinosauruksen tuoreita jälkiä.

http://campuslifemalaysia.blogspot.fi/2011/07/dinosaurs-may-still-be-surviving-in.html

Jos siis aikuiset ihmiset antavat huijata itseään, eihän sille sitten mitään voi, mutta kun lapsille opetetaan totena evoluutioteoriaa asia ei enää ole yhdentekevä. Suomessa ja muuallakin nuoret pakotetaan omaksumaan kehitysopin virheelliset uskomukset tieteellisinä totuuksina. Kuinka paljon pannaankaan pöytälaatikkoon tutkimuksia ja jätetään kertomatta, että usko kehitysoppiin säilyisi.

 

 

British Museumin paleontologian osaston johtaja Colin Patterson on tunnustanut, että fossiilien joukossa ei ole todisteita lajien asteittaisen kehityksen tueksi ja vielä:


On perin helppoa laatia tarinoita miten toinen muoto muuttuu toiseksi ja esittää syitä miksi luonnonvalinta suosii kutakin kehitysastetta. Mutta tällaiset tarinat eivät ole tiedettä, koska uskomuksia ei voida testata.”


Vaikka tiedemiehet joutuvatkin tämän tunnustamaan, ei uskonnoksi muuttunutta filosofiaa enää voida poistaa aivan kevyesti, vaan tarvitaan tuhteja toimenpiteitä: kaikki lähdeteokset, oppikirjat ja maailmankuvaa kartoittavat suurteokset pitäisi kirjoittaa uudelleen, koska ne indoktrinoivat evoluutioateismia ja  museoiden darvinismin petoksen perustalle vahvistetut näyttelyt tulisi myös uusia jne.


Kaikki tämä olisi kaaosta nykytieteelle ja kaikille niille, jotka ovat rakentaneet maailmankuvansa ja uskontonsa sille totuutena pitämälleen näkemykselleen, että kehitysoppi on tieteellinen tosiasia.


Ei ole siis ihme, että ne miljoonat henkilöt, jotka joutuisivat muuttamaan näkemyksiään ja jopa nöyrtymään totuuden edessä, tekevät kaikkensa, että totuus pysyy piilotettuna museoiden pimentoihin. Mutta ne jotka haluavat seurata totuutta, tämäkin kirjoitus antaa vähäistä valoa pimeyteen.

Fossiileihin kivettyneet eläimet eivät eroa nykyisistä eläimistä, vaikka evolutionistit väittävät fossiileilla olevan ikää 50 miljoonaa vuotta, siis missä ovat välimuodot?

Eräs näköaistimuksen ihmeistä on kolmiulotteisuuden tajuaminen. Etäisyyden synty edellyttää näköalan samanaikaista tarkastelua kahdesta eri kulmasta. Tämä vaatii vähintään kahden näköaistin yhtäaikaista toimintaa ja näiden antaman tiedon yhdistämistä kolmiulotteiseksi havainnoksi. Kysymyksessä on äärimmäisen monimutkainen prosessi, jonka kokonaistoimintaa ei vielä täysin tunneta. Missähän tämänkin kehittelyn alkeellisemmat välimuodot ovat? Kehitysopin väitteiden mukaan geologisten aikakausien kannalta katsoen silmä syntyy yhdessä silmänräpäyksessä – eikä meidän silti tarvitse tinkiä selityksen uskottavuudesta….

Kun Lontoon historialliseen museoon tuotiin nähtäväksi muutamia ihmisen kivettyneitä jäännöksiä, varjeltiin niitä kuin suurinta salaisuutta.


Monet kutsuivat niitä ”pyhäinjäännöksiksi”.


Niiden ympärille sepitettiin kehitysopille tyypillinen miljoonien vuosien taustakertomus.


Katselijoille kerrottiin miten tämä ihmisen alkumuoto oli elänyt ja mitä oli tehnyt ja tuntenut.


Ja kaikki hyväksyivät nämä tarinat.


Miksi?


Koska kysymyksessä on uskonto, jonka piirissä olevat tarvitsevat omat rituaalinsa ja uskossaan vahvistusta.

Jos aiot opiskella biologiaa on sinun ensin hyväksyttävä kehitysoppi uskontona”, sanovat monet opiskelijat yliopistossa.


 Miksi?


Koska biologien on hyväksyttävä totuutena paljon sellaista minkä tietävät valheeksi.


On myös pakko julkisesti puolustaa ja opettaa tietoa, jonka rehelliset tutkijat tietävät vääräksi.


Tämä on kansainvälisesti hyväksytty käytäntö.


Miksi?

Tässä ihmisen kehitystä esittävien fossiilien kohtalo:

Homo habilis = 100% apina. Kallon kappaleista koottu. Myöhemmin löytöön liitetty raaja kuuluu apinalle.

Jaavan mies = 100% gibboni. Löytäjä Eugene Duboisin oma ilmoitus huijauksesta.

Lycy = 100% apina. Kooste useasta löydöstä eri paikoista. Yhteneväinen kääpiösimpanssin kanssa.

Neandertal-ihminen = 100% ihminen. 1997 tehdyt (kiistanalaiset) DNA-kokeet antavat tuloksia, jotka poikkeavat nykyihmisen DNA:sta.

Nebraska-ihminen = 100% sika. Nebraska-ihmisen hammas kuului sukupuuttoon kuolleelle pahkasialle.

Vuonna 1972 tämä sika käveli tutkijoita vastaan Chacossa Paraguayssa. 42 vuotta oikeudenkäynnin jälkeen syytetty J.T. Scope tunnusti, että koko oikeusprosessi oli etukäteen suunniteltu kehitysopin eteenpäin viemiseksi.

Peking-ihminen = 100% apina. Löydöt olivat apinoita ruokanaan käyttävien ihmisten ruokajäännöksiä.

Piltdown-ihminen = 100% petos. Yli 40 vuotta kehityksen todisteena ollut kallo, joka oli tehty monesta ihmisen ja apinan osasta.

Ramapithecus = 100% apina. Hampaat ja leukaluun kappaleet eivät sovi siten yhteen, että niistä saisi ihmisen leukaluun. Osat kuuluvat apinalle.

Tiedemaailmassa tarkoitus pyhittää keinot, kuten katolisessa kirkossa, jossa palvotaan luita.

Kehitysopin eli evoluutioteorian  opettaminen on siis ateistiuskonnon ja humanismin indoktrinointia, jolla tosiasiassa heikennetään ja estetään ja saatetaan huonoon valoon todellinen tieteellinen tutkimus!

Vihje: sisäistä myös muut tekstit tästä blogista.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s